29.10. 2011


Vermeeriä käsittelevässä Teeman ohjelmassa Tyttö ja helmikorvakoru -kirjan kirjoittanut nainen kertoi, että kun hän nuorena näki siskonsa seinällä julisteena tämän maalauksen, hän ei enää voinut olla siitä erossa. Hän kuljetti aina mukanaan kuvaa tästä rauhaa ja kiintymystä huokuvasta teoksesta. Siitä tulikin sitten tärkeä osa hänen elämäänsä ja työtänsä!

Ilahduin taannoisella kirpputorilla, kun kolme ihmistä osti vanhoja töitäni, ja näin heistä, että he todella "rakastuivat" niihin. Sanomatalon näyttelyssä kävi samoin: eräs nainen jäi kiinni "Minä näen" -työhön ja osti sen, toinen taas "Nuoruus" - maalaukseen, mutta joutuu vielä miettimään hintaa. Puhelimessa kuuli heti, että nämä olivat ihania ihmisiä, joita työt oikeasti koskettivat - toisin kuin me aikoinamme ostellessamme Tuula Auermaan töitä: "Meillä olisi seinällä tyhjä kohta, joka vaatisi jotain..."

Mutta niistä ajoista on kehitytty.

*

Sitten tämä syventävä osio: "Näin on meidänkin elämässämme" eli tässä tapauksessa "Mitä sinä kuljetat mukanasi joka paikkaan?" Turhia huolia, kipuihin keskittymistä?

Yksi hyvä asia, mitä kuljetan mukanani ja mikä tulee käyttöön vaikkapa bussissa - missä milloinkin - on rukous. Kulkee kevyesti repussa ja keventää vielä omaakin askelta!