23.10. 2011


(Huomaan, että Istanbulin-matkastamme kertova blogini on jäänyt julkaisematta...)


Lentokapteeni porautui koneellamme urhoollisesti yhä uusien paksujen mustien pilvikerrosten läpi, ja toden totta: alimmaisena oli Istanbulin lentokenttä. Juuri ennen kuin pyörät kolahtivat kiitoradalle, näimme Bosborin salmen suulla kymmenittäin rahtilaivoja ankkurissa: salmen läpi ajetaan vuoroöinä etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään. Päivisin salmella on kymmenittäin maanosat yhdistäviä vuorolaivoja ja turistien vesibusseja.

Ensivaikutelma piti: Istanbulin vanhassa kaupungissa Euroopan puolella satoi ja tuuli ja oli hyytävän kylmä. Palelimme! Hagia Sofian, Topkapin palatsin ja Sinisen moskeijan alueella pitää vielä liikkua kävellen, ja rakennuksissakin oli todella kylmä.

*

Ottomaanipäivän ja Bysanttipäivän jälkeen meillä oli Nyky-Turkkipäivä. Aasian puoli on modernimpaa, lehtevämpää ja kalliimpaa asua, kuin Euroopan puoli.

Jännä piirre turkkilaisissa on oppaamme mukaan, että kadulla on aivan sopivaa riidellä puolisonsa kanssa kovaan ääneen, ja vaimo voi halutessaan lämäyttää käsilaukullaan miestään päähän. Sen sijaan hellyyden osoitukset ovat täysin mahdottomia muuta kuin kotona kolminkertaisten ikkunaverhojen takana (uloimpana valoverho, sitten hirmuisen paksu tumma verho ja sisimpänä pitsiverho). Joku suomalainen opas oli saanut sakot, kun oli mennyt Mariyöpaidassa hakemaan parvekkeeltaan jotakin.

Me kohtasimme vain ystävällisiä ja hyvin käyttäytyviä turkkilaisia. (Kyllä meidän siis täytyy olla sukulaiskansoja, niin kuin Turkissa ajatellaan. Tuli vain lähdettyä Uralilta tänne pohjoisen suuntaan.) Mielikuvani turkkilaisista on ehkä liiaksi perustunut johonkin julmannäköisen ja kopean sulttaanin muotokuvaan, jonka joskus olen nähnyt... Matkustaminen siis avartaa.

Turkkilainen ruokakin taisi vähän avartaa, vaikkei meistä parhaita kavereita tullutkaan. Hirmuisen vahvat sipulit yms olivat vähän liikaa vatsalleni.

*

Lentokentät alkavat kyllästyttää. Istanbulissakin oli - varmaan hyvästä syystä - ensimmäinen turvatarkastusjono jo ulko-ovesta päästyä, ja toinen portilla. Seuraava matka olkoon juna- tai laivareissu!

Mutta siis todella mielenkiintoinen matka, ja nyt kun Waltarit on melkein luettu, aion jatkaa Pamukien ja muiden islamilaista kulttuuria kuvaavien kirjojen ahmattimaista lukemista.