30.10. 2011
Taas koskettava messu Tapiolan kirkossa.
Mietin, miksi jopa kirkon työntekijät muista ihmisistä puhumattakaan vaativat kirkolta "uudistumista", "avartumista", "ihmisten kuulemista", niin kyllä sitten liityttäisiin takaisin kirkkoon ja aktivoiduttaisiin seurakuntalaisina. Nykyihminen on kai niin ainutlaatuinen erityistapaus, ettei hänelle kelpaa se, mitä on. Evankeliumia pitäisi julistaa hänen haluamallaan tavalla, jota hän ei kuitenkaan oikein osaa sanoittaa.
Entäpä jos sitä uudistumista ja avartumista ja kuulemista tarvitsisikin oma mieli...
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
lauantai 29. lokakuuta 2011
29.10. 2011
Vermeeriä käsittelevässä Teeman ohjelmassa Tyttö ja helmikorvakoru -kirjan kirjoittanut nainen kertoi, että kun hän nuorena näki siskonsa seinällä julisteena tämän maalauksen, hän ei enää voinut olla siitä erossa. Hän kuljetti aina mukanaan kuvaa tästä rauhaa ja kiintymystä huokuvasta teoksesta. Siitä tulikin sitten tärkeä osa hänen elämäänsä ja työtänsä!
Ilahduin taannoisella kirpputorilla, kun kolme ihmistä osti vanhoja töitäni, ja näin heistä, että he todella "rakastuivat" niihin. Sanomatalon näyttelyssä kävi samoin: eräs nainen jäi kiinni "Minä näen" -työhön ja osti sen, toinen taas "Nuoruus" - maalaukseen, mutta joutuu vielä miettimään hintaa. Puhelimessa kuuli heti, että nämä olivat ihania ihmisiä, joita työt oikeasti koskettivat - toisin kuin me aikoinamme ostellessamme Tuula Auermaan töitä: "Meillä olisi seinällä tyhjä kohta, joka vaatisi jotain..."
Mutta niistä ajoista on kehitytty.
*
Sitten tämä syventävä osio: "Näin on meidänkin elämässämme" eli tässä tapauksessa "Mitä sinä kuljetat mukanasi joka paikkaan?" Turhia huolia, kipuihin keskittymistä?
Yksi hyvä asia, mitä kuljetan mukanani ja mikä tulee käyttöön vaikkapa bussissa - missä milloinkin - on rukous. Kulkee kevyesti repussa ja keventää vielä omaakin askelta!
Vermeeriä käsittelevässä Teeman ohjelmassa Tyttö ja helmikorvakoru -kirjan kirjoittanut nainen kertoi, että kun hän nuorena näki siskonsa seinällä julisteena tämän maalauksen, hän ei enää voinut olla siitä erossa. Hän kuljetti aina mukanaan kuvaa tästä rauhaa ja kiintymystä huokuvasta teoksesta. Siitä tulikin sitten tärkeä osa hänen elämäänsä ja työtänsä!
Ilahduin taannoisella kirpputorilla, kun kolme ihmistä osti vanhoja töitäni, ja näin heistä, että he todella "rakastuivat" niihin. Sanomatalon näyttelyssä kävi samoin: eräs nainen jäi kiinni "Minä näen" -työhön ja osti sen, toinen taas "Nuoruus" - maalaukseen, mutta joutuu vielä miettimään hintaa. Puhelimessa kuuli heti, että nämä olivat ihania ihmisiä, joita työt oikeasti koskettivat - toisin kuin me aikoinamme ostellessamme Tuula Auermaan töitä: "Meillä olisi seinällä tyhjä kohta, joka vaatisi jotain..."
Mutta niistä ajoista on kehitytty.
*
Sitten tämä syventävä osio: "Näin on meidänkin elämässämme" eli tässä tapauksessa "Mitä sinä kuljetat mukanasi joka paikkaan?" Turhia huolia, kipuihin keskittymistä?
Yksi hyvä asia, mitä kuljetan mukanani ja mikä tulee käyttöön vaikkapa bussissa - missä milloinkin - on rukous. Kulkee kevyesti repussa ja keventää vielä omaakin askelta!
torstai 27. lokakuuta 2011
23.10. 2011
(Huomaan, että Istanbulin-matkastamme kertova blogini on jäänyt julkaisematta...)
Lentokapteeni porautui koneellamme urhoollisesti yhä uusien paksujen mustien pilvikerrosten läpi, ja toden totta: alimmaisena oli Istanbulin lentokenttä. Juuri ennen kuin pyörät kolahtivat kiitoradalle, näimme Bosborin salmen suulla kymmenittäin rahtilaivoja ankkurissa: salmen läpi ajetaan vuoroöinä etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään. Päivisin salmella on kymmenittäin maanosat yhdistäviä vuorolaivoja ja turistien vesibusseja.
Ensivaikutelma piti: Istanbulin vanhassa kaupungissa Euroopan puolella satoi ja tuuli ja oli hyytävän kylmä. Palelimme! Hagia Sofian, Topkapin palatsin ja Sinisen moskeijan alueella pitää vielä liikkua kävellen, ja rakennuksissakin oli todella kylmä.
*
Ottomaanipäivän ja Bysanttipäivän jälkeen meillä oli Nyky-Turkkipäivä. Aasian puoli on modernimpaa, lehtevämpää ja kalliimpaa asua, kuin Euroopan puoli.
Jännä piirre turkkilaisissa on oppaamme mukaan, että kadulla on aivan sopivaa riidellä puolisonsa kanssa kovaan ääneen, ja vaimo voi halutessaan lämäyttää käsilaukullaan miestään päähän. Sen sijaan hellyyden osoitukset ovat täysin mahdottomia muuta kuin kotona kolminkertaisten ikkunaverhojen takana (uloimpana valoverho, sitten hirmuisen paksu tumma verho ja sisimpänä pitsiverho). Joku suomalainen opas oli saanut sakot, kun oli mennyt Mariyöpaidassa hakemaan parvekkeeltaan jotakin.
Me kohtasimme vain ystävällisiä ja hyvin käyttäytyviä turkkilaisia. (Kyllä meidän siis täytyy olla sukulaiskansoja, niin kuin Turkissa ajatellaan. Tuli vain lähdettyä Uralilta tänne pohjoisen suuntaan.) Mielikuvani turkkilaisista on ehkä liiaksi perustunut johonkin julmannäköisen ja kopean sulttaanin muotokuvaan, jonka joskus olen nähnyt... Matkustaminen siis avartaa.
Turkkilainen ruokakin taisi vähän avartaa, vaikkei meistä parhaita kavereita tullutkaan. Hirmuisen vahvat sipulit yms olivat vähän liikaa vatsalleni.
*
Lentokentät alkavat kyllästyttää. Istanbulissakin oli - varmaan hyvästä syystä - ensimmäinen turvatarkastusjono jo ulko-ovesta päästyä, ja toinen portilla. Seuraava matka olkoon juna- tai laivareissu!
Mutta siis todella mielenkiintoinen matka, ja nyt kun Waltarit on melkein luettu, aion jatkaa Pamukien ja muiden islamilaista kulttuuria kuvaavien kirjojen ahmattimaista lukemista.
(Huomaan, että Istanbulin-matkastamme kertova blogini on jäänyt julkaisematta...)
Lentokapteeni porautui koneellamme urhoollisesti yhä uusien paksujen mustien pilvikerrosten läpi, ja toden totta: alimmaisena oli Istanbulin lentokenttä. Juuri ennen kuin pyörät kolahtivat kiitoradalle, näimme Bosborin salmen suulla kymmenittäin rahtilaivoja ankkurissa: salmen läpi ajetaan vuoroöinä etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään. Päivisin salmella on kymmenittäin maanosat yhdistäviä vuorolaivoja ja turistien vesibusseja.
Ensivaikutelma piti: Istanbulin vanhassa kaupungissa Euroopan puolella satoi ja tuuli ja oli hyytävän kylmä. Palelimme! Hagia Sofian, Topkapin palatsin ja Sinisen moskeijan alueella pitää vielä liikkua kävellen, ja rakennuksissakin oli todella kylmä.
*
Ottomaanipäivän ja Bysanttipäivän jälkeen meillä oli Nyky-Turkkipäivä. Aasian puoli on modernimpaa, lehtevämpää ja kalliimpaa asua, kuin Euroopan puoli.
Jännä piirre turkkilaisissa on oppaamme mukaan, että kadulla on aivan sopivaa riidellä puolisonsa kanssa kovaan ääneen, ja vaimo voi halutessaan lämäyttää käsilaukullaan miestään päähän. Sen sijaan hellyyden osoitukset ovat täysin mahdottomia muuta kuin kotona kolminkertaisten ikkunaverhojen takana (uloimpana valoverho, sitten hirmuisen paksu tumma verho ja sisimpänä pitsiverho). Joku suomalainen opas oli saanut sakot, kun oli mennyt Mariyöpaidassa hakemaan parvekkeeltaan jotakin.
Me kohtasimme vain ystävällisiä ja hyvin käyttäytyviä turkkilaisia. (Kyllä meidän siis täytyy olla sukulaiskansoja, niin kuin Turkissa ajatellaan. Tuli vain lähdettyä Uralilta tänne pohjoisen suuntaan.) Mielikuvani turkkilaisista on ehkä liiaksi perustunut johonkin julmannäköisen ja kopean sulttaanin muotokuvaan, jonka joskus olen nähnyt... Matkustaminen siis avartaa.
Turkkilainen ruokakin taisi vähän avartaa, vaikkei meistä parhaita kavereita tullutkaan. Hirmuisen vahvat sipulit yms olivat vähän liikaa vatsalleni.
*
Lentokentät alkavat kyllästyttää. Istanbulissakin oli - varmaan hyvästä syystä - ensimmäinen turvatarkastusjono jo ulko-ovesta päästyä, ja toinen portilla. Seuraava matka olkoon juna- tai laivareissu!
Mutta siis todella mielenkiintoinen matka, ja nyt kun Waltarit on melkein luettu, aion jatkaa Pamukien ja muiden islamilaista kulttuuria kuvaavien kirjojen ahmattimaista lukemista.
27.10. 2011
En ole niitä ihmisiä, jotka eivät juuri koskaan katso televisiota, "koska sieltä tulee pelkkää roskaa", mitä nyt vahingossa sattuivat näkemään viisi minuuttia puheena olevasta ohjelmasta. Olen tänäkin syksynä aivan tarkoituksella katsonut upeita juttuja.
Venäläinen Dostojevski oli hieno! Seuraamme innolla kohta päättyvää tanskalaista Vallan linnaketta, joka kertoo nais-pääministeristä, suhteista mediaan jne. Tanskalaiset osaavat! Se englantilainen epookkisarjakin, Downton Abbey, joka onneksi jatkuu myöhemmin, oli tyylikäs ja mielenkiintoinen. Tänä iltana Teemalta tulee melkein tunnin taideohjelma. Kesällä seurasin amerikkalaisen maisemamaalarin opetustunteja.
Ja paljon muuta...
9-vuotiaamme valitti, että telkkariuutiset ovat nykyään pelkkää taloutta. Se on ehkä hiukan lieventänyt kiinnostustani ajankohtaisohjelmiin, niin pelottavan tärkeää kuin asia onkin. Aamutelkkarin jo heränneet ihmiset piristävät tällaista myöhäisempää herännäisyyttä edustavaa eläkeläistä...
Todella ikävä ohjelma sen sijaan on lottoarvonta - minulla on yleensä yksi oikein, jos sitäkään...
En ole niitä ihmisiä, jotka eivät juuri koskaan katso televisiota, "koska sieltä tulee pelkkää roskaa", mitä nyt vahingossa sattuivat näkemään viisi minuuttia puheena olevasta ohjelmasta. Olen tänäkin syksynä aivan tarkoituksella katsonut upeita juttuja.
Venäläinen Dostojevski oli hieno! Seuraamme innolla kohta päättyvää tanskalaista Vallan linnaketta, joka kertoo nais-pääministeristä, suhteista mediaan jne. Tanskalaiset osaavat! Se englantilainen epookkisarjakin, Downton Abbey, joka onneksi jatkuu myöhemmin, oli tyylikäs ja mielenkiintoinen. Tänä iltana Teemalta tulee melkein tunnin taideohjelma. Kesällä seurasin amerikkalaisen maisemamaalarin opetustunteja.
Ja paljon muuta...
9-vuotiaamme valitti, että telkkariuutiset ovat nykyään pelkkää taloutta. Se on ehkä hiukan lieventänyt kiinnostustani ajankohtaisohjelmiin, niin pelottavan tärkeää kuin asia onkin. Aamutelkkarin jo heränneet ihmiset piristävät tällaista myöhäisempää herännäisyyttä edustavaa eläkeläistä...
Todella ikävä ohjelma sen sijaan on lottoarvonta - minulla on yleensä yksi oikein, jos sitäkään...
tiistai 25. lokakuuta 2011
25.10. 2011
Äskeisellä Istanbulin-matkallamme sain kuvan kehittyneestä ja hyvin organisoituneesta maasta. Käsitys sai vahvistusta Itä-Turkin maanjäristyksen jälkihoidosta: naapureiden ja sukulaisten apuna runsaasti koulutettua pelastusmiehistöä ja pätevän näköisiä välineitä.
Hesarista näin, että matkallamme olimme täsmälleen mannerlaattojen saumakohdassa... Ihmettelen, että tuhat vuotta vanhan Hagia Sofian kupolikin on vielä ehjä.
Osuimme iltakävelyllämme myös mielenosoitukseen lähellä Taksimin aukiota (kurdit olivat tappaneet 25 turkkilaista). Olen aina ajatellut, että jos satun näkemään kunnon mielenosoituksen, lähden heti kävelemään täyttä vauhtia pois päin. Mutta tämä marssi ei ollut pelottava, vaikka surullisen asian vuoksi mieltä osoitettiinkin. Aukiolla oli runsaasti aseistettuja poliiseja, mutta he seisoivat rauhallisina suoja-aitojen takana seuraamassa tilannetta.
*
Istanbulin "hulluilta päiviltä" palattuamme olemme nauttineet kotimaan rauhasta: vähän ihmisiä, vähän autoja, PUITA, joista satelee keltaisia lehtiä (Istanbulin Euroopan puoli on rakennettu aika puistottomaksi, ainakin ne tienoot, joilla kuljimme) ja tukeva mannerlaatta jalkojen alla.
Äskeisellä Istanbulin-matkallamme sain kuvan kehittyneestä ja hyvin organisoituneesta maasta. Käsitys sai vahvistusta Itä-Turkin maanjäristyksen jälkihoidosta: naapureiden ja sukulaisten apuna runsaasti koulutettua pelastusmiehistöä ja pätevän näköisiä välineitä.
Hesarista näin, että matkallamme olimme täsmälleen mannerlaattojen saumakohdassa... Ihmettelen, että tuhat vuotta vanhan Hagia Sofian kupolikin on vielä ehjä.
Osuimme iltakävelyllämme myös mielenosoitukseen lähellä Taksimin aukiota (kurdit olivat tappaneet 25 turkkilaista). Olen aina ajatellut, että jos satun näkemään kunnon mielenosoituksen, lähden heti kävelemään täyttä vauhtia pois päin. Mutta tämä marssi ei ollut pelottava, vaikka surullisen asian vuoksi mieltä osoitettiinkin. Aukiolla oli runsaasti aseistettuja poliiseja, mutta he seisoivat rauhallisina suoja-aitojen takana seuraamassa tilannetta.
*
Istanbulin "hulluilta päiviltä" palattuamme olemme nauttineet kotimaan rauhasta: vähän ihmisiä, vähän autoja, PUITA, joista satelee keltaisia lehtiä (Istanbulin Euroopan puoli on rakennettu aika puistottomaksi, ainakin ne tienoot, joilla kuljimme) ja tukeva mannerlaatta jalkojen alla.
torstai 13. lokakuuta 2011
13.10. 2011
Kävin Korjaamo Galleriassa katsomassa Heikki Marilan jättimäiset kukkamaalaukset, ja se melkein lähestyi sellaista "elämäni ennen sitä - ja sen jälkeen" -kokemusta. Mutta täysin ylittämätön ja unohtumaton on kuitenkin Mark Rothkon isojen maalausten näkeminen Tate Galleryssä muutama vuosi sitten. Se ei jättänyt minua entiselleni...
Poikkesin myös Tennispalatsissa ihailemassa Tretjakovin gallerian aarteita ja isoa Gallen-Kallela -näyttelyä.
*
Kävely Korjaamolta Tennispalatsille otti koville. Mikä ihme näissä lihaksissa on? Monien tautien pitää tulla aika pahoiksi, ennen kuin diagnoosia pystytään tekemään.
Ehkä pitäisi toivoa, että tauti etenee niin hitaasti, ettei sitä ikinä saada selville... Mutta tilanne ajatteluttaa ja vähän ahdistaa.
Kävin Korjaamo Galleriassa katsomassa Heikki Marilan jättimäiset kukkamaalaukset, ja se melkein lähestyi sellaista "elämäni ennen sitä - ja sen jälkeen" -kokemusta. Mutta täysin ylittämätön ja unohtumaton on kuitenkin Mark Rothkon isojen maalausten näkeminen Tate Galleryssä muutama vuosi sitten. Se ei jättänyt minua entiselleni...
Poikkesin myös Tennispalatsissa ihailemassa Tretjakovin gallerian aarteita ja isoa Gallen-Kallela -näyttelyä.
*
Kävely Korjaamolta Tennispalatsille otti koville. Mikä ihme näissä lihaksissa on? Monien tautien pitää tulla aika pahoiksi, ennen kuin diagnoosia pystytään tekemään.
Ehkä pitäisi toivoa, että tauti etenee niin hitaasti, ettei sitä ikinä saada selville... Mutta tilanne ajatteluttaa ja vähän ahdistaa.
maanantai 10. lokakuuta 2011
10.10. 2011
Minusta taisi tulla kirppari-ihminen. Myyminen oli tosi hauskaa: turhat tavarani saivat uusia koteja, ja muutaman kolikon tienaaminen tuntui hyvältäkin kaupalta.
Ehkä mielenkiintoisinta oli ostajakunta: ihmisiä aivan laidasta laitaan. Spurgun näköinen vanhus, joka puhui sivistyneesti ja osti korkeakirjallisuutta. Valtavasti eri kansallisuuksia, joten rasistit, älkää vaivautuko paikalle. Tyyppejä, jotka kiersivät tunnista toiseen ja pysähtyivät meidänkin kohdalla monta kertaa. Lyhyitä, koskettavia elämäntarinoita - mietimmekin siskon kanssa, että ensi kerralla pitäisi tuoda "rippituolin" näköinen koppi, jossa toinen voisi kuunnella empaattisesti ihmisten tarinoita sillä aikaa, kuin toinen myisi.
Päätin lujasti, etten osta mitään, mutta kuka voi vastustaa euron maksavaa taidekirjaa?
Myin runsaasti putkilollisia käytettyjä tennispalloja koiraperheille. Yksi ostaja antoi heti koiralleen hampaisiin pallon, ja vastaantulevan koiran kanssa tuli tappelu pallosta... Näin haluttua voi kirppparitavara olla!
*
Nuorin lapsenlapseni on tänään viimeistä päivää kuusivuotias. Olen ollut Mummo jo 12 vuotta. Se on iso ja ihana lohkare elämästäni!!
Minusta taisi tulla kirppari-ihminen. Myyminen oli tosi hauskaa: turhat tavarani saivat uusia koteja, ja muutaman kolikon tienaaminen tuntui hyvältäkin kaupalta.
Ehkä mielenkiintoisinta oli ostajakunta: ihmisiä aivan laidasta laitaan. Spurgun näköinen vanhus, joka puhui sivistyneesti ja osti korkeakirjallisuutta. Valtavasti eri kansallisuuksia, joten rasistit, älkää vaivautuko paikalle. Tyyppejä, jotka kiersivät tunnista toiseen ja pysähtyivät meidänkin kohdalla monta kertaa. Lyhyitä, koskettavia elämäntarinoita - mietimmekin siskon kanssa, että ensi kerralla pitäisi tuoda "rippituolin" näköinen koppi, jossa toinen voisi kuunnella empaattisesti ihmisten tarinoita sillä aikaa, kuin toinen myisi.
Päätin lujasti, etten osta mitään, mutta kuka voi vastustaa euron maksavaa taidekirjaa?
Myin runsaasti putkilollisia käytettyjä tennispalloja koiraperheille. Yksi ostaja antoi heti koiralleen hampaisiin pallon, ja vastaantulevan koiran kanssa tuli tappelu pallosta... Näin haluttua voi kirppparitavara olla!
*
Nuorin lapsenlapseni on tänään viimeistä päivää kuusivuotias. Olen ollut Mummo jo 12 vuotta. Se on iso ja ihana lohkare elämästäni!!
lauantai 8. lokakuuta 2011
8.10. 2011
Soitan 8-vuotiaalle lapsenlapselleni, joka vastaa kännykkäänsä metsästä. Mitä puuhailet siellä, utelen pojalta. "Mummo! Mitä nyt metsässä yleensä tehdään! Täällä OLESKELLAAN!
Tämän aion muistaa.
*
Omassa metsässämme en osannut ihan vain oleskella, kun suppiksia ja mustatorvisieniä oli viikon aikana taas noussut satamäärin. Mutta nauttia osasin. Sade alkoi sillä hetkellä, kun pakattuamme automme pamautimme ovet kiinni. Kauppaankin ehdittiin juuri ennen sen sulkemista.
*
Eilisen kulttuuririento oli Musta purje, valkea purje Kansallisteatterin Willensaunassa. Luin vähän liikaa Anna Ahmatovasta etukäteen. Näytelmä olisi voinut olla vieläkin vaikuttavampi, jos olisin tupsahtanut paikalle tietämättömämpänä.
Nyt tajusin, miksi näyttämön nimi on WillenSAUNA. Olin kuudennella, takimmaisella rivillä, ja oli KUUMA.
Korvalääkäri sanoi jo 15 vuotta sitten, että aina vaan ylpeästi eturiviin. Aina se ei onnistu. Niinpä nytkin jäivät Sari Puumalaisen repliikit kuulematta lähes kokonaan.
Mutta uusi kuulotutkimus on jo lähellä ja 2000 euroa maksavan tietokone-kuulolaitteen hankinta. Yhteiskunta maksaisi vain vanhanaikaisen, joka voimistaa myös hälyäänet. Hyvä, että edes joihinkin kohtiin pystyy ostamaan varaosia...
Soitan 8-vuotiaalle lapsenlapselleni, joka vastaa kännykkäänsä metsästä. Mitä puuhailet siellä, utelen pojalta. "Mummo! Mitä nyt metsässä yleensä tehdään! Täällä OLESKELLAAN!
Tämän aion muistaa.
*
Omassa metsässämme en osannut ihan vain oleskella, kun suppiksia ja mustatorvisieniä oli viikon aikana taas noussut satamäärin. Mutta nauttia osasin. Sade alkoi sillä hetkellä, kun pakattuamme automme pamautimme ovet kiinni. Kauppaankin ehdittiin juuri ennen sen sulkemista.
*
Eilisen kulttuuririento oli Musta purje, valkea purje Kansallisteatterin Willensaunassa. Luin vähän liikaa Anna Ahmatovasta etukäteen. Näytelmä olisi voinut olla vieläkin vaikuttavampi, jos olisin tupsahtanut paikalle tietämättömämpänä.
Nyt tajusin, miksi näyttämön nimi on WillenSAUNA. Olin kuudennella, takimmaisella rivillä, ja oli KUUMA.
Korvalääkäri sanoi jo 15 vuotta sitten, että aina vaan ylpeästi eturiviin. Aina se ei onnistu. Niinpä nytkin jäivät Sari Puumalaisen repliikit kuulematta lähes kokonaan.
Mutta uusi kuulotutkimus on jo lähellä ja 2000 euroa maksavan tietokone-kuulolaitteen hankinta. Yhteiskunta maksaisi vain vanhanaikaisen, joka voimistaa myös hälyäänet. Hyvä, että edes joihinkin kohtiin pystyy ostamaan varaosia...
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
3.10. 2011
Mökkitontti oli lauantaina niin kukkuroillaan suppilovahveroita ja mustia torvisieniä, että päättelin onneni kääntyneen ja sen kymmenen miljoonan lottovoiton olevan tulossa minulle.
Sittemmin havaitsin, että koko saaremme oli täynnään sieniä... Ja lotto-onnikin kohtasi - kuten aina - jotakuta muuta.
Mutta sieniä poimin tuntikausia ja loppuajan perkasin. Vieläkin on paistamatta iso korillinen suppiksia. Olohuoneemme koko lattiaa peittävät suuret lasten askartelukartongit, joiden päällä kuivuu suunnaton määrä mustia torvisieniä. Leppärouskujen suolaamiseen täytyy käydä hakemassa lisää karkeaa suolaa.
Tätä se ahneus teettää... Mutta kyllä metsässä oli ihanaa!
Mökkitontti oli lauantaina niin kukkuroillaan suppilovahveroita ja mustia torvisieniä, että päättelin onneni kääntyneen ja sen kymmenen miljoonan lottovoiton olevan tulossa minulle.
Sittemmin havaitsin, että koko saaremme oli täynnään sieniä... Ja lotto-onnikin kohtasi - kuten aina - jotakuta muuta.
Mutta sieniä poimin tuntikausia ja loppuajan perkasin. Vieläkin on paistamatta iso korillinen suppiksia. Olohuoneemme koko lattiaa peittävät suuret lasten askartelukartongit, joiden päällä kuivuu suunnaton määrä mustia torvisieniä. Leppärouskujen suolaamiseen täytyy käydä hakemassa lisää karkeaa suolaa.
Tätä se ahneus teettää... Mutta kyllä metsässä oli ihanaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)