23.6. 2011
On luvattu myrskyä. Onneksi laivamatka Ahvenanmaalta on suureksi osaksi saarten suojassa - S ja lapsenlapset palaavat Turkuun ja sieltä kotiin tänä iltana oltuaan Maarianhaminassa futisleirillä.
*
Stefan Baggström kaatoi tosiaankin toivomamme puut mökkitontilta juhannukseksi, toisin vuotta myöhemmin, kuin alunperin oli puhetta... Hän ilmestyi eilen aamulla rantaamme, ja kun olimme hymähdelleet hänen arviolleen, että pari tuntia siinä hommassa menee, niin mies oli kuin olikin parissa tunnissa valmis!! Vauhti oli kova ja taito ihailtava. Yhdenkin puun hän kaatoi sahaamalla niin korkealta kuin ylettyi, niin että puu pomppasi maahan pystyasennossa... miksiköhän? Kaksi puuta hän sahasi samanaikaisesti niin, että kun lähempi puu kaatui, se vei mennessään kauempana olleen puun oikeaan suuntaan... Toisella kädellä hän sahasi isolla moottorisahalla, ja toisella kampesi samaan aikaan jollakin rautatyökalulla puuta kaatumaan...
Mukava tutustua lähisaariston nuoriin yrittäjiin.
*
Veneessä on uusi "kaide", joka huomattavasti auttaa kömpelöiden vanhusten liikkumista veneeseen ja pois! Yksi akryylienkeli on melkein valmis, toinen lähes valmis, ja kolmas ei läheskään valmis! Ja perusteellinen juhannussiivous on tehty!
*
K.A. Wegeliuksen elämäkerta alkoi mennä niin tarkan yksityiskohtaiseksi, että hiukan hyppäsin, ja nyt olen jo aloittanut Johannes Angelosta. H:n kanssa on luettu vanhoja, liian yliopettavaisen kristillisiä tyttökirjoja ja otettuamme ilon niistä irti viety juhannuskokkoon.
*
Posti eli Hesari tulee nykyään ent. ESSOn puoleiselle lossirannalle, missä on hyvät ja hyvin huonot puolensa. Olen vakuuttanut, että en tippaakaan kaipaa Hesaria mökillä, mutta kun se suurella vaivalla saadaan haetuksi, luen sen himokkaasti.
*
Maassamme on hallitus!
torstai 23. kesäkuuta 2011
perjantai 17. kesäkuuta 2011
17.6. 2011
Taisin eilen pilata lopullisesti sen ison maalaukseni, jossa kolme tyttöä odottaa jotakin ikkunassa ilta-auringossa. Onneksi alan jo olla henkisesti kypsä gessoamaan sen ja aloittamaan alusta.
*
Meille lentelee kokoajan sisään pieniä lintuja, luultavasti tämän kevään poikasia. Nuori polvi on niin fiksua, että osaa lennähtää kapeasta tuuletusikkunan raosta sisään, mutta onneksi taitavasti myös ulos. Emme voi pitää auki muuta kuin niitä kahta ikkunaa, joissa on hyttysverkot...
*
Maalausvehkeet ja paljon paljon muuta on pakattu, ja odottelemme postin tuloa ja lounasaikaa, joiden jälkeen lähdemme ennen ruuhkia ja sadetta MÖKILLE!!! IHANAA!!!

tiistai 14. kesäkuuta 2011
14.6.2011
Siinä suhteessa Anders ei petä, että hän lähettää jatkotutkimuksiin. Menen huomenna röntgeniin, sitten ultraääneen, ja tarvittaessa joudun Jorvin ortopedille, "joka korjaa olkapään". Leikkaus? No käydään nyt ensin nää tutkimukset.
*
Lontoo sai aikaan minulle merkittävän elämänmuutoksen.
Olen aina luullut, että kampaukseni perustuu kokonaan hiustenkuivaajaan, ja raahannut sellaisen mukaan matkoille, ellen ole ollut vuorenvarma, että hotellista löytyy. Rotankolomme Lontoossa lupasi monen muun hyvän ja kauniin ohella hiustenkuivaajan (heillä ehkä oli yksi koko hotellissa...), ja neuroosini lienee hieman helpottanut, koska päätin luottaa lupaukseen. No, ei ollut, eikä ollut saatavissa. Järkyttyneenä menin märällä tukalla aamiaiselle. Siellä hiukset kuivuivat, ja huoneeseen tullessani minulla oli tosi kiva kampaus!
Sen koommin en olekaan käyttänyt hiustenkuivaajaa. Mihin kehitykseni vielä yltääkään, jos elonpäiviä riittää...
*
Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann parodioi kirjallisuudentutkimusta. Tarkkanäköinen ja hauska!! Sitten luin yhden Leena Lehtolaisen, taattua laatua. Huomenna on heti röntgenistä tultua lähdettävä kirjastoon tienaamaan takaisin verorahojani, ja nyt pitääkin lainata PINKKA kirjoja mökille!
*
Oltiin kulturelleja Lippajärven ystäväni kanssa ja tavattiin Emmassa. Miron näyttely oli loppunut toissapäivänä. No, itsehän olin nähnyt sen kahteen kertaan...
Katsoimme pysyvän näyttelyn ja nautimme kahvihetkestä. Uusi vaihtuva näyttely tulee vasta syksyllä.
Kulttuurilomalle!

maanantai 13. kesäkuuta 2011
13.6. 2011
Tuntuu, että kesäsesonki on varsinaisesti alkanut.
Vietimme aivan ihanassa, lämpöisessä kesäsäässä perjantai-illan, lauantain ja sunnuntain. S lapsineen oli ollut futisturnauksessa Kisakalliossa, ja porukka tuli illaksi ja yöksi saareen. Turnaus jatkui sunnuntaina.
Maanantai-aamuna heräsimme sitten kylmään ja ukkosen uhkaan, mutta pääsimme kuivina saaresta pois. Lapset ovat tämän viikon tenniskurssilla Tapiolan Tennispuistossa ja tulevat meille kolmelta iltapäivällä välipalalle ja odottamaan vanhempien töistä pääsyä.
*
Perjantaina olimme HR:n hautajaisissa Munkan kirkossa ja ravintola Kadetissa. H oli syntynyt 1943, joten ikätovereitamme jo kuolee. Meitä oli paikalla viitisentoista "Munkan 50-luvun nuorta". Tuntui hyvältä olla isolla joukolla paikalla. Hautajaiset olivat isot ja luontevan arvokkaat.

torstai 9. kesäkuuta 2011
9.6. 2011
Joillekin isovanhemmille oli käynyt nimenomaan Lontoossa niin, että eivät päässeetkään lapsenlapsensa kanssa passintarkastuksessa läpi: oliko lupa tuoda tämä lapsi pois kotoa? Parin tunnin selvittelyt... S ja J kirjoittivat meille hienon virallisen luvan, että saamme viedä O-pojan Lontooseen, mutta sitä ei kysytty. Lapsi tuli ilmeisen mielellään vanhemman pariskunnan mukana...
Pari ensimmäistä päivää Lontoo näytti haamujen kaupungilta. Turisteja oli paljon, kuten aina, satoi, ja sightseeing bussit jakoivat ilmaisia valkoisia sadetakkeja, joihin siis kaikki me tuhannet olimme sonnustautuneina.
Sateessa tehtiin myös laivamatka Greenwichiin.
Madame Tussaud´s oli O:n mielestä koko matkan huippukohta, ja hienohan se on. London Eyen näköalat nähtiin jo aurinkoisessa säässä. British Museumin huippunähtävyys tälle Ötzin ystävälle olivat muumiot. Viimeisen päivän lentokentälle lähdön odottelun pelasti lounas Piccadillyn Rainforest Cafessa, joka on sademetsäksi sisustettu (kalliinpuoleinen) ravintola. Istuimme siellä hämärässä oksien alla tekoeläinten rääkyessä ja välillä ukkosen pelottavasti jyristessä. Tuntui, että metro olisi tulossa seinästä sisään...
O:n suuri toive täyttyi, kun hän osti rahoillaan tosi tyylikkään kellon. Sitä hän sitten vartin välein kiillotteli ja nautti siitä täysin siemauksin.
Iris rukka luettiin kannesta kanteen, ja se kiinnosti O:ta kovasti, vaikka onkin "tyttökirja".
*
Hotellimme oli se sama "rathole" Paddingtonissa, jossa olimme Peggynkin kanssa. Että voikin olla niin ystävällinen henkilökunta. Muutenkin ihmettelimme yhä uudestaan ihmisten ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta. Kuulimme, että Britanniassa lukutaito on surkeassa jamassa ja muutenkin koulutus jää useilla heikoksi, mutta tavat he oppivat. Luokkaretkeläiset koulupuvuissaan ja siisteissä hiuksissaan käyttäytyivät kiitettävästi.
Auttaisiko se koulupuku vai mikä Suomen lapsia käytöstavoissa?
No, oma lapsiseuralaisemme kyllä käyttäytyi hienosti ja oli reipas ja iloinen. Kyllä hän on hieno poika ja kiva matkakumppani!
*
Kun yöllä purkauduimme autosta omaan pihaan, sireenit tuoksuivat, kielot ikkunamme alla olivat auenneet ja oli raikasta ja hiljaista!!!!!!

perjantai 3. kesäkuuta 2011
4.6. 2011
Riemuylioppilasjuhlaa riemullisesti viettäneenä koko eilisen päivän.
Muncca on edelleen yksityskoulu, ja uudisrakennusten jälkeen häkellyttävän upea. Esim. opettajilla oli iso neukkari, opettajakokoushuone, opettajien oleskeluhuone sekä OPETTAJAINHUONE, JOSSA JOKA OPETTAJALLE MODERNI TYÖNURKKAUS TIETOKONEINEEN, RULOKAAPPEINEEN JA PÖYTÄÄ YLEMPINE LISÄTASOINEEN...
Minulla ei ole koko urani aikana ollut omaa työpöytää...
Koululla oli valtava urheiluhalli, jossa katsomo ylsi kattoon. Vanha auditoriomainen juhlasali oli yhtä hieno kuin ennen, ja nyt lähinnä kokeidenpitopaikkana. Sen edessä oleva ihana kaareva aula on ylimmän luokan omaa aluetta.
Sankarihaudoilla laulettiin Suvivirsi ja laskettiin kaunis seppele, jonka nauhaan sen hankkinut kaveri oli kirjoittanut KIITTÄEN SOTIEMME SANKARIVAINAJIA SIITÄ, ETTÄ OLEMME SAANEET OPISKELLA VAPAASSA MAASSA PAKKORUOTSIA.
Kalastajatorpalla juttu lensi ja laulu kaikui, ja tunnelma oli iloinen.
Ihmettelin kovasti, miten nuorekkaita ja kauniita kaikki tytöt olivat, ihan pari tyyppiä oli lihonnut kunnolla. Pojista osa (hoikat) olivat "aivan kuin ennen", puolet oli vanhoja ukkoja, joita en edes tunnistanut.
Tapasin monta ystävää, jotka olin tosiaan edellisen kerran nähnyt omissa lakkiaisissamme... Joidenkin kanssa tehtiin jatkotapaamissuunnitelmia.
*
Pakkauspäivä. Otso tulee jo yöksi meille, koska lähtö lentokentälle on niin aikaisin. Tänä iltana juhlimme vielä taloyhtiömme hallituksen jäsenen Pusun kuusikymppisiä. Kyllä toiset ovat nuoria.

torstai 2. kesäkuuta 2011
3.6.2011
Olimme keskiviikkoillasta helatorstai-iltaan lumoavassa paratiisissa raikkaan vihreyden ja tuhansien omenankukkien ympäröiminä. S ja lapsenlapset ilmaantuivat myöhään ke-iltana ja lähtivät hiukan kesken kolmenkahveilta, kun pojilla oli pelejä.
Lapset lähtivät heti illalla hakemaan matoja ja onkimaan ja valvoivat laiturilla klo 23:een. O on jo taitava soutaja, ja Muumivene oli moneen kertaan käytössä.
Taimia haettiin mennessä Muhevaiselta, jo nyt toivotaan kasvua!
*
Tulevalla koululaisellamme on tänään viimeinen eskaripäivä!
Ja minulla on riemuylioppilasjuhlapäivä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)