31.5. 2011


Nick Hornbyn Julie riisuttuna oli erikoinen sekoitus nokkelaa, jopa humoristista tekstiä ja pitkäpiimäisyyttä. Sitäkö tarkoitettiin, kun takakannessa puhuttiin kirjan "syvällisyydestä"... Kolmois- tai oikeastaan neloisdraama oli aika mainiosti keksitty, eikä siinä onneksi ollut mitään perinteistä happy endiä.

Olen aikaisemmin lukenut Hornbyn It´s a Long Way Down, ja siinäkin oli erikoinen lähtökohta (joukko satunnaisia masentuneita ihmisiä päättää kiivetä yhdessä korkean talon katolle ja hypätä alas, mutta katon reunalla istuukin jo yksi itsemurhaa aikova, ja porukalle tulee kova hätä pelastaa hänet ja hänen kurja elämänsä...), mutta sekin jotenkin alkoi venyessään hiukan pitkästyttää.

Nyt on menossa Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann, joka vaikuttaa taidokkaalta ja kirjallisesti sivistyneelle lukijakunnalle kirjoitetulta. Lieneekö Shields niitä kehuttuja kanadalaiskirjailijoita, joita tunnen aika vähän?

Ja aina välissä Pertsaa ja Kilua pojille...

*

P viettää tämän päivän Turun koulunsa riemuylioppilasjuhlien merkeissä, vaikka ei sieltä ylioppilaaksi päässytkään.

*

O on pyrkinyt jatkamaan selloa tai aloittamaan saksofonin. A jatkaa pianoa ja I viulua.

Olisinpa minäkin aikoinani JATKANUT sitä pianoa. Mutta minulla oli tosi pitkät koulupäivät ratikka- ja bussimatkoineen, ja olin keskikoululaisena hirveän väsynyt. Lukiossa äiti oli oppinut antamaan minun olla kotona silloin, kun tarvitsin lepopäivän, vaikka en kipeä olisi ollutkaan.