28.4. - 1.5. 2011


Berliinissä.

Kas, kesä! Puissa on täydet lehdet - ja Berliinissä puita ja puistoja on enemmän kuin missään. Syreenit ja hevoskastanjat kukassa, omena jo kukkinut. Osa turisteista on shortseissa.

Melkoinen flunssani tokeni tulopäivän vetoisessa sightseeing-bussissa, tosin palasi uusin voimin, kun paluupäivänä tarvoimme räntäsateessa autollemme kotilentokentällä...

Monta hienoa taidemuseota nähtiin, paljon ekspressionismia, Brucke-koulukuntaa, vaikuttavimpana museona Nolde Jägerstrassella, jossa oli Nolde & Schumacher -näyttely. Tuli ostettua pari kiloa taidekirjoja (Noldea)...

Miehemme nautiskelivat Nolde-päivänä Filharmonian Kamarimusiikkisalissa kansainvälisestä kuorokilpailusta.

Uusi juutalaismuseo upeudessaan oli kuitenkin hiukan ahdistava, kun oikeiden, viehättävien ihmisten tarinat oli kerrottu.

Mieleen jäi H:n ja minun pitkä kävely hotellilta kohti Unter den Lindeniä metsätietä Tiergartenin puiston reunassa. Sony-talon sisäpiha oli ainutlaatuinen nähtävyys.

Hotellimme Azimut oli loistavalla paikalla Kurfurstendammin varrella, busseja kulki ovelta ovelle lentokentälle. Se oli sisustettu niin modernisti ja tyylikkäästi, etten ole moista nähnyt. Rappukäutävä oli vanha, eri värisiä marmoreita ja puuleikkauksia.

Viimeisenä iltana meditoimme urkukonsertissa läheisessä Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen raunioille rakennetussa modernissa, hyvin hienossa kirkossa ja söimme illallista italialaisravintolassa.

*

Lähes täydelliseen matkaamme sisältyi kohtaamisia paitsi hyvin ystävällisten, myös hyvin joustamattomien berliiniläisten kanssa.

Hotellissa piti tilata aamiainen edellisenä iltana, niin sen sai kolme euroa halvemmalla. Lauantaiaamuna tarjoilija pyysi meiltä kuittausta kalliimmasta aamiaisesta, vaikka olimme vuorenvarmasti P:n kanssa olleet edellisenä iltana tilaamassa aamiaisen. Tarjoilija palasi toisen kanssa, ja väitti edelleen, että ei oltu tilattu. Kun emme antaneet periksi (koska olimme oikeassa), tyttö kävi kaukana sijaitsevassa receptionissa tarkistamassa, ja joo, "emme olleet tilanneet". (Virhe oli siis receptionin.) Lopulta mukavampi tytöistä sanoi, että katsotaan asia sormien läpi - ei mitään anteeksipyyntöä.

Yhdessä kahvilassa maksoin aivan varmasti kahvin kaksikymppisellä (etsin koko lompsan läpi, mutta pienempää ei ollut, ja ajattelin, että hyvä, saan kaksikymppisestä pikkuseteleitä ja kolikoita). Sain takaisin vitosesta. Sanoin antaneeni 20 euroa. Tyttö väitti tiukasti vastaan. Pomo kutsuttiin paikalle. Hän otti kassalaatikon ja sanoi laskevansa kassan. Hetken kuluttua kolmas henkilö, nuori poikamyyjä, tuli sanomaan, että vitonen se oli ollut.

Eihän siinä muuta voinut kuin tyytyä tilanteeseen.

H:n ja minun pöydän lähellä istunut kanadalainen museo-opas, joka kertoi asuneensa vuoden Berliinissä, puuttui päivittelyymme ja sanoi, että aivan tyypillistä. Berliinissä ei jousteta eikä pyydetä anteeksi, ja hänelle tällaista sattuu usein. Tapauksessamme hän arveli, että henkilökunta on yhteistyössä ja kassa "lasketaan" monta kertaa päivässä...

Ylläolevasta voisi päätellä, että olen itse itsepäinen. Molemmissa tapauksissa olin kuitenkin täysin varma siitä, miten olin toiminut.

Päällimmäiseksi jäi kuitenkin muisto niistä monista ystävällisistä berliiniläisistä.

*

Upeaa arkkitehtuuria, puita ja puistoja, kulttuuria, historiaa - huippumatkakohde!!