31.5. 2011
Nick Hornbyn Julie riisuttuna oli erikoinen sekoitus nokkelaa, jopa humoristista tekstiä ja pitkäpiimäisyyttä. Sitäkö tarkoitettiin, kun takakannessa puhuttiin kirjan "syvällisyydestä"... Kolmois- tai oikeastaan neloisdraama oli aika mainiosti keksitty, eikä siinä onneksi ollut mitään perinteistä happy endiä.
Olen aikaisemmin lukenut Hornbyn It´s a Long Way Down, ja siinäkin oli erikoinen lähtökohta (joukko satunnaisia masentuneita ihmisiä päättää kiivetä yhdessä korkean talon katolle ja hypätä alas, mutta katon reunalla istuukin jo yksi itsemurhaa aikova, ja porukalle tulee kova hätä pelastaa hänet ja hänen kurja elämänsä...), mutta sekin jotenkin alkoi venyessään hiukan pitkästyttää.
Nyt on menossa Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann, joka vaikuttaa taidokkaalta ja kirjallisesti sivistyneelle lukijakunnalle kirjoitetulta. Lieneekö Shields niitä kehuttuja kanadalaiskirjailijoita, joita tunnen aika vähän?
Ja aina välissä Pertsaa ja Kilua pojille...
*
P viettää tämän päivän Turun koulunsa riemuylioppilasjuhlien merkeissä, vaikka ei sieltä ylioppilaaksi päässytkään.
*
O on pyrkinyt jatkamaan selloa tai aloittamaan saksofonin. A jatkaa pianoa ja I viulua.
Olisinpa minäkin aikoinani JATKANUT sitä pianoa. Mutta minulla oli tosi pitkät koulupäivät ratikka- ja bussimatkoineen, ja olin keskikoululaisena hirveän väsynyt. Lukiossa äiti oli oppinut antamaan minun olla kotona silloin, kun tarvitsin lepopäivän, vaikka en kipeä olisi ollutkaan.
tiistai 31. toukokuuta 2011
maanantai 30. toukokuuta 2011
30.5. 2011
Meille lensi äsken sisään pikkulintu. Luulin ensin, että olen alkanut nähdä olemattomia, kun en hahmottanut tummia viuhahduksia linnuksi!
Tuuletusikkunamme aukeavat vain raolleen, ja parissa on vielä esteenä hyttysverkko. Epäilin siis, miten lintunen mahtaisi löytää takaisin ulos. Parvekkeen oven toki avasin selkoselälleen.
Pikkusiivekäs istahti kuitenkin keittiön tuuletusikkunan päälle ja sai oivalluksen: tästä pääsee. Nyt se on varmaan jopa huojentuneempi kuin minä, sillä mietin jo, millä ihmeellä saan pyydystettyä salamana pyrähtelevän linnun...
*
Saimme muutama päivä sitten suruviestin: yksi Munkan 50-luvun seurakuntanuoriporukastamme on taas kuollut. H oli sairastanut urhoollisesti jotakin hyvin harvinaista pahanlaatuista sairautta ihailtavasti elämässä kiinni pysytellen, jo muutaman vuoden. Arvelin tammikuun kokoontumisessamme, että hänellä ehkä alkoi aika käydä vähiin, sillä hän oli menettänyt äänensä, ymmärsin, että lopullisesti.
Kauniina alkukesänä olemme nyt porukalla saattelemassa H:ta ikuisuuteen. Sovimme L:n kanssa, että viemme arkulle jokainen yhden ruusun. R siunaa ystävänsä.
Meille lensi äsken sisään pikkulintu. Luulin ensin, että olen alkanut nähdä olemattomia, kun en hahmottanut tummia viuhahduksia linnuksi!
Tuuletusikkunamme aukeavat vain raolleen, ja parissa on vielä esteenä hyttysverkko. Epäilin siis, miten lintunen mahtaisi löytää takaisin ulos. Parvekkeen oven toki avasin selkoselälleen.
Pikkusiivekäs istahti kuitenkin keittiön tuuletusikkunan päälle ja sai oivalluksen: tästä pääsee. Nyt se on varmaan jopa huojentuneempi kuin minä, sillä mietin jo, millä ihmeellä saan pyydystettyä salamana pyrähtelevän linnun...
*
Saimme muutama päivä sitten suruviestin: yksi Munkan 50-luvun seurakuntanuoriporukastamme on taas kuollut. H oli sairastanut urhoollisesti jotakin hyvin harvinaista pahanlaatuista sairautta ihailtavasti elämässä kiinni pysytellen, jo muutaman vuoden. Arvelin tammikuun kokoontumisessamme, että hänellä ehkä alkoi aika käydä vähiin, sillä hän oli menettänyt äänensä, ymmärsin, että lopullisesti.
Kauniina alkukesänä olemme nyt porukalla saattelemassa H:ta ikuisuuteen. Sovimme L:n kanssa, että viemme arkulle jokainen yhden ruusun. R siunaa ystävänsä.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
28.-29.5. 2011
Olen päättänyt ylläpitää autoilutaitoani.
P oli terassitalkoissa S:n ja J:n luona molempina päivinä. Lauantaina kävin autolla Meilahden taidemuseossa, ja opinkin lisää tekniikoita Vuoden Nuoren Taiteilijan töistä. Jatkoin Didrichsenille, jossa nautin mm. Hugo Simbergin kesäsaarta Niemenlauttaa kuvaavasta filmistä, jonka maisemia oli mukava bongailla hänen maalauksistaan. Kassarouva puolestaan sanoi ilahtuneensa, kun minulla oli niin kauniit helmet (ne itse tekemäni), että jo ulkoa asti kiinnittivät hänen huomionsa.
Sitten Olarinluoman Starkkiin ostamaan pensseleitä ja Pohjois-Tapiolaan kehystäjälle ja ruokakauppaan.
Ja koko iloon -autolla! - meni vain kolme tuntia!
Muutenkin loppupäivä ja tämä päivä ovat olleet niin maalaamisen kuin erinäisten kotiprojektienkin kannalta loistavia. Ja pitkästä aikaa päästiin kirkkoommekin!!
Täyttä elämää.
Olen päättänyt ylläpitää autoilutaitoani.
P oli terassitalkoissa S:n ja J:n luona molempina päivinä. Lauantaina kävin autolla Meilahden taidemuseossa, ja opinkin lisää tekniikoita Vuoden Nuoren Taiteilijan töistä. Jatkoin Didrichsenille, jossa nautin mm. Hugo Simbergin kesäsaarta Niemenlauttaa kuvaavasta filmistä, jonka maisemia oli mukava bongailla hänen maalauksistaan. Kassarouva puolestaan sanoi ilahtuneensa, kun minulla oli niin kauniit helmet (ne itse tekemäni), että jo ulkoa asti kiinnittivät hänen huomionsa.
Sitten Olarinluoman Starkkiin ostamaan pensseleitä ja Pohjois-Tapiolaan kehystäjälle ja ruokakauppaan.
Ja koko iloon -autolla! - meni vain kolme tuntia!
Muutenkin loppupäivä ja tämä päivä ovat olleet niin maalaamisen kuin erinäisten kotiprojektienkin kannalta loistavia. Ja pitkästä aikaa päästiin kirkkoommekin!!
Täyttä elämää.
perjantai 27. toukokuuta 2011
27.5.2011
Pettymys. Olen koko viikon odottanut, että tänään pääsen Hesaan, kun ei ole muutakaan kalenterissa. Siis näkemään ratikoita! Mutta voimat loppuivat kesken. Tämä lienee vielä sen gluteenin nautiskelun jälkiseurauksia: en saa nyt kaikkea ravinnosta otetuksi talteen.
Minulla oli suuret haaveet siitä, mitä kaikkea teen, ja että lopuksi vielä käyn Kiasmassa ART11 näyttelyssä. No joo. Yhtä galleriaa en löytänyt, väsyin jo noin 5000 askelen jälkeen (tarkoituksena oli myös kerätä askeleita mittariin) ja totesin, etten millään jaksa Kiasmaa. Sitä paitsi sinne on kivampi mennä jonkun kanssa.
*
Keskiviikkona olin kulttuurireippailulla EMMAn ystävien kanssa katsomassa Tapiolan veistoksia ja vielä EMMAn museomestarin vetämällä tosi mielenkiintoisella kierroksella museon seinientakaisissa teknisissä tiloissa, ja askelia tuli yli 10000. Siihenhän ihmisen pitäisi päivittäin pyrkiäkin, mutta minulle se oli liikaa. Olen ehkä vieläkin siitä väsyksissä.
Tapiolan veistokset ovat kyllä tuttuja, mutta oli kiva pysähdellä porukalla niitä katsomaan ja tutustua EMMAn muutamaan ystävään. Yksi retkeläinen kiinnitti huomionsa kokoontumispaikassamme siihen, että Tapiolan kirkon oven yläpuolella oleva risti ei ole perinteisen ristin muotoinen, vaan tasasakarainen. Jokainen luterilainenhan tietää, millainen ristin pitää olla, tuohtuili tämä (mies!). Yritin puolustaa rakasta kirkkoani, että risti on tyylitelty, mutta hän ei päässyt asiasta yli, ennen kuin retkueemme eteni Ilvespatsaalle.
Museomestarin kierros oli huippumielenkiintoinen! Hän kertoi, että jokaisen näyttelyn arkkitehtuuri suunnitellaan erikseen, ja seinät siirretään uusiin paikkoihin ja maalataan. Hän oli monitaituri, joka tekee vitriinit ja jalustat ja ihan mitä vain. Museomestareita on vaikea löytää, sillä pelkkä rakennustaito ei riitä. Pitää olla myös silmää (esim. valaistuksen suunnittelu), kielitaitoa (teoksia tulee ulkomailta) ja diplomaattisia kykyjä, kun varsinkin ulkomaalaiset ovat tosi tarkkoja, miten heidän aarteensa pannaan esille. Tällä museomestarilla kaikkia näitä kykyjä taatusti oli. Hänet oli houkuteltu EMMAan Retretistä vastaavista hommista.
*
Keskiviikkona olimme ystäviemme M:n ja A:n kanssa lounaalla Sevillassa, ja torstaina olin opettajien kanssa Stockan vintillä. Sinne on ilmaantunut gluteeniton kakku, mutta sietämättömän kallis.
Pettymys. Olen koko viikon odottanut, että tänään pääsen Hesaan, kun ei ole muutakaan kalenterissa. Siis näkemään ratikoita! Mutta voimat loppuivat kesken. Tämä lienee vielä sen gluteenin nautiskelun jälkiseurauksia: en saa nyt kaikkea ravinnosta otetuksi talteen.
Minulla oli suuret haaveet siitä, mitä kaikkea teen, ja että lopuksi vielä käyn Kiasmassa ART11 näyttelyssä. No joo. Yhtä galleriaa en löytänyt, väsyin jo noin 5000 askelen jälkeen (tarkoituksena oli myös kerätä askeleita mittariin) ja totesin, etten millään jaksa Kiasmaa. Sitä paitsi sinne on kivampi mennä jonkun kanssa.
*
Keskiviikkona olin kulttuurireippailulla EMMAn ystävien kanssa katsomassa Tapiolan veistoksia ja vielä EMMAn museomestarin vetämällä tosi mielenkiintoisella kierroksella museon seinientakaisissa teknisissä tiloissa, ja askelia tuli yli 10000. Siihenhän ihmisen pitäisi päivittäin pyrkiäkin, mutta minulle se oli liikaa. Olen ehkä vieläkin siitä väsyksissä.
Tapiolan veistokset ovat kyllä tuttuja, mutta oli kiva pysähdellä porukalla niitä katsomaan ja tutustua EMMAn muutamaan ystävään. Yksi retkeläinen kiinnitti huomionsa kokoontumispaikassamme siihen, että Tapiolan kirkon oven yläpuolella oleva risti ei ole perinteisen ristin muotoinen, vaan tasasakarainen. Jokainen luterilainenhan tietää, millainen ristin pitää olla, tuohtuili tämä (mies!). Yritin puolustaa rakasta kirkkoani, että risti on tyylitelty, mutta hän ei päässyt asiasta yli, ennen kuin retkueemme eteni Ilvespatsaalle.
Museomestarin kierros oli huippumielenkiintoinen! Hän kertoi, että jokaisen näyttelyn arkkitehtuuri suunnitellaan erikseen, ja seinät siirretään uusiin paikkoihin ja maalataan. Hän oli monitaituri, joka tekee vitriinit ja jalustat ja ihan mitä vain. Museomestareita on vaikea löytää, sillä pelkkä rakennustaito ei riitä. Pitää olla myös silmää (esim. valaistuksen suunnittelu), kielitaitoa (teoksia tulee ulkomailta) ja diplomaattisia kykyjä, kun varsinkin ulkomaalaiset ovat tosi tarkkoja, miten heidän aarteensa pannaan esille. Tällä museomestarilla kaikkia näitä kykyjä taatusti oli. Hänet oli houkuteltu EMMAan Retretistä vastaavista hommista.
*
Keskiviikkona olimme ystäviemme M:n ja A:n kanssa lounaalla Sevillassa, ja torstaina olin opettajien kanssa Stockan vintillä. Sinne on ilmaantunut gluteeniton kakku, mutta sietämättömän kallis.
tiistai 24. toukokuuta 2011
24.5.2011
90-vuotispäivillä tapahtui seuraavaa. Kun tulimme illalla serkkujen kotiin, olin niin väsynyt, että pyörrytti, ja minulla oli hirmuinen nälkä. Autossa olisi ollut pähkinöitä ja viikunoita, mutta minusta tuntui, etten selviäisi autolle asti. Ahmin kuin susi leivonnaisia hyvin tietäen, että olivat gluteenipitoisia.
Tänään alkoi tuntua se oire, mistä olen kärsinyt ainakin kymmenen vuotta - tai kaksikymmentä - ennen gluteenitonta dieettiäni. En tule millään kylläiseksi. Olen syönyt tänään noin tunnin välein ja kaikkia kaloripitoisia herkkujakin, mutta nälkä on taas heti uudestaan...
Toivottavasti suolisto palautuu ravintoa vastaanottavaiseksi pian.
Opetus: dieetistä on tärkeää pitää tarkkaan kiinni!!
*
Sain eilen loppuun Enkeleitä hiuksissani -kirjan. Olen hiukan hämmennyksissäni. Kirja oli sikäli ihan mukava lukea, että itsekin ajattelen enkeleistä paljolti samoin kuin Lorna Byrne: enkelit ovat valmiina lähistöllä ja tulevat vierelle, kun niitä pyytää. Jos enkeleitä torjuu, ne eivät tule. Enkelit pyrkivät auttamaan, ja niitä voi rukoilla myös muiden lähelle ja avuksi.
Kirjoittaja on vauvasta asti nähnyt enkelit ja seurustellut niiden kanssa. Itse asiaan siis uskon, mutta tuntuu vaikealta tajuta, että Byrne voisi nyt keski-ikäisenä muistaa, minkä värinen juuri se enkeli oli, ja että hän sen ja sen tapahtuman jälkeen teki voileivän itselleen.
En oikein tiedä, mitä ajatella kirjoittajasta, mutta enkeleihin kannattaa pitää yhteyttä, vaikkei heitä näekään.
*
Eilen illalla päättyi loistava Suuret kaaret -taidehissa- & maalauskurssi. Sain valmiiksi kaksi uskonnollisaiheista akryylityötä, Kristus ristillä ja Pääsiäisaamu. Riikkakin sanoi (ja itsestäkin tuntuu), että olen taas päässyt askeleen eteen päin taiteilijan tielläni: ronskimpaa, ekspressiivisempää, koloristista ilmaisua. Kiva!
*
Tänään toisen eläkeläispariskunnan kanssa kahvilla Stockan vintillä. Tapiolan eläkeläiset tykkäävät tavata siellä isommin ja pienemmin porukoin. Keskustelu kääntyi elämän loppuvaiheisiin ja kuolemaan - tärkeitä aiheita.
90-vuotispäivillä tapahtui seuraavaa. Kun tulimme illalla serkkujen kotiin, olin niin väsynyt, että pyörrytti, ja minulla oli hirmuinen nälkä. Autossa olisi ollut pähkinöitä ja viikunoita, mutta minusta tuntui, etten selviäisi autolle asti. Ahmin kuin susi leivonnaisia hyvin tietäen, että olivat gluteenipitoisia.
Tänään alkoi tuntua se oire, mistä olen kärsinyt ainakin kymmenen vuotta - tai kaksikymmentä - ennen gluteenitonta dieettiäni. En tule millään kylläiseksi. Olen syönyt tänään noin tunnin välein ja kaikkia kaloripitoisia herkkujakin, mutta nälkä on taas heti uudestaan...
Toivottavasti suolisto palautuu ravintoa vastaanottavaiseksi pian.
Opetus: dieetistä on tärkeää pitää tarkkaan kiinni!!
*
Sain eilen loppuun Enkeleitä hiuksissani -kirjan. Olen hiukan hämmennyksissäni. Kirja oli sikäli ihan mukava lukea, että itsekin ajattelen enkeleistä paljolti samoin kuin Lorna Byrne: enkelit ovat valmiina lähistöllä ja tulevat vierelle, kun niitä pyytää. Jos enkeleitä torjuu, ne eivät tule. Enkelit pyrkivät auttamaan, ja niitä voi rukoilla myös muiden lähelle ja avuksi.
Kirjoittaja on vauvasta asti nähnyt enkelit ja seurustellut niiden kanssa. Itse asiaan siis uskon, mutta tuntuu vaikealta tajuta, että Byrne voisi nyt keski-ikäisenä muistaa, minkä värinen juuri se enkeli oli, ja että hän sen ja sen tapahtuman jälkeen teki voileivän itselleen.
En oikein tiedä, mitä ajatella kirjoittajasta, mutta enkeleihin kannattaa pitää yhteyttä, vaikkei heitä näekään.
*
Eilen illalla päättyi loistava Suuret kaaret -taidehissa- & maalauskurssi. Sain valmiiksi kaksi uskonnollisaiheista akryylityötä, Kristus ristillä ja Pääsiäisaamu. Riikkakin sanoi (ja itsestäkin tuntuu), että olen taas päässyt askeleen eteen päin taiteilijan tielläni: ronskimpaa, ekspressiivisempää, koloristista ilmaisua. Kiva!
*
Tänään toisen eläkeläispariskunnan kanssa kahvilla Stockan vintillä. Tapiolan eläkeläiset tykkäävät tavata siellä isommin ja pienemmin porukoin. Keskustelu kääntyi elämän loppuvaiheisiin ja kuolemaan - tärkeitä aiheita.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
22.5.2011
Juhlaviikonloppu!
Keventääksemme varsinaista juhlien päivää autoilimme jo perjantaina (ihanassa Visavuoressa pari tuntia pysähtyen, Emil Wikstömin veistoksia ja Kari Suomalaisen parhaat piirrokset ja ihana, ihana visakoivuja kasvava rantamaisema) Tampereen Rosendahliin yhden lempiharrastukseni hotellissa yöpymisen ja hotelliaamiaisesta nauttimisen pariin.
Klo 11 oli P:n suloisen, sivistyneen, kultturellin E-tädin siunaus ja lämminhenkinen muistotilaisuus Nokialla. Nyt ei ole enää Kylmänojankadun kotia, jossa oli niin mukava käydä. Se oli eräänlainen ihannekotini: vaatimaton, mutta hieno, kaunis ja kodikas.
*
Sitten alkukesäisen maatalousmaiseman halki Sauvoon, missä kummitätini I vietti poikansa luona 90-vuotissynttäreitään. Ensin oli lasten ja lastenlasten hienoja musiikkiesityksiä kirkossa, sitten herkkuja serkun kodissa ja päätteeksi siioninvirsiseurat. I sanoi omassa seurapuheessaan, että körttiläisyyteen "rakastuu", ja kyllä oli minullakin taas todella hyvä olla seuroissa!
Olenko saanut körttitartunnan jo Turun vanhalla opistolla. Muistan kerran, jolloin serkku L hyvin ystävällisesti neuvoi minua laittamaan vihreät lettinauhat punaisten sijaan "kun Kareksen setä ei oikein tykkää".
Nykyäänhän körtit esiintyvät kaikissa väreissä. Lieneekö tuo punaisen karttaminen ollut jotain sodanjälkeistä polittista kannanottoa...
*
Yöksi kotiin kyydissä E-serkun kaksi nuorta ja yksi vaihto-oppilas.
*
Ja kun vielä aamulla sai herätä radion kirjallisuuskeskusteluun, jossa käsiteltiin Juhani Ahon Kevät ja takatalvi -kirjaa, niin voisiko sunnuntaipäivä paremmin alkaa. Päätin lukea kirjan uudelleen kesällä!
Juhlaviikonloppu!
Keventääksemme varsinaista juhlien päivää autoilimme jo perjantaina (ihanassa Visavuoressa pari tuntia pysähtyen, Emil Wikstömin veistoksia ja Kari Suomalaisen parhaat piirrokset ja ihana, ihana visakoivuja kasvava rantamaisema) Tampereen Rosendahliin yhden lempiharrastukseni hotellissa yöpymisen ja hotelliaamiaisesta nauttimisen pariin.
Klo 11 oli P:n suloisen, sivistyneen, kultturellin E-tädin siunaus ja lämminhenkinen muistotilaisuus Nokialla. Nyt ei ole enää Kylmänojankadun kotia, jossa oli niin mukava käydä. Se oli eräänlainen ihannekotini: vaatimaton, mutta hieno, kaunis ja kodikas.
*
Sitten alkukesäisen maatalousmaiseman halki Sauvoon, missä kummitätini I vietti poikansa luona 90-vuotissynttäreitään. Ensin oli lasten ja lastenlasten hienoja musiikkiesityksiä kirkossa, sitten herkkuja serkun kodissa ja päätteeksi siioninvirsiseurat. I sanoi omassa seurapuheessaan, että körttiläisyyteen "rakastuu", ja kyllä oli minullakin taas todella hyvä olla seuroissa!
Olenko saanut körttitartunnan jo Turun vanhalla opistolla. Muistan kerran, jolloin serkku L hyvin ystävällisesti neuvoi minua laittamaan vihreät lettinauhat punaisten sijaan "kun Kareksen setä ei oikein tykkää".
Nykyäänhän körtit esiintyvät kaikissa väreissä. Lieneekö tuo punaisen karttaminen ollut jotain sodanjälkeistä polittista kannanottoa...
*
Yöksi kotiin kyydissä E-serkun kaksi nuorta ja yksi vaihto-oppilas.
*
Ja kun vielä aamulla sai herätä radion kirjallisuuskeskusteluun, jossa käsiteltiin Juhani Ahon Kevät ja takatalvi -kirjaa, niin voisiko sunnuntaipäivä paremmin alkaa. Päätin lukea kirjan uudelleen kesällä!
torstai 19. toukokuuta 2011
19.5.2011
Miten mukava onkaan kahvihetki parin naapurinrouvan kanssa, varsinkin jos ei tarvitse siivota omaa kotia siihen tarkoitukseen.
Juttelimme, että "kolmen kahvin" tyyppinen kahvi pihalla voisi olla hauska traditio talossamme!
*
Vaikka uusi Donna Leon tuntui aluksi siltä, että jaksaako tätä samaa vielä lukea, niin sarjan viehätys imaisi pian mukaan. Paikallisväri, nyt kun on Venetsiassa itsekin käynyt, Leonin hieno englanninkieli, Brunettin taito kuunnella ja saada siten kuulusteltava ikään kuin uskoutumaan ja selittämään, miksi tuli tehtyä mitä tuli tehtyä.
Ja vielä se, että rikollinen pääsee usein kuin koira veräjästä suojelijoidensa avulla, tai häviää jonnekin muualle jatkamaan rikollista toimintaansa.
Miten mukava onkaan kahvihetki parin naapurinrouvan kanssa, varsinkin jos ei tarvitse siivota omaa kotia siihen tarkoitukseen.
Juttelimme, että "kolmen kahvin" tyyppinen kahvi pihalla voisi olla hauska traditio talossamme!
*
Vaikka uusi Donna Leon tuntui aluksi siltä, että jaksaako tätä samaa vielä lukea, niin sarjan viehätys imaisi pian mukaan. Paikallisväri, nyt kun on Venetsiassa itsekin käynyt, Leonin hieno englanninkieli, Brunettin taito kuunnella ja saada siten kuulusteltava ikään kuin uskoutumaan ja selittämään, miksi tuli tehtyä mitä tuli tehtyä.
Ja vielä se, että rikollinen pääsee usein kuin koira veräjästä suojelijoidensa avulla, tai häviää jonnekin muualle jatkamaan rikollista toimintaansa.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
18.5.2011
Keskiajan kristilliseen taiteeseen perehtyessäni hämmästyin montaakin asiaa. Miten sekavaa "pimeä keskiaika" onkaan ollut - kun jossain päin alkoi syntyä kulttuuria, heti sitä tuli sotkemaan kansainvaelluksia, sotia ja mullistuksia... Vuosien 500 - 1000 taiteesta meillä ei ole kunnon yhtenäistä kuvaa.
Sitäkään en ole ennen tajunnut, että romaanisen tyylin kirkot ovat niin pimeitä ja paksuseinäisiä, koska mielettömän painavaa tynnyrihovia kannattamaan tarvittiin todella jykevät seinät. Goottilaisessa tyylissä oli jo tajuttu, ettei koko katon tarvitse olla niin järeää tavaraa, kunhan ruoteet ovat. Muu osa kattoa voitiin tehdä kevyeksi, ja seinät voitiin laittaa täyteen ikkunoita.
Ja kyllä on hämmästyttävää taiteenkin ja monelta muulta kannalta, miten varhaisrenessanssi ja renessanssi sitten ryöpsähtivät jostakin valtavana kehityksenä!!
Tekisi mieli alkaa lukea Kansojen historiaa, ja nimenomaan Euroopan osalta.
Jos olisin historian opettaja, laittaisin luokkani seinälle pysyvästi kaksi aikajanaa, joista toinen kuvaisi esim. ihmiskunnan historiaa ja toinen oman ajanlaskumme aikaa. Joka tunti aina seurattaisiin, missä ollaan menossa, ja yrittäisin opettaa kokonaisuuksina, enkä uusien ja uusien sotien historiana aikajärjestyksessä. Painottaisin ihmisen ja kulttuurin tilannetta enkä niin paljon valtioiden rajojen.
Keskiajan kristilliseen taiteeseen perehtyessäni hämmästyin montaakin asiaa. Miten sekavaa "pimeä keskiaika" onkaan ollut - kun jossain päin alkoi syntyä kulttuuria, heti sitä tuli sotkemaan kansainvaelluksia, sotia ja mullistuksia... Vuosien 500 - 1000 taiteesta meillä ei ole kunnon yhtenäistä kuvaa.
Sitäkään en ole ennen tajunnut, että romaanisen tyylin kirkot ovat niin pimeitä ja paksuseinäisiä, koska mielettömän painavaa tynnyrihovia kannattamaan tarvittiin todella jykevät seinät. Goottilaisessa tyylissä oli jo tajuttu, ettei koko katon tarvitse olla niin järeää tavaraa, kunhan ruoteet ovat. Muu osa kattoa voitiin tehdä kevyeksi, ja seinät voitiin laittaa täyteen ikkunoita.
Ja kyllä on hämmästyttävää taiteenkin ja monelta muulta kannalta, miten varhaisrenessanssi ja renessanssi sitten ryöpsähtivät jostakin valtavana kehityksenä!!
Tekisi mieli alkaa lukea Kansojen historiaa, ja nimenomaan Euroopan osalta.
Jos olisin historian opettaja, laittaisin luokkani seinälle pysyvästi kaksi aikajanaa, joista toinen kuvaisi esim. ihmiskunnan historiaa ja toinen oman ajanlaskumme aikaa. Joka tunti aina seurattaisiin, missä ollaan menossa, ja yrittäisin opettaa kokonaisuuksina, enkä uusien ja uusien sotien historiana aikajärjestyksessä. Painottaisin ihmisen ja kulttuurin tilannetta enkä niin paljon valtioiden rajojen.
tiistai 17. toukokuuta 2011
17.5.2011
Viikko 19
Riikan taidehissakurssi jatkuu aivan mahtavana. Erityisen ilon tuottaa H-siskon tapaaminen kaksi kertaa viikossa, ja vielä mökillä viikonloppuna! Ihmiset pitävät tosi hienoja esitelmiä kuvanäytteineen, ja olen paitsi sivistynyt, myös kovasti innostunut! Olisipa kaikkea tätä hahmottanut paremmin erinäisillä taidematkoilla!
Itselläni oli aiheena keskiajan kristillinen taide, ja H:lla renesanssi. Koko "vanha taide" tulee läpikäydyksi.
Maalaustehtävinä olen tehnyt moderneilla tekniikoilla kuvan Kristuksesta ristillä (vain oikeastaan pää, hiukan rintaa ja toista kättä näkyy) hyvin vahvoilla väreillä, sillä tapahtumahan on ollut ravisuttava, ja kuvan, jossa naiset tulevat pääsiäisaamuna haudalle ja havaitsevat sen tyhjäksi.
Nyt Riikkakin, monen muun opettajan lisäksi, on sanonut, että minulle värimaalarina sopii paksu ronski työskentely, ja pidän siitä itsekin. Pitäisi päästä näkemään Åke Mattaksen töitä, kirjan jo tilasin kirjastosta.
*
Kävin tutustumassa Villa Tapiolan (täkäläinen dementiakoti) näyttelyseiniin, joille vien elokuuksi omia töitäni.
Villa Tapiola on rakennettu niin, että talon keskelle jää iso suljettu piha ihanine istuinryhmineen. Pihaa kiertävässä talossa on käytävä, jota vanhukset pääsevät rollaattoreineen kiertämään, ja siitä tulee aika pitkä lenkki. Isosta olohuoneesta on koko seinän näkymä keittiöön, jossa talon ruoat valmistetaan: tulee tuoksuja ja voi seurata kokin puuhailua. Sitten on vielä toinen oikein iso ruohikkoinen piha, jota ympäröi korkeahko aita.
Mahdollinen tulevaisuus ei näytä niinkään synkältä tämän vierailun jälkeen...
*
Viikonloppuna palelin mökillä. Niin uusi kuin vanhakin puoli saatiin kyllä lämpimiksi, mutta tihkusateinen ja hyvin kolea sää jotenkin oli asettunut luihin ja ytimiin. Sain onneksi lainaksi peittojen alle uuden Donna Leonin, joka tosin alkaa mielestäni jo liikaa toistaa itseään.
Ja ne polut on haravoitu!
*
Huomenna suunnittelen mennä katsomaan HYARTin kevätnäyttelyä, jossa H ja Ellu esiintyvät. Tänään en pääse avajaisiin, kun olen I-tytön kanssa soittotunnilla.
Viikko 19
Riikan taidehissakurssi jatkuu aivan mahtavana. Erityisen ilon tuottaa H-siskon tapaaminen kaksi kertaa viikossa, ja vielä mökillä viikonloppuna! Ihmiset pitävät tosi hienoja esitelmiä kuvanäytteineen, ja olen paitsi sivistynyt, myös kovasti innostunut! Olisipa kaikkea tätä hahmottanut paremmin erinäisillä taidematkoilla!
Itselläni oli aiheena keskiajan kristillinen taide, ja H:lla renesanssi. Koko "vanha taide" tulee läpikäydyksi.
Maalaustehtävinä olen tehnyt moderneilla tekniikoilla kuvan Kristuksesta ristillä (vain oikeastaan pää, hiukan rintaa ja toista kättä näkyy) hyvin vahvoilla väreillä, sillä tapahtumahan on ollut ravisuttava, ja kuvan, jossa naiset tulevat pääsiäisaamuna haudalle ja havaitsevat sen tyhjäksi.
Nyt Riikkakin, monen muun opettajan lisäksi, on sanonut, että minulle värimaalarina sopii paksu ronski työskentely, ja pidän siitä itsekin. Pitäisi päästä näkemään Åke Mattaksen töitä, kirjan jo tilasin kirjastosta.
*
Kävin tutustumassa Villa Tapiolan (täkäläinen dementiakoti) näyttelyseiniin, joille vien elokuuksi omia töitäni.
Villa Tapiola on rakennettu niin, että talon keskelle jää iso suljettu piha ihanine istuinryhmineen. Pihaa kiertävässä talossa on käytävä, jota vanhukset pääsevät rollaattoreineen kiertämään, ja siitä tulee aika pitkä lenkki. Isosta olohuoneesta on koko seinän näkymä keittiöön, jossa talon ruoat valmistetaan: tulee tuoksuja ja voi seurata kokin puuhailua. Sitten on vielä toinen oikein iso ruohikkoinen piha, jota ympäröi korkeahko aita.
Mahdollinen tulevaisuus ei näytä niinkään synkältä tämän vierailun jälkeen...
*
Viikonloppuna palelin mökillä. Niin uusi kuin vanhakin puoli saatiin kyllä lämpimiksi, mutta tihkusateinen ja hyvin kolea sää jotenkin oli asettunut luihin ja ytimiin. Sain onneksi lainaksi peittojen alle uuden Donna Leonin, joka tosin alkaa mielestäni jo liikaa toistaa itseään.
Ja ne polut on haravoitu!
*
Huomenna suunnittelen mennä katsomaan HYARTin kevätnäyttelyä, jossa H ja Ellu esiintyvät. Tänään en pääse avajaisiin, kun olen I-tytön kanssa soittotunnilla.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
9.5.2011
Poluilla on paljon haravoitavaa. Se on yksi keväisistä lempipuuhistani mökillä. Reitit selviksi!
Vene- ja laituritalkoopäivä oli täydellisen kaunis. Saareen olisi voinut jäädä saman tien koko kesäksi!
Mutta ensi viikonloppu lähestyy koko ajan, ja pääsen haravan varteen.
(Ikävä puoli näyttää olevan se, että mökillä puuhailusta ei kerry yhtä paljon askeleita uuteen mittariini, kuin selkeästä kävelystä...)
*
Lauantaina oltiin Tarvaspäässä Pikku-M:n 70-vuotispäivillä. Miten ystäväni voivat olla niin vanhoja?
On kyllä suuri kiitollisuuden aihe, että vielä tässä iässä ollaan melko terveitä, ja että on melko terveitä ikätovereita paljon!
Sää oli lauantainakin täydellinen, Tarvaspää kauneimmillaan. Saimme opastetun kierroksen Gallen-Kallelan nuoruuden töistä, ja kahvilassa oli kevyellä lounaalla kepeä ja iloinen tunnelma.
*
Tänään viimeistelen vielä hiukan Keskiajan kristillinen taide -esitelmääni, jonka pidän illalla Suuret kaaret -kurssilla. Olen oppinut paljon, ja toivoisinpa, että minulla jo käydyillä taidematkoilla olisi ollut vanhan taiteen tuntemusta näinkin paljon.
Jos olisin nyt nuori, alkaisin luultavasti opiskella taidehissaa.
Poluilla on paljon haravoitavaa. Se on yksi keväisistä lempipuuhistani mökillä. Reitit selviksi!
Vene- ja laituritalkoopäivä oli täydellisen kaunis. Saareen olisi voinut jäädä saman tien koko kesäksi!
Mutta ensi viikonloppu lähestyy koko ajan, ja pääsen haravan varteen.
(Ikävä puoli näyttää olevan se, että mökillä puuhailusta ei kerry yhtä paljon askeleita uuteen mittariini, kuin selkeästä kävelystä...)
*
Lauantaina oltiin Tarvaspäässä Pikku-M:n 70-vuotispäivillä. Miten ystäväni voivat olla niin vanhoja?
On kyllä suuri kiitollisuuden aihe, että vielä tässä iässä ollaan melko terveitä, ja että on melko terveitä ikätovereita paljon!
Sää oli lauantainakin täydellinen, Tarvaspää kauneimmillaan. Saimme opastetun kierroksen Gallen-Kallelan nuoruuden töistä, ja kahvilassa oli kevyellä lounaalla kepeä ja iloinen tunnelma.
*
Tänään viimeistelen vielä hiukan Keskiajan kristillinen taide -esitelmääni, jonka pidän illalla Suuret kaaret -kurssilla. Olen oppinut paljon, ja toivoisinpa, että minulla jo käydyillä taidematkoilla olisi ollut vanhan taiteen tuntemusta näinkin paljon.
Jos olisin nyt nuori, alkaisin luultavasti opiskella taidehissaa.
perjantai 6. toukokuuta 2011
13.5. 2011 ja vielä perjantai...
Maanantaina ja keskiviikkona oli ensimmäiset kokoontumiskerrat Riikan Suuret kaaret -kurssilla, jolla käsitellään taiteen historiaa ammoisista ajoista modernismiin. Saimme kukin valita tyylisuunnan tai aikakauden, josta pidämme esitelmän. Valitsin keskiajan kristillisen taiteen, joka osoittautuikin isoksi kakkupalaksi...
Siinä joutuu huomioimaan bysanttilaisen taiteen pesäeroa läntisestä kristillisestä taiteesta, erinäisiä kiistoja siitä, onko kuva ollenkaan hyväksyttävä juttu kirkossa, kirkkoarkkitehtuurin tyylisuunnat ja paljon muuta. Esitelmän tekeminen on siis lähinnä karsimista. Aihe alkoi kovasti kiinnostaa, ja luen jättiläismäisiä taidehissan kirjoja, joita lainasin kilokaupalla kirjastosta.
*
Tiistaina olimme Ompussa katsomassa Il Trovatorea eli Trubaduuria, siis encorea Metropolitanista. Loistavat neljä solistia, tosin rakastava pari oli jo kypsemmässä iässä, mutta ei sentään ihan tullut mieleen Veikko Tyrväinen ja Anita Välkki nuoruuden oopperakokemuksista, ennen kuin juuri äsken... Verdin musiikki mustalaisleirin paiskiessa töitä oli yhtä riemastuttavaa kuin aina.
Ain laulain työtäs tee...
*
Flunssa riivaa minua vieläkin. Onneksi P:ltä vapautui yksi Liza Marklund, niin että kaiken kiireen lomassa olen välillä lueskellut kevyttä tekstiä.
Maanantaina ja keskiviikkona oli ensimmäiset kokoontumiskerrat Riikan Suuret kaaret -kurssilla, jolla käsitellään taiteen historiaa ammoisista ajoista modernismiin. Saimme kukin valita tyylisuunnan tai aikakauden, josta pidämme esitelmän. Valitsin keskiajan kristillisen taiteen, joka osoittautuikin isoksi kakkupalaksi...
Siinä joutuu huomioimaan bysanttilaisen taiteen pesäeroa läntisestä kristillisestä taiteesta, erinäisiä kiistoja siitä, onko kuva ollenkaan hyväksyttävä juttu kirkossa, kirkkoarkkitehtuurin tyylisuunnat ja paljon muuta. Esitelmän tekeminen on siis lähinnä karsimista. Aihe alkoi kovasti kiinnostaa, ja luen jättiläismäisiä taidehissan kirjoja, joita lainasin kilokaupalla kirjastosta.
*
Tiistaina olimme Ompussa katsomassa Il Trovatorea eli Trubaduuria, siis encorea Metropolitanista. Loistavat neljä solistia, tosin rakastava pari oli jo kypsemmässä iässä, mutta ei sentään ihan tullut mieleen Veikko Tyrväinen ja Anita Välkki nuoruuden oopperakokemuksista, ennen kuin juuri äsken... Verdin musiikki mustalaisleirin paiskiessa töitä oli yhtä riemastuttavaa kuin aina.
Ain laulain työtäs tee...
*
Flunssa riivaa minua vieläkin. Onneksi P:ltä vapautui yksi Liza Marklund, niin että kaiken kiireen lomassa olen välillä lueskellut kevyttä tekstiä.
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
28.4. - 1.5. 2011
Berliinissä.
Kas, kesä! Puissa on täydet lehdet - ja Berliinissä puita ja puistoja on enemmän kuin missään. Syreenit ja hevoskastanjat kukassa, omena jo kukkinut. Osa turisteista on shortseissa.
Melkoinen flunssani tokeni tulopäivän vetoisessa sightseeing-bussissa, tosin palasi uusin voimin, kun paluupäivänä tarvoimme räntäsateessa autollemme kotilentokentällä...
Monta hienoa taidemuseota nähtiin, paljon ekspressionismia, Brucke-koulukuntaa, vaikuttavimpana museona Nolde Jägerstrassella, jossa oli Nolde & Schumacher -näyttely. Tuli ostettua pari kiloa taidekirjoja (Noldea)...
Miehemme nautiskelivat Nolde-päivänä Filharmonian Kamarimusiikkisalissa kansainvälisestä kuorokilpailusta.
Uusi juutalaismuseo upeudessaan oli kuitenkin hiukan ahdistava, kun oikeiden, viehättävien ihmisten tarinat oli kerrottu.
Mieleen jäi H:n ja minun pitkä kävely hotellilta kohti Unter den Lindeniä metsätietä Tiergartenin puiston reunassa. Sony-talon sisäpiha oli ainutlaatuinen nähtävyys.
Hotellimme Azimut oli loistavalla paikalla Kurfurstendammin varrella, busseja kulki ovelta ovelle lentokentälle. Se oli sisustettu niin modernisti ja tyylikkäästi, etten ole moista nähnyt. Rappukäutävä oli vanha, eri värisiä marmoreita ja puuleikkauksia.
Viimeisenä iltana meditoimme urkukonsertissa läheisessä Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen raunioille rakennetussa modernissa, hyvin hienossa kirkossa ja söimme illallista italialaisravintolassa.
*
Lähes täydelliseen matkaamme sisältyi kohtaamisia paitsi hyvin ystävällisten, myös hyvin joustamattomien berliiniläisten kanssa.
Hotellissa piti tilata aamiainen edellisenä iltana, niin sen sai kolme euroa halvemmalla. Lauantaiaamuna tarjoilija pyysi meiltä kuittausta kalliimmasta aamiaisesta, vaikka olimme vuorenvarmasti P:n kanssa olleet edellisenä iltana tilaamassa aamiaisen. Tarjoilija palasi toisen kanssa, ja väitti edelleen, että ei oltu tilattu. Kun emme antaneet periksi (koska olimme oikeassa), tyttö kävi kaukana sijaitsevassa receptionissa tarkistamassa, ja joo, "emme olleet tilanneet". (Virhe oli siis receptionin.) Lopulta mukavampi tytöistä sanoi, että katsotaan asia sormien läpi - ei mitään anteeksipyyntöä.
Yhdessä kahvilassa maksoin aivan varmasti kahvin kaksikymppisellä (etsin koko lompsan läpi, mutta pienempää ei ollut, ja ajattelin, että hyvä, saan kaksikymppisestä pikkuseteleitä ja kolikoita). Sain takaisin vitosesta. Sanoin antaneeni 20 euroa. Tyttö väitti tiukasti vastaan. Pomo kutsuttiin paikalle. Hän otti kassalaatikon ja sanoi laskevansa kassan. Hetken kuluttua kolmas henkilö, nuori poikamyyjä, tuli sanomaan, että vitonen se oli ollut.
Eihän siinä muuta voinut kuin tyytyä tilanteeseen.
H:n ja minun pöydän lähellä istunut kanadalainen museo-opas, joka kertoi asuneensa vuoden Berliinissä, puuttui päivittelyymme ja sanoi, että aivan tyypillistä. Berliinissä ei jousteta eikä pyydetä anteeksi, ja hänelle tällaista sattuu usein. Tapauksessamme hän arveli, että henkilökunta on yhteistyössä ja kassa "lasketaan" monta kertaa päivässä...
Ylläolevasta voisi päätellä, että olen itse itsepäinen. Molemmissa tapauksissa olin kuitenkin täysin varma siitä, miten olin toiminut.
Päällimmäiseksi jäi kuitenkin muisto niistä monista ystävällisistä berliiniläisistä.
*
Upeaa arkkitehtuuria, puita ja puistoja, kulttuuria, historiaa - huippumatkakohde!!
Berliinissä.
Kas, kesä! Puissa on täydet lehdet - ja Berliinissä puita ja puistoja on enemmän kuin missään. Syreenit ja hevoskastanjat kukassa, omena jo kukkinut. Osa turisteista on shortseissa.
Melkoinen flunssani tokeni tulopäivän vetoisessa sightseeing-bussissa, tosin palasi uusin voimin, kun paluupäivänä tarvoimme räntäsateessa autollemme kotilentokentällä...
Monta hienoa taidemuseota nähtiin, paljon ekspressionismia, Brucke-koulukuntaa, vaikuttavimpana museona Nolde Jägerstrassella, jossa oli Nolde & Schumacher -näyttely. Tuli ostettua pari kiloa taidekirjoja (Noldea)...
Miehemme nautiskelivat Nolde-päivänä Filharmonian Kamarimusiikkisalissa kansainvälisestä kuorokilpailusta.
Uusi juutalaismuseo upeudessaan oli kuitenkin hiukan ahdistava, kun oikeiden, viehättävien ihmisten tarinat oli kerrottu.
Mieleen jäi H:n ja minun pitkä kävely hotellilta kohti Unter den Lindeniä metsätietä Tiergartenin puiston reunassa. Sony-talon sisäpiha oli ainutlaatuinen nähtävyys.
Hotellimme Azimut oli loistavalla paikalla Kurfurstendammin varrella, busseja kulki ovelta ovelle lentokentälle. Se oli sisustettu niin modernisti ja tyylikkäästi, etten ole moista nähnyt. Rappukäutävä oli vanha, eri värisiä marmoreita ja puuleikkauksia.
Viimeisenä iltana meditoimme urkukonsertissa läheisessä Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen raunioille rakennetussa modernissa, hyvin hienossa kirkossa ja söimme illallista italialaisravintolassa.
*
Lähes täydelliseen matkaamme sisältyi kohtaamisia paitsi hyvin ystävällisten, myös hyvin joustamattomien berliiniläisten kanssa.
Hotellissa piti tilata aamiainen edellisenä iltana, niin sen sai kolme euroa halvemmalla. Lauantaiaamuna tarjoilija pyysi meiltä kuittausta kalliimmasta aamiaisesta, vaikka olimme vuorenvarmasti P:n kanssa olleet edellisenä iltana tilaamassa aamiaisen. Tarjoilija palasi toisen kanssa, ja väitti edelleen, että ei oltu tilattu. Kun emme antaneet periksi (koska olimme oikeassa), tyttö kävi kaukana sijaitsevassa receptionissa tarkistamassa, ja joo, "emme olleet tilanneet". (Virhe oli siis receptionin.) Lopulta mukavampi tytöistä sanoi, että katsotaan asia sormien läpi - ei mitään anteeksipyyntöä.
Yhdessä kahvilassa maksoin aivan varmasti kahvin kaksikymppisellä (etsin koko lompsan läpi, mutta pienempää ei ollut, ja ajattelin, että hyvä, saan kaksikymppisestä pikkuseteleitä ja kolikoita). Sain takaisin vitosesta. Sanoin antaneeni 20 euroa. Tyttö väitti tiukasti vastaan. Pomo kutsuttiin paikalle. Hän otti kassalaatikon ja sanoi laskevansa kassan. Hetken kuluttua kolmas henkilö, nuori poikamyyjä, tuli sanomaan, että vitonen se oli ollut.
Eihän siinä muuta voinut kuin tyytyä tilanteeseen.
H:n ja minun pöydän lähellä istunut kanadalainen museo-opas, joka kertoi asuneensa vuoden Berliinissä, puuttui päivittelyymme ja sanoi, että aivan tyypillistä. Berliinissä ei jousteta eikä pyydetä anteeksi, ja hänelle tällaista sattuu usein. Tapauksessamme hän arveli, että henkilökunta on yhteistyössä ja kassa "lasketaan" monta kertaa päivässä...
Ylläolevasta voisi päätellä, että olen itse itsepäinen. Molemmissa tapauksissa olin kuitenkin täysin varma siitä, miten olin toiminut.
Päällimmäiseksi jäi kuitenkin muisto niistä monista ystävällisistä berliiniläisistä.
*
Upeaa arkkitehtuuria, puita ja puistoja, kulttuuria, historiaa - huippumatkakohde!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)