8.3.2011
Jäi ajatteluttamaan niiden venäläisten konfirmoitujen arkuus ja hiljaisuus... Vähän yritin jutella jälkeen päin parin naisen kanssa, mutta he olivat hyvin ujon tuntuisia. Toivon heille suomalaisia ystäviä.
Maahanmuuttajat jotenkin koskettavat minua, ja olisin mielelläni jonkun ystävä, jos sellainen sattuisi kohdalle. En ole kuitenkaan saanut aikaiseksi osallistua tilaisuuksiin, joissa heitä voisi tavata. Ja siellä tietysti ryhtyisin juttelemaan jonkun sosiaalisen ja muutenkin pärjäävän kanssa...
Kivenlahden talomme naisten saunassa kävi venäläinen nainen, ja juttelin hänen kanssaan. Hän oli kuitenkin sivistynyt, hyvin tyylikäs ja hyvin toimeentulevan oloinen, eikä ilmeisesti kiinnostunut minusta saunarupattelun ulkopuolella.
*
Eilen ostin luultavasti elämäni viimeiset hiihto- tai oikeastaan ulkoiluhousut - no, lenkkihousuja voin ehtiä kuluttaa vielä näidenkin jälkeen. Hylkäsin ensimmäiseksi silmiini osuneet hinnan vuoksi (350 euroa, järkyttävää - miten silmäni onnistuukin jo kaukaa iskeytymään kaikkein kalliimpiin!) Lopulta miesseurani (P ja A-poika) löysivät hyvät 29 euroa maksavat, ja kun otin lisäksi hiihtokäsineet, loppusumma oli mystisesti 24 euroa. Olen sangen tyytyväinen!
Nyt lähden aamulenkille uusia housuja testaamaan.
*
Housut olivat aivan mainiot. Pysyivät loistavasti ylhäälläkin, mitä kaikki mallit eivät välttämättä varttuneella vartalollani tee.
Kotona huomasin, että olin pukenut housut väärin päin, etuosa taakse. Kuinka mielettömät ne mahtavatkaan olla oikein päin!
*
Katsoimme eilen aikaisemminkin näkemämme Aldomovarin Volver-elokuvan. Se on naiselokuva, eli sopi hyvin naistenpäivän aattoiltaan. Volver, palaaminen, tarkoitti kuolleeksi luullun äidin paluuta tyttäriensä luo. Elokuva oli vahvasti insesti- ja pedofilia-aiheinen, joten "palaamisen" voisi ymmärtää myös päähenkilön kokemuksen toistumisen (melkein) tyttären elämässä.
Ainahan Aldomovarin leffat ovat hyviä, vaikka niissä onkin lievästi epäuskottavia kohtia. Niissä taru on todellisuutta ihmeellisempää.
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti