10.11. 2011
Voi meitä, me taloyhtiöiden "hyvät" ja "hankalat" asukkaat! Kunpa osaisimme nähdä omaa itseämme vähän selvemmin ja syvemmältä!
torstai 10. marraskuuta 2011
torstai 3. marraskuuta 2011
3.11. 2011
Metropolitanin Don Giovannia katsomassa ja kuuntelemassa - Mozartin upea teos ja maailman parhaat laulajat, mutta hömppä aihe. Petturi ja murhaaja sai kyllä lopussa karmean palkkansa tässä Don Juan -muunnelmassa, mutta silti!
*
Huomaan taas, että minulle teatterissakin on näytelmän aihe, sen sisältö, aika tärkeää. Kieltämättä joskus voi nauttia ihan pelkästään naurattamaan tarkoitetusta esityksestä, jos se on todella hyvin tehty, mutta vaikutun pitkäksi aikaa, jos näytelmä koskettaa syvemmältä.
Muistan Kymenlaakson vuosia, jolloin meillä oli vapaa viikonloppu ehkä kerran lukukaudessa. Ajoimme silloin Espooseen sukuloimaan, ja yhdellä reissulla näimme elokuvan Andrej Rublev. Olin niin kulttuurin nälässä, että elin sillä kuukausitolkulla, ja vieläkin muistan siitä vaikuttavia kohtia...
Jossain lehdessä haastateltiin Pirkko K. Koskista, joka ei enää pääse juurikaan liikkumaan. Hän puhui kuin minun suullani, kun hän sanoi, että lukevalla ihmisellä on koko maailma avoimena, vaikka vain istuisi kotona.
Sanoin kerran tyttärelle, että minusta ei voi koskaan tulla yksinäistä vanhusta, kun seurakunnassa, työväenopistossa jne. on koko ajan vaikka mitä! Mutta tottahan se on, ettei niihin tilaisuuksiin välttämättä ikivanhana pääse... No, silloin on kirjat! Ja television laatuohjelmat!
Metropolitanin Don Giovannia katsomassa ja kuuntelemassa - Mozartin upea teos ja maailman parhaat laulajat, mutta hömppä aihe. Petturi ja murhaaja sai kyllä lopussa karmean palkkansa tässä Don Juan -muunnelmassa, mutta silti!
*
Huomaan taas, että minulle teatterissakin on näytelmän aihe, sen sisältö, aika tärkeää. Kieltämättä joskus voi nauttia ihan pelkästään naurattamaan tarkoitetusta esityksestä, jos se on todella hyvin tehty, mutta vaikutun pitkäksi aikaa, jos näytelmä koskettaa syvemmältä.
Muistan Kymenlaakson vuosia, jolloin meillä oli vapaa viikonloppu ehkä kerran lukukaudessa. Ajoimme silloin Espooseen sukuloimaan, ja yhdellä reissulla näimme elokuvan Andrej Rublev. Olin niin kulttuurin nälässä, että elin sillä kuukausitolkulla, ja vieläkin muistan siitä vaikuttavia kohtia...
Jossain lehdessä haastateltiin Pirkko K. Koskista, joka ei enää pääse juurikaan liikkumaan. Hän puhui kuin minun suullani, kun hän sanoi, että lukevalla ihmisellä on koko maailma avoimena, vaikka vain istuisi kotona.
Sanoin kerran tyttärelle, että minusta ei voi koskaan tulla yksinäistä vanhusta, kun seurakunnassa, työväenopistossa jne. on koko ajan vaikka mitä! Mutta tottahan se on, ettei niihin tilaisuuksiin välttämättä ikivanhana pääse... No, silloin on kirjat! Ja television laatuohjelmat!
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
30.10. 2011
Taas koskettava messu Tapiolan kirkossa.
Mietin, miksi jopa kirkon työntekijät muista ihmisistä puhumattakaan vaativat kirkolta "uudistumista", "avartumista", "ihmisten kuulemista", niin kyllä sitten liityttäisiin takaisin kirkkoon ja aktivoiduttaisiin seurakuntalaisina. Nykyihminen on kai niin ainutlaatuinen erityistapaus, ettei hänelle kelpaa se, mitä on. Evankeliumia pitäisi julistaa hänen haluamallaan tavalla, jota hän ei kuitenkaan oikein osaa sanoittaa.
Entäpä jos sitä uudistumista ja avartumista ja kuulemista tarvitsisikin oma mieli...
Taas koskettava messu Tapiolan kirkossa.
Mietin, miksi jopa kirkon työntekijät muista ihmisistä puhumattakaan vaativat kirkolta "uudistumista", "avartumista", "ihmisten kuulemista", niin kyllä sitten liityttäisiin takaisin kirkkoon ja aktivoiduttaisiin seurakuntalaisina. Nykyihminen on kai niin ainutlaatuinen erityistapaus, ettei hänelle kelpaa se, mitä on. Evankeliumia pitäisi julistaa hänen haluamallaan tavalla, jota hän ei kuitenkaan oikein osaa sanoittaa.
Entäpä jos sitä uudistumista ja avartumista ja kuulemista tarvitsisikin oma mieli...
lauantai 29. lokakuuta 2011
29.10. 2011
Vermeeriä käsittelevässä Teeman ohjelmassa Tyttö ja helmikorvakoru -kirjan kirjoittanut nainen kertoi, että kun hän nuorena näki siskonsa seinällä julisteena tämän maalauksen, hän ei enää voinut olla siitä erossa. Hän kuljetti aina mukanaan kuvaa tästä rauhaa ja kiintymystä huokuvasta teoksesta. Siitä tulikin sitten tärkeä osa hänen elämäänsä ja työtänsä!
Ilahduin taannoisella kirpputorilla, kun kolme ihmistä osti vanhoja töitäni, ja näin heistä, että he todella "rakastuivat" niihin. Sanomatalon näyttelyssä kävi samoin: eräs nainen jäi kiinni "Minä näen" -työhön ja osti sen, toinen taas "Nuoruus" - maalaukseen, mutta joutuu vielä miettimään hintaa. Puhelimessa kuuli heti, että nämä olivat ihania ihmisiä, joita työt oikeasti koskettivat - toisin kuin me aikoinamme ostellessamme Tuula Auermaan töitä: "Meillä olisi seinällä tyhjä kohta, joka vaatisi jotain..."
Mutta niistä ajoista on kehitytty.
*
Sitten tämä syventävä osio: "Näin on meidänkin elämässämme" eli tässä tapauksessa "Mitä sinä kuljetat mukanasi joka paikkaan?" Turhia huolia, kipuihin keskittymistä?
Yksi hyvä asia, mitä kuljetan mukanani ja mikä tulee käyttöön vaikkapa bussissa - missä milloinkin - on rukous. Kulkee kevyesti repussa ja keventää vielä omaakin askelta!
Vermeeriä käsittelevässä Teeman ohjelmassa Tyttö ja helmikorvakoru -kirjan kirjoittanut nainen kertoi, että kun hän nuorena näki siskonsa seinällä julisteena tämän maalauksen, hän ei enää voinut olla siitä erossa. Hän kuljetti aina mukanaan kuvaa tästä rauhaa ja kiintymystä huokuvasta teoksesta. Siitä tulikin sitten tärkeä osa hänen elämäänsä ja työtänsä!
Ilahduin taannoisella kirpputorilla, kun kolme ihmistä osti vanhoja töitäni, ja näin heistä, että he todella "rakastuivat" niihin. Sanomatalon näyttelyssä kävi samoin: eräs nainen jäi kiinni "Minä näen" -työhön ja osti sen, toinen taas "Nuoruus" - maalaukseen, mutta joutuu vielä miettimään hintaa. Puhelimessa kuuli heti, että nämä olivat ihania ihmisiä, joita työt oikeasti koskettivat - toisin kuin me aikoinamme ostellessamme Tuula Auermaan töitä: "Meillä olisi seinällä tyhjä kohta, joka vaatisi jotain..."
Mutta niistä ajoista on kehitytty.
*
Sitten tämä syventävä osio: "Näin on meidänkin elämässämme" eli tässä tapauksessa "Mitä sinä kuljetat mukanasi joka paikkaan?" Turhia huolia, kipuihin keskittymistä?
Yksi hyvä asia, mitä kuljetan mukanani ja mikä tulee käyttöön vaikkapa bussissa - missä milloinkin - on rukous. Kulkee kevyesti repussa ja keventää vielä omaakin askelta!
torstai 27. lokakuuta 2011
23.10. 2011
(Huomaan, että Istanbulin-matkastamme kertova blogini on jäänyt julkaisematta...)
Lentokapteeni porautui koneellamme urhoollisesti yhä uusien paksujen mustien pilvikerrosten läpi, ja toden totta: alimmaisena oli Istanbulin lentokenttä. Juuri ennen kuin pyörät kolahtivat kiitoradalle, näimme Bosborin salmen suulla kymmenittäin rahtilaivoja ankkurissa: salmen läpi ajetaan vuoroöinä etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään. Päivisin salmella on kymmenittäin maanosat yhdistäviä vuorolaivoja ja turistien vesibusseja.
Ensivaikutelma piti: Istanbulin vanhassa kaupungissa Euroopan puolella satoi ja tuuli ja oli hyytävän kylmä. Palelimme! Hagia Sofian, Topkapin palatsin ja Sinisen moskeijan alueella pitää vielä liikkua kävellen, ja rakennuksissakin oli todella kylmä.
*
Ottomaanipäivän ja Bysanttipäivän jälkeen meillä oli Nyky-Turkkipäivä. Aasian puoli on modernimpaa, lehtevämpää ja kalliimpaa asua, kuin Euroopan puoli.
Jännä piirre turkkilaisissa on oppaamme mukaan, että kadulla on aivan sopivaa riidellä puolisonsa kanssa kovaan ääneen, ja vaimo voi halutessaan lämäyttää käsilaukullaan miestään päähän. Sen sijaan hellyyden osoitukset ovat täysin mahdottomia muuta kuin kotona kolminkertaisten ikkunaverhojen takana (uloimpana valoverho, sitten hirmuisen paksu tumma verho ja sisimpänä pitsiverho). Joku suomalainen opas oli saanut sakot, kun oli mennyt Mariyöpaidassa hakemaan parvekkeeltaan jotakin.
Me kohtasimme vain ystävällisiä ja hyvin käyttäytyviä turkkilaisia. (Kyllä meidän siis täytyy olla sukulaiskansoja, niin kuin Turkissa ajatellaan. Tuli vain lähdettyä Uralilta tänne pohjoisen suuntaan.) Mielikuvani turkkilaisista on ehkä liiaksi perustunut johonkin julmannäköisen ja kopean sulttaanin muotokuvaan, jonka joskus olen nähnyt... Matkustaminen siis avartaa.
Turkkilainen ruokakin taisi vähän avartaa, vaikkei meistä parhaita kavereita tullutkaan. Hirmuisen vahvat sipulit yms olivat vähän liikaa vatsalleni.
*
Lentokentät alkavat kyllästyttää. Istanbulissakin oli - varmaan hyvästä syystä - ensimmäinen turvatarkastusjono jo ulko-ovesta päästyä, ja toinen portilla. Seuraava matka olkoon juna- tai laivareissu!
Mutta siis todella mielenkiintoinen matka, ja nyt kun Waltarit on melkein luettu, aion jatkaa Pamukien ja muiden islamilaista kulttuuria kuvaavien kirjojen ahmattimaista lukemista.
(Huomaan, että Istanbulin-matkastamme kertova blogini on jäänyt julkaisematta...)
Lentokapteeni porautui koneellamme urhoollisesti yhä uusien paksujen mustien pilvikerrosten läpi, ja toden totta: alimmaisena oli Istanbulin lentokenttä. Juuri ennen kuin pyörät kolahtivat kiitoradalle, näimme Bosborin salmen suulla kymmenittäin rahtilaivoja ankkurissa: salmen läpi ajetaan vuoroöinä etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään. Päivisin salmella on kymmenittäin maanosat yhdistäviä vuorolaivoja ja turistien vesibusseja.
Ensivaikutelma piti: Istanbulin vanhassa kaupungissa Euroopan puolella satoi ja tuuli ja oli hyytävän kylmä. Palelimme! Hagia Sofian, Topkapin palatsin ja Sinisen moskeijan alueella pitää vielä liikkua kävellen, ja rakennuksissakin oli todella kylmä.
*
Ottomaanipäivän ja Bysanttipäivän jälkeen meillä oli Nyky-Turkkipäivä. Aasian puoli on modernimpaa, lehtevämpää ja kalliimpaa asua, kuin Euroopan puoli.
Jännä piirre turkkilaisissa on oppaamme mukaan, että kadulla on aivan sopivaa riidellä puolisonsa kanssa kovaan ääneen, ja vaimo voi halutessaan lämäyttää käsilaukullaan miestään päähän. Sen sijaan hellyyden osoitukset ovat täysin mahdottomia muuta kuin kotona kolminkertaisten ikkunaverhojen takana (uloimpana valoverho, sitten hirmuisen paksu tumma verho ja sisimpänä pitsiverho). Joku suomalainen opas oli saanut sakot, kun oli mennyt Mariyöpaidassa hakemaan parvekkeeltaan jotakin.
Me kohtasimme vain ystävällisiä ja hyvin käyttäytyviä turkkilaisia. (Kyllä meidän siis täytyy olla sukulaiskansoja, niin kuin Turkissa ajatellaan. Tuli vain lähdettyä Uralilta tänne pohjoisen suuntaan.) Mielikuvani turkkilaisista on ehkä liiaksi perustunut johonkin julmannäköisen ja kopean sulttaanin muotokuvaan, jonka joskus olen nähnyt... Matkustaminen siis avartaa.
Turkkilainen ruokakin taisi vähän avartaa, vaikkei meistä parhaita kavereita tullutkaan. Hirmuisen vahvat sipulit yms olivat vähän liikaa vatsalleni.
*
Lentokentät alkavat kyllästyttää. Istanbulissakin oli - varmaan hyvästä syystä - ensimmäinen turvatarkastusjono jo ulko-ovesta päästyä, ja toinen portilla. Seuraava matka olkoon juna- tai laivareissu!
Mutta siis todella mielenkiintoinen matka, ja nyt kun Waltarit on melkein luettu, aion jatkaa Pamukien ja muiden islamilaista kulttuuria kuvaavien kirjojen ahmattimaista lukemista.
27.10. 2011
En ole niitä ihmisiä, jotka eivät juuri koskaan katso televisiota, "koska sieltä tulee pelkkää roskaa", mitä nyt vahingossa sattuivat näkemään viisi minuuttia puheena olevasta ohjelmasta. Olen tänäkin syksynä aivan tarkoituksella katsonut upeita juttuja.
Venäläinen Dostojevski oli hieno! Seuraamme innolla kohta päättyvää tanskalaista Vallan linnaketta, joka kertoo nais-pääministeristä, suhteista mediaan jne. Tanskalaiset osaavat! Se englantilainen epookkisarjakin, Downton Abbey, joka onneksi jatkuu myöhemmin, oli tyylikäs ja mielenkiintoinen. Tänä iltana Teemalta tulee melkein tunnin taideohjelma. Kesällä seurasin amerikkalaisen maisemamaalarin opetustunteja.
Ja paljon muuta...
9-vuotiaamme valitti, että telkkariuutiset ovat nykyään pelkkää taloutta. Se on ehkä hiukan lieventänyt kiinnostustani ajankohtaisohjelmiin, niin pelottavan tärkeää kuin asia onkin. Aamutelkkarin jo heränneet ihmiset piristävät tällaista myöhäisempää herännäisyyttä edustavaa eläkeläistä...
Todella ikävä ohjelma sen sijaan on lottoarvonta - minulla on yleensä yksi oikein, jos sitäkään...
En ole niitä ihmisiä, jotka eivät juuri koskaan katso televisiota, "koska sieltä tulee pelkkää roskaa", mitä nyt vahingossa sattuivat näkemään viisi minuuttia puheena olevasta ohjelmasta. Olen tänäkin syksynä aivan tarkoituksella katsonut upeita juttuja.
Venäläinen Dostojevski oli hieno! Seuraamme innolla kohta päättyvää tanskalaista Vallan linnaketta, joka kertoo nais-pääministeristä, suhteista mediaan jne. Tanskalaiset osaavat! Se englantilainen epookkisarjakin, Downton Abbey, joka onneksi jatkuu myöhemmin, oli tyylikäs ja mielenkiintoinen. Tänä iltana Teemalta tulee melkein tunnin taideohjelma. Kesällä seurasin amerikkalaisen maisemamaalarin opetustunteja.
Ja paljon muuta...
9-vuotiaamme valitti, että telkkariuutiset ovat nykyään pelkkää taloutta. Se on ehkä hiukan lieventänyt kiinnostustani ajankohtaisohjelmiin, niin pelottavan tärkeää kuin asia onkin. Aamutelkkarin jo heränneet ihmiset piristävät tällaista myöhäisempää herännäisyyttä edustavaa eläkeläistä...
Todella ikävä ohjelma sen sijaan on lottoarvonta - minulla on yleensä yksi oikein, jos sitäkään...
tiistai 25. lokakuuta 2011
25.10. 2011
Äskeisellä Istanbulin-matkallamme sain kuvan kehittyneestä ja hyvin organisoituneesta maasta. Käsitys sai vahvistusta Itä-Turkin maanjäristyksen jälkihoidosta: naapureiden ja sukulaisten apuna runsaasti koulutettua pelastusmiehistöä ja pätevän näköisiä välineitä.
Hesarista näin, että matkallamme olimme täsmälleen mannerlaattojen saumakohdassa... Ihmettelen, että tuhat vuotta vanhan Hagia Sofian kupolikin on vielä ehjä.
Osuimme iltakävelyllämme myös mielenosoitukseen lähellä Taksimin aukiota (kurdit olivat tappaneet 25 turkkilaista). Olen aina ajatellut, että jos satun näkemään kunnon mielenosoituksen, lähden heti kävelemään täyttä vauhtia pois päin. Mutta tämä marssi ei ollut pelottava, vaikka surullisen asian vuoksi mieltä osoitettiinkin. Aukiolla oli runsaasti aseistettuja poliiseja, mutta he seisoivat rauhallisina suoja-aitojen takana seuraamassa tilannetta.
*
Istanbulin "hulluilta päiviltä" palattuamme olemme nauttineet kotimaan rauhasta: vähän ihmisiä, vähän autoja, PUITA, joista satelee keltaisia lehtiä (Istanbulin Euroopan puoli on rakennettu aika puistottomaksi, ainakin ne tienoot, joilla kuljimme) ja tukeva mannerlaatta jalkojen alla.
Äskeisellä Istanbulin-matkallamme sain kuvan kehittyneestä ja hyvin organisoituneesta maasta. Käsitys sai vahvistusta Itä-Turkin maanjäristyksen jälkihoidosta: naapureiden ja sukulaisten apuna runsaasti koulutettua pelastusmiehistöä ja pätevän näköisiä välineitä.
Hesarista näin, että matkallamme olimme täsmälleen mannerlaattojen saumakohdassa... Ihmettelen, että tuhat vuotta vanhan Hagia Sofian kupolikin on vielä ehjä.
Osuimme iltakävelyllämme myös mielenosoitukseen lähellä Taksimin aukiota (kurdit olivat tappaneet 25 turkkilaista). Olen aina ajatellut, että jos satun näkemään kunnon mielenosoituksen, lähden heti kävelemään täyttä vauhtia pois päin. Mutta tämä marssi ei ollut pelottava, vaikka surullisen asian vuoksi mieltä osoitettiinkin. Aukiolla oli runsaasti aseistettuja poliiseja, mutta he seisoivat rauhallisina suoja-aitojen takana seuraamassa tilannetta.
*
Istanbulin "hulluilta päiviltä" palattuamme olemme nauttineet kotimaan rauhasta: vähän ihmisiä, vähän autoja, PUITA, joista satelee keltaisia lehtiä (Istanbulin Euroopan puoli on rakennettu aika puistottomaksi, ainakin ne tienoot, joilla kuljimme) ja tukeva mannerlaatta jalkojen alla.
torstai 13. lokakuuta 2011
13.10. 2011
Kävin Korjaamo Galleriassa katsomassa Heikki Marilan jättimäiset kukkamaalaukset, ja se melkein lähestyi sellaista "elämäni ennen sitä - ja sen jälkeen" -kokemusta. Mutta täysin ylittämätön ja unohtumaton on kuitenkin Mark Rothkon isojen maalausten näkeminen Tate Galleryssä muutama vuosi sitten. Se ei jättänyt minua entiselleni...
Poikkesin myös Tennispalatsissa ihailemassa Tretjakovin gallerian aarteita ja isoa Gallen-Kallela -näyttelyä.
*
Kävely Korjaamolta Tennispalatsille otti koville. Mikä ihme näissä lihaksissa on? Monien tautien pitää tulla aika pahoiksi, ennen kuin diagnoosia pystytään tekemään.
Ehkä pitäisi toivoa, että tauti etenee niin hitaasti, ettei sitä ikinä saada selville... Mutta tilanne ajatteluttaa ja vähän ahdistaa.
Kävin Korjaamo Galleriassa katsomassa Heikki Marilan jättimäiset kukkamaalaukset, ja se melkein lähestyi sellaista "elämäni ennen sitä - ja sen jälkeen" -kokemusta. Mutta täysin ylittämätön ja unohtumaton on kuitenkin Mark Rothkon isojen maalausten näkeminen Tate Galleryssä muutama vuosi sitten. Se ei jättänyt minua entiselleni...
Poikkesin myös Tennispalatsissa ihailemassa Tretjakovin gallerian aarteita ja isoa Gallen-Kallela -näyttelyä.
*
Kävely Korjaamolta Tennispalatsille otti koville. Mikä ihme näissä lihaksissa on? Monien tautien pitää tulla aika pahoiksi, ennen kuin diagnoosia pystytään tekemään.
Ehkä pitäisi toivoa, että tauti etenee niin hitaasti, ettei sitä ikinä saada selville... Mutta tilanne ajatteluttaa ja vähän ahdistaa.
maanantai 10. lokakuuta 2011
10.10. 2011
Minusta taisi tulla kirppari-ihminen. Myyminen oli tosi hauskaa: turhat tavarani saivat uusia koteja, ja muutaman kolikon tienaaminen tuntui hyvältäkin kaupalta.
Ehkä mielenkiintoisinta oli ostajakunta: ihmisiä aivan laidasta laitaan. Spurgun näköinen vanhus, joka puhui sivistyneesti ja osti korkeakirjallisuutta. Valtavasti eri kansallisuuksia, joten rasistit, älkää vaivautuko paikalle. Tyyppejä, jotka kiersivät tunnista toiseen ja pysähtyivät meidänkin kohdalla monta kertaa. Lyhyitä, koskettavia elämäntarinoita - mietimmekin siskon kanssa, että ensi kerralla pitäisi tuoda "rippituolin" näköinen koppi, jossa toinen voisi kuunnella empaattisesti ihmisten tarinoita sillä aikaa, kuin toinen myisi.
Päätin lujasti, etten osta mitään, mutta kuka voi vastustaa euron maksavaa taidekirjaa?
Myin runsaasti putkilollisia käytettyjä tennispalloja koiraperheille. Yksi ostaja antoi heti koiralleen hampaisiin pallon, ja vastaantulevan koiran kanssa tuli tappelu pallosta... Näin haluttua voi kirppparitavara olla!
*
Nuorin lapsenlapseni on tänään viimeistä päivää kuusivuotias. Olen ollut Mummo jo 12 vuotta. Se on iso ja ihana lohkare elämästäni!!
Minusta taisi tulla kirppari-ihminen. Myyminen oli tosi hauskaa: turhat tavarani saivat uusia koteja, ja muutaman kolikon tienaaminen tuntui hyvältäkin kaupalta.
Ehkä mielenkiintoisinta oli ostajakunta: ihmisiä aivan laidasta laitaan. Spurgun näköinen vanhus, joka puhui sivistyneesti ja osti korkeakirjallisuutta. Valtavasti eri kansallisuuksia, joten rasistit, älkää vaivautuko paikalle. Tyyppejä, jotka kiersivät tunnista toiseen ja pysähtyivät meidänkin kohdalla monta kertaa. Lyhyitä, koskettavia elämäntarinoita - mietimmekin siskon kanssa, että ensi kerralla pitäisi tuoda "rippituolin" näköinen koppi, jossa toinen voisi kuunnella empaattisesti ihmisten tarinoita sillä aikaa, kuin toinen myisi.
Päätin lujasti, etten osta mitään, mutta kuka voi vastustaa euron maksavaa taidekirjaa?
Myin runsaasti putkilollisia käytettyjä tennispalloja koiraperheille. Yksi ostaja antoi heti koiralleen hampaisiin pallon, ja vastaantulevan koiran kanssa tuli tappelu pallosta... Näin haluttua voi kirppparitavara olla!
*
Nuorin lapsenlapseni on tänään viimeistä päivää kuusivuotias. Olen ollut Mummo jo 12 vuotta. Se on iso ja ihana lohkare elämästäni!!
lauantai 8. lokakuuta 2011
8.10. 2011
Soitan 8-vuotiaalle lapsenlapselleni, joka vastaa kännykkäänsä metsästä. Mitä puuhailet siellä, utelen pojalta. "Mummo! Mitä nyt metsässä yleensä tehdään! Täällä OLESKELLAAN!
Tämän aion muistaa.
*
Omassa metsässämme en osannut ihan vain oleskella, kun suppiksia ja mustatorvisieniä oli viikon aikana taas noussut satamäärin. Mutta nauttia osasin. Sade alkoi sillä hetkellä, kun pakattuamme automme pamautimme ovet kiinni. Kauppaankin ehdittiin juuri ennen sen sulkemista.
*
Eilisen kulttuuririento oli Musta purje, valkea purje Kansallisteatterin Willensaunassa. Luin vähän liikaa Anna Ahmatovasta etukäteen. Näytelmä olisi voinut olla vieläkin vaikuttavampi, jos olisin tupsahtanut paikalle tietämättömämpänä.
Nyt tajusin, miksi näyttämön nimi on WillenSAUNA. Olin kuudennella, takimmaisella rivillä, ja oli KUUMA.
Korvalääkäri sanoi jo 15 vuotta sitten, että aina vaan ylpeästi eturiviin. Aina se ei onnistu. Niinpä nytkin jäivät Sari Puumalaisen repliikit kuulematta lähes kokonaan.
Mutta uusi kuulotutkimus on jo lähellä ja 2000 euroa maksavan tietokone-kuulolaitteen hankinta. Yhteiskunta maksaisi vain vanhanaikaisen, joka voimistaa myös hälyäänet. Hyvä, että edes joihinkin kohtiin pystyy ostamaan varaosia...
Soitan 8-vuotiaalle lapsenlapselleni, joka vastaa kännykkäänsä metsästä. Mitä puuhailet siellä, utelen pojalta. "Mummo! Mitä nyt metsässä yleensä tehdään! Täällä OLESKELLAAN!
Tämän aion muistaa.
*
Omassa metsässämme en osannut ihan vain oleskella, kun suppiksia ja mustatorvisieniä oli viikon aikana taas noussut satamäärin. Mutta nauttia osasin. Sade alkoi sillä hetkellä, kun pakattuamme automme pamautimme ovet kiinni. Kauppaankin ehdittiin juuri ennen sen sulkemista.
*
Eilisen kulttuuririento oli Musta purje, valkea purje Kansallisteatterin Willensaunassa. Luin vähän liikaa Anna Ahmatovasta etukäteen. Näytelmä olisi voinut olla vieläkin vaikuttavampi, jos olisin tupsahtanut paikalle tietämättömämpänä.
Nyt tajusin, miksi näyttämön nimi on WillenSAUNA. Olin kuudennella, takimmaisella rivillä, ja oli KUUMA.
Korvalääkäri sanoi jo 15 vuotta sitten, että aina vaan ylpeästi eturiviin. Aina se ei onnistu. Niinpä nytkin jäivät Sari Puumalaisen repliikit kuulematta lähes kokonaan.
Mutta uusi kuulotutkimus on jo lähellä ja 2000 euroa maksavan tietokone-kuulolaitteen hankinta. Yhteiskunta maksaisi vain vanhanaikaisen, joka voimistaa myös hälyäänet. Hyvä, että edes joihinkin kohtiin pystyy ostamaan varaosia...
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
3.10. 2011
Mökkitontti oli lauantaina niin kukkuroillaan suppilovahveroita ja mustia torvisieniä, että päättelin onneni kääntyneen ja sen kymmenen miljoonan lottovoiton olevan tulossa minulle.
Sittemmin havaitsin, että koko saaremme oli täynnään sieniä... Ja lotto-onnikin kohtasi - kuten aina - jotakuta muuta.
Mutta sieniä poimin tuntikausia ja loppuajan perkasin. Vieläkin on paistamatta iso korillinen suppiksia. Olohuoneemme koko lattiaa peittävät suuret lasten askartelukartongit, joiden päällä kuivuu suunnaton määrä mustia torvisieniä. Leppärouskujen suolaamiseen täytyy käydä hakemassa lisää karkeaa suolaa.
Tätä se ahneus teettää... Mutta kyllä metsässä oli ihanaa!
Mökkitontti oli lauantaina niin kukkuroillaan suppilovahveroita ja mustia torvisieniä, että päättelin onneni kääntyneen ja sen kymmenen miljoonan lottovoiton olevan tulossa minulle.
Sittemmin havaitsin, että koko saaremme oli täynnään sieniä... Ja lotto-onnikin kohtasi - kuten aina - jotakuta muuta.
Mutta sieniä poimin tuntikausia ja loppuajan perkasin. Vieläkin on paistamatta iso korillinen suppiksia. Olohuoneemme koko lattiaa peittävät suuret lasten askartelukartongit, joiden päällä kuivuu suunnaton määrä mustia torvisieniä. Leppärouskujen suolaamiseen täytyy käydä hakemassa lisää karkeaa suolaa.
Tätä se ahneus teettää... Mutta kyllä metsässä oli ihanaa!
torstai 29. syyskuuta 2011
29.9. 2011
Sininen moskeija ei ole kirjojen kuvissa ollenkaan sininen, mutta Anitra Lucander, joka on saanut paljon itäisiä ja islamilaisia vaikutteita, on maalannut ihanan "sinisen moskeijan" - esillä EMMAn uudessa näyttelyssä.
En tiennyt, että Anitra Lucanderilla on ollut ateljeensa täällä Tapiolassa, Nallenpolulla, ja että hänellä on ollut samoja kiinnostuksen kohteita kuin itsellänikin, kuten Intia ja Turkki. (Olen lukenut paljon intialaista kaunokirjallisuutta, samoin jonkin verran turkkilaista, ja kohta pääsen näkemään Istanbulin.) Lucander, nyt jo kuollut, on kenties ollut Wardin taiteilijakavereita, koska Wardi näkyi olevan EMMAn näyttelyn avajaisissa.
Ihastuin valtavasti Lucanderin pehmeisiin väreihin - paljon silmiähivelevää turkoosia. Kollaasitekniikka alkoi heti houkutella, ja päätin ryhtyä saman tien tekemään turkooseja kollaaseja... Kotona katsoin voimakkaan ekspressiivisiä värejäni ja totesin, ettei tyyliä niin vain voi muuttaa: minulla on nyt tämä ekspressiivinen kausi menossa, ihanaa!!
Sininen moskeija ei ole kirjojen kuvissa ollenkaan sininen, mutta Anitra Lucander, joka on saanut paljon itäisiä ja islamilaisia vaikutteita, on maalannut ihanan "sinisen moskeijan" - esillä EMMAn uudessa näyttelyssä.
En tiennyt, että Anitra Lucanderilla on ollut ateljeensa täällä Tapiolassa, Nallenpolulla, ja että hänellä on ollut samoja kiinnostuksen kohteita kuin itsellänikin, kuten Intia ja Turkki. (Olen lukenut paljon intialaista kaunokirjallisuutta, samoin jonkin verran turkkilaista, ja kohta pääsen näkemään Istanbulin.) Lucander, nyt jo kuollut, on kenties ollut Wardin taiteilijakavereita, koska Wardi näkyi olevan EMMAn näyttelyn avajaisissa.
Ihastuin valtavasti Lucanderin pehmeisiin väreihin - paljon silmiähivelevää turkoosia. Kollaasitekniikka alkoi heti houkutella, ja päätin ryhtyä saman tien tekemään turkooseja kollaaseja... Kotona katsoin voimakkaan ekspressiivisiä värejäni ja totesin, ettei tyyliä niin vain voi muuttaa: minulla on nyt tämä ekspressiivinen kausi menossa, ihanaa!!
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
25.9. 2011
Näissä enkeleissä on kova paimentaminen, kun akryylimaali kuivuu niin nopeasti, ja paksut kerrokset taas niin hitaasti.
Työn alla on aina vähintään kolme, juuri parhaillaankin viisi maalausta. Tarvitseeko mikään työ tätä maalinloppua, ennen kuin se kuivahtaa paletille? Nyt pitää äkkiä poistaa tuo väri, ennen kuin se ehtii tarttua - ei ollut hyvä. Tämä maalilämpäre pitää valuttaa NYT, ja lopettaa valutus NYT. Jos haluan pestä suurimman osan tästä äsken maalatusta, niin että vain reunat jäävät kivasti näkyviin, on lähdettävä juoksujalkaa kraanan alle NYT, mutta varottava, ettei märkää maalia tipu matolle.
Onko mitään kiinnostavampaa aihetta kuin enkelit? Mikään ei rajoita mielikuvitusta - paitsi oman kuvittelukyvyn rajat! Mikään ei rajoita värimaailmaa.
*
Mirkka Rekola sanoo päivän Hesarissa: "´Ajattelen, siis olen´on niin kapea kuva ihmisestä! Ihminen on kokonaisuus, tunteva ilmakehän olento. Uusi humanismi on syntymässä."
Ajattelen, että täällä meidän "ilmakehän olentojen" ympärillä on paljon, paljon enkeleitä... Maalaan kankaalle tietoisuutta enkeleiden olemassaolosta.
*
Munkan 50-luvun seurakuntanuorten tapaamisessa pidimme hiljaisen hetken ystävämme muistolle. Joku sanoi viisaasti: "Hän tietää nyt paljon enemmän kuin me."
Tulee päivä, jolloin näen kaiken, enkelitkin.
Näissä enkeleissä on kova paimentaminen, kun akryylimaali kuivuu niin nopeasti, ja paksut kerrokset taas niin hitaasti.
Työn alla on aina vähintään kolme, juuri parhaillaankin viisi maalausta. Tarvitseeko mikään työ tätä maalinloppua, ennen kuin se kuivahtaa paletille? Nyt pitää äkkiä poistaa tuo väri, ennen kuin se ehtii tarttua - ei ollut hyvä. Tämä maalilämpäre pitää valuttaa NYT, ja lopettaa valutus NYT. Jos haluan pestä suurimman osan tästä äsken maalatusta, niin että vain reunat jäävät kivasti näkyviin, on lähdettävä juoksujalkaa kraanan alle NYT, mutta varottava, ettei märkää maalia tipu matolle.
Onko mitään kiinnostavampaa aihetta kuin enkelit? Mikään ei rajoita mielikuvitusta - paitsi oman kuvittelukyvyn rajat! Mikään ei rajoita värimaailmaa.
*
Mirkka Rekola sanoo päivän Hesarissa: "´Ajattelen, siis olen´on niin kapea kuva ihmisestä! Ihminen on kokonaisuus, tunteva ilmakehän olento. Uusi humanismi on syntymässä."
Ajattelen, että täällä meidän "ilmakehän olentojen" ympärillä on paljon, paljon enkeleitä... Maalaan kankaalle tietoisuutta enkeleiden olemassaolosta.
*
Munkan 50-luvun seurakuntanuorten tapaamisessa pidimme hiljaisen hetken ystävämme muistolle. Joku sanoi viisaasti: "Hän tietää nyt paljon enemmän kuin me."
Tulee päivä, jolloin näen kaiken, enkelitkin.
perjantai 23. syyskuuta 2011
23.9. 2011
Olen taiteillut tällä viikolla joka päivä, ja maalari maalasi myös taloa - tämä ekspressionismi on kotioloissa aika sotkuista hommaa. Mutta hauskaa!!
Enkeleitä vaan tuppaa tulemaan. Jotkut ovat vakavasti otettavia, toiset vähän leikkisämpiä, enkä tiedä sopivatko samaan näyttelyyn.
Maalaaminen, ainakin minun tyylilläni, on hidasta. Nyt olen alkanut nähdä, mitä korjauksia heinäkuussa maalaamani työt vaativat. Kaikki puhuvat näyttelyä edeltävästä paniikista, ja voi olla, että se on minullakin vielä edessä. Ahkera täytyy olla.
*
Aivan muusta maailmasta ovat Istanbulin moskeijoiden koristukset, joita olen ihaillut upeasti painetuissa värikuvissa parissa kirjassa. Nyt löysin vielä hyvän tuntuisen islamilaista kulttuuria kuvaavan paksun kirjan. Tuskin koskaan olen valmistautunut näin "hyvin" lähestyvää matkaa varten. Aihe kiinnostaa.
*
Verorahoja on taas tullut tienattua takaisin päin, kun olen saanut ystävällistä apua kirjastossa Bysantti- ym. kirjojen etsimisessä!! Hyvä, Tapiolan kirjasto! (Ja kohta pääsee saamaan hyötyä verorahoista kävelemällä valaistuilla kaduilla!)
Olen taiteillut tällä viikolla joka päivä, ja maalari maalasi myös taloa - tämä ekspressionismi on kotioloissa aika sotkuista hommaa. Mutta hauskaa!!
Enkeleitä vaan tuppaa tulemaan. Jotkut ovat vakavasti otettavia, toiset vähän leikkisämpiä, enkä tiedä sopivatko samaan näyttelyyn.
Maalaaminen, ainakin minun tyylilläni, on hidasta. Nyt olen alkanut nähdä, mitä korjauksia heinäkuussa maalaamani työt vaativat. Kaikki puhuvat näyttelyä edeltävästä paniikista, ja voi olla, että se on minullakin vielä edessä. Ahkera täytyy olla.
*
Aivan muusta maailmasta ovat Istanbulin moskeijoiden koristukset, joita olen ihaillut upeasti painetuissa värikuvissa parissa kirjassa. Nyt löysin vielä hyvän tuntuisen islamilaista kulttuuria kuvaavan paksun kirjan. Tuskin koskaan olen valmistautunut näin "hyvin" lähestyvää matkaa varten. Aihe kiinnostaa.
*
Verorahoja on taas tullut tienattua takaisin päin, kun olen saanut ystävällistä apua kirjastossa Bysantti- ym. kirjojen etsimisessä!! Hyvä, Tapiolan kirjasto! (Ja kohta pääsee saamaan hyötyä verorahoista kävelemällä valaistuilla kaduilla!)
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
22.9.2011
Olen löytänyt kivan auton lähes seitsemänkymppiselle pariskunnalle!
Se on Skoda Yeti, eräänlainen pikku-"kaupunkimaasturi". Siitä on loistava näkyvyys joka suuntaan melkeinpä päätä kääntämättä, ja siksi tuntuu, että se on täysin hallinnassa. Perä on niin pysty, että on helppo tietää, missä auto loppuu. Istuimet ovat korkealla, joten autoon meno ja sieltä poistuminen ovat tosi vaivattomia. Renkaat ovat urheilullisen leveät, mikä nuorentaa tämän ikäistä paljonkin.
No, ostimme Skoda Octavian. Mies ajaa aika usein maanteitä, ja Octavia kulkee matalana ja kissamaisen pehmeästi. Siitä oli erinomainen tarjous, ja saimme Fordistamme riittävän hinnan.
Yeti tuntui koeajossa hiukan "kovalta". Jousitus oli niin napakka, että jopa moottoritien olemattomat saumat aavistuksen kolahtivat. Hiekkatie täristi. Auto oli äänekkäämpi kuin Octavia, mikä on kiusallista huonokuuloisille.
*
Siis tätä juuri ihmettelen. Miksei voida tehdä autoa, jossa olisi kaikkien merkkien pelkät hyvät ominaisuudet?
Ehkä se on hintaluokkakysymys...
Olen löytänyt kivan auton lähes seitsemänkymppiselle pariskunnalle!
Se on Skoda Yeti, eräänlainen pikku-"kaupunkimaasturi". Siitä on loistava näkyvyys joka suuntaan melkeinpä päätä kääntämättä, ja siksi tuntuu, että se on täysin hallinnassa. Perä on niin pysty, että on helppo tietää, missä auto loppuu. Istuimet ovat korkealla, joten autoon meno ja sieltä poistuminen ovat tosi vaivattomia. Renkaat ovat urheilullisen leveät, mikä nuorentaa tämän ikäistä paljonkin.
No, ostimme Skoda Octavian. Mies ajaa aika usein maanteitä, ja Octavia kulkee matalana ja kissamaisen pehmeästi. Siitä oli erinomainen tarjous, ja saimme Fordistamme riittävän hinnan.
Yeti tuntui koeajossa hiukan "kovalta". Jousitus oli niin napakka, että jopa moottoritien olemattomat saumat aavistuksen kolahtivat. Hiekkatie täristi. Auto oli äänekkäämpi kuin Octavia, mikä on kiusallista huonokuuloisille.
*
Siis tätä juuri ihmettelen. Miksei voida tehdä autoa, jossa olisi kaikkien merkkien pelkät hyvät ominaisuudet?
Ehkä se on hintaluokkakysymys...
tiistai 20. syyskuuta 2011
20.9. 2011
Joku voisi nimittää tätä kaaokseksi, mutta elämää tämä vain on!
Olohuoneen seinää vasten nojaa uusi suihkuseinämä, jota Ville ei ole vielä tullut asentamaan. Nurkassa on pinkka kirjoja ja pari kassillista tavaraa (ja lisää tulee), jotka lähtevät 10.10. kirpparille. Työhuoneessa kuivuu viisi maalausta, ja IKEAn kassissa on vielä purkamatta eilen Espooartin kritiikki-illassa olleet työt (kiitosta ja pari pientä hyvää vinkkiä). Maalaustyöpajan kassikin on näköjään vielä purkamatta...
Sänkyni vieressä lattialla lojuu kolme kirjaa Istanbulista, Ottomaanien valtakunnasta ja Bysantin taiteesta. Niihin aion tutustua ennen Istanbulin matkaa. Makkarissa on myös esillä pestyjä ja silitettyjä kesävaatteita, jotka kohta laitan kaappiin. Ruokapöydällä on kolme hedelmäannosta, ja eteisessämme on kohta kolme reppua ja kolmet kuraiset kengät. Keittiössä on kypsymässä mökiltä tuotuja haaleanpunaisia tomaatteja ja tuoksumassa saaren omenoita. Kylppärin taso on täynnä kuivumassa olevia pensseleitä.
Saammeko tätä koskaan sellaiseen jamaan, että pääsisimme Glorian Kotiin...
Joku voisi nimittää tätä kaaokseksi, mutta elämää tämä vain on!
Olohuoneen seinää vasten nojaa uusi suihkuseinämä, jota Ville ei ole vielä tullut asentamaan. Nurkassa on pinkka kirjoja ja pari kassillista tavaraa (ja lisää tulee), jotka lähtevät 10.10. kirpparille. Työhuoneessa kuivuu viisi maalausta, ja IKEAn kassissa on vielä purkamatta eilen Espooartin kritiikki-illassa olleet työt (kiitosta ja pari pientä hyvää vinkkiä). Maalaustyöpajan kassikin on näköjään vielä purkamatta...
Sänkyni vieressä lattialla lojuu kolme kirjaa Istanbulista, Ottomaanien valtakunnasta ja Bysantin taiteesta. Niihin aion tutustua ennen Istanbulin matkaa. Makkarissa on myös esillä pestyjä ja silitettyjä kesävaatteita, jotka kohta laitan kaappiin. Ruokapöydällä on kolme hedelmäannosta, ja eteisessämme on kohta kolme reppua ja kolmet kuraiset kengät. Keittiössä on kypsymässä mökiltä tuotuja haaleanpunaisia tomaatteja ja tuoksumassa saaren omenoita. Kylppärin taso on täynnä kuivumassa olevia pensseleitä.
Saammeko tätä koskaan sellaiseen jamaan, että pääsisimme Glorian Kotiin...
lauantai 17. syyskuuta 2011
17.9. 2011
Vihdoinkin voin viettää ensi joulua, niin kuin mainosmaakareiden mukaan olisi pitänyt jo monta vuosikymmentä!
Tyttäreltä hänen teinivuosinaan perimäni kylpytakki on tullut tiensä päähän. Jouduin hankkimaan uuden, ja tietysti Marikylpytakin, sillä tottahan haluan laatua, joka jää perinnöksi tyttärelle...
Mari-yöpaitoja on ennestään, ja nyt voin pukeutua jouluvalokuviin myös Marikylpytakkiin!
*
Godota odottaessa sai hyvät arvostelut Hesarissa. Teksti päättyi Oscar Wilden hienoon lauseeseen, joka on ollut elämänohjeeni, vaikka en itse lausetta ole aikoihin muistanutkaan: "Kaikki olemme katuojassa, mutta jotkut meistä katsovat tähtiin".
Vihdoinkin voin viettää ensi joulua, niin kuin mainosmaakareiden mukaan olisi pitänyt jo monta vuosikymmentä!
Tyttäreltä hänen teinivuosinaan perimäni kylpytakki on tullut tiensä päähän. Jouduin hankkimaan uuden, ja tietysti Marikylpytakin, sillä tottahan haluan laatua, joka jää perinnöksi tyttärelle...
Mari-yöpaitoja on ennestään, ja nyt voin pukeutua jouluvalokuviin myös Marikylpytakkiin!
*
Godota odottaessa sai hyvät arvostelut Hesarissa. Teksti päättyi Oscar Wilden hienoon lauseeseen, joka on ollut elämänohjeeni, vaikka en itse lausetta ole aikoihin muistanutkaan: "Kaikki olemme katuojassa, mutta jotkut meistä katsovat tähtiin".
perjantai 16. syyskuuta 2011
16.9. 2011
Menkää katsomaan Aki Kaurismäen Le Havre! Koskettava elokuva hyvyydestä ja yhteisöllisyydestä, joka kuitenkin samalla muistutti siitä, miten paljon hyvyyttä ja yhteisöllisyyttä tästä maailmasta puuttuu.
Jokainen kuva oli kaunis, joten nautin jokaisesta hetkestä. Melkein kadehdin köyhän le havrelaisen kaupunginosan asukkaita: heillä on kulmakapakkansa, omat tutut pikkukauppansa ja viimeiseen asti avuliaat naapurinsa. Ranskalaisilla on myös hienot käytöstapansa (rikoskomissaari kysyy tavattoman kohteliaasti ollessaan jo kynnyksen sisäpuolella: "Sallitteko, että astun sisään?"), ja päähenkilö, entinen boheemitaiteilija, nykyinen kengänkiillottaja, on kunnioitusta herättävä ja sisäistä tyyliä ja karismaa omaava henkilö.
Kaurismäki kuvaa myös hyvää avioliittoa!
Toivon todella, että hieno musta poika löysi äitinsä Lontoossa.
Minua koskettaa aina hyvyyden kuvaus. Pahaa ja surkeaa ja ihan mahdotonta on maailmassa paljon, mutta se ei poista hyvän olemassaoloa. Ja hyvän varassahan tämä maailma kuitenkin jotenkuten toimii, ei pahan. Hyvä on siis paljon tärkeämpää, ja siksi siitä pitää kirjoittaa ja tehdä elokuvia!
Lisäbonuksena "kaurismäkeläinen" ranskankieli (vähän sanoja ja hitaasti puhuttuina) sopi meikäläiselle erinomaisesti: ymmärsin lähes kaiken.
Kaunis, hieno leffa!
Menkää katsomaan Aki Kaurismäen Le Havre! Koskettava elokuva hyvyydestä ja yhteisöllisyydestä, joka kuitenkin samalla muistutti siitä, miten paljon hyvyyttä ja yhteisöllisyyttä tästä maailmasta puuttuu.
Jokainen kuva oli kaunis, joten nautin jokaisesta hetkestä. Melkein kadehdin köyhän le havrelaisen kaupunginosan asukkaita: heillä on kulmakapakkansa, omat tutut pikkukauppansa ja viimeiseen asti avuliaat naapurinsa. Ranskalaisilla on myös hienot käytöstapansa (rikoskomissaari kysyy tavattoman kohteliaasti ollessaan jo kynnyksen sisäpuolella: "Sallitteko, että astun sisään?"), ja päähenkilö, entinen boheemitaiteilija, nykyinen kengänkiillottaja, on kunnioitusta herättävä ja sisäistä tyyliä ja karismaa omaava henkilö.
Kaurismäki kuvaa myös hyvää avioliittoa!
Toivon todella, että hieno musta poika löysi äitinsä Lontoossa.
Minua koskettaa aina hyvyyden kuvaus. Pahaa ja surkeaa ja ihan mahdotonta on maailmassa paljon, mutta se ei poista hyvän olemassaoloa. Ja hyvän varassahan tämä maailma kuitenkin jotenkuten toimii, ei pahan. Hyvä on siis paljon tärkeämpää, ja siksi siitä pitää kirjoittaa ja tehdä elokuvia!
Lisäbonuksena "kaurismäkeläinen" ranskankieli (vähän sanoja ja hitaasti puhuttuina) sopi meikäläiselle erinomaisesti: ymmärsin lähes kaiken.
Kaunis, hieno leffa!
torstai 8. syyskuuta 2011
8.9. 2011
Rax Rinnekangas puhui Amos Anderssonilla kuuliaisuuden vahingollisuudesta. "Vapaa tahto" ja "kuuliaisuus" ovatkin kiintoisa käsitepari.
Rax tarkoitti kuuliaisuuttamme markkinavoimia kohtaan ja vaikkapa kuuliaisuuttamme puhelintamme kohtaan - vastaamme, vaikka juuri sillä hetkellä emme millään voisikaan. Hän näkee, että kuljemme kuuliaisesti meille osoitettua kapeaa käytävää pitkin näkemättä, mitä sen korkeiden lauta-aitojen takana on, näkemättä mahdollisuuksiamme.
Vapaa tahto kuulostaa kyllä hienolta, mutta voi viedä ihmisen täysin harhaan. Meidän pitäisi käyttää vapaata tahtoamme hyvään, rakentavaan, rakkaudelliseen, totuudelliseen, kauniiseen... Jos sitä käyttää tuhoavaan ja rumaan, oma elämä ja vähän muidenkin huononee.
Toisaalta kuuliainen voi olla hyville ja vapauttaville asioille, kuten Jumalan tahdolle.
Johtopäätös: vapaa tahto tai kuuliaisuus eivät sinänsä pilaa elämäämme, vaan seuraukset riippuvat siitä, mitä tahdomme ja mille olemme kuuliaisia.
*
Nyt alan tahtoa uunibataatteja ja sipuli-kanttarellikastiketta ja siis valmistaa niitä. Kohta täällä on ihanat tuoksut!
Rax Rinnekangas puhui Amos Anderssonilla kuuliaisuuden vahingollisuudesta. "Vapaa tahto" ja "kuuliaisuus" ovatkin kiintoisa käsitepari.
Rax tarkoitti kuuliaisuuttamme markkinavoimia kohtaan ja vaikkapa kuuliaisuuttamme puhelintamme kohtaan - vastaamme, vaikka juuri sillä hetkellä emme millään voisikaan. Hän näkee, että kuljemme kuuliaisesti meille osoitettua kapeaa käytävää pitkin näkemättä, mitä sen korkeiden lauta-aitojen takana on, näkemättä mahdollisuuksiamme.
Vapaa tahto kuulostaa kyllä hienolta, mutta voi viedä ihmisen täysin harhaan. Meidän pitäisi käyttää vapaata tahtoamme hyvään, rakentavaan, rakkaudelliseen, totuudelliseen, kauniiseen... Jos sitä käyttää tuhoavaan ja rumaan, oma elämä ja vähän muidenkin huononee.
Toisaalta kuuliainen voi olla hyville ja vapauttaville asioille, kuten Jumalan tahdolle.
Johtopäätös: vapaa tahto tai kuuliaisuus eivät sinänsä pilaa elämäämme, vaan seuraukset riippuvat siitä, mitä tahdomme ja mille olemme kuuliaisia.
*
Nyt alan tahtoa uunibataatteja ja sipuli-kanttarellikastiketta ja siis valmistaa niitä. Kohta täällä on ihanat tuoksut!
tiistai 6. syyskuuta 2011
6.9. 2011
Minun pitäisi voittaa lotossa, jotta voisin perustaa siskoni kanssa taidegallerian. Mahdollisuudet ovat piehehköt, mutta äärettömän paljon suuremmat, kuin jos ei lottoaisi ollenkaan. Siispä tein taas uuden rivin.
Galleriassamme olisi näytteillä ihania töitä, mutta ei huippunimiä. Emme lähtisi siihen kaupalliseen systeemiin mukaan, jossa taiteilijan pitää olla nimekäs ja sietämättömän kallis, kirjailijan jo ennestään jostain niin tunnettu, että teos valmasti myy kasakaupalla jne. Meillä olisi maltilliset hinnat, ja oma palkkiommekin olisi lähinnä nauttiminen taiteesta ja taiteilijoiden tapaamisesta, sillä olisimme jo molemmat eläkkeellä, ja elantomme olisi siten turvattu. Takahuoneessa maalaisimme.
*
Carnegie Awardin voittaja Heikki Marila, sympaattinen tyyppi aamutelkkarin haastattelusta päätellen, maalaa modernilla tavalla vanhoja kukka-asetelmia. Asia viehättää minua kovasti, sillä olen koko kesän maalannut enkeleitä vanhojen mestareiden töiden mukaan, mutta hyvin ekspressiivisesti ja koloristisesti.
Marilalla on tulossa näyttely Korjaamossa, ja odotan sitä innokkaasti.
Elämä on niin rikasta!
Minun pitäisi voittaa lotossa, jotta voisin perustaa siskoni kanssa taidegallerian. Mahdollisuudet ovat piehehköt, mutta äärettömän paljon suuremmat, kuin jos ei lottoaisi ollenkaan. Siispä tein taas uuden rivin.
Galleriassamme olisi näytteillä ihania töitä, mutta ei huippunimiä. Emme lähtisi siihen kaupalliseen systeemiin mukaan, jossa taiteilijan pitää olla nimekäs ja sietämättömän kallis, kirjailijan jo ennestään jostain niin tunnettu, että teos valmasti myy kasakaupalla jne. Meillä olisi maltilliset hinnat, ja oma palkkiommekin olisi lähinnä nauttiminen taiteesta ja taiteilijoiden tapaamisesta, sillä olisimme jo molemmat eläkkeellä, ja elantomme olisi siten turvattu. Takahuoneessa maalaisimme.
*
Carnegie Awardin voittaja Heikki Marila, sympaattinen tyyppi aamutelkkarin haastattelusta päätellen, maalaa modernilla tavalla vanhoja kukka-asetelmia. Asia viehättää minua kovasti, sillä olen koko kesän maalannut enkeleitä vanhojen mestareiden töiden mukaan, mutta hyvin ekspressiivisesti ja koloristisesti.
Marilalla on tulossa näyttely Korjaamossa, ja odotan sitä innokkaasti.
Elämä on niin rikasta!
maanantai 5. syyskuuta 2011
5.9. 2011
Kun kalliolle, kukkulalle rakensimme majamme, kallio oli aivan tavallinen (tosin upean korkea, jääkauden silittämä) harmaa jäkäläinen järkäle, melkein irtonaisia pikku sammalenpalasia siellä täällä. Nyt se on lähes paratiisinomainen!
Ihmisen läsnäolo vaikuttaa ihan sinällään pihapiiriin, uskon! Kalliollamme on nyt upeita ruohosaarekkeita (joista olen tosin nyhtänyt suolaheinät pois) ja parin neliön todella kauniita sammallämpäreitä (joiden alut tosin olen tuonut syvältä metsästä silloin, kun en vielä tiennyt, ettei sammaleita kai saisi siirtää). Irtosammalet olen haravoinut kallion alarinteelle, johon on muodostunut ruohovyöhyke.
Sitten on vielä P:n kallionkoloon rakentama yrttilaatikko, joka on kosteudellisesti jotenkin niin onnistunut, että siinä kaikki kasvaa rehottaa. Ainokainen krassintaimi kiipeää laatikon reunan yli ja kukkii monen metrin rönsyinä kalliolla.
Ja minä nautin!
*
Tulimme juuri Amos Anderssonilta, jossa Rax Rinnekangas esitti tavattoman puhuttelevan valokuvasarjansa ja keskusteli kanssamme toisen tunnin. Kuvat ja Rax puhuivat liiasta kuuliaisuudestamme, jolla elämme tätä elämää jonkun muun (markkinavoimien) tahdon mukaisesti, kunnes, kuten hän toivoo, polttaisimme siipemme kuin Ikaros ja voisimme puhdistua ja uudistua. Äiti Eurooppa haluaa unohtaa Isoäiti Afrikan ja ihannoi liikaa Poika Amerikkaa.
Mieleni on täynnä ajatuksia, enkä haluaisi enää tehdä merkityksettömiä asioita.
Kun kalliolle, kukkulalle rakensimme majamme, kallio oli aivan tavallinen (tosin upean korkea, jääkauden silittämä) harmaa jäkäläinen järkäle, melkein irtonaisia pikku sammalenpalasia siellä täällä. Nyt se on lähes paratiisinomainen!
Ihmisen läsnäolo vaikuttaa ihan sinällään pihapiiriin, uskon! Kalliollamme on nyt upeita ruohosaarekkeita (joista olen tosin nyhtänyt suolaheinät pois) ja parin neliön todella kauniita sammallämpäreitä (joiden alut tosin olen tuonut syvältä metsästä silloin, kun en vielä tiennyt, ettei sammaleita kai saisi siirtää). Irtosammalet olen haravoinut kallion alarinteelle, johon on muodostunut ruohovyöhyke.
Sitten on vielä P:n kallionkoloon rakentama yrttilaatikko, joka on kosteudellisesti jotenkin niin onnistunut, että siinä kaikki kasvaa rehottaa. Ainokainen krassintaimi kiipeää laatikon reunan yli ja kukkii monen metrin rönsyinä kalliolla.
Ja minä nautin!
*
Tulimme juuri Amos Anderssonilta, jossa Rax Rinnekangas esitti tavattoman puhuttelevan valokuvasarjansa ja keskusteli kanssamme toisen tunnin. Kuvat ja Rax puhuivat liiasta kuuliaisuudestamme, jolla elämme tätä elämää jonkun muun (markkinavoimien) tahdon mukaisesti, kunnes, kuten hän toivoo, polttaisimme siipemme kuin Ikaros ja voisimme puhdistua ja uudistua. Äiti Eurooppa haluaa unohtaa Isoäiti Afrikan ja ihannoi liikaa Poika Amerikkaa.
Mieleni on täynnä ajatuksia, enkä haluaisi enää tehdä merkityksettömiä asioita.
keskiviikko 31. elokuuta 2011
31.8. 2011
Numerotaidottomuus on hauska kirja, jonka juuri sain loppuun. Kyseistä taidottomuutta
tapaa usein, mutta enää se ei hämmästytä yhtä paljon, kuin nuorena matematiikan taitajana.
Isäni osti kerran Karis Järnistä kaksi erihintaista maalipurkkia, jotka molemmat olivat 50% alennuksessa. Kesäpoika laskea tuhersi kauan, ja sai ilmeisesti isää tyydyttävän hinnan, koska tämä (väitellyt matemaatikko) ei viitsinyt puuttua laskuihin. Sitten poika alkoi pähkäillä toisen, erihintaisen purkin hintaa, mutta aikansa puurrettuaan prosenttilaskua hänellä välähti: sama viidenkymmenen prosentin alennus! Ja hän ilmoitti naama kirkastuen: "No, sehän on tietysti saman hintainen kuin tuo toinenkin!"
Numerotaidottomuus-kirjassa ei niinkään puhuta laskutaidosta, vaan esim. arviointikyvystä, todennäköisyyksien ymmärtämisestä jne.
Ja tästä kirjastahan sekin kasku on, että kun mies pelkäsi niin kovasti lentokoneessa olevan pommin, hän otti varmuuden vuoksi itse pommin mukaansa, sillä kahden pommin todennäköisyyshän samassa koneessa on todella pieni...
Numerotaidottomuus on hauska kirja, jonka juuri sain loppuun. Kyseistä taidottomuutta
tapaa usein, mutta enää se ei hämmästytä yhtä paljon, kuin nuorena matematiikan taitajana.
Isäni osti kerran Karis Järnistä kaksi erihintaista maalipurkkia, jotka molemmat olivat 50% alennuksessa. Kesäpoika laskea tuhersi kauan, ja sai ilmeisesti isää tyydyttävän hinnan, koska tämä (väitellyt matemaatikko) ei viitsinyt puuttua laskuihin. Sitten poika alkoi pähkäillä toisen, erihintaisen purkin hintaa, mutta aikansa puurrettuaan prosenttilaskua hänellä välähti: sama viidenkymmenen prosentin alennus! Ja hän ilmoitti naama kirkastuen: "No, sehän on tietysti saman hintainen kuin tuo toinenkin!"
Numerotaidottomuus-kirjassa ei niinkään puhuta laskutaidosta, vaan esim. arviointikyvystä, todennäköisyyksien ymmärtämisestä jne.
Ja tästä kirjastahan sekin kasku on, että kun mies pelkäsi niin kovasti lentokoneessa olevan pommin, hän otti varmuuden vuoksi itse pommin mukaansa, sillä kahden pommin todennäköisyyshän samassa koneessa on todella pieni...
maanantai 29. elokuuta 2011
30.8. 2011
Vastatehtyä omenasosetta loiskahtaa pieni laimiska Ritva Puotilan matollekin (kuka käskee pitää niin hienoa mattoa keittiössä) ja leviää työpöydille...
Jättikassillinen saaren Bergiuksia on muuntunut ihanaksi soseeksi ja siirtyy pakkaseen. Sosemylly sekä kaikki isot kattilat ja kulhot ovat olleet käytössä. Välillä on tullut mieleen äiti, joka mehumaijaili huvilan helteisessä yläkerrassa pää kuumana ja sanoi: "JOS Vaari joskus kuolee, yhtä ainoaa mehupullollista en enää tee." Ja innokas marjanpoimija Vaari tuli taas hymyillen yläkertaan mukanaan ämpärillinen mustia viinimarjoja.
Omput olen itse poiminut, ja Puotilan mattokin puhdistuu suihkussa helposti.
Vastatehtyä omenasosetta loiskahtaa pieni laimiska Ritva Puotilan matollekin (kuka käskee pitää niin hienoa mattoa keittiössä) ja leviää työpöydille...
Jättikassillinen saaren Bergiuksia on muuntunut ihanaksi soseeksi ja siirtyy pakkaseen. Sosemylly sekä kaikki isot kattilat ja kulhot ovat olleet käytössä. Välillä on tullut mieleen äiti, joka mehumaijaili huvilan helteisessä yläkerrassa pää kuumana ja sanoi: "JOS Vaari joskus kuolee, yhtä ainoaa mehupullollista en enää tee." Ja innokas marjanpoimija Vaari tuli taas hymyillen yläkertaan mukanaan ämpärillinen mustia viinimarjoja.
Omput olen itse poiminut, ja Puotilan mattokin puhdistuu suihkussa helposti.
27.8.2011
Saaressa sataa violetteja kriikunoita vihreälle nurmikolle - mitkä värit!
*
On helle. Vietämme Ruusulaaksossa kolmen kahveilla P:n ja minun 45-vuotishääpäivää, joka on tulossa viikolla.
Olen onnistunut tekemään ihanan kakun. Nyt on vain taivas rajana uudistuneessa täytekakkuharrastuksessani. (Ja gluteeni, mutta minähän teen kakut niille kaikille muille terveille.)
*
Olen saanut olla naimisissa viisaan, auttavaisen, tyylikkään mieheni kanssa kauan. Tässä elämänvaiheessa kannattaa kaikkia mahdollisia riemuvuosia viettää! Lähestyvään 70-vuotispäiväänkin olen löytänyt hyvän asenteen: WOW, MIKÄ SAAVUTUS! Tai paremmin: MIKÄ LAHJA!
Saaressa sataa violetteja kriikunoita vihreälle nurmikolle - mitkä värit!
*
On helle. Vietämme Ruusulaaksossa kolmen kahveilla P:n ja minun 45-vuotishääpäivää, joka on tulossa viikolla.
Olen onnistunut tekemään ihanan kakun. Nyt on vain taivas rajana uudistuneessa täytekakkuharrastuksessani. (Ja gluteeni, mutta minähän teen kakut niille kaikille muille terveille.)
*
Olen saanut olla naimisissa viisaan, auttavaisen, tyylikkään mieheni kanssa kauan. Tässä elämänvaiheessa kannattaa kaikkia mahdollisia riemuvuosia viettää! Lähestyvään 70-vuotispäiväänkin olen löytänyt hyvän asenteen: WOW, MIKÄ SAAVUTUS! Tai paremmin: MIKÄ LAHJA!
torstai 25. elokuuta 2011
24.8.2011
Viisi piippausta! Mitä oikein olen ajatellut?
Edellinen mikroaaltouunimme piippasi kolme kertaa, ja päätin, että seuraavan ostossa tärkein kriteeri on, että se piippaa vain kerran. Ja sitten menen tällaisessa maailmanluokan kysymyksessä olemaan niin hajamielinen, etten tarkista piippausten määrää ollenkaan.
Rangaistuksena on, että vietämme seuraavat vuodet piippausten piinassa...
*
Aamutelevisiossa sympaattinen libyalaissyntyinen herra sai vaivoin pidätellyksi tunteitaan puhuessaan vanhasta kotimaastaan, jossa nyt toivottavasti koittaa parempi aika Muammar Gaddaffin jouduttua syrjään. Pahannäköinen diktaattori on värittänyt kohdallani kuvaa koko maasta. Nyt tajuan, että libyalaiset ovat suureksi osaksi lukutaitoisia, suvaitsevaisia ja sopuisia. Toivon heille demokraattista tulevaisuutta.
Mielenkiintoista, miten pahan tekeminen usein muuttaa vuosikymmenien mittaan ihmisen ulkonäköä ilkeäksi ja rumaksi, kuten Gaddaffin tapauksessa.
*
P:llä ja minulla on ihana viikko. Nautittuamme koko kesän "Itämeren rannoilla" -telkkariohjelmasta, saamme nyt iloita viisi iltaa New York -esittelystä.
Kun 80-luvulla vietimme muutaman päivän Isossa Omenassa, hämmästyttävin kokemukseni oli, että kaikista pilvenpiirtäjistä huolimatta kaupunki oli "ihmisen kokoinen". Tämä ihme korostuu eri kaupunginosia kuvaavassa sarjassa.
New Yorkin eri alueet ovat kylämäisiä! Ihmiset tuntevat toisiaan ja tutustuvat erittäin helposti. Aikaa vietetään yhdessä, kodin portailla, puistossa, baarissa, rannalla... Niin mustat kuin valkoisetkin pukeutuvat ja kampautuvat persoonallisesti, ovat iloisia ja säteilevät tervettä itsetuntoa.
Kulttuuri kukoistaa!
Sinne!
Viisi piippausta! Mitä oikein olen ajatellut?
Edellinen mikroaaltouunimme piippasi kolme kertaa, ja päätin, että seuraavan ostossa tärkein kriteeri on, että se piippaa vain kerran. Ja sitten menen tällaisessa maailmanluokan kysymyksessä olemaan niin hajamielinen, etten tarkista piippausten määrää ollenkaan.
Rangaistuksena on, että vietämme seuraavat vuodet piippausten piinassa...
*
Aamutelevisiossa sympaattinen libyalaissyntyinen herra sai vaivoin pidätellyksi tunteitaan puhuessaan vanhasta kotimaastaan, jossa nyt toivottavasti koittaa parempi aika Muammar Gaddaffin jouduttua syrjään. Pahannäköinen diktaattori on värittänyt kohdallani kuvaa koko maasta. Nyt tajuan, että libyalaiset ovat suureksi osaksi lukutaitoisia, suvaitsevaisia ja sopuisia. Toivon heille demokraattista tulevaisuutta.
Mielenkiintoista, miten pahan tekeminen usein muuttaa vuosikymmenien mittaan ihmisen ulkonäköä ilkeäksi ja rumaksi, kuten Gaddaffin tapauksessa.
*
P:llä ja minulla on ihana viikko. Nautittuamme koko kesän "Itämeren rannoilla" -telkkariohjelmasta, saamme nyt iloita viisi iltaa New York -esittelystä.
Kun 80-luvulla vietimme muutaman päivän Isossa Omenassa, hämmästyttävin kokemukseni oli, että kaikista pilvenpiirtäjistä huolimatta kaupunki oli "ihmisen kokoinen". Tämä ihme korostuu eri kaupunginosia kuvaavassa sarjassa.
New Yorkin eri alueet ovat kylämäisiä! Ihmiset tuntevat toisiaan ja tutustuvat erittäin helposti. Aikaa vietetään yhdessä, kodin portailla, puistossa, baarissa, rannalla... Niin mustat kuin valkoisetkin pukeutuvat ja kampautuvat persoonallisesti, ovat iloisia ja säteilevät tervettä itsetuntoa.
Kulttuuri kukoistaa!
Sinne!
tiistai 23. elokuuta 2011
23.8.2011
Kylpyamme on poissa!
Miten vanha valurautainen kylpyamme saadaan ulos kylppäristä? Rikkomalla se, jolloin joutuisimme laatoittamaan puoli kylppäriä? Vessan kautta? Keittiön kautta?
Vastaus: soitto Villelle. Kaksi reipasta nuorta miestä ilmestyy ovelle, mittailee minuutin ja kysyy: "Otetaanko heti mukaan?" Vielä viisi minuuttia, ja amme on heidän kannellisessa peräkärryssään matkalla jonnekin, mistä meidän ei tarvitse huolehtia. Lattian pesu, ja meillä on uusi avara kylppäri!
Olemme vielä nuoria ja notkeita, mutta minä, joka rakastan ennakoimista ja ajoissa toimimista, olen saanut meille aikaiseksi "kylpyhuoneen, johon mahtuu vaikka pyörätuolilla"! (Kun ostimme tämän asunnon, Huoneistokeskuksen tädin paras valtti oli, että tässä on "koti, jossa voi asua vaikka pyörätuolilla".)
Toivottavasti asumme täällä kuitenkin tukevasti omilla jaloilla!
Kylpyamme on poissa!
Miten vanha valurautainen kylpyamme saadaan ulos kylppäristä? Rikkomalla se, jolloin joutuisimme laatoittamaan puoli kylppäriä? Vessan kautta? Keittiön kautta?
Vastaus: soitto Villelle. Kaksi reipasta nuorta miestä ilmestyy ovelle, mittailee minuutin ja kysyy: "Otetaanko heti mukaan?" Vielä viisi minuuttia, ja amme on heidän kannellisessa peräkärryssään matkalla jonnekin, mistä meidän ei tarvitse huolehtia. Lattian pesu, ja meillä on uusi avara kylppäri!
Olemme vielä nuoria ja notkeita, mutta minä, joka rakastan ennakoimista ja ajoissa toimimista, olen saanut meille aikaiseksi "kylpyhuoneen, johon mahtuu vaikka pyörätuolilla"! (Kun ostimme tämän asunnon, Huoneistokeskuksen tädin paras valtti oli, että tässä on "koti, jossa voi asua vaikka pyörätuolilla".)
Toivottavasti asumme täällä kuitenkin tukevasti omilla jaloilla!
maanantai 22. elokuuta 2011
Pinosin kirjahyllyjä siivotessani muutaman lukemattoman kirjan eri pinoon, kuin poismenevät, ja aloin onnettomuudekseni lukea super-bestselleriä Firma. Vastenmielinen kirja! En muutenkaan pidä agenttitarinoista, ja tässä kaikki osapuolet valehtelevat ja ovat valmiita pettämään kaikki muut osapuolet.
Kirja on kuitenkin sen verran jännittävä, että tekee ehkä mieli nähdä, miten juoni kehittyy ja päättyy. Kenties katson loppusivuilta...
*
Mikael Karvajalka jäi kesken, kun luin välissä pari lämminhenkistä intialaista romaania, mutta ehkä ne tappelukuvaukset pitää kuitenkin kahlata loppuun: haluan nähdä, miten Waltari kuvaa Lutherin opin leviämistä katolisessa Euroopassa. Sitäpaitsi tarina päättyy Konstantinopoliin, ja olemme menossa Istanbuliin lokakuussa.
Kirja on kuitenkin sen verran jännittävä, että tekee ehkä mieli nähdä, miten juoni kehittyy ja päättyy. Kenties katson loppusivuilta...
*
Mikael Karvajalka jäi kesken, kun luin välissä pari lämminhenkistä intialaista romaania, mutta ehkä ne tappelukuvaukset pitää kuitenkin kahlata loppuun: haluan nähdä, miten Waltari kuvaa Lutherin opin leviämistä katolisessa Euroopassa. Sitäpaitsi tarina päättyy Konstantinopoliin, ja olemme menossa Istanbuliin lokakuussa.
torstai 4. elokuuta 2011
4.8. 2011
Mikael Karvajalka joutui kokemaan vaimonsa Barbaran väärämielisen noitaoikeudenkäynnin ja hänen polttamisensa roviolla. Waltari antaa Mikaelin saada suuren oivalluksen: paavin kirkko, johon hän oli sokeasti luottanut, ei ollutkaan aina oikeassa. Arvattavasti hän kohtaa tarinassa ennen pitkää itsensä Lutherin...
"Olla aina oikeassa" on tänäkin päivänä vahingollinen asenne niin ihmissuhteissa kuin ideologioissakin. Omien käsitystensä kyseenalaistaminen on viisautta, ja omien väärien asenteidensa tiedostaminen ja myöntäminen askel hyvään kehitykseen.
Olisipa se norjalainenkin kyseenalaistanut...
*
Norjasta puheenollen: Suomen kuvalehdessä oli juttu Cittaslow-kaupungeista, eli pienista kaupungeista eri maissa, joissa on päätetty arvostaa leppoisaa elämäntyyliä. (Suomessa Kristiinankaupunki - sinne!) Yksi Norjan Cittaslow-kaupungeista on nimeltään Levander, Turun vaarini entinen suomentamaton sukunimi.
Olisiko minussa kaiken muun veren lisäksi myös norjalaista verta?
Mikael Karvajalka joutui kokemaan vaimonsa Barbaran väärämielisen noitaoikeudenkäynnin ja hänen polttamisensa roviolla. Waltari antaa Mikaelin saada suuren oivalluksen: paavin kirkko, johon hän oli sokeasti luottanut, ei ollutkaan aina oikeassa. Arvattavasti hän kohtaa tarinassa ennen pitkää itsensä Lutherin...
"Olla aina oikeassa" on tänäkin päivänä vahingollinen asenne niin ihmissuhteissa kuin ideologioissakin. Omien käsitystensä kyseenalaistaminen on viisautta, ja omien väärien asenteidensa tiedostaminen ja myöntäminen askel hyvään kehitykseen.
Olisipa se norjalainenkin kyseenalaistanut...
*
Norjasta puheenollen: Suomen kuvalehdessä oli juttu Cittaslow-kaupungeista, eli pienista kaupungeista eri maissa, joissa on päätetty arvostaa leppoisaa elämäntyyliä. (Suomessa Kristiinankaupunki - sinne!) Yksi Norjan Cittaslow-kaupungeista on nimeltään Levander, Turun vaarini entinen suomentamaton sukunimi.
Olisiko minussa kaiken muun veren lisäksi myös norjalaista verta?
torstai 21. heinäkuuta 2011
21.7. 2011
Maijan äiti ei antanut tyttärensä muuttaa Myrskyluodolle, ennen kuin tämä oli nähnyt syntymän ja kuoleman.
Olen nähnyt molemmat, joten voisin osallistua turistiveneilylle Stormskäriin. Tekisi myös mieli lukea Myrskyluodon Maija uudestaan.
Olenko siis jo suunnittelemassa ensi kesän Ahvenanmaanretkeä... Lisää punaisia asfalttiteitä ja sileitä mutta suoraviivaisesti (kolmioiksi!) lohkeilevia rantakallioita ja tuulisia pikku hautausmaita, joilla puustoa edustaa vain pari katajaa.
*
Hain tänään muutaman lisää Isän kanssa -kirjaani Kirja kerrallaan -kustantamosta. Hinta kirjalta oli keväästä noussut 21 eurosta 30 euroon...
Kirjan arvo omissakin silmissäni senkun nousee!
Maijan äiti ei antanut tyttärensä muuttaa Myrskyluodolle, ennen kuin tämä oli nähnyt syntymän ja kuoleman.
Olen nähnyt molemmat, joten voisin osallistua turistiveneilylle Stormskäriin. Tekisi myös mieli lukea Myrskyluodon Maija uudestaan.
Olenko siis jo suunnittelemassa ensi kesän Ahvenanmaanretkeä... Lisää punaisia asfalttiteitä ja sileitä mutta suoraviivaisesti (kolmioiksi!) lohkeilevia rantakallioita ja tuulisia pikku hautausmaita, joilla puustoa edustaa vain pari katajaa.
*
Hain tänään muutaman lisää Isän kanssa -kirjaani Kirja kerrallaan -kustantamosta. Hinta kirjalta oli keväästä noussut 21 eurosta 30 euroon...
Kirjan arvo omissakin silmissäni senkun nousee!
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
20.7. 2011
Matalaakaria ei ihan erottanut, vaikka havaitsin muut lähisaaret: Sepän, Pöllön, Harmaakarin, Aukkokarin, Pahanleton, Kuulisen jne. Aurinko oli nämligen juuri Matalankarin kohdalla, ja ihan oikeassa paikassa, sillä lapsuuden kesät olivat aurinkoisia riippumatta sateista ja myrskyistäkään.
Suomea yritän kirjoittaa, mutta ruotsia pukkaa tulemaan, palasimmehan juuri (H ja M, P ja minä) Ahvenanmaanmatkalta. Autoiltiin Kustavista Brändön kautta Vårdöhön, missä yövyttiin, ja toinen yö Maarianhaminassa rantahotellissa aivan Pommernin kohdalla. Ihanimpia kallioita ja venevajoja nähtiin Vårdön kärjessä lähellä Anni Blomkvistin saarta ja Eckerön ajelulla. Hienoja pieniä kirkkoja, joista Sundin kirkko liittyy sukuun: siinä seurakunnassa P:n esi-isä on ollut kirkkoherrana 1800-luvulla. Ja eiköhän suvun vanha nimi Alanderkin ole oikeastaan Ålander.
Ainakin minusta tuli Ålander: haluaisin uudestaan saarille!
Matalaakaria ei ihan erottanut, vaikka havaitsin muut lähisaaret: Sepän, Pöllön, Harmaakarin, Aukkokarin, Pahanleton, Kuulisen jne. Aurinko oli nämligen juuri Matalankarin kohdalla, ja ihan oikeassa paikassa, sillä lapsuuden kesät olivat aurinkoisia riippumatta sateista ja myrskyistäkään.
Suomea yritän kirjoittaa, mutta ruotsia pukkaa tulemaan, palasimmehan juuri (H ja M, P ja minä) Ahvenanmaanmatkalta. Autoiltiin Kustavista Brändön kautta Vårdöhön, missä yövyttiin, ja toinen yö Maarianhaminassa rantahotellissa aivan Pommernin kohdalla. Ihanimpia kallioita ja venevajoja nähtiin Vårdön kärjessä lähellä Anni Blomkvistin saarta ja Eckerön ajelulla. Hienoja pieniä kirkkoja, joista Sundin kirkko liittyy sukuun: siinä seurakunnassa P:n esi-isä on ollut kirkkoherrana 1800-luvulla. Ja eiköhän suvun vanha nimi Alanderkin ole oikeastaan Ålander.
Ainakin minusta tuli Ålander: haluaisin uudestaan saarille!
perjantai 1. heinäkuuta 2011
1.7. 2011
Olin aamulla olkapään vuoksi ultraäänessä, siksi kaupungissa. Heti suoraan sieltä alennusmyynteihin, mutta vakiovaatekauppani eivät olleet vielä aloittaneet ALEjaan. No, enpähän kyllä mitään välttämättä tarvitsekaan.
Mutta lempikaupungissani Hesassa oli ihanaa! Vilvoittava tuuli lievensi hellettä, kävelin kauppatorin poikki ja ajoin ratikalla.
*
Kesäkuun loppukin meni onnellisten tähtien alla, vaikkei tähtiä näkynytkään. Juhannuksen fiiraus oli perinteinen, S:llä oli lisäksi powerpointilla luento Neurologiset vaarat Inkoossa. Näimme myös kuvia taiwanilaisista häistä.
S:n perhe lensi heti juhannuksen jälkeen Wieniin, ja P ja minä vietimme muutaman aivan ikimuistoisen hellepäivän Männistössä. Kesä oli kuin ennen lapsena, vaatetta ei paljon tarvinnut. H ja minä maalasimme. Minulla on nyt valmiina kolme enkelimaalausta, joihin olen melkoisen tyytyväinen.
Koko luonto rehottaa, linnut laulavat, ja olen joka päivä ollut kiitollinen, että saan viettää melko terveenä tätä kesää!!
*
Kun tullaan kotiin, minusta aina tuntuu onnelliselta päästä nauttimaan suihkusta. Kuinka kätevää! Kuinka helppoa! Mutta kun P lämmittää mökillä joka aamu pesuvettä saunalla ja saan kolmella vadillisella pestyksi itseni ja tukkani, ja kun iltaisin lämmitän vesipannulla tilkan naamanpesuvettä ja menen saunan ulkoportaille puhdistautumaan, ajattelen joka kerta: Kuinka helppoa! Kuinka ekologista! Kuinka ihanaa!
*
Alkukesän merkkitapaus oli Johannes Angelos. Se on vaikuttanut minuun syvästi monella tavalla. Aion lainata myös Nuoren Johanneksen, kunhan tästä pääsen kirjastoon. Nyt on menossa kaksikin muuta kirjaa.
*
S:n perhe lennähti jo kotiin. Ihanaa nähdä lapsia taas!
Olin aamulla olkapään vuoksi ultraäänessä, siksi kaupungissa. Heti suoraan sieltä alennusmyynteihin, mutta vakiovaatekauppani eivät olleet vielä aloittaneet ALEjaan. No, enpähän kyllä mitään välttämättä tarvitsekaan.
Mutta lempikaupungissani Hesassa oli ihanaa! Vilvoittava tuuli lievensi hellettä, kävelin kauppatorin poikki ja ajoin ratikalla.
*
Kesäkuun loppukin meni onnellisten tähtien alla, vaikkei tähtiä näkynytkään. Juhannuksen fiiraus oli perinteinen, S:llä oli lisäksi powerpointilla luento Neurologiset vaarat Inkoossa. Näimme myös kuvia taiwanilaisista häistä.
S:n perhe lensi heti juhannuksen jälkeen Wieniin, ja P ja minä vietimme muutaman aivan ikimuistoisen hellepäivän Männistössä. Kesä oli kuin ennen lapsena, vaatetta ei paljon tarvinnut. H ja minä maalasimme. Minulla on nyt valmiina kolme enkelimaalausta, joihin olen melkoisen tyytyväinen.
Koko luonto rehottaa, linnut laulavat, ja olen joka päivä ollut kiitollinen, että saan viettää melko terveenä tätä kesää!!
*
Kun tullaan kotiin, minusta aina tuntuu onnelliselta päästä nauttimaan suihkusta. Kuinka kätevää! Kuinka helppoa! Mutta kun P lämmittää mökillä joka aamu pesuvettä saunalla ja saan kolmella vadillisella pestyksi itseni ja tukkani, ja kun iltaisin lämmitän vesipannulla tilkan naamanpesuvettä ja menen saunan ulkoportaille puhdistautumaan, ajattelen joka kerta: Kuinka helppoa! Kuinka ekologista! Kuinka ihanaa!
*
Alkukesän merkkitapaus oli Johannes Angelos. Se on vaikuttanut minuun syvästi monella tavalla. Aion lainata myös Nuoren Johanneksen, kunhan tästä pääsen kirjastoon. Nyt on menossa kaksikin muuta kirjaa.
*
S:n perhe lennähti jo kotiin. Ihanaa nähdä lapsia taas!
torstai 23. kesäkuuta 2011
23.6. 2011
On luvattu myrskyä. Onneksi laivamatka Ahvenanmaalta on suureksi osaksi saarten suojassa - S ja lapsenlapset palaavat Turkuun ja sieltä kotiin tänä iltana oltuaan Maarianhaminassa futisleirillä.
*
Stefan Baggström kaatoi tosiaankin toivomamme puut mökkitontilta juhannukseksi, toisin vuotta myöhemmin, kuin alunperin oli puhetta... Hän ilmestyi eilen aamulla rantaamme, ja kun olimme hymähdelleet hänen arviolleen, että pari tuntia siinä hommassa menee, niin mies oli kuin olikin parissa tunnissa valmis!! Vauhti oli kova ja taito ihailtava. Yhdenkin puun hän kaatoi sahaamalla niin korkealta kuin ylettyi, niin että puu pomppasi maahan pystyasennossa... miksiköhän? Kaksi puuta hän sahasi samanaikaisesti niin, että kun lähempi puu kaatui, se vei mennessään kauempana olleen puun oikeaan suuntaan... Toisella kädellä hän sahasi isolla moottorisahalla, ja toisella kampesi samaan aikaan jollakin rautatyökalulla puuta kaatumaan...
Mukava tutustua lähisaariston nuoriin yrittäjiin.
*
Veneessä on uusi "kaide", joka huomattavasti auttaa kömpelöiden vanhusten liikkumista veneeseen ja pois! Yksi akryylienkeli on melkein valmis, toinen lähes valmis, ja kolmas ei läheskään valmis! Ja perusteellinen juhannussiivous on tehty!
*
K.A. Wegeliuksen elämäkerta alkoi mennä niin tarkan yksityiskohtaiseksi, että hiukan hyppäsin, ja nyt olen jo aloittanut Johannes Angelosta. H:n kanssa on luettu vanhoja, liian yliopettavaisen kristillisiä tyttökirjoja ja otettuamme ilon niistä irti viety juhannuskokkoon.
*
Posti eli Hesari tulee nykyään ent. ESSOn puoleiselle lossirannalle, missä on hyvät ja hyvin huonot puolensa. Olen vakuuttanut, että en tippaakaan kaipaa Hesaria mökillä, mutta kun se suurella vaivalla saadaan haetuksi, luen sen himokkaasti.
*
Maassamme on hallitus!
On luvattu myrskyä. Onneksi laivamatka Ahvenanmaalta on suureksi osaksi saarten suojassa - S ja lapsenlapset palaavat Turkuun ja sieltä kotiin tänä iltana oltuaan Maarianhaminassa futisleirillä.
*
Stefan Baggström kaatoi tosiaankin toivomamme puut mökkitontilta juhannukseksi, toisin vuotta myöhemmin, kuin alunperin oli puhetta... Hän ilmestyi eilen aamulla rantaamme, ja kun olimme hymähdelleet hänen arviolleen, että pari tuntia siinä hommassa menee, niin mies oli kuin olikin parissa tunnissa valmis!! Vauhti oli kova ja taito ihailtava. Yhdenkin puun hän kaatoi sahaamalla niin korkealta kuin ylettyi, niin että puu pomppasi maahan pystyasennossa... miksiköhän? Kaksi puuta hän sahasi samanaikaisesti niin, että kun lähempi puu kaatui, se vei mennessään kauempana olleen puun oikeaan suuntaan... Toisella kädellä hän sahasi isolla moottorisahalla, ja toisella kampesi samaan aikaan jollakin rautatyökalulla puuta kaatumaan...
Mukava tutustua lähisaariston nuoriin yrittäjiin.
*
Veneessä on uusi "kaide", joka huomattavasti auttaa kömpelöiden vanhusten liikkumista veneeseen ja pois! Yksi akryylienkeli on melkein valmis, toinen lähes valmis, ja kolmas ei läheskään valmis! Ja perusteellinen juhannussiivous on tehty!
*
K.A. Wegeliuksen elämäkerta alkoi mennä niin tarkan yksityiskohtaiseksi, että hiukan hyppäsin, ja nyt olen jo aloittanut Johannes Angelosta. H:n kanssa on luettu vanhoja, liian yliopettavaisen kristillisiä tyttökirjoja ja otettuamme ilon niistä irti viety juhannuskokkoon.
*
Posti eli Hesari tulee nykyään ent. ESSOn puoleiselle lossirannalle, missä on hyvät ja hyvin huonot puolensa. Olen vakuuttanut, että en tippaakaan kaipaa Hesaria mökillä, mutta kun se suurella vaivalla saadaan haetuksi, luen sen himokkaasti.
*
Maassamme on hallitus!
perjantai 17. kesäkuuta 2011
17.6. 2011
Taisin eilen pilata lopullisesti sen ison maalaukseni, jossa kolme tyttöä odottaa jotakin ikkunassa ilta-auringossa. Onneksi alan jo olla henkisesti kypsä gessoamaan sen ja aloittamaan alusta.
*
Meille lentelee kokoajan sisään pieniä lintuja, luultavasti tämän kevään poikasia. Nuori polvi on niin fiksua, että osaa lennähtää kapeasta tuuletusikkunan raosta sisään, mutta onneksi taitavasti myös ulos. Emme voi pitää auki muuta kuin niitä kahta ikkunaa, joissa on hyttysverkot...
*
Maalausvehkeet ja paljon paljon muuta on pakattu, ja odottelemme postin tuloa ja lounasaikaa, joiden jälkeen lähdemme ennen ruuhkia ja sadetta MÖKILLE!!! IHANAA!!!
Taisin eilen pilata lopullisesti sen ison maalaukseni, jossa kolme tyttöä odottaa jotakin ikkunassa ilta-auringossa. Onneksi alan jo olla henkisesti kypsä gessoamaan sen ja aloittamaan alusta.
*
Meille lentelee kokoajan sisään pieniä lintuja, luultavasti tämän kevään poikasia. Nuori polvi on niin fiksua, että osaa lennähtää kapeasta tuuletusikkunan raosta sisään, mutta onneksi taitavasti myös ulos. Emme voi pitää auki muuta kuin niitä kahta ikkunaa, joissa on hyttysverkot...
*
Maalausvehkeet ja paljon paljon muuta on pakattu, ja odottelemme postin tuloa ja lounasaikaa, joiden jälkeen lähdemme ennen ruuhkia ja sadetta MÖKILLE!!! IHANAA!!!
tiistai 14. kesäkuuta 2011
14.6.2011
Siinä suhteessa Anders ei petä, että hän lähettää jatkotutkimuksiin. Menen huomenna röntgeniin, sitten ultraääneen, ja tarvittaessa joudun Jorvin ortopedille, "joka korjaa olkapään". Leikkaus? No käydään nyt ensin nää tutkimukset.
*
Lontoo sai aikaan minulle merkittävän elämänmuutoksen.
Olen aina luullut, että kampaukseni perustuu kokonaan hiustenkuivaajaan, ja raahannut sellaisen mukaan matkoille, ellen ole ollut vuorenvarma, että hotellista löytyy. Rotankolomme Lontoossa lupasi monen muun hyvän ja kauniin ohella hiustenkuivaajan (heillä ehkä oli yksi koko hotellissa...), ja neuroosini lienee hieman helpottanut, koska päätin luottaa lupaukseen. No, ei ollut, eikä ollut saatavissa. Järkyttyneenä menin märällä tukalla aamiaiselle. Siellä hiukset kuivuivat, ja huoneeseen tullessani minulla oli tosi kiva kampaus!
Sen koommin en olekaan käyttänyt hiustenkuivaajaa. Mihin kehitykseni vielä yltääkään, jos elonpäiviä riittää...
*
Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann parodioi kirjallisuudentutkimusta. Tarkkanäköinen ja hauska!! Sitten luin yhden Leena Lehtolaisen, taattua laatua. Huomenna on heti röntgenistä tultua lähdettävä kirjastoon tienaamaan takaisin verorahojani, ja nyt pitääkin lainata PINKKA kirjoja mökille!
*
Oltiin kulturelleja Lippajärven ystäväni kanssa ja tavattiin Emmassa. Miron näyttely oli loppunut toissapäivänä. No, itsehän olin nähnyt sen kahteen kertaan...
Katsoimme pysyvän näyttelyn ja nautimme kahvihetkestä. Uusi vaihtuva näyttely tulee vasta syksyllä.
Kulttuurilomalle!
Siinä suhteessa Anders ei petä, että hän lähettää jatkotutkimuksiin. Menen huomenna röntgeniin, sitten ultraääneen, ja tarvittaessa joudun Jorvin ortopedille, "joka korjaa olkapään". Leikkaus? No käydään nyt ensin nää tutkimukset.
*
Lontoo sai aikaan minulle merkittävän elämänmuutoksen.
Olen aina luullut, että kampaukseni perustuu kokonaan hiustenkuivaajaan, ja raahannut sellaisen mukaan matkoille, ellen ole ollut vuorenvarma, että hotellista löytyy. Rotankolomme Lontoossa lupasi monen muun hyvän ja kauniin ohella hiustenkuivaajan (heillä ehkä oli yksi koko hotellissa...), ja neuroosini lienee hieman helpottanut, koska päätin luottaa lupaukseen. No, ei ollut, eikä ollut saatavissa. Järkyttyneenä menin märällä tukalla aamiaiselle. Siellä hiukset kuivuivat, ja huoneeseen tullessani minulla oli tosi kiva kampaus!
Sen koommin en olekaan käyttänyt hiustenkuivaajaa. Mihin kehitykseni vielä yltääkään, jos elonpäiviä riittää...
*
Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann parodioi kirjallisuudentutkimusta. Tarkkanäköinen ja hauska!! Sitten luin yhden Leena Lehtolaisen, taattua laatua. Huomenna on heti röntgenistä tultua lähdettävä kirjastoon tienaamaan takaisin verorahojani, ja nyt pitääkin lainata PINKKA kirjoja mökille!
*
Oltiin kulturelleja Lippajärven ystäväni kanssa ja tavattiin Emmassa. Miron näyttely oli loppunut toissapäivänä. No, itsehän olin nähnyt sen kahteen kertaan...
Katsoimme pysyvän näyttelyn ja nautimme kahvihetkestä. Uusi vaihtuva näyttely tulee vasta syksyllä.
Kulttuurilomalle!
maanantai 13. kesäkuuta 2011
13.6. 2011
Tuntuu, että kesäsesonki on varsinaisesti alkanut.
Vietimme aivan ihanassa, lämpöisessä kesäsäässä perjantai-illan, lauantain ja sunnuntain. S lapsineen oli ollut futisturnauksessa Kisakalliossa, ja porukka tuli illaksi ja yöksi saareen. Turnaus jatkui sunnuntaina.
Maanantai-aamuna heräsimme sitten kylmään ja ukkosen uhkaan, mutta pääsimme kuivina saaresta pois. Lapset ovat tämän viikon tenniskurssilla Tapiolan Tennispuistossa ja tulevat meille kolmelta iltapäivällä välipalalle ja odottamaan vanhempien töistä pääsyä.
*
Perjantaina olimme HR:n hautajaisissa Munkan kirkossa ja ravintola Kadetissa. H oli syntynyt 1943, joten ikätovereitamme jo kuolee. Meitä oli paikalla viitisentoista "Munkan 50-luvun nuorta". Tuntui hyvältä olla isolla joukolla paikalla. Hautajaiset olivat isot ja luontevan arvokkaat.
Tuntuu, että kesäsesonki on varsinaisesti alkanut.
Vietimme aivan ihanassa, lämpöisessä kesäsäässä perjantai-illan, lauantain ja sunnuntain. S lapsineen oli ollut futisturnauksessa Kisakalliossa, ja porukka tuli illaksi ja yöksi saareen. Turnaus jatkui sunnuntaina.
Maanantai-aamuna heräsimme sitten kylmään ja ukkosen uhkaan, mutta pääsimme kuivina saaresta pois. Lapset ovat tämän viikon tenniskurssilla Tapiolan Tennispuistossa ja tulevat meille kolmelta iltapäivällä välipalalle ja odottamaan vanhempien töistä pääsyä.
*
Perjantaina olimme HR:n hautajaisissa Munkan kirkossa ja ravintola Kadetissa. H oli syntynyt 1943, joten ikätovereitamme jo kuolee. Meitä oli paikalla viitisentoista "Munkan 50-luvun nuorta". Tuntui hyvältä olla isolla joukolla paikalla. Hautajaiset olivat isot ja luontevan arvokkaat.
torstai 9. kesäkuuta 2011
9.6. 2011
Joillekin isovanhemmille oli käynyt nimenomaan Lontoossa niin, että eivät päässeetkään lapsenlapsensa kanssa passintarkastuksessa läpi: oliko lupa tuoda tämä lapsi pois kotoa? Parin tunnin selvittelyt... S ja J kirjoittivat meille hienon virallisen luvan, että saamme viedä O-pojan Lontooseen, mutta sitä ei kysytty. Lapsi tuli ilmeisen mielellään vanhemman pariskunnan mukana...
Pari ensimmäistä päivää Lontoo näytti haamujen kaupungilta. Turisteja oli paljon, kuten aina, satoi, ja sightseeing bussit jakoivat ilmaisia valkoisia sadetakkeja, joihin siis kaikki me tuhannet olimme sonnustautuneina.
Sateessa tehtiin myös laivamatka Greenwichiin.
Madame Tussaud´s oli O:n mielestä koko matkan huippukohta, ja hienohan se on. London Eyen näköalat nähtiin jo aurinkoisessa säässä. British Museumin huippunähtävyys tälle Ötzin ystävälle olivat muumiot. Viimeisen päivän lentokentälle lähdön odottelun pelasti lounas Piccadillyn Rainforest Cafessa, joka on sademetsäksi sisustettu (kalliinpuoleinen) ravintola. Istuimme siellä hämärässä oksien alla tekoeläinten rääkyessä ja välillä ukkosen pelottavasti jyristessä. Tuntui, että metro olisi tulossa seinästä sisään...
O:n suuri toive täyttyi, kun hän osti rahoillaan tosi tyylikkään kellon. Sitä hän sitten vartin välein kiillotteli ja nautti siitä täysin siemauksin.
Iris rukka luettiin kannesta kanteen, ja se kiinnosti O:ta kovasti, vaikka onkin "tyttökirja".
*
Hotellimme oli se sama "rathole" Paddingtonissa, jossa olimme Peggynkin kanssa. Että voikin olla niin ystävällinen henkilökunta. Muutenkin ihmettelimme yhä uudestaan ihmisten ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta. Kuulimme, että Britanniassa lukutaito on surkeassa jamassa ja muutenkin koulutus jää useilla heikoksi, mutta tavat he oppivat. Luokkaretkeläiset koulupuvuissaan ja siisteissä hiuksissaan käyttäytyivät kiitettävästi.
Auttaisiko se koulupuku vai mikä Suomen lapsia käytöstavoissa?
No, oma lapsiseuralaisemme kyllä käyttäytyi hienosti ja oli reipas ja iloinen. Kyllä hän on hieno poika ja kiva matkakumppani!
*
Kun yöllä purkauduimme autosta omaan pihaan, sireenit tuoksuivat, kielot ikkunamme alla olivat auenneet ja oli raikasta ja hiljaista!!!!!!
Joillekin isovanhemmille oli käynyt nimenomaan Lontoossa niin, että eivät päässeetkään lapsenlapsensa kanssa passintarkastuksessa läpi: oliko lupa tuoda tämä lapsi pois kotoa? Parin tunnin selvittelyt... S ja J kirjoittivat meille hienon virallisen luvan, että saamme viedä O-pojan Lontooseen, mutta sitä ei kysytty. Lapsi tuli ilmeisen mielellään vanhemman pariskunnan mukana...
Pari ensimmäistä päivää Lontoo näytti haamujen kaupungilta. Turisteja oli paljon, kuten aina, satoi, ja sightseeing bussit jakoivat ilmaisia valkoisia sadetakkeja, joihin siis kaikki me tuhannet olimme sonnustautuneina.
Sateessa tehtiin myös laivamatka Greenwichiin.
Madame Tussaud´s oli O:n mielestä koko matkan huippukohta, ja hienohan se on. London Eyen näköalat nähtiin jo aurinkoisessa säässä. British Museumin huippunähtävyys tälle Ötzin ystävälle olivat muumiot. Viimeisen päivän lentokentälle lähdön odottelun pelasti lounas Piccadillyn Rainforest Cafessa, joka on sademetsäksi sisustettu (kalliinpuoleinen) ravintola. Istuimme siellä hämärässä oksien alla tekoeläinten rääkyessä ja välillä ukkosen pelottavasti jyristessä. Tuntui, että metro olisi tulossa seinästä sisään...
O:n suuri toive täyttyi, kun hän osti rahoillaan tosi tyylikkään kellon. Sitä hän sitten vartin välein kiillotteli ja nautti siitä täysin siemauksin.
Iris rukka luettiin kannesta kanteen, ja se kiinnosti O:ta kovasti, vaikka onkin "tyttökirja".
*
Hotellimme oli se sama "rathole" Paddingtonissa, jossa olimme Peggynkin kanssa. Että voikin olla niin ystävällinen henkilökunta. Muutenkin ihmettelimme yhä uudestaan ihmisten ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta. Kuulimme, että Britanniassa lukutaito on surkeassa jamassa ja muutenkin koulutus jää useilla heikoksi, mutta tavat he oppivat. Luokkaretkeläiset koulupuvuissaan ja siisteissä hiuksissaan käyttäytyivät kiitettävästi.
Auttaisiko se koulupuku vai mikä Suomen lapsia käytöstavoissa?
No, oma lapsiseuralaisemme kyllä käyttäytyi hienosti ja oli reipas ja iloinen. Kyllä hän on hieno poika ja kiva matkakumppani!
*
Kun yöllä purkauduimme autosta omaan pihaan, sireenit tuoksuivat, kielot ikkunamme alla olivat auenneet ja oli raikasta ja hiljaista!!!!!!
perjantai 3. kesäkuuta 2011
4.6. 2011
Riemuylioppilasjuhlaa riemullisesti viettäneenä koko eilisen päivän.
Muncca on edelleen yksityskoulu, ja uudisrakennusten jälkeen häkellyttävän upea. Esim. opettajilla oli iso neukkari, opettajakokoushuone, opettajien oleskeluhuone sekä OPETTAJAINHUONE, JOSSA JOKA OPETTAJALLE MODERNI TYÖNURKKAUS TIETOKONEINEEN, RULOKAAPPEINEEN JA PÖYTÄÄ YLEMPINE LISÄTASOINEEN...
Minulla ei ole koko urani aikana ollut omaa työpöytää...
Koululla oli valtava urheiluhalli, jossa katsomo ylsi kattoon. Vanha auditoriomainen juhlasali oli yhtä hieno kuin ennen, ja nyt lähinnä kokeidenpitopaikkana. Sen edessä oleva ihana kaareva aula on ylimmän luokan omaa aluetta.
Sankarihaudoilla laulettiin Suvivirsi ja laskettiin kaunis seppele, jonka nauhaan sen hankkinut kaveri oli kirjoittanut KIITTÄEN SOTIEMME SANKARIVAINAJIA SIITÄ, ETTÄ OLEMME SAANEET OPISKELLA VAPAASSA MAASSA PAKKORUOTSIA.
Kalastajatorpalla juttu lensi ja laulu kaikui, ja tunnelma oli iloinen.
Ihmettelin kovasti, miten nuorekkaita ja kauniita kaikki tytöt olivat, ihan pari tyyppiä oli lihonnut kunnolla. Pojista osa (hoikat) olivat "aivan kuin ennen", puolet oli vanhoja ukkoja, joita en edes tunnistanut.
Tapasin monta ystävää, jotka olin tosiaan edellisen kerran nähnyt omissa lakkiaisissamme... Joidenkin kanssa tehtiin jatkotapaamissuunnitelmia.
*
Pakkauspäivä. Otso tulee jo yöksi meille, koska lähtö lentokentälle on niin aikaisin. Tänä iltana juhlimme vielä taloyhtiömme hallituksen jäsenen Pusun kuusikymppisiä. Kyllä toiset ovat nuoria.
Riemuylioppilasjuhlaa riemullisesti viettäneenä koko eilisen päivän.
Muncca on edelleen yksityskoulu, ja uudisrakennusten jälkeen häkellyttävän upea. Esim. opettajilla oli iso neukkari, opettajakokoushuone, opettajien oleskeluhuone sekä OPETTAJAINHUONE, JOSSA JOKA OPETTAJALLE MODERNI TYÖNURKKAUS TIETOKONEINEEN, RULOKAAPPEINEEN JA PÖYTÄÄ YLEMPINE LISÄTASOINEEN...
Minulla ei ole koko urani aikana ollut omaa työpöytää...
Koululla oli valtava urheiluhalli, jossa katsomo ylsi kattoon. Vanha auditoriomainen juhlasali oli yhtä hieno kuin ennen, ja nyt lähinnä kokeidenpitopaikkana. Sen edessä oleva ihana kaareva aula on ylimmän luokan omaa aluetta.
Sankarihaudoilla laulettiin Suvivirsi ja laskettiin kaunis seppele, jonka nauhaan sen hankkinut kaveri oli kirjoittanut KIITTÄEN SOTIEMME SANKARIVAINAJIA SIITÄ, ETTÄ OLEMME SAANEET OPISKELLA VAPAASSA MAASSA PAKKORUOTSIA.
Kalastajatorpalla juttu lensi ja laulu kaikui, ja tunnelma oli iloinen.
Ihmettelin kovasti, miten nuorekkaita ja kauniita kaikki tytöt olivat, ihan pari tyyppiä oli lihonnut kunnolla. Pojista osa (hoikat) olivat "aivan kuin ennen", puolet oli vanhoja ukkoja, joita en edes tunnistanut.
Tapasin monta ystävää, jotka olin tosiaan edellisen kerran nähnyt omissa lakkiaisissamme... Joidenkin kanssa tehtiin jatkotapaamissuunnitelmia.
*
Pakkauspäivä. Otso tulee jo yöksi meille, koska lähtö lentokentälle on niin aikaisin. Tänä iltana juhlimme vielä taloyhtiömme hallituksen jäsenen Pusun kuusikymppisiä. Kyllä toiset ovat nuoria.
torstai 2. kesäkuuta 2011
3.6.2011
Olimme keskiviikkoillasta helatorstai-iltaan lumoavassa paratiisissa raikkaan vihreyden ja tuhansien omenankukkien ympäröiminä. S ja lapsenlapset ilmaantuivat myöhään ke-iltana ja lähtivät hiukan kesken kolmenkahveilta, kun pojilla oli pelejä.
Lapset lähtivät heti illalla hakemaan matoja ja onkimaan ja valvoivat laiturilla klo 23:een. O on jo taitava soutaja, ja Muumivene oli moneen kertaan käytössä.
Taimia haettiin mennessä Muhevaiselta, jo nyt toivotaan kasvua!
*
Tulevalla koululaisellamme on tänään viimeinen eskaripäivä!
Ja minulla on riemuylioppilasjuhlapäivä!
Olimme keskiviikkoillasta helatorstai-iltaan lumoavassa paratiisissa raikkaan vihreyden ja tuhansien omenankukkien ympäröiminä. S ja lapsenlapset ilmaantuivat myöhään ke-iltana ja lähtivät hiukan kesken kolmenkahveilta, kun pojilla oli pelejä.
Lapset lähtivät heti illalla hakemaan matoja ja onkimaan ja valvoivat laiturilla klo 23:een. O on jo taitava soutaja, ja Muumivene oli moneen kertaan käytössä.
Taimia haettiin mennessä Muhevaiselta, jo nyt toivotaan kasvua!
*
Tulevalla koululaisellamme on tänään viimeinen eskaripäivä!
Ja minulla on riemuylioppilasjuhlapäivä!
tiistai 31. toukokuuta 2011
31.5. 2011
Nick Hornbyn Julie riisuttuna oli erikoinen sekoitus nokkelaa, jopa humoristista tekstiä ja pitkäpiimäisyyttä. Sitäkö tarkoitettiin, kun takakannessa puhuttiin kirjan "syvällisyydestä"... Kolmois- tai oikeastaan neloisdraama oli aika mainiosti keksitty, eikä siinä onneksi ollut mitään perinteistä happy endiä.
Olen aikaisemmin lukenut Hornbyn It´s a Long Way Down, ja siinäkin oli erikoinen lähtökohta (joukko satunnaisia masentuneita ihmisiä päättää kiivetä yhdessä korkean talon katolle ja hypätä alas, mutta katon reunalla istuukin jo yksi itsemurhaa aikova, ja porukalle tulee kova hätä pelastaa hänet ja hänen kurja elämänsä...), mutta sekin jotenkin alkoi venyessään hiukan pitkästyttää.
Nyt on menossa Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann, joka vaikuttaa taidokkaalta ja kirjallisesti sivistyneelle lukijakunnalle kirjoitetulta. Lieneekö Shields niitä kehuttuja kanadalaiskirjailijoita, joita tunnen aika vähän?
Ja aina välissä Pertsaa ja Kilua pojille...
*
P viettää tämän päivän Turun koulunsa riemuylioppilasjuhlien merkeissä, vaikka ei sieltä ylioppilaaksi päässytkään.
*
O on pyrkinyt jatkamaan selloa tai aloittamaan saksofonin. A jatkaa pianoa ja I viulua.
Olisinpa minäkin aikoinani JATKANUT sitä pianoa. Mutta minulla oli tosi pitkät koulupäivät ratikka- ja bussimatkoineen, ja olin keskikoululaisena hirveän väsynyt. Lukiossa äiti oli oppinut antamaan minun olla kotona silloin, kun tarvitsin lepopäivän, vaikka en kipeä olisi ollutkaan.
Nick Hornbyn Julie riisuttuna oli erikoinen sekoitus nokkelaa, jopa humoristista tekstiä ja pitkäpiimäisyyttä. Sitäkö tarkoitettiin, kun takakannessa puhuttiin kirjan "syvällisyydestä"... Kolmois- tai oikeastaan neloisdraama oli aika mainiosti keksitty, eikä siinä onneksi ollut mitään perinteistä happy endiä.
Olen aikaisemmin lukenut Hornbyn It´s a Long Way Down, ja siinäkin oli erikoinen lähtökohta (joukko satunnaisia masentuneita ihmisiä päättää kiivetä yhdessä korkean talon katolle ja hypätä alas, mutta katon reunalla istuukin jo yksi itsemurhaa aikova, ja porukalle tulee kova hätä pelastaa hänet ja hänen kurja elämänsä...), mutta sekin jotenkin alkoi venyessään hiukan pitkästyttää.
Nyt on menossa Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann, joka vaikuttaa taidokkaalta ja kirjallisesti sivistyneelle lukijakunnalle kirjoitetulta. Lieneekö Shields niitä kehuttuja kanadalaiskirjailijoita, joita tunnen aika vähän?
Ja aina välissä Pertsaa ja Kilua pojille...
*
P viettää tämän päivän Turun koulunsa riemuylioppilasjuhlien merkeissä, vaikka ei sieltä ylioppilaaksi päässytkään.
*
O on pyrkinyt jatkamaan selloa tai aloittamaan saksofonin. A jatkaa pianoa ja I viulua.
Olisinpa minäkin aikoinani JATKANUT sitä pianoa. Mutta minulla oli tosi pitkät koulupäivät ratikka- ja bussimatkoineen, ja olin keskikoululaisena hirveän väsynyt. Lukiossa äiti oli oppinut antamaan minun olla kotona silloin, kun tarvitsin lepopäivän, vaikka en kipeä olisi ollutkaan.
maanantai 30. toukokuuta 2011
30.5. 2011
Meille lensi äsken sisään pikkulintu. Luulin ensin, että olen alkanut nähdä olemattomia, kun en hahmottanut tummia viuhahduksia linnuksi!
Tuuletusikkunamme aukeavat vain raolleen, ja parissa on vielä esteenä hyttysverkko. Epäilin siis, miten lintunen mahtaisi löytää takaisin ulos. Parvekkeen oven toki avasin selkoselälleen.
Pikkusiivekäs istahti kuitenkin keittiön tuuletusikkunan päälle ja sai oivalluksen: tästä pääsee. Nyt se on varmaan jopa huojentuneempi kuin minä, sillä mietin jo, millä ihmeellä saan pyydystettyä salamana pyrähtelevän linnun...
*
Saimme muutama päivä sitten suruviestin: yksi Munkan 50-luvun seurakuntanuoriporukastamme on taas kuollut. H oli sairastanut urhoollisesti jotakin hyvin harvinaista pahanlaatuista sairautta ihailtavasti elämässä kiinni pysytellen, jo muutaman vuoden. Arvelin tammikuun kokoontumisessamme, että hänellä ehkä alkoi aika käydä vähiin, sillä hän oli menettänyt äänensä, ymmärsin, että lopullisesti.
Kauniina alkukesänä olemme nyt porukalla saattelemassa H:ta ikuisuuteen. Sovimme L:n kanssa, että viemme arkulle jokainen yhden ruusun. R siunaa ystävänsä.
Meille lensi äsken sisään pikkulintu. Luulin ensin, että olen alkanut nähdä olemattomia, kun en hahmottanut tummia viuhahduksia linnuksi!
Tuuletusikkunamme aukeavat vain raolleen, ja parissa on vielä esteenä hyttysverkko. Epäilin siis, miten lintunen mahtaisi löytää takaisin ulos. Parvekkeen oven toki avasin selkoselälleen.
Pikkusiivekäs istahti kuitenkin keittiön tuuletusikkunan päälle ja sai oivalluksen: tästä pääsee. Nyt se on varmaan jopa huojentuneempi kuin minä, sillä mietin jo, millä ihmeellä saan pyydystettyä salamana pyrähtelevän linnun...
*
Saimme muutama päivä sitten suruviestin: yksi Munkan 50-luvun seurakuntanuoriporukastamme on taas kuollut. H oli sairastanut urhoollisesti jotakin hyvin harvinaista pahanlaatuista sairautta ihailtavasti elämässä kiinni pysytellen, jo muutaman vuoden. Arvelin tammikuun kokoontumisessamme, että hänellä ehkä alkoi aika käydä vähiin, sillä hän oli menettänyt äänensä, ymmärsin, että lopullisesti.
Kauniina alkukesänä olemme nyt porukalla saattelemassa H:ta ikuisuuteen. Sovimme L:n kanssa, että viemme arkulle jokainen yhden ruusun. R siunaa ystävänsä.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
28.-29.5. 2011
Olen päättänyt ylläpitää autoilutaitoani.
P oli terassitalkoissa S:n ja J:n luona molempina päivinä. Lauantaina kävin autolla Meilahden taidemuseossa, ja opinkin lisää tekniikoita Vuoden Nuoren Taiteilijan töistä. Jatkoin Didrichsenille, jossa nautin mm. Hugo Simbergin kesäsaarta Niemenlauttaa kuvaavasta filmistä, jonka maisemia oli mukava bongailla hänen maalauksistaan. Kassarouva puolestaan sanoi ilahtuneensa, kun minulla oli niin kauniit helmet (ne itse tekemäni), että jo ulkoa asti kiinnittivät hänen huomionsa.
Sitten Olarinluoman Starkkiin ostamaan pensseleitä ja Pohjois-Tapiolaan kehystäjälle ja ruokakauppaan.
Ja koko iloon -autolla! - meni vain kolme tuntia!
Muutenkin loppupäivä ja tämä päivä ovat olleet niin maalaamisen kuin erinäisten kotiprojektienkin kannalta loistavia. Ja pitkästä aikaa päästiin kirkkoommekin!!
Täyttä elämää.
Olen päättänyt ylläpitää autoilutaitoani.
P oli terassitalkoissa S:n ja J:n luona molempina päivinä. Lauantaina kävin autolla Meilahden taidemuseossa, ja opinkin lisää tekniikoita Vuoden Nuoren Taiteilijan töistä. Jatkoin Didrichsenille, jossa nautin mm. Hugo Simbergin kesäsaarta Niemenlauttaa kuvaavasta filmistä, jonka maisemia oli mukava bongailla hänen maalauksistaan. Kassarouva puolestaan sanoi ilahtuneensa, kun minulla oli niin kauniit helmet (ne itse tekemäni), että jo ulkoa asti kiinnittivät hänen huomionsa.
Sitten Olarinluoman Starkkiin ostamaan pensseleitä ja Pohjois-Tapiolaan kehystäjälle ja ruokakauppaan.
Ja koko iloon -autolla! - meni vain kolme tuntia!
Muutenkin loppupäivä ja tämä päivä ovat olleet niin maalaamisen kuin erinäisten kotiprojektienkin kannalta loistavia. Ja pitkästä aikaa päästiin kirkkoommekin!!
Täyttä elämää.
perjantai 27. toukokuuta 2011
27.5.2011
Pettymys. Olen koko viikon odottanut, että tänään pääsen Hesaan, kun ei ole muutakaan kalenterissa. Siis näkemään ratikoita! Mutta voimat loppuivat kesken. Tämä lienee vielä sen gluteenin nautiskelun jälkiseurauksia: en saa nyt kaikkea ravinnosta otetuksi talteen.
Minulla oli suuret haaveet siitä, mitä kaikkea teen, ja että lopuksi vielä käyn Kiasmassa ART11 näyttelyssä. No joo. Yhtä galleriaa en löytänyt, väsyin jo noin 5000 askelen jälkeen (tarkoituksena oli myös kerätä askeleita mittariin) ja totesin, etten millään jaksa Kiasmaa. Sitä paitsi sinne on kivampi mennä jonkun kanssa.
*
Keskiviikkona olin kulttuurireippailulla EMMAn ystävien kanssa katsomassa Tapiolan veistoksia ja vielä EMMAn museomestarin vetämällä tosi mielenkiintoisella kierroksella museon seinientakaisissa teknisissä tiloissa, ja askelia tuli yli 10000. Siihenhän ihmisen pitäisi päivittäin pyrkiäkin, mutta minulle se oli liikaa. Olen ehkä vieläkin siitä väsyksissä.
Tapiolan veistokset ovat kyllä tuttuja, mutta oli kiva pysähdellä porukalla niitä katsomaan ja tutustua EMMAn muutamaan ystävään. Yksi retkeläinen kiinnitti huomionsa kokoontumispaikassamme siihen, että Tapiolan kirkon oven yläpuolella oleva risti ei ole perinteisen ristin muotoinen, vaan tasasakarainen. Jokainen luterilainenhan tietää, millainen ristin pitää olla, tuohtuili tämä (mies!). Yritin puolustaa rakasta kirkkoani, että risti on tyylitelty, mutta hän ei päässyt asiasta yli, ennen kuin retkueemme eteni Ilvespatsaalle.
Museomestarin kierros oli huippumielenkiintoinen! Hän kertoi, että jokaisen näyttelyn arkkitehtuuri suunnitellaan erikseen, ja seinät siirretään uusiin paikkoihin ja maalataan. Hän oli monitaituri, joka tekee vitriinit ja jalustat ja ihan mitä vain. Museomestareita on vaikea löytää, sillä pelkkä rakennustaito ei riitä. Pitää olla myös silmää (esim. valaistuksen suunnittelu), kielitaitoa (teoksia tulee ulkomailta) ja diplomaattisia kykyjä, kun varsinkin ulkomaalaiset ovat tosi tarkkoja, miten heidän aarteensa pannaan esille. Tällä museomestarilla kaikkia näitä kykyjä taatusti oli. Hänet oli houkuteltu EMMAan Retretistä vastaavista hommista.
*
Keskiviikkona olimme ystäviemme M:n ja A:n kanssa lounaalla Sevillassa, ja torstaina olin opettajien kanssa Stockan vintillä. Sinne on ilmaantunut gluteeniton kakku, mutta sietämättömän kallis.
Pettymys. Olen koko viikon odottanut, että tänään pääsen Hesaan, kun ei ole muutakaan kalenterissa. Siis näkemään ratikoita! Mutta voimat loppuivat kesken. Tämä lienee vielä sen gluteenin nautiskelun jälkiseurauksia: en saa nyt kaikkea ravinnosta otetuksi talteen.
Minulla oli suuret haaveet siitä, mitä kaikkea teen, ja että lopuksi vielä käyn Kiasmassa ART11 näyttelyssä. No joo. Yhtä galleriaa en löytänyt, väsyin jo noin 5000 askelen jälkeen (tarkoituksena oli myös kerätä askeleita mittariin) ja totesin, etten millään jaksa Kiasmaa. Sitä paitsi sinne on kivampi mennä jonkun kanssa.
*
Keskiviikkona olin kulttuurireippailulla EMMAn ystävien kanssa katsomassa Tapiolan veistoksia ja vielä EMMAn museomestarin vetämällä tosi mielenkiintoisella kierroksella museon seinientakaisissa teknisissä tiloissa, ja askelia tuli yli 10000. Siihenhän ihmisen pitäisi päivittäin pyrkiäkin, mutta minulle se oli liikaa. Olen ehkä vieläkin siitä väsyksissä.
Tapiolan veistokset ovat kyllä tuttuja, mutta oli kiva pysähdellä porukalla niitä katsomaan ja tutustua EMMAn muutamaan ystävään. Yksi retkeläinen kiinnitti huomionsa kokoontumispaikassamme siihen, että Tapiolan kirkon oven yläpuolella oleva risti ei ole perinteisen ristin muotoinen, vaan tasasakarainen. Jokainen luterilainenhan tietää, millainen ristin pitää olla, tuohtuili tämä (mies!). Yritin puolustaa rakasta kirkkoani, että risti on tyylitelty, mutta hän ei päässyt asiasta yli, ennen kuin retkueemme eteni Ilvespatsaalle.
Museomestarin kierros oli huippumielenkiintoinen! Hän kertoi, että jokaisen näyttelyn arkkitehtuuri suunnitellaan erikseen, ja seinät siirretään uusiin paikkoihin ja maalataan. Hän oli monitaituri, joka tekee vitriinit ja jalustat ja ihan mitä vain. Museomestareita on vaikea löytää, sillä pelkkä rakennustaito ei riitä. Pitää olla myös silmää (esim. valaistuksen suunnittelu), kielitaitoa (teoksia tulee ulkomailta) ja diplomaattisia kykyjä, kun varsinkin ulkomaalaiset ovat tosi tarkkoja, miten heidän aarteensa pannaan esille. Tällä museomestarilla kaikkia näitä kykyjä taatusti oli. Hänet oli houkuteltu EMMAan Retretistä vastaavista hommista.
*
Keskiviikkona olimme ystäviemme M:n ja A:n kanssa lounaalla Sevillassa, ja torstaina olin opettajien kanssa Stockan vintillä. Sinne on ilmaantunut gluteeniton kakku, mutta sietämättömän kallis.
tiistai 24. toukokuuta 2011
24.5.2011
90-vuotispäivillä tapahtui seuraavaa. Kun tulimme illalla serkkujen kotiin, olin niin väsynyt, että pyörrytti, ja minulla oli hirmuinen nälkä. Autossa olisi ollut pähkinöitä ja viikunoita, mutta minusta tuntui, etten selviäisi autolle asti. Ahmin kuin susi leivonnaisia hyvin tietäen, että olivat gluteenipitoisia.
Tänään alkoi tuntua se oire, mistä olen kärsinyt ainakin kymmenen vuotta - tai kaksikymmentä - ennen gluteenitonta dieettiäni. En tule millään kylläiseksi. Olen syönyt tänään noin tunnin välein ja kaikkia kaloripitoisia herkkujakin, mutta nälkä on taas heti uudestaan...
Toivottavasti suolisto palautuu ravintoa vastaanottavaiseksi pian.
Opetus: dieetistä on tärkeää pitää tarkkaan kiinni!!
*
Sain eilen loppuun Enkeleitä hiuksissani -kirjan. Olen hiukan hämmennyksissäni. Kirja oli sikäli ihan mukava lukea, että itsekin ajattelen enkeleistä paljolti samoin kuin Lorna Byrne: enkelit ovat valmiina lähistöllä ja tulevat vierelle, kun niitä pyytää. Jos enkeleitä torjuu, ne eivät tule. Enkelit pyrkivät auttamaan, ja niitä voi rukoilla myös muiden lähelle ja avuksi.
Kirjoittaja on vauvasta asti nähnyt enkelit ja seurustellut niiden kanssa. Itse asiaan siis uskon, mutta tuntuu vaikealta tajuta, että Byrne voisi nyt keski-ikäisenä muistaa, minkä värinen juuri se enkeli oli, ja että hän sen ja sen tapahtuman jälkeen teki voileivän itselleen.
En oikein tiedä, mitä ajatella kirjoittajasta, mutta enkeleihin kannattaa pitää yhteyttä, vaikkei heitä näekään.
*
Eilen illalla päättyi loistava Suuret kaaret -taidehissa- & maalauskurssi. Sain valmiiksi kaksi uskonnollisaiheista akryylityötä, Kristus ristillä ja Pääsiäisaamu. Riikkakin sanoi (ja itsestäkin tuntuu), että olen taas päässyt askeleen eteen päin taiteilijan tielläni: ronskimpaa, ekspressiivisempää, koloristista ilmaisua. Kiva!
*
Tänään toisen eläkeläispariskunnan kanssa kahvilla Stockan vintillä. Tapiolan eläkeläiset tykkäävät tavata siellä isommin ja pienemmin porukoin. Keskustelu kääntyi elämän loppuvaiheisiin ja kuolemaan - tärkeitä aiheita.
90-vuotispäivillä tapahtui seuraavaa. Kun tulimme illalla serkkujen kotiin, olin niin väsynyt, että pyörrytti, ja minulla oli hirmuinen nälkä. Autossa olisi ollut pähkinöitä ja viikunoita, mutta minusta tuntui, etten selviäisi autolle asti. Ahmin kuin susi leivonnaisia hyvin tietäen, että olivat gluteenipitoisia.
Tänään alkoi tuntua se oire, mistä olen kärsinyt ainakin kymmenen vuotta - tai kaksikymmentä - ennen gluteenitonta dieettiäni. En tule millään kylläiseksi. Olen syönyt tänään noin tunnin välein ja kaikkia kaloripitoisia herkkujakin, mutta nälkä on taas heti uudestaan...
Toivottavasti suolisto palautuu ravintoa vastaanottavaiseksi pian.
Opetus: dieetistä on tärkeää pitää tarkkaan kiinni!!
*
Sain eilen loppuun Enkeleitä hiuksissani -kirjan. Olen hiukan hämmennyksissäni. Kirja oli sikäli ihan mukava lukea, että itsekin ajattelen enkeleistä paljolti samoin kuin Lorna Byrne: enkelit ovat valmiina lähistöllä ja tulevat vierelle, kun niitä pyytää. Jos enkeleitä torjuu, ne eivät tule. Enkelit pyrkivät auttamaan, ja niitä voi rukoilla myös muiden lähelle ja avuksi.
Kirjoittaja on vauvasta asti nähnyt enkelit ja seurustellut niiden kanssa. Itse asiaan siis uskon, mutta tuntuu vaikealta tajuta, että Byrne voisi nyt keski-ikäisenä muistaa, minkä värinen juuri se enkeli oli, ja että hän sen ja sen tapahtuman jälkeen teki voileivän itselleen.
En oikein tiedä, mitä ajatella kirjoittajasta, mutta enkeleihin kannattaa pitää yhteyttä, vaikkei heitä näekään.
*
Eilen illalla päättyi loistava Suuret kaaret -taidehissa- & maalauskurssi. Sain valmiiksi kaksi uskonnollisaiheista akryylityötä, Kristus ristillä ja Pääsiäisaamu. Riikkakin sanoi (ja itsestäkin tuntuu), että olen taas päässyt askeleen eteen päin taiteilijan tielläni: ronskimpaa, ekspressiivisempää, koloristista ilmaisua. Kiva!
*
Tänään toisen eläkeläispariskunnan kanssa kahvilla Stockan vintillä. Tapiolan eläkeläiset tykkäävät tavata siellä isommin ja pienemmin porukoin. Keskustelu kääntyi elämän loppuvaiheisiin ja kuolemaan - tärkeitä aiheita.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
22.5.2011
Juhlaviikonloppu!
Keventääksemme varsinaista juhlien päivää autoilimme jo perjantaina (ihanassa Visavuoressa pari tuntia pysähtyen, Emil Wikstömin veistoksia ja Kari Suomalaisen parhaat piirrokset ja ihana, ihana visakoivuja kasvava rantamaisema) Tampereen Rosendahliin yhden lempiharrastukseni hotellissa yöpymisen ja hotelliaamiaisesta nauttimisen pariin.
Klo 11 oli P:n suloisen, sivistyneen, kultturellin E-tädin siunaus ja lämminhenkinen muistotilaisuus Nokialla. Nyt ei ole enää Kylmänojankadun kotia, jossa oli niin mukava käydä. Se oli eräänlainen ihannekotini: vaatimaton, mutta hieno, kaunis ja kodikas.
*
Sitten alkukesäisen maatalousmaiseman halki Sauvoon, missä kummitätini I vietti poikansa luona 90-vuotissynttäreitään. Ensin oli lasten ja lastenlasten hienoja musiikkiesityksiä kirkossa, sitten herkkuja serkun kodissa ja päätteeksi siioninvirsiseurat. I sanoi omassa seurapuheessaan, että körttiläisyyteen "rakastuu", ja kyllä oli minullakin taas todella hyvä olla seuroissa!
Olenko saanut körttitartunnan jo Turun vanhalla opistolla. Muistan kerran, jolloin serkku L hyvin ystävällisesti neuvoi minua laittamaan vihreät lettinauhat punaisten sijaan "kun Kareksen setä ei oikein tykkää".
Nykyäänhän körtit esiintyvät kaikissa väreissä. Lieneekö tuo punaisen karttaminen ollut jotain sodanjälkeistä polittista kannanottoa...
*
Yöksi kotiin kyydissä E-serkun kaksi nuorta ja yksi vaihto-oppilas.
*
Ja kun vielä aamulla sai herätä radion kirjallisuuskeskusteluun, jossa käsiteltiin Juhani Ahon Kevät ja takatalvi -kirjaa, niin voisiko sunnuntaipäivä paremmin alkaa. Päätin lukea kirjan uudelleen kesällä!
Juhlaviikonloppu!
Keventääksemme varsinaista juhlien päivää autoilimme jo perjantaina (ihanassa Visavuoressa pari tuntia pysähtyen, Emil Wikstömin veistoksia ja Kari Suomalaisen parhaat piirrokset ja ihana, ihana visakoivuja kasvava rantamaisema) Tampereen Rosendahliin yhden lempiharrastukseni hotellissa yöpymisen ja hotelliaamiaisesta nauttimisen pariin.
Klo 11 oli P:n suloisen, sivistyneen, kultturellin E-tädin siunaus ja lämminhenkinen muistotilaisuus Nokialla. Nyt ei ole enää Kylmänojankadun kotia, jossa oli niin mukava käydä. Se oli eräänlainen ihannekotini: vaatimaton, mutta hieno, kaunis ja kodikas.
*
Sitten alkukesäisen maatalousmaiseman halki Sauvoon, missä kummitätini I vietti poikansa luona 90-vuotissynttäreitään. Ensin oli lasten ja lastenlasten hienoja musiikkiesityksiä kirkossa, sitten herkkuja serkun kodissa ja päätteeksi siioninvirsiseurat. I sanoi omassa seurapuheessaan, että körttiläisyyteen "rakastuu", ja kyllä oli minullakin taas todella hyvä olla seuroissa!
Olenko saanut körttitartunnan jo Turun vanhalla opistolla. Muistan kerran, jolloin serkku L hyvin ystävällisesti neuvoi minua laittamaan vihreät lettinauhat punaisten sijaan "kun Kareksen setä ei oikein tykkää".
Nykyäänhän körtit esiintyvät kaikissa väreissä. Lieneekö tuo punaisen karttaminen ollut jotain sodanjälkeistä polittista kannanottoa...
*
Yöksi kotiin kyydissä E-serkun kaksi nuorta ja yksi vaihto-oppilas.
*
Ja kun vielä aamulla sai herätä radion kirjallisuuskeskusteluun, jossa käsiteltiin Juhani Ahon Kevät ja takatalvi -kirjaa, niin voisiko sunnuntaipäivä paremmin alkaa. Päätin lukea kirjan uudelleen kesällä!
torstai 19. toukokuuta 2011
19.5.2011
Miten mukava onkaan kahvihetki parin naapurinrouvan kanssa, varsinkin jos ei tarvitse siivota omaa kotia siihen tarkoitukseen.
Juttelimme, että "kolmen kahvin" tyyppinen kahvi pihalla voisi olla hauska traditio talossamme!
*
Vaikka uusi Donna Leon tuntui aluksi siltä, että jaksaako tätä samaa vielä lukea, niin sarjan viehätys imaisi pian mukaan. Paikallisväri, nyt kun on Venetsiassa itsekin käynyt, Leonin hieno englanninkieli, Brunettin taito kuunnella ja saada siten kuulusteltava ikään kuin uskoutumaan ja selittämään, miksi tuli tehtyä mitä tuli tehtyä.
Ja vielä se, että rikollinen pääsee usein kuin koira veräjästä suojelijoidensa avulla, tai häviää jonnekin muualle jatkamaan rikollista toimintaansa.
Miten mukava onkaan kahvihetki parin naapurinrouvan kanssa, varsinkin jos ei tarvitse siivota omaa kotia siihen tarkoitukseen.
Juttelimme, että "kolmen kahvin" tyyppinen kahvi pihalla voisi olla hauska traditio talossamme!
*
Vaikka uusi Donna Leon tuntui aluksi siltä, että jaksaako tätä samaa vielä lukea, niin sarjan viehätys imaisi pian mukaan. Paikallisväri, nyt kun on Venetsiassa itsekin käynyt, Leonin hieno englanninkieli, Brunettin taito kuunnella ja saada siten kuulusteltava ikään kuin uskoutumaan ja selittämään, miksi tuli tehtyä mitä tuli tehtyä.
Ja vielä se, että rikollinen pääsee usein kuin koira veräjästä suojelijoidensa avulla, tai häviää jonnekin muualle jatkamaan rikollista toimintaansa.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
18.5.2011
Keskiajan kristilliseen taiteeseen perehtyessäni hämmästyin montaakin asiaa. Miten sekavaa "pimeä keskiaika" onkaan ollut - kun jossain päin alkoi syntyä kulttuuria, heti sitä tuli sotkemaan kansainvaelluksia, sotia ja mullistuksia... Vuosien 500 - 1000 taiteesta meillä ei ole kunnon yhtenäistä kuvaa.
Sitäkään en ole ennen tajunnut, että romaanisen tyylin kirkot ovat niin pimeitä ja paksuseinäisiä, koska mielettömän painavaa tynnyrihovia kannattamaan tarvittiin todella jykevät seinät. Goottilaisessa tyylissä oli jo tajuttu, ettei koko katon tarvitse olla niin järeää tavaraa, kunhan ruoteet ovat. Muu osa kattoa voitiin tehdä kevyeksi, ja seinät voitiin laittaa täyteen ikkunoita.
Ja kyllä on hämmästyttävää taiteenkin ja monelta muulta kannalta, miten varhaisrenessanssi ja renessanssi sitten ryöpsähtivät jostakin valtavana kehityksenä!!
Tekisi mieli alkaa lukea Kansojen historiaa, ja nimenomaan Euroopan osalta.
Jos olisin historian opettaja, laittaisin luokkani seinälle pysyvästi kaksi aikajanaa, joista toinen kuvaisi esim. ihmiskunnan historiaa ja toinen oman ajanlaskumme aikaa. Joka tunti aina seurattaisiin, missä ollaan menossa, ja yrittäisin opettaa kokonaisuuksina, enkä uusien ja uusien sotien historiana aikajärjestyksessä. Painottaisin ihmisen ja kulttuurin tilannetta enkä niin paljon valtioiden rajojen.
Keskiajan kristilliseen taiteeseen perehtyessäni hämmästyin montaakin asiaa. Miten sekavaa "pimeä keskiaika" onkaan ollut - kun jossain päin alkoi syntyä kulttuuria, heti sitä tuli sotkemaan kansainvaelluksia, sotia ja mullistuksia... Vuosien 500 - 1000 taiteesta meillä ei ole kunnon yhtenäistä kuvaa.
Sitäkään en ole ennen tajunnut, että romaanisen tyylin kirkot ovat niin pimeitä ja paksuseinäisiä, koska mielettömän painavaa tynnyrihovia kannattamaan tarvittiin todella jykevät seinät. Goottilaisessa tyylissä oli jo tajuttu, ettei koko katon tarvitse olla niin järeää tavaraa, kunhan ruoteet ovat. Muu osa kattoa voitiin tehdä kevyeksi, ja seinät voitiin laittaa täyteen ikkunoita.
Ja kyllä on hämmästyttävää taiteenkin ja monelta muulta kannalta, miten varhaisrenessanssi ja renessanssi sitten ryöpsähtivät jostakin valtavana kehityksenä!!
Tekisi mieli alkaa lukea Kansojen historiaa, ja nimenomaan Euroopan osalta.
Jos olisin historian opettaja, laittaisin luokkani seinälle pysyvästi kaksi aikajanaa, joista toinen kuvaisi esim. ihmiskunnan historiaa ja toinen oman ajanlaskumme aikaa. Joka tunti aina seurattaisiin, missä ollaan menossa, ja yrittäisin opettaa kokonaisuuksina, enkä uusien ja uusien sotien historiana aikajärjestyksessä. Painottaisin ihmisen ja kulttuurin tilannetta enkä niin paljon valtioiden rajojen.
tiistai 17. toukokuuta 2011
17.5.2011
Viikko 19
Riikan taidehissakurssi jatkuu aivan mahtavana. Erityisen ilon tuottaa H-siskon tapaaminen kaksi kertaa viikossa, ja vielä mökillä viikonloppuna! Ihmiset pitävät tosi hienoja esitelmiä kuvanäytteineen, ja olen paitsi sivistynyt, myös kovasti innostunut! Olisipa kaikkea tätä hahmottanut paremmin erinäisillä taidematkoilla!
Itselläni oli aiheena keskiajan kristillinen taide, ja H:lla renesanssi. Koko "vanha taide" tulee läpikäydyksi.
Maalaustehtävinä olen tehnyt moderneilla tekniikoilla kuvan Kristuksesta ristillä (vain oikeastaan pää, hiukan rintaa ja toista kättä näkyy) hyvin vahvoilla väreillä, sillä tapahtumahan on ollut ravisuttava, ja kuvan, jossa naiset tulevat pääsiäisaamuna haudalle ja havaitsevat sen tyhjäksi.
Nyt Riikkakin, monen muun opettajan lisäksi, on sanonut, että minulle värimaalarina sopii paksu ronski työskentely, ja pidän siitä itsekin. Pitäisi päästä näkemään Åke Mattaksen töitä, kirjan jo tilasin kirjastosta.
*
Kävin tutustumassa Villa Tapiolan (täkäläinen dementiakoti) näyttelyseiniin, joille vien elokuuksi omia töitäni.
Villa Tapiola on rakennettu niin, että talon keskelle jää iso suljettu piha ihanine istuinryhmineen. Pihaa kiertävässä talossa on käytävä, jota vanhukset pääsevät rollaattoreineen kiertämään, ja siitä tulee aika pitkä lenkki. Isosta olohuoneesta on koko seinän näkymä keittiöön, jossa talon ruoat valmistetaan: tulee tuoksuja ja voi seurata kokin puuhailua. Sitten on vielä toinen oikein iso ruohikkoinen piha, jota ympäröi korkeahko aita.
Mahdollinen tulevaisuus ei näytä niinkään synkältä tämän vierailun jälkeen...
*
Viikonloppuna palelin mökillä. Niin uusi kuin vanhakin puoli saatiin kyllä lämpimiksi, mutta tihkusateinen ja hyvin kolea sää jotenkin oli asettunut luihin ja ytimiin. Sain onneksi lainaksi peittojen alle uuden Donna Leonin, joka tosin alkaa mielestäni jo liikaa toistaa itseään.
Ja ne polut on haravoitu!
*
Huomenna suunnittelen mennä katsomaan HYARTin kevätnäyttelyä, jossa H ja Ellu esiintyvät. Tänään en pääse avajaisiin, kun olen I-tytön kanssa soittotunnilla.
Viikko 19
Riikan taidehissakurssi jatkuu aivan mahtavana. Erityisen ilon tuottaa H-siskon tapaaminen kaksi kertaa viikossa, ja vielä mökillä viikonloppuna! Ihmiset pitävät tosi hienoja esitelmiä kuvanäytteineen, ja olen paitsi sivistynyt, myös kovasti innostunut! Olisipa kaikkea tätä hahmottanut paremmin erinäisillä taidematkoilla!
Itselläni oli aiheena keskiajan kristillinen taide, ja H:lla renesanssi. Koko "vanha taide" tulee läpikäydyksi.
Maalaustehtävinä olen tehnyt moderneilla tekniikoilla kuvan Kristuksesta ristillä (vain oikeastaan pää, hiukan rintaa ja toista kättä näkyy) hyvin vahvoilla väreillä, sillä tapahtumahan on ollut ravisuttava, ja kuvan, jossa naiset tulevat pääsiäisaamuna haudalle ja havaitsevat sen tyhjäksi.
Nyt Riikkakin, monen muun opettajan lisäksi, on sanonut, että minulle värimaalarina sopii paksu ronski työskentely, ja pidän siitä itsekin. Pitäisi päästä näkemään Åke Mattaksen töitä, kirjan jo tilasin kirjastosta.
*
Kävin tutustumassa Villa Tapiolan (täkäläinen dementiakoti) näyttelyseiniin, joille vien elokuuksi omia töitäni.
Villa Tapiola on rakennettu niin, että talon keskelle jää iso suljettu piha ihanine istuinryhmineen. Pihaa kiertävässä talossa on käytävä, jota vanhukset pääsevät rollaattoreineen kiertämään, ja siitä tulee aika pitkä lenkki. Isosta olohuoneesta on koko seinän näkymä keittiöön, jossa talon ruoat valmistetaan: tulee tuoksuja ja voi seurata kokin puuhailua. Sitten on vielä toinen oikein iso ruohikkoinen piha, jota ympäröi korkeahko aita.
Mahdollinen tulevaisuus ei näytä niinkään synkältä tämän vierailun jälkeen...
*
Viikonloppuna palelin mökillä. Niin uusi kuin vanhakin puoli saatiin kyllä lämpimiksi, mutta tihkusateinen ja hyvin kolea sää jotenkin oli asettunut luihin ja ytimiin. Sain onneksi lainaksi peittojen alle uuden Donna Leonin, joka tosin alkaa mielestäni jo liikaa toistaa itseään.
Ja ne polut on haravoitu!
*
Huomenna suunnittelen mennä katsomaan HYARTin kevätnäyttelyä, jossa H ja Ellu esiintyvät. Tänään en pääse avajaisiin, kun olen I-tytön kanssa soittotunnilla.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
9.5.2011
Poluilla on paljon haravoitavaa. Se on yksi keväisistä lempipuuhistani mökillä. Reitit selviksi!
Vene- ja laituritalkoopäivä oli täydellisen kaunis. Saareen olisi voinut jäädä saman tien koko kesäksi!
Mutta ensi viikonloppu lähestyy koko ajan, ja pääsen haravan varteen.
(Ikävä puoli näyttää olevan se, että mökillä puuhailusta ei kerry yhtä paljon askeleita uuteen mittariini, kuin selkeästä kävelystä...)
*
Lauantaina oltiin Tarvaspäässä Pikku-M:n 70-vuotispäivillä. Miten ystäväni voivat olla niin vanhoja?
On kyllä suuri kiitollisuuden aihe, että vielä tässä iässä ollaan melko terveitä, ja että on melko terveitä ikätovereita paljon!
Sää oli lauantainakin täydellinen, Tarvaspää kauneimmillaan. Saimme opastetun kierroksen Gallen-Kallelan nuoruuden töistä, ja kahvilassa oli kevyellä lounaalla kepeä ja iloinen tunnelma.
*
Tänään viimeistelen vielä hiukan Keskiajan kristillinen taide -esitelmääni, jonka pidän illalla Suuret kaaret -kurssilla. Olen oppinut paljon, ja toivoisinpa, että minulla jo käydyillä taidematkoilla olisi ollut vanhan taiteen tuntemusta näinkin paljon.
Jos olisin nyt nuori, alkaisin luultavasti opiskella taidehissaa.
Poluilla on paljon haravoitavaa. Se on yksi keväisistä lempipuuhistani mökillä. Reitit selviksi!
Vene- ja laituritalkoopäivä oli täydellisen kaunis. Saareen olisi voinut jäädä saman tien koko kesäksi!
Mutta ensi viikonloppu lähestyy koko ajan, ja pääsen haravan varteen.
(Ikävä puoli näyttää olevan se, että mökillä puuhailusta ei kerry yhtä paljon askeleita uuteen mittariini, kuin selkeästä kävelystä...)
*
Lauantaina oltiin Tarvaspäässä Pikku-M:n 70-vuotispäivillä. Miten ystäväni voivat olla niin vanhoja?
On kyllä suuri kiitollisuuden aihe, että vielä tässä iässä ollaan melko terveitä, ja että on melko terveitä ikätovereita paljon!
Sää oli lauantainakin täydellinen, Tarvaspää kauneimmillaan. Saimme opastetun kierroksen Gallen-Kallelan nuoruuden töistä, ja kahvilassa oli kevyellä lounaalla kepeä ja iloinen tunnelma.
*
Tänään viimeistelen vielä hiukan Keskiajan kristillinen taide -esitelmääni, jonka pidän illalla Suuret kaaret -kurssilla. Olen oppinut paljon, ja toivoisinpa, että minulla jo käydyillä taidematkoilla olisi ollut vanhan taiteen tuntemusta näinkin paljon.
Jos olisin nyt nuori, alkaisin luultavasti opiskella taidehissaa.
perjantai 6. toukokuuta 2011
13.5. 2011 ja vielä perjantai...
Maanantaina ja keskiviikkona oli ensimmäiset kokoontumiskerrat Riikan Suuret kaaret -kurssilla, jolla käsitellään taiteen historiaa ammoisista ajoista modernismiin. Saimme kukin valita tyylisuunnan tai aikakauden, josta pidämme esitelmän. Valitsin keskiajan kristillisen taiteen, joka osoittautuikin isoksi kakkupalaksi...
Siinä joutuu huomioimaan bysanttilaisen taiteen pesäeroa läntisestä kristillisestä taiteesta, erinäisiä kiistoja siitä, onko kuva ollenkaan hyväksyttävä juttu kirkossa, kirkkoarkkitehtuurin tyylisuunnat ja paljon muuta. Esitelmän tekeminen on siis lähinnä karsimista. Aihe alkoi kovasti kiinnostaa, ja luen jättiläismäisiä taidehissan kirjoja, joita lainasin kilokaupalla kirjastosta.
*
Tiistaina olimme Ompussa katsomassa Il Trovatorea eli Trubaduuria, siis encorea Metropolitanista. Loistavat neljä solistia, tosin rakastava pari oli jo kypsemmässä iässä, mutta ei sentään ihan tullut mieleen Veikko Tyrväinen ja Anita Välkki nuoruuden oopperakokemuksista, ennen kuin juuri äsken... Verdin musiikki mustalaisleirin paiskiessa töitä oli yhtä riemastuttavaa kuin aina.
Ain laulain työtäs tee...
*
Flunssa riivaa minua vieläkin. Onneksi P:ltä vapautui yksi Liza Marklund, niin että kaiken kiireen lomassa olen välillä lueskellut kevyttä tekstiä.
Maanantaina ja keskiviikkona oli ensimmäiset kokoontumiskerrat Riikan Suuret kaaret -kurssilla, jolla käsitellään taiteen historiaa ammoisista ajoista modernismiin. Saimme kukin valita tyylisuunnan tai aikakauden, josta pidämme esitelmän. Valitsin keskiajan kristillisen taiteen, joka osoittautuikin isoksi kakkupalaksi...
Siinä joutuu huomioimaan bysanttilaisen taiteen pesäeroa läntisestä kristillisestä taiteesta, erinäisiä kiistoja siitä, onko kuva ollenkaan hyväksyttävä juttu kirkossa, kirkkoarkkitehtuurin tyylisuunnat ja paljon muuta. Esitelmän tekeminen on siis lähinnä karsimista. Aihe alkoi kovasti kiinnostaa, ja luen jättiläismäisiä taidehissan kirjoja, joita lainasin kilokaupalla kirjastosta.
*
Tiistaina olimme Ompussa katsomassa Il Trovatorea eli Trubaduuria, siis encorea Metropolitanista. Loistavat neljä solistia, tosin rakastava pari oli jo kypsemmässä iässä, mutta ei sentään ihan tullut mieleen Veikko Tyrväinen ja Anita Välkki nuoruuden oopperakokemuksista, ennen kuin juuri äsken... Verdin musiikki mustalaisleirin paiskiessa töitä oli yhtä riemastuttavaa kuin aina.
Ain laulain työtäs tee...
*
Flunssa riivaa minua vieläkin. Onneksi P:ltä vapautui yksi Liza Marklund, niin että kaiken kiireen lomassa olen välillä lueskellut kevyttä tekstiä.
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
28.4. - 1.5. 2011
Berliinissä.
Kas, kesä! Puissa on täydet lehdet - ja Berliinissä puita ja puistoja on enemmän kuin missään. Syreenit ja hevoskastanjat kukassa, omena jo kukkinut. Osa turisteista on shortseissa.
Melkoinen flunssani tokeni tulopäivän vetoisessa sightseeing-bussissa, tosin palasi uusin voimin, kun paluupäivänä tarvoimme räntäsateessa autollemme kotilentokentällä...
Monta hienoa taidemuseota nähtiin, paljon ekspressionismia, Brucke-koulukuntaa, vaikuttavimpana museona Nolde Jägerstrassella, jossa oli Nolde & Schumacher -näyttely. Tuli ostettua pari kiloa taidekirjoja (Noldea)...
Miehemme nautiskelivat Nolde-päivänä Filharmonian Kamarimusiikkisalissa kansainvälisestä kuorokilpailusta.
Uusi juutalaismuseo upeudessaan oli kuitenkin hiukan ahdistava, kun oikeiden, viehättävien ihmisten tarinat oli kerrottu.
Mieleen jäi H:n ja minun pitkä kävely hotellilta kohti Unter den Lindeniä metsätietä Tiergartenin puiston reunassa. Sony-talon sisäpiha oli ainutlaatuinen nähtävyys.
Hotellimme Azimut oli loistavalla paikalla Kurfurstendammin varrella, busseja kulki ovelta ovelle lentokentälle. Se oli sisustettu niin modernisti ja tyylikkäästi, etten ole moista nähnyt. Rappukäutävä oli vanha, eri värisiä marmoreita ja puuleikkauksia.
Viimeisenä iltana meditoimme urkukonsertissa läheisessä Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen raunioille rakennetussa modernissa, hyvin hienossa kirkossa ja söimme illallista italialaisravintolassa.
*
Lähes täydelliseen matkaamme sisältyi kohtaamisia paitsi hyvin ystävällisten, myös hyvin joustamattomien berliiniläisten kanssa.
Hotellissa piti tilata aamiainen edellisenä iltana, niin sen sai kolme euroa halvemmalla. Lauantaiaamuna tarjoilija pyysi meiltä kuittausta kalliimmasta aamiaisesta, vaikka olimme vuorenvarmasti P:n kanssa olleet edellisenä iltana tilaamassa aamiaisen. Tarjoilija palasi toisen kanssa, ja väitti edelleen, että ei oltu tilattu. Kun emme antaneet periksi (koska olimme oikeassa), tyttö kävi kaukana sijaitsevassa receptionissa tarkistamassa, ja joo, "emme olleet tilanneet". (Virhe oli siis receptionin.) Lopulta mukavampi tytöistä sanoi, että katsotaan asia sormien läpi - ei mitään anteeksipyyntöä.
Yhdessä kahvilassa maksoin aivan varmasti kahvin kaksikymppisellä (etsin koko lompsan läpi, mutta pienempää ei ollut, ja ajattelin, että hyvä, saan kaksikymppisestä pikkuseteleitä ja kolikoita). Sain takaisin vitosesta. Sanoin antaneeni 20 euroa. Tyttö väitti tiukasti vastaan. Pomo kutsuttiin paikalle. Hän otti kassalaatikon ja sanoi laskevansa kassan. Hetken kuluttua kolmas henkilö, nuori poikamyyjä, tuli sanomaan, että vitonen se oli ollut.
Eihän siinä muuta voinut kuin tyytyä tilanteeseen.
H:n ja minun pöydän lähellä istunut kanadalainen museo-opas, joka kertoi asuneensa vuoden Berliinissä, puuttui päivittelyymme ja sanoi, että aivan tyypillistä. Berliinissä ei jousteta eikä pyydetä anteeksi, ja hänelle tällaista sattuu usein. Tapauksessamme hän arveli, että henkilökunta on yhteistyössä ja kassa "lasketaan" monta kertaa päivässä...
Ylläolevasta voisi päätellä, että olen itse itsepäinen. Molemmissa tapauksissa olin kuitenkin täysin varma siitä, miten olin toiminut.
Päällimmäiseksi jäi kuitenkin muisto niistä monista ystävällisistä berliiniläisistä.
*
Upeaa arkkitehtuuria, puita ja puistoja, kulttuuria, historiaa - huippumatkakohde!!
Berliinissä.
Kas, kesä! Puissa on täydet lehdet - ja Berliinissä puita ja puistoja on enemmän kuin missään. Syreenit ja hevoskastanjat kukassa, omena jo kukkinut. Osa turisteista on shortseissa.
Melkoinen flunssani tokeni tulopäivän vetoisessa sightseeing-bussissa, tosin palasi uusin voimin, kun paluupäivänä tarvoimme räntäsateessa autollemme kotilentokentällä...
Monta hienoa taidemuseota nähtiin, paljon ekspressionismia, Brucke-koulukuntaa, vaikuttavimpana museona Nolde Jägerstrassella, jossa oli Nolde & Schumacher -näyttely. Tuli ostettua pari kiloa taidekirjoja (Noldea)...
Miehemme nautiskelivat Nolde-päivänä Filharmonian Kamarimusiikkisalissa kansainvälisestä kuorokilpailusta.
Uusi juutalaismuseo upeudessaan oli kuitenkin hiukan ahdistava, kun oikeiden, viehättävien ihmisten tarinat oli kerrottu.
Mieleen jäi H:n ja minun pitkä kävely hotellilta kohti Unter den Lindeniä metsätietä Tiergartenin puiston reunassa. Sony-talon sisäpiha oli ainutlaatuinen nähtävyys.
Hotellimme Azimut oli loistavalla paikalla Kurfurstendammin varrella, busseja kulki ovelta ovelle lentokentälle. Se oli sisustettu niin modernisti ja tyylikkäästi, etten ole moista nähnyt. Rappukäutävä oli vanha, eri värisiä marmoreita ja puuleikkauksia.
Viimeisenä iltana meditoimme urkukonsertissa läheisessä Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen raunioille rakennetussa modernissa, hyvin hienossa kirkossa ja söimme illallista italialaisravintolassa.
*
Lähes täydelliseen matkaamme sisältyi kohtaamisia paitsi hyvin ystävällisten, myös hyvin joustamattomien berliiniläisten kanssa.
Hotellissa piti tilata aamiainen edellisenä iltana, niin sen sai kolme euroa halvemmalla. Lauantaiaamuna tarjoilija pyysi meiltä kuittausta kalliimmasta aamiaisesta, vaikka olimme vuorenvarmasti P:n kanssa olleet edellisenä iltana tilaamassa aamiaisen. Tarjoilija palasi toisen kanssa, ja väitti edelleen, että ei oltu tilattu. Kun emme antaneet periksi (koska olimme oikeassa), tyttö kävi kaukana sijaitsevassa receptionissa tarkistamassa, ja joo, "emme olleet tilanneet". (Virhe oli siis receptionin.) Lopulta mukavampi tytöistä sanoi, että katsotaan asia sormien läpi - ei mitään anteeksipyyntöä.
Yhdessä kahvilassa maksoin aivan varmasti kahvin kaksikymppisellä (etsin koko lompsan läpi, mutta pienempää ei ollut, ja ajattelin, että hyvä, saan kaksikymppisestä pikkuseteleitä ja kolikoita). Sain takaisin vitosesta. Sanoin antaneeni 20 euroa. Tyttö väitti tiukasti vastaan. Pomo kutsuttiin paikalle. Hän otti kassalaatikon ja sanoi laskevansa kassan. Hetken kuluttua kolmas henkilö, nuori poikamyyjä, tuli sanomaan, että vitonen se oli ollut.
Eihän siinä muuta voinut kuin tyytyä tilanteeseen.
H:n ja minun pöydän lähellä istunut kanadalainen museo-opas, joka kertoi asuneensa vuoden Berliinissä, puuttui päivittelyymme ja sanoi, että aivan tyypillistä. Berliinissä ei jousteta eikä pyydetä anteeksi, ja hänelle tällaista sattuu usein. Tapauksessamme hän arveli, että henkilökunta on yhteistyössä ja kassa "lasketaan" monta kertaa päivässä...
Ylläolevasta voisi päätellä, että olen itse itsepäinen. Molemmissa tapauksissa olin kuitenkin täysin varma siitä, miten olin toiminut.
Päällimmäiseksi jäi kuitenkin muisto niistä monista ystävällisistä berliiniläisistä.
*
Upeaa arkkitehtuuria, puita ja puistoja, kulttuuria, historiaa - huippumatkakohde!!
tiistai 26. huhtikuuta 2011
26.4.2010
Melkoisessa flunssassa pohdin, mitä tarvitsemme mukaan Berliiniin.
Fysioterapeutti antoi vielä kolmannen ajan, mutta kielsi harjoittelemasta liikkeitä nyt kipeänä.
Metsäpolkumme varrella kukkivat valkovuokot, ja kielot ovat jo tunkeneet tötterömäiset kärkensä ruskean lehtimaton läpi. Nyt kun katson ikkunasta kuulaaseen kevätiltaan näen ensimmäisen kerran, että pihakoivussa on hiirenkorvat!! Elämä levittäytyy talvisenharmaan maan peitoksi.
Ja me menemme neljäksi viikoksi etelän suuntaan kevättä vastaan!
Melkoisessa flunssassa pohdin, mitä tarvitsemme mukaan Berliiniin.
Fysioterapeutti antoi vielä kolmannen ajan, mutta kielsi harjoittelemasta liikkeitä nyt kipeänä.
Metsäpolkumme varrella kukkivat valkovuokot, ja kielot ovat jo tunkeneet tötterömäiset kärkensä ruskean lehtimaton läpi. Nyt kun katson ikkunasta kuulaaseen kevätiltaan näen ensimmäisen kerran, että pihakoivussa on hiirenkorvat!! Elämä levittäytyy talvisenharmaan maan peitoksi.
Ja me menemme neljäksi viikoksi etelän suuntaan kevättä vastaan!
maanantai 25. huhtikuuta 2011
25.4.2011
Suunnitelmissa oli käydä 1. pääsiäispäivänä P:n kummitätiä onnittelemassa Kouvolassa, kun emme pääse viikon päästä hänen yhdeksänkymppisilleen. Iloisena yllätyksenä tytär tarjoutui lähtemään kolmanneksi. Muu perhe jäi pihahommiin.
Kummitäti oli välillä ihan harhoissa, välillä oma suloinen itsensä. Hoitopaikka vaikutti hyvältä.
Poikkesimme entisen naapurimme Inkerin luona yllätysvieraina, ja hän ilahtui ihanan aidosti.
Parasta oli saada seurustella tyttären kanssa tuntikaudet automatkoilla. En muista milloin tällainen tilaisuus olisi järjestynyt meidän "vanhan perheen" kesken.
Matka oli niin antoisa, että kannatti lähteä vähän flunssaisenakin (minä).
*
2. pääsiäispäivänä yritin levätä flunssaani pois, mutta olimme kyllä H&M:n luona pääsiäislammasta syömässä ja heidän kanssaan leffassa. Iltapäivä Toscanassa oli sen verran erikoinen, ettei siitä oikein tiennyt mitä ajattelisi...
Suunnitelmissa oli käydä 1. pääsiäispäivänä P:n kummitätiä onnittelemassa Kouvolassa, kun emme pääse viikon päästä hänen yhdeksänkymppisilleen. Iloisena yllätyksenä tytär tarjoutui lähtemään kolmanneksi. Muu perhe jäi pihahommiin.
Kummitäti oli välillä ihan harhoissa, välillä oma suloinen itsensä. Hoitopaikka vaikutti hyvältä.
Poikkesimme entisen naapurimme Inkerin luona yllätysvieraina, ja hän ilahtui ihanan aidosti.
Parasta oli saada seurustella tyttären kanssa tuntikaudet automatkoilla. En muista milloin tällainen tilaisuus olisi järjestynyt meidän "vanhan perheen" kesken.
Matka oli niin antoisa, että kannatti lähteä vähän flunssaisenakin (minä).
*
2. pääsiäispäivänä yritin levätä flunssaani pois, mutta olimme kyllä H&M:n luona pääsiäislammasta syömässä ja heidän kanssaan leffassa. Iltapäivä Toscanassa oli sen verran erikoinen, ettei siitä oikein tiennyt mitä ajattelisi...
lauantai 23. huhtikuuta 2011
23.4.2011
Olen syönyt sushia.
Tämä ei kenties ole monen mielestä mainitsemisen arvoinen asia, mutta lapsenlapsemme, jotka popsivat tottuneesti puikoilla sushin toisensa jälkeen, toljottivat ylen hämmästyneinä, kun kuulivat, että kerta oli meillä vanhoilla ensimmäinen.
Tytär on mainostanut sushia moneen kertaan, mutta tarvitsimme kutsun tyttären perheeseen (kiirastorstai-iltana) tutustuaksemme ruokaan. Tosi hyvää! Epäilin, että soijakastike aiheuttaisi turvotusta, koska soija ei ole minulle sopivimpia ruoka-aineita, mutta ei! Määrä on kai sushissa niin pieni.
*
Pitkäperjantain eleetön sanajumalanpalvelus ilman kirkkotekstiilejä, urkujensoittoa ja monia pappeja on minusta aina yhtä vaikuttava. Kirkkokahveja ei ollut, ja oli alkanut sataa. Neljä meitä suvikumpulaisia ja kanttoripariskunta tyttärineen jäimme kirkon aulaan sadetta pitämään, ja se kannatti: Pekka-pappi tuli ja sanoi, että tottahan keittiössä kahvia on. Niinpä menimme seurakuntasaliin, ja tosiaan: kahvia ja pullaa ilmestyi pöytään. Mutta mehän ollaan näitä vakiseurakuntalaisia...
*
Illansuussa tyttären perhe tuli syömään vuorostaan meille. Meillä oli ahvenfileitä ja riisiä, ruhtinaallinen vihannes- ja hedelmävati sekä jälkkäriksi sekoitus mustikoita, itsetehtyä marenkia, kermavaahtoa ja jäätelöä. Lapset eivät olleet pysyä näidenkään herkkujen äärellä nahoissaan, sillä kaapissa odotti kolme suklaamunaa...
Tänään laitoin tosi hyvää karitsapataa riisinjämien seuraksi.
Olen laiskotellut koko päivän Leena Lehtolaisen parissa. Vielä voisin virkistyä hetkeksi silittämään.
Olen syönyt sushia.
Tämä ei kenties ole monen mielestä mainitsemisen arvoinen asia, mutta lapsenlapsemme, jotka popsivat tottuneesti puikoilla sushin toisensa jälkeen, toljottivat ylen hämmästyneinä, kun kuulivat, että kerta oli meillä vanhoilla ensimmäinen.
Tytär on mainostanut sushia moneen kertaan, mutta tarvitsimme kutsun tyttären perheeseen (kiirastorstai-iltana) tutustuaksemme ruokaan. Tosi hyvää! Epäilin, että soijakastike aiheuttaisi turvotusta, koska soija ei ole minulle sopivimpia ruoka-aineita, mutta ei! Määrä on kai sushissa niin pieni.
*
Pitkäperjantain eleetön sanajumalanpalvelus ilman kirkkotekstiilejä, urkujensoittoa ja monia pappeja on minusta aina yhtä vaikuttava. Kirkkokahveja ei ollut, ja oli alkanut sataa. Neljä meitä suvikumpulaisia ja kanttoripariskunta tyttärineen jäimme kirkon aulaan sadetta pitämään, ja se kannatti: Pekka-pappi tuli ja sanoi, että tottahan keittiössä kahvia on. Niinpä menimme seurakuntasaliin, ja tosiaan: kahvia ja pullaa ilmestyi pöytään. Mutta mehän ollaan näitä vakiseurakuntalaisia...
*
Illansuussa tyttären perhe tuli syömään vuorostaan meille. Meillä oli ahvenfileitä ja riisiä, ruhtinaallinen vihannes- ja hedelmävati sekä jälkkäriksi sekoitus mustikoita, itsetehtyä marenkia, kermavaahtoa ja jäätelöä. Lapset eivät olleet pysyä näidenkään herkkujen äärellä nahoissaan, sillä kaapissa odotti kolme suklaamunaa...
Tänään laitoin tosi hyvää karitsapataa riisinjämien seuraksi.
Olen laiskotellut koko päivän Leena Lehtolaisen parissa. Vielä voisin virkistyä hetkeksi silittämään.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
19.4.2011
Muutkin asuvat upeilla paikoilla, ei vain me...
EL tilasi pojilleen Isän kanssa -kirjat, mutta olin autuaasti unohtanut asian. Teetin siis lisää kirjoja ja vein neljä kpl Lauttasaareen. Vaikka talo on ihan tasaisella maalla keskellä saarta, kuudennesta kerroksesta oli aivan upeat näköalat kolmeen suuntaan. Yhteen suuntaan näkyi hienosti Lauttasaaren kirkko, toiseen vesitorni, ja kolmanteen pitkälle Helsinkiin, laumoittain nostokurkia satamissa jne.
*
Pääsiäiseksi on luvattu hienoja säitä! Pakkasessa on ahvenfileitä S:n perhettä varten Pitkäperjantaiksi ja oikein kauppahallista haettua karitsaa meille Pääsiäiseksi.
*
Demokratia on hieno asia, mutta entäs kun porukat seuraavat populistista puhujataituria... Itse kannatan kansainvälisyyttä ja yhteistyötä EU:n kanssa.
Mielenkiintoisia aikoja, kun hallitusohjelmaa aletaan tehdä!
Muutkin asuvat upeilla paikoilla, ei vain me...
EL tilasi pojilleen Isän kanssa -kirjat, mutta olin autuaasti unohtanut asian. Teetin siis lisää kirjoja ja vein neljä kpl Lauttasaareen. Vaikka talo on ihan tasaisella maalla keskellä saarta, kuudennesta kerroksesta oli aivan upeat näköalat kolmeen suuntaan. Yhteen suuntaan näkyi hienosti Lauttasaaren kirkko, toiseen vesitorni, ja kolmanteen pitkälle Helsinkiin, laumoittain nostokurkia satamissa jne.
*
Pääsiäiseksi on luvattu hienoja säitä! Pakkasessa on ahvenfileitä S:n perhettä varten Pitkäperjantaiksi ja oikein kauppahallista haettua karitsaa meille Pääsiäiseksi.
*
Demokratia on hieno asia, mutta entäs kun porukat seuraavat populistista puhujataituria... Itse kannatan kansainvälisyyttä ja yhteistyötä EU:n kanssa.
Mielenkiintoisia aikoja, kun hallitusohjelmaa aletaan tehdä!
maanantai 18. huhtikuuta 2011
18.4.2011
Aamu meni toipumisyrityksiin vaalikauhusta. Kai elämä jotenkin jatkuu, mutta millaisissa käsissä Suomemme on... Kaikki ne puolueet, joita ikinä olen äänestänyt, menettivät ääniä. Ja miten Jyrki-parka saa muodostetuksi toimivan hallituksen.
Päivän pelasti M-ystävän taidevierailu. Töitään on kiva näyttää, kun niiden eteen on nähnyt niin paljon vaivaa ja niihin on itse enemmän tai vähemmän kiintynyt. M näki töissä eri asioita kuin mitä ehkä olin itse ajatellut tai muut nähneet. Olisiko viisainta antaa näyttelyssä töille vain numerot, ettei suuntaisi katsojien ajatuksia määrättyyn vinkkeliin?
*
Viimeisin "ammattini" on hatuntekijä. Aion suojata hiukseni auringon haalistavalta vaikutukselta tänä kesänä, ja koska kesähattuja on niin vaikea löytää, olen ommellut vanhoista huiveista koripallon päälle "hattuja". Mökillä niitä voi ainakin käyttää, mutta kenties jopa Berliinissä (siellähän ei kukaan minua tunne...) - Hauskaa, luovaa puuhaa.
*
Kova koillistuuli riepottelee parvekkeella kukkien seassa seisovaa (ilmeisessä kiireessä tehtyä) virpomavitsaa, jonka kolme mitä suloisinta pääsiäisnoitaa toi meille eilen palmusunnuntaina. Pääsiäiseksi on kuitenkin luvattu lämmintä.
Aamu meni toipumisyrityksiin vaalikauhusta. Kai elämä jotenkin jatkuu, mutta millaisissa käsissä Suomemme on... Kaikki ne puolueet, joita ikinä olen äänestänyt, menettivät ääniä. Ja miten Jyrki-parka saa muodostetuksi toimivan hallituksen.
Päivän pelasti M-ystävän taidevierailu. Töitään on kiva näyttää, kun niiden eteen on nähnyt niin paljon vaivaa ja niihin on itse enemmän tai vähemmän kiintynyt. M näki töissä eri asioita kuin mitä ehkä olin itse ajatellut tai muut nähneet. Olisiko viisainta antaa näyttelyssä töille vain numerot, ettei suuntaisi katsojien ajatuksia määrättyyn vinkkeliin?
*
Viimeisin "ammattini" on hatuntekijä. Aion suojata hiukseni auringon haalistavalta vaikutukselta tänä kesänä, ja koska kesähattuja on niin vaikea löytää, olen ommellut vanhoista huiveista koripallon päälle "hattuja". Mökillä niitä voi ainakin käyttää, mutta kenties jopa Berliinissä (siellähän ei kukaan minua tunne...) - Hauskaa, luovaa puuhaa.
*
Kova koillistuuli riepottelee parvekkeella kukkien seassa seisovaa (ilmeisessä kiireessä tehtyä) virpomavitsaa, jonka kolme mitä suloisinta pääsiäisnoitaa toi meille eilen palmusunnuntaina. Pääsiäiseksi on kuitenkin luvattu lämmintä.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
17.4.2011
En valinnut ainakaan nukkuvien puoluetta, vaikka P herättikin minut iltapäiväunilta äänestyskävelylle.
Äänestyssää on aivan loistava, tuulinen, mutta suorastaan kesäisen lämmin ja suloinen. Joku toivotti kirkolla siunausta, ja tuntuu, että siunausta KAADETAAN taivaasta tällaisena päivänä. Iloksemme H-sisko oli kirkossa seuranamme ja kahvillakin, missä puhuttiin vaaleista... Muillakin oli vaikeuksia päättää ehdokastaan.
H sanoi perustavansa Vihreisiin alaosaston Vihreät mummot ja vaarit, ja ilmoittauduin heti sen ensimmäiseksi jäseneksi. Joku ysikymppinen rouva sanoi päivän Hesarissa (vaaleista), että häntä ei enää kiinnosta muu kuin eläke. Meidän Vihreiden mummojen ja vaarien kiinnostus on paljon laajempaa. Me vielä muistamme, millaisia olivat puhtaat vedet ja puhdas luonto, ja haluamme, että luonnosta pidetään huolta. Lisäksi seuraamme aikaamme maailmanlaajuisesti ja meillä on mielipiteitä. Olemme varteenotettavia vaikuttajia. (Toivottavasti H ja minä saadaan muitakin mukaan...)
*
Lauantaina minulla oli kauppakaverina I-tyttö (6). Tapiolan keskustassa bongailimme useita kansanedustajia, jopa yhden ministerin, ja runsaasti ehdokkaita. "Hei, toi on Islan äiti!!" Tapasin myös H. Hiilamon.
I kyseli kovasti vaaleista, mm. milloin uusi presidentti valitaan. Lapsenlapsille presidentti on yhtä kuin Tarja Halonen, niin kuin se jollekin lapsisukupolvelle oli Kekkonen. Siis nainen. "Voi kun meidän äiti valittaisiin presidentiksi", huokasi suloinen I.
*
P lähti kuuntelemaan Johannes-passiota, mutta minä menen nyt suihkuun, laitan yöpaidan päälle ja otan kaikki irti telkkarin vaali-illasta!
En valinnut ainakaan nukkuvien puoluetta, vaikka P herättikin minut iltapäiväunilta äänestyskävelylle.
Äänestyssää on aivan loistava, tuulinen, mutta suorastaan kesäisen lämmin ja suloinen. Joku toivotti kirkolla siunausta, ja tuntuu, että siunausta KAADETAAN taivaasta tällaisena päivänä. Iloksemme H-sisko oli kirkossa seuranamme ja kahvillakin, missä puhuttiin vaaleista... Muillakin oli vaikeuksia päättää ehdokastaan.
H sanoi perustavansa Vihreisiin alaosaston Vihreät mummot ja vaarit, ja ilmoittauduin heti sen ensimmäiseksi jäseneksi. Joku ysikymppinen rouva sanoi päivän Hesarissa (vaaleista), että häntä ei enää kiinnosta muu kuin eläke. Meidän Vihreiden mummojen ja vaarien kiinnostus on paljon laajempaa. Me vielä muistamme, millaisia olivat puhtaat vedet ja puhdas luonto, ja haluamme, että luonnosta pidetään huolta. Lisäksi seuraamme aikaamme maailmanlaajuisesti ja meillä on mielipiteitä. Olemme varteenotettavia vaikuttajia. (Toivottavasti H ja minä saadaan muitakin mukaan...)
*
Lauantaina minulla oli kauppakaverina I-tyttö (6). Tapiolan keskustassa bongailimme useita kansanedustajia, jopa yhden ministerin, ja runsaasti ehdokkaita. "Hei, toi on Islan äiti!!" Tapasin myös H. Hiilamon.
I kyseli kovasti vaaleista, mm. milloin uusi presidentti valitaan. Lapsenlapsille presidentti on yhtä kuin Tarja Halonen, niin kuin se jollekin lapsisukupolvelle oli Kekkonen. Siis nainen. "Voi kun meidän äiti valittaisiin presidentiksi", huokasi suloinen I.
*
P lähti kuuntelemaan Johannes-passiota, mutta minä menen nyt suihkuun, laitan yöpaidan päälle ja otan kaikki irti telkkarin vaali-illasta!
lauantai 16. huhtikuuta 2011
16.4.2011
Olen taas aivan sekaisin...
Ärsyttävää, kun yksittäiset vaaliehdokkaat ovat jonkin asian kannalla, "köyhien asialla" tai "luonnonsuojelun puolesta", kun tärkeitä näkökulmia on vaikka kuinka paljon.
Tänään olimme kauppakävelyllä I-tytön kanssa Tapiolassa. Siellä oli ilmieläviä ehdokkaita Alexander Stubbista alkaen, ja jokainen työntämässä esitettä kouraan. I ei huolinut Kokoomuksen grillimakkaraa, mutta Vihreiden karkki kelpasi, ja ilmapalloja hän vastaanotti kaksin kappalein. Keskusta antoi minun kävellä rauhassa ohi, mutta Vihreät ja Kokoomus olivat yhtäkkiä kaikki parhaita kavereitani.
En taaskaan tiedä, ketä äänestän.
*
Laitoin eilen kevätkukkia sekä parvekkeelle että olohuoneen kukkaikkunalle. Kaunista!
Eilinen oli muutenkin loistava päivä, sillä kun hain maalaustani ("Matkatoveri") pois työkkärin kevätnäyttelystä Kulttuurikeskuksesta, Minna sanoi, että koko näyttely rakennettiin minun työni "ympärille", koska se oli niin hyvä! WOW!
Tämän pitäisi nostaa maalausintoni kattoon, mutta minulla on vähän siivousprojekteja kesken. Ikuinen ongelma: mihin aikaa on ja mihin ei.
Olen taas aivan sekaisin...
Ärsyttävää, kun yksittäiset vaaliehdokkaat ovat jonkin asian kannalla, "köyhien asialla" tai "luonnonsuojelun puolesta", kun tärkeitä näkökulmia on vaikka kuinka paljon.
Tänään olimme kauppakävelyllä I-tytön kanssa Tapiolassa. Siellä oli ilmieläviä ehdokkaita Alexander Stubbista alkaen, ja jokainen työntämässä esitettä kouraan. I ei huolinut Kokoomuksen grillimakkaraa, mutta Vihreiden karkki kelpasi, ja ilmapalloja hän vastaanotti kaksin kappalein. Keskusta antoi minun kävellä rauhassa ohi, mutta Vihreät ja Kokoomus olivat yhtäkkiä kaikki parhaita kavereitani.
En taaskaan tiedä, ketä äänestän.
*
Laitoin eilen kevätkukkia sekä parvekkeelle että olohuoneen kukkaikkunalle. Kaunista!
Eilinen oli muutenkin loistava päivä, sillä kun hain maalaustani ("Matkatoveri") pois työkkärin kevätnäyttelystä Kulttuurikeskuksesta, Minna sanoi, että koko näyttely rakennettiin minun työni "ympärille", koska se oli niin hyvä! WOW!
Tämän pitäisi nostaa maalausintoni kattoon, mutta minulla on vähän siivousprojekteja kesken. Ikuinen ongelma: mihin aikaa on ja mihin ei.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
13.4.2011
Nyt se on loppu!
En kerta kaikkiaan jaksa enää pohtia, ketä äänestäisin. Vaalikoneesta tulee joku piraattipuolueen ehdokas ynnä kaikki muut eri puolueista. Ääneni saa Heikki Hiilamo.
Jos hän ei pääse, ääni menee kuitenkin vihreille. Olkoon hiljaisen oloinen, mutta HH:n arvomaailman jaan. Viisas, hyvä tyyppi. Voisi laatia Vihreille sosiaalipoliittisen ohjelman, jota heillä kai ei oikein ole.
Loistava ehdokas olisi puolueessa, jota en pysty kuitenkaan äänestämään, etteivät isä- ja äitiparka kääntyisi haudassaan. En pysty myöskään ilahduttamaan heitä äänestämällä kokoomusta, jotka kylläkin noudattavat raamatun sanaa, että niille, joilla on, annetaan lisää, ja niiltä, joilla ei ole, otetaan pois sekin vähä, mitä heillä on. Raamattu tosin tuskin puhuu rahasta ja tavarasta, vaan jostain muun tason asioista.
*
Mervin ryhmäkin päättyi eilen. Molemmat lavuaarit menivät tukkoon pensselien pesusta, eli taitavasti ne on suunniteltu kestämään juuri yksi lukukausi... Nyt on hetki "vapaata" = "vapaa taidekoulu" ennen Riikan kurssin alkamista.
*
Tytär on Dusseldorfissa, ja vävyn kanssa me kaikki isovanhemmat hoitelemme palapeliä. Kopioin tähän vävyn tekemästä viikkolistasta kahden tyypillisen päivän ohjelman:
"O:lle liikkakamat ja virpomisoksia. J vie I:n. Lasten fudiskamat valmiiksi eteiseen. Pojat mummolaan iltapäiväksi. Ukki hakee I:n eskarista klo 16.30. Pojat kotiin mummolasta klo 17. Ukki vie lapset ratiopharm-arenalle klo 17.45 mennessä ja tuo kotiin A:n ja I:n 19 jälkeen. J:lla O:n luokan vanhempainilta klo 18-20, J hakee lopuksi O:n Esportista."
"J vie I:n eskariin, jossa pitää olla klo 8.45 nukketeatteriretken vuoksi. O:lle kotiavain mukaan. Pojat tulee kotiin koulun jälkeen. Mummo vie A:n soittotunnille klo 17.30-18, J vie I:n telinejumppaan 17.15-18.15, Vaari vie O:n soittotunnille Selloon klo 17 ja kotimatkalla O jää partioon kirkolle, sieltä itse kotiin. Huom! ulkovaatteet Otsolle partioon. J:lla työpalaveri klo 19-20, Mummo hoitaa lapset. S:n lento laskeutuu klo 22."
Sanoisin, että elämän makua!
Nyt se on loppu!
En kerta kaikkiaan jaksa enää pohtia, ketä äänestäisin. Vaalikoneesta tulee joku piraattipuolueen ehdokas ynnä kaikki muut eri puolueista. Ääneni saa Heikki Hiilamo.
Jos hän ei pääse, ääni menee kuitenkin vihreille. Olkoon hiljaisen oloinen, mutta HH:n arvomaailman jaan. Viisas, hyvä tyyppi. Voisi laatia Vihreille sosiaalipoliittisen ohjelman, jota heillä kai ei oikein ole.
Loistava ehdokas olisi puolueessa, jota en pysty kuitenkaan äänestämään, etteivät isä- ja äitiparka kääntyisi haudassaan. En pysty myöskään ilahduttamaan heitä äänestämällä kokoomusta, jotka kylläkin noudattavat raamatun sanaa, että niille, joilla on, annetaan lisää, ja niiltä, joilla ei ole, otetaan pois sekin vähä, mitä heillä on. Raamattu tosin tuskin puhuu rahasta ja tavarasta, vaan jostain muun tason asioista.
*
Mervin ryhmäkin päättyi eilen. Molemmat lavuaarit menivät tukkoon pensselien pesusta, eli taitavasti ne on suunniteltu kestämään juuri yksi lukukausi... Nyt on hetki "vapaata" = "vapaa taidekoulu" ennen Riikan kurssin alkamista.
*
Tytär on Dusseldorfissa, ja vävyn kanssa me kaikki isovanhemmat hoitelemme palapeliä. Kopioin tähän vävyn tekemästä viikkolistasta kahden tyypillisen päivän ohjelman:
"O:lle liikkakamat ja virpomisoksia. J vie I:n. Lasten fudiskamat valmiiksi eteiseen. Pojat mummolaan iltapäiväksi. Ukki hakee I:n eskarista klo 16.30. Pojat kotiin mummolasta klo 17. Ukki vie lapset ratiopharm-arenalle klo 17.45 mennessä ja tuo kotiin A:n ja I:n 19 jälkeen. J:lla O:n luokan vanhempainilta klo 18-20, J hakee lopuksi O:n Esportista."
"J vie I:n eskariin, jossa pitää olla klo 8.45 nukketeatteriretken vuoksi. O:lle kotiavain mukaan. Pojat tulee kotiin koulun jälkeen. Mummo vie A:n soittotunnille klo 17.30-18, J vie I:n telinejumppaan 17.15-18.15, Vaari vie O:n soittotunnille Selloon klo 17 ja kotimatkalla O jää partioon kirkolle, sieltä itse kotiin. Huom! ulkovaatteet Otsolle partioon. J:lla työpalaveri klo 19-20, Mummo hoitaa lapset. S:n lento laskeutuu klo 22."
Sanoisin, että elämän makua!
maanantai 11. huhtikuuta 2011
11.4.2011
Hauska viikonloppu!
Lauantaina olimme katsomassa Susanna Alakosken Svinalängorna-kirjan mukaan tehdyn leffan Sovinto, joka oli loistava, vaikka käsitteli niin kamalaa aihetta. Minulle tuli omaa äitiä ikävä, vaikka elokuvan äiti oli niin onneton tyyppi ja omani niin hieno.
Olisi pitänyt sittenkin viimeisinä vuosina käyttää enemmän aikaa äidin ja isän kanssa.
*
Sunnuntaina saimme sopivasti syödä lähetyslounaan kirkolla messun jälkeen, ja siitä ajettiin suoraan Perhoon Turun vaarini suvun perinteiseen luentopäivään.
Sukuyhdistyksemme hallitus on nuorentunut, ja nuorta joukkoa oli vanhempien ohella yhteensä nelisenkymmentä. Sai tuntea vielä kuuluvansa "keskipolveen", mitä omassa sukuhaarassa ei enää voi isän ja äidin kuoleman jälkeen...
Kuultiin mm Piispanen & Lignellin mesimarjalikööristä (maistiaisineen) - Lignell on sukua. Yksi sukulainen kertoi, kuinka vaikea on uudistaa ja modernisoida pullon etikettiä ja pakkausta, kun vanhassa tuotteessa toisaalta "mikään ei saisi muuttua". Yksi nuori sukulainen on muusikko ja viihdemusiikin tuottaja ja kertoi hauskasti työstään. Suvun historiaa kertailtiin, ja keramiikkataiteilijamme oli tuonut näytille pääsiäiskattauksen ihania astioitaan.
*
Illalla tuli vielä pieni englannin oppilas tunnille tyttären perheestä. Opiskeltiin tehokkaasti ja tuloksellisesti, ja mummo oikein tykkäsi entisestä työstään!
*
Nyt odottelen jännityksellä uutta siivoojaa...
Hauska viikonloppu!
Lauantaina olimme katsomassa Susanna Alakosken Svinalängorna-kirjan mukaan tehdyn leffan Sovinto, joka oli loistava, vaikka käsitteli niin kamalaa aihetta. Minulle tuli omaa äitiä ikävä, vaikka elokuvan äiti oli niin onneton tyyppi ja omani niin hieno.
Olisi pitänyt sittenkin viimeisinä vuosina käyttää enemmän aikaa äidin ja isän kanssa.
*
Sunnuntaina saimme sopivasti syödä lähetyslounaan kirkolla messun jälkeen, ja siitä ajettiin suoraan Perhoon Turun vaarini suvun perinteiseen luentopäivään.
Sukuyhdistyksemme hallitus on nuorentunut, ja nuorta joukkoa oli vanhempien ohella yhteensä nelisenkymmentä. Sai tuntea vielä kuuluvansa "keskipolveen", mitä omassa sukuhaarassa ei enää voi isän ja äidin kuoleman jälkeen...
Kuultiin mm Piispanen & Lignellin mesimarjalikööristä (maistiaisineen) - Lignell on sukua. Yksi sukulainen kertoi, kuinka vaikea on uudistaa ja modernisoida pullon etikettiä ja pakkausta, kun vanhassa tuotteessa toisaalta "mikään ei saisi muuttua". Yksi nuori sukulainen on muusikko ja viihdemusiikin tuottaja ja kertoi hauskasti työstään. Suvun historiaa kertailtiin, ja keramiikkataiteilijamme oli tuonut näytille pääsiäiskattauksen ihania astioitaan.
*
Illalla tuli vielä pieni englannin oppilas tunnille tyttären perheestä. Opiskeltiin tehokkaasti ja tuloksellisesti, ja mummo oikein tykkäsi entisestä työstään!
*
Nyt odottelen jännityksellä uutta siivoojaa...
torstai 7. huhtikuuta 2011
7.4.2011
Kauan eläkööt fysioterapeutit! Yli kaksi kuukautta elämää tuskallisen kipeän olkavarren kanssa päättynee lähiaikoina, kun sain luottojumppariltani hyvät ohjeet. Ensin korjataan ryhtiä ja sitten selän ja niskan lihaksiin hankitaan voimaa. Olen innostunut.
Vamma on itse aiheutettu, tosin lääkärin ohjetta noudattaen. Olen venyttänyt ahkerasti rintalihaksiani kaapinkulman avulla, ja tässä talvella muistan kerran ajatelleeni, että no nythän varsinkin tuo vasen puoli venähti oikein lupaavasti. Seuraavana päivänä kyseinen vasen ei onnistunut ollenkaan hurjan kivun vuoksi. Fysioterapeutin mukaan olen venyttänyt olkalihakset liian löysiksi...
Urheilu vammauttaa, sehän on aina tiedetty.
*
Koskaan ennen ei ole vaalien lähestyminen ottanut niin koville kuin nyt. Aina on ollut useampiakin puolueita, mitä on VOINUT äänestää, ja monia hyviä ehdokkaita. Nyt kun pitäisi tietää, miten Persuja parhaiten vastustaa, on vähän sormi suussa. Monet puolueet ajavat hyviä asioita, mutta on vaikea tietää, mikä se painotus sitten käytännössä on.
Vaikeaa.
*
Mutta päivä on ollut loistava. Sain tarmon puuskan (kenties valkoisesta teestä), ja olen heittänyt kaksi säkillistä roinaa roskikseen ja yhden kierrätykseen. Jos voimia riittää, aion jatkaa hurjaa kevätraivausta ja pölyjen tuhoamista.
Ihanaa!
Kauan eläkööt fysioterapeutit! Yli kaksi kuukautta elämää tuskallisen kipeän olkavarren kanssa päättynee lähiaikoina, kun sain luottojumppariltani hyvät ohjeet. Ensin korjataan ryhtiä ja sitten selän ja niskan lihaksiin hankitaan voimaa. Olen innostunut.
Vamma on itse aiheutettu, tosin lääkärin ohjetta noudattaen. Olen venyttänyt ahkerasti rintalihaksiani kaapinkulman avulla, ja tässä talvella muistan kerran ajatelleeni, että no nythän varsinkin tuo vasen puoli venähti oikein lupaavasti. Seuraavana päivänä kyseinen vasen ei onnistunut ollenkaan hurjan kivun vuoksi. Fysioterapeutin mukaan olen venyttänyt olkalihakset liian löysiksi...
Urheilu vammauttaa, sehän on aina tiedetty.
*
Koskaan ennen ei ole vaalien lähestyminen ottanut niin koville kuin nyt. Aina on ollut useampiakin puolueita, mitä on VOINUT äänestää, ja monia hyviä ehdokkaita. Nyt kun pitäisi tietää, miten Persuja parhaiten vastustaa, on vähän sormi suussa. Monet puolueet ajavat hyviä asioita, mutta on vaikea tietää, mikä se painotus sitten käytännössä on.
Vaikeaa.
*
Mutta päivä on ollut loistava. Sain tarmon puuskan (kenties valkoisesta teestä), ja olen heittänyt kaksi säkillistä roinaa roskikseen ja yhden kierrätykseen. Jos voimia riittää, aion jatkaa hurjaa kevätraivausta ja pölyjen tuhoamista.
Ihanaa!
tiistai 5. huhtikuuta 2011
6.4.2011
Kyllästyttää ja kauhistuttaa tuo jatkuva sotiminen ja tappaminen Libyassa ja muualla. Joku (kolumnisti?) ehdotti, että perustettaisiin kansainvälinen taistelutanner (mielestäni osan Saharaa voisi uhrata tarkoitukseen), jossa taistelunhaluiset saisivat sotia mielin määrin. Muu maailma eläisi rauhassa ja turvassa.
Loistava ehdotus! Alue olisi sen verran suuri, että pommikoneet mahtuisivat kaartelemaan sen yllä.
Pitäisikö olla myös merisota-alue jossain autioilla vesillä, missä hienoilla sotalaivoilla voisi leikkiä sotaleikkejä ja upottaa toinen toisiaan.
Tämä nykyinen tilanne ei ainakaan ole hyvä!
*
Maanantaina ja tiistaina oli kahden maalausryhmän kritiikit, joista palasin iloisin mielin. "Matkatoveri"-työni pääsee näyttelyyn, ja muutenkin sain osviittaa ja näkemystä, mihin suuntaan kannattaisi kehittää tyyliään. Tänään täytyy mennä teettämään ripustussysteemi Matkatoveriin.
*
Koskettava kasvukertomus Purple Hibiscus loppui, lehdet on luettu, Berliinin matkaoppaan teksti on liian pientä, että sitä viitsisi lukea. Olen pulassa. On pakko ehtiä kirjastoon ennen fysioterapiaa ja koulupoikiemme saapumista.
Lähdenkin siis aamusuihkuun.
Kyllästyttää ja kauhistuttaa tuo jatkuva sotiminen ja tappaminen Libyassa ja muualla. Joku (kolumnisti?) ehdotti, että perustettaisiin kansainvälinen taistelutanner (mielestäni osan Saharaa voisi uhrata tarkoitukseen), jossa taistelunhaluiset saisivat sotia mielin määrin. Muu maailma eläisi rauhassa ja turvassa.
Loistava ehdotus! Alue olisi sen verran suuri, että pommikoneet mahtuisivat kaartelemaan sen yllä.
Pitäisikö olla myös merisota-alue jossain autioilla vesillä, missä hienoilla sotalaivoilla voisi leikkiä sotaleikkejä ja upottaa toinen toisiaan.
Tämä nykyinen tilanne ei ainakaan ole hyvä!
*
Maanantaina ja tiistaina oli kahden maalausryhmän kritiikit, joista palasin iloisin mielin. "Matkatoveri"-työni pääsee näyttelyyn, ja muutenkin sain osviittaa ja näkemystä, mihin suuntaan kannattaisi kehittää tyyliään. Tänään täytyy mennä teettämään ripustussysteemi Matkatoveriin.
*
Koskettava kasvukertomus Purple Hibiscus loppui, lehdet on luettu, Berliinin matkaoppaan teksti on liian pientä, että sitä viitsisi lukea. Olen pulassa. On pakko ehtiä kirjastoon ennen fysioterapiaa ja koulupoikiemme saapumista.
Lähdenkin siis aamusuihkuun.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
3.4.2011
Kaksi autokuormallista laskettelumonoja, -suksia, -sauvoja, -kypäriä, tavallisia monoja, suksia ja sauvoja ynnä kaikki muu mitä näihin välineurheilulajeihin tarvitaan, ja kolme hytillistä lapsia, vanhempia ja isovanhempia junaan. Kolarista aamulla tuttua reittiä Jerisjärven mökille, ja heti hiihtämään.
Omassa pihassa asusteli poro, joka kävi nuolemassa autoistamme maantiesuoloja...
Lapset olivat joka päivä kolmisen tuntia Oloksen rinteessä, mutta kilometrejäkin kertyi, kymmenvuotiaalle jopa 95 km. (Vertailun vuoksi: mummolle kertyi 5 x 5 km...) Parina päivänä hiihdin vakiomatkani jään yli Tunturiporoon kahville ja takaisin I-tytön kanssa (6v.) I hiihtää kovaa ja tyylikkäästi, mutta malttaisiko perheen pikku komedienne ihan vain hiihtää... No eipä tietenkään. Viisi kilometriä I:n kanssa kesti pisimmillään kolme tuntia. Jotenkin tytön huumorityyliin kuului mitä hassuin kaatuminen noin kolmen metrin välein... Välillä pidimme tosin latumerkkien välisiä hiihtokilpailuja, joissa sääntöjen mukaan vain I-alkuiset voivat voittaa kirkkaimmat mitalit, tässä tapauksessa platinaa. Mummo sai siis joka kerta kultamitalin...
O-poika (10) laturetkeili 95 km, ja äitinsä ja vaarinsa vielä paljon enemmän. A-poika (8) oli kova laskettelija, mutta murtomaahiihtokin sujui hienosti.
*
Sivistys on vallannut Lapin perukat. Levillä saa sushia, ja Tunturiporon emäntä kertoi, ettei hiihdä, koska käy kolme kertaa viikossa aerobicissa...
Levillä poikkesimme kotimatkalla, kun piti kuluttaa aikaa. Ei yhtään houkuttanut kaupunkimainen meininki hiljaisen Jerisjärven jälkeen.
Perinteinen siikakeitto - poronkäristysjuhlamme ei onnistunut lähtöpäivänä, mutta nautimme koko rahan edestä edellisenä iltana.
*
Viikko oli leppoisampi kuin ennen: lapset kasvavat! Olin myös hyvin iloinen, että jaksoin hiihtää joka päivä.
Koko viikon paistoi aurinko, oli sopiva lämpötila eikä juurikaan tuullut. Olemme tosi iloisia ja kiitollisia onnistuneesta hiihtolomasta!!
Kotimatkalla koin VR-ihmeen: hyvältä tuoksuvan junan vessan!
Kaiken kruunuksi täällä etelässä olisi tietysti pitänyt olla kevät, kaikki lumet sulaneet ja lehti puussa. Mutta ei. Satoi, ja vähänkin korkeammat talot olivat muuttuneet pilvenpiirtäjiksi, kun pilvet olivat melkein maassa kiinni. Mieli ei kuitenkaan ole maassa - no ehkä vielä Lapinmaassa!
Kaksi autokuormallista laskettelumonoja, -suksia, -sauvoja, -kypäriä, tavallisia monoja, suksia ja sauvoja ynnä kaikki muu mitä näihin välineurheilulajeihin tarvitaan, ja kolme hytillistä lapsia, vanhempia ja isovanhempia junaan. Kolarista aamulla tuttua reittiä Jerisjärven mökille, ja heti hiihtämään.
Omassa pihassa asusteli poro, joka kävi nuolemassa autoistamme maantiesuoloja...
Lapset olivat joka päivä kolmisen tuntia Oloksen rinteessä, mutta kilometrejäkin kertyi, kymmenvuotiaalle jopa 95 km. (Vertailun vuoksi: mummolle kertyi 5 x 5 km...) Parina päivänä hiihdin vakiomatkani jään yli Tunturiporoon kahville ja takaisin I-tytön kanssa (6v.) I hiihtää kovaa ja tyylikkäästi, mutta malttaisiko perheen pikku komedienne ihan vain hiihtää... No eipä tietenkään. Viisi kilometriä I:n kanssa kesti pisimmillään kolme tuntia. Jotenkin tytön huumorityyliin kuului mitä hassuin kaatuminen noin kolmen metrin välein... Välillä pidimme tosin latumerkkien välisiä hiihtokilpailuja, joissa sääntöjen mukaan vain I-alkuiset voivat voittaa kirkkaimmat mitalit, tässä tapauksessa platinaa. Mummo sai siis joka kerta kultamitalin...
O-poika (10) laturetkeili 95 km, ja äitinsä ja vaarinsa vielä paljon enemmän. A-poika (8) oli kova laskettelija, mutta murtomaahiihtokin sujui hienosti.
*
Sivistys on vallannut Lapin perukat. Levillä saa sushia, ja Tunturiporon emäntä kertoi, ettei hiihdä, koska käy kolme kertaa viikossa aerobicissa...
Levillä poikkesimme kotimatkalla, kun piti kuluttaa aikaa. Ei yhtään houkuttanut kaupunkimainen meininki hiljaisen Jerisjärven jälkeen.
Perinteinen siikakeitto - poronkäristysjuhlamme ei onnistunut lähtöpäivänä, mutta nautimme koko rahan edestä edellisenä iltana.
*
Viikko oli leppoisampi kuin ennen: lapset kasvavat! Olin myös hyvin iloinen, että jaksoin hiihtää joka päivä.
Koko viikon paistoi aurinko, oli sopiva lämpötila eikä juurikaan tuullut. Olemme tosi iloisia ja kiitollisia onnistuneesta hiihtolomasta!!
Kotimatkalla koin VR-ihmeen: hyvältä tuoksuvan junan vessan!
Kaiken kruunuksi täällä etelässä olisi tietysti pitänyt olla kevät, kaikki lumet sulaneet ja lehti puussa. Mutta ei. Satoi, ja vähänkin korkeammat talot olivat muuttuneet pilvenpiirtäjiksi, kun pilvet olivat melkein maassa kiinni. Mieli ei kuitenkaan ole maassa - no ehkä vielä Lapinmaassa!
torstai 24. maaliskuuta 2011
24.3.2011
Kukka, jota en muistanut, on orkidea. Eilen unohdin myös hakea takin, johon piti laitettaman vetoketju. Se oli ainoa merkintä kalenterissa koko päivälle: hae takki ompelijalta...
*
Maalaustunnilla minua ilahdutti I-tytön (6) soitto, ja menin kaikuvaan käytävään puhumaan hänen kanssaan. I kertoi, ettei hänellä ollut mitään asiaa, mutta hän vaan ajatteli soittaa (äiti on Prahassa, siinäkö syy?). Kysyin, mitä hänelle kuuluu, ja hän kertoili. Sitten hän kysyi: "Mitä SINULLE kuuluu?"
Vastasin, että molemmissa meneillään olevissa töissäni on vaihe, jossa pitää odottaa maalin kuivumista. No sittenhän me voidaan jutella vaikka tunti!! riemastui I.
Kyllä hän ymmärsi, kun kerroin, että pitkät puhelut tulevat isälle ja äidille kalliiksi. "No hyvää maalaustunnin jatkoa!" hän toivotti lopuksi.
*
Eilen oli pakko lähettää palautetta Iltalehdelle. En milloinkaan osta sitä enkä Iltasanomia, mutta lööppejä on joka puolella. Jotkut pari pientä porukkaa on aloittanut homovastaisen kampanjan "Älä alistu" tms (älä ole homo, vaan eheydy), ja Iltalehti laittoi lööpin "Kirkon aktiivit kampanjoivat homoja vastaan" (en muista sanatarkasti kuin tuon KIRKON AKTIIVIT). Kysymyksessähän on kirkon oppositio, ja kirkko on mediassa selvästi sanoutunut irti moisesta kampanjasta.
Suuri osa suomalaisista ei tiedä, mitkä poliittiset puolueet ovat hallituksessa, ja tyhmiä lienee lööppien laatijoissakin, mutta minusta lööppien tekeminen vaikuttaa usein pahantahtoiselta, eikä ainoastaan myyvältä.
*
Nyt takkia hakemaan, sillä tarvitsen sen Lapinmatkalle!
Kukka, jota en muistanut, on orkidea. Eilen unohdin myös hakea takin, johon piti laitettaman vetoketju. Se oli ainoa merkintä kalenterissa koko päivälle: hae takki ompelijalta...
*
Maalaustunnilla minua ilahdutti I-tytön (6) soitto, ja menin kaikuvaan käytävään puhumaan hänen kanssaan. I kertoi, ettei hänellä ollut mitään asiaa, mutta hän vaan ajatteli soittaa (äiti on Prahassa, siinäkö syy?). Kysyin, mitä hänelle kuuluu, ja hän kertoili. Sitten hän kysyi: "Mitä SINULLE kuuluu?"
Vastasin, että molemmissa meneillään olevissa töissäni on vaihe, jossa pitää odottaa maalin kuivumista. No sittenhän me voidaan jutella vaikka tunti!! riemastui I.
Kyllä hän ymmärsi, kun kerroin, että pitkät puhelut tulevat isälle ja äidille kalliiksi. "No hyvää maalaustunnin jatkoa!" hän toivotti lopuksi.
*
Eilen oli pakko lähettää palautetta Iltalehdelle. En milloinkaan osta sitä enkä Iltasanomia, mutta lööppejä on joka puolella. Jotkut pari pientä porukkaa on aloittanut homovastaisen kampanjan "Älä alistu" tms (älä ole homo, vaan eheydy), ja Iltalehti laittoi lööpin "Kirkon aktiivit kampanjoivat homoja vastaan" (en muista sanatarkasti kuin tuon KIRKON AKTIIVIT). Kysymyksessähän on kirkon oppositio, ja kirkko on mediassa selvästi sanoutunut irti moisesta kampanjasta.
Suuri osa suomalaisista ei tiedä, mitkä poliittiset puolueet ovat hallituksessa, ja tyhmiä lienee lööppien laatijoissakin, mutta minusta lööppien tekeminen vaikuttaa usein pahantahtoiselta, eikä ainoastaan myyvältä.
*
Nyt takkia hakemaan, sillä tarvitsen sen Lapinmatkalle!
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
23.3.2011
Tein rohkean teon: valitin jo toisen kerran siivoojastamme firman johtajalle. No, ei se kovasti rohkeutta vaatinut, johtaja Mikko on kiva kaveri, joka on iloinen negatiivisestakin palautteesta.
Sovimme alun perin, että Marita siivoaa meillä kolme tuntia kerran kuussa. Luulin, että maksamme tuntipalkkaa, mutta kun sitten valitin, että siivous kestääkin vain puolitoista tuntia, kävi ilmi, että työ tehdäänkin urakalla. Jos kaikki on siivottu hyvin puolessatoista tunnissa, asia on firman mielestä OK.
On myönnettävä, että Marita on erittäin nopea siivooja, ja että Mikko soittoni jälkeen alensi hiukan maksua.
Viimeksi Marita oli todistettavasti ollut 40 minuuttia. 40 minuuttia!! On kyllä käsittämätöntä, kuinka paljon hän oli ehtinyt, kun raivoissani tutkin siivoustulosta.
Nyt Mikko lupasi olla laskuttamatta viime kertaa, ja saamme toisen siivoojan. Toivottavasti hyvän.
Olen oikein iloinen vaihdosta, sillä siivoojakin voi jotenkin rutinoitua ja alkaa siivota suurpiirteisemmin. Olen myös iloinen siitä, että Mikko kertoi olleensa pari kuukautta sitten mukana Maritan kanssa siivoamassa ja huomauttaneensa kohdista, joissa oli pölyä. Hän seuraa työntekijöidensä hommia ja kouluttaa heitä jatkuvasti.
*
Näyttää siltä, että minua alkaa yhä enemmän kiinnostaa ekspressiivinen maalaaminen. Mervi kannusti reippaasti korjaamaan töitä, joihin en ole ihan tyytyväinen, koska rohkealla kokeilemisella oppii. Lätkinkin yhden keskinkertaisen Madonna ja lapsi -työni päälle reippaasti maalia, ja kyllä se parani.
Nyt rupesi houkuttamaan yhden kukan maalaaminen, jonka nimeä en muista (apua!). Täytyy ostaa sellainen malliksi, mutta jätän Lapinmatkan jälkeen.
Tein rohkean teon: valitin jo toisen kerran siivoojastamme firman johtajalle. No, ei se kovasti rohkeutta vaatinut, johtaja Mikko on kiva kaveri, joka on iloinen negatiivisestakin palautteesta.
Sovimme alun perin, että Marita siivoaa meillä kolme tuntia kerran kuussa. Luulin, että maksamme tuntipalkkaa, mutta kun sitten valitin, että siivous kestääkin vain puolitoista tuntia, kävi ilmi, että työ tehdäänkin urakalla. Jos kaikki on siivottu hyvin puolessatoista tunnissa, asia on firman mielestä OK.
On myönnettävä, että Marita on erittäin nopea siivooja, ja että Mikko soittoni jälkeen alensi hiukan maksua.
Viimeksi Marita oli todistettavasti ollut 40 minuuttia. 40 minuuttia!! On kyllä käsittämätöntä, kuinka paljon hän oli ehtinyt, kun raivoissani tutkin siivoustulosta.
Nyt Mikko lupasi olla laskuttamatta viime kertaa, ja saamme toisen siivoojan. Toivottavasti hyvän.
Olen oikein iloinen vaihdosta, sillä siivoojakin voi jotenkin rutinoitua ja alkaa siivota suurpiirteisemmin. Olen myös iloinen siitä, että Mikko kertoi olleensa pari kuukautta sitten mukana Maritan kanssa siivoamassa ja huomauttaneensa kohdista, joissa oli pölyä. Hän seuraa työntekijöidensä hommia ja kouluttaa heitä jatkuvasti.
*
Näyttää siltä, että minua alkaa yhä enemmän kiinnostaa ekspressiivinen maalaaminen. Mervi kannusti reippaasti korjaamaan töitä, joihin en ole ihan tyytyväinen, koska rohkealla kokeilemisella oppii. Lätkinkin yhden keskinkertaisen Madonna ja lapsi -työni päälle reippaasti maalia, ja kyllä se parani.
Nyt rupesi houkuttamaan yhden kukan maalaaminen, jonka nimeä en muista (apua!). Täytyy ostaa sellainen malliksi, mutta jätän Lapinmatkan jälkeen.
tiistai 22. maaliskuuta 2011
22.3.2011
Taidehissan luento oli Mirosta, ajankohtaisesti, ja sain paljon enemmän kuin katsomalla EMMAn Mironäyttelyn kovassa avajaistungoksessa. Päätin, että sittenkin jatkan taidehissaa vielä syksyllä, jos pääsen ryhmään.
Kahvilla taidehissan jälkeen Stockan käytävällä juteltiin Elinan kanssa matkoistamme. Taidetta on ihana katsoa, mutta on kiva myös istua katukahvilassa ja aistia tunnelmia.
Silloin muistin kokemuksen palmalaisesta katukahvilasta, jossa olin P:n kanssa lounaalla sukuhaaramme Mallorcan matkalla. Vanha vaari työnteli ilmeisesti lapsenlastaan vauvan vaunuissa pitkin varjoisaa katuamme. Kun hänen piti ylittää poikkikatu, jolla paistoikin aurinko, hän veti huolellisesti ja hellästi harson kuomun eteen peittämään vauvan kasvot. Heti kun hän oli ylittänyt kadun, hän nosti yhtä varovasti harson pois...
Rakkautta, sanoisin.
*
Tytär on Prahassa, ja meillä lasten viikko-ohjelma printattuna ja kovassa käytössä!
Taidehissan luento oli Mirosta, ajankohtaisesti, ja sain paljon enemmän kuin katsomalla EMMAn Mironäyttelyn kovassa avajaistungoksessa. Päätin, että sittenkin jatkan taidehissaa vielä syksyllä, jos pääsen ryhmään.
Kahvilla taidehissan jälkeen Stockan käytävällä juteltiin Elinan kanssa matkoistamme. Taidetta on ihana katsoa, mutta on kiva myös istua katukahvilassa ja aistia tunnelmia.
Silloin muistin kokemuksen palmalaisesta katukahvilasta, jossa olin P:n kanssa lounaalla sukuhaaramme Mallorcan matkalla. Vanha vaari työnteli ilmeisesti lapsenlastaan vauvan vaunuissa pitkin varjoisaa katuamme. Kun hänen piti ylittää poikkikatu, jolla paistoikin aurinko, hän veti huolellisesti ja hellästi harson kuomun eteen peittämään vauvan kasvot. Heti kun hän oli ylittänyt kadun, hän nosti yhtä varovasti harson pois...
Rakkautta, sanoisin.
*
Tytär on Prahassa, ja meillä lasten viikko-ohjelma printattuna ja kovassa käytössä!
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
20.03.2011
Älykäs, kiinnostava, ajatuksia herättävä, monitasoinen - tämän haluaisin nähdä uudelleen! Olin eilen katsomassa Täällä pohjantähden alla 2011.
Olin yksin, P oli ilmoittautunut Miron näyttelyesittelyyn. Heti alkoi juttu luistaa ennen näytöstä aivan vieraan ikätoveri-rouvan kanssa, niin hyvin, että pois lähtiessä vakuutimme toinen toisillemme, kuinka hauskaa oli ollut tavata. (Pikkulasten äidit, koirantaluttajat ja vanhat rouvat voivat siitä vaan ruveta juttelemaan toistensa kanssa...) Lisäksi paikalla oli lähes koko Iiron teatterioppilaiden Töölön osasto, joten tuttuja mummeleita oli joka puolella.
Sijoitin viisi (!) euroa käsiohjelmaan, kun ensimmäisessä näytöksessä havaitsin, että puolet näyttelijöistä oli minulle tuntemattomia. Siitä ei kuitenkaan saanut selvää henkilöistä, sillä jokaisella oli monta roolia, eikä näyttelijöitä esitelty kuvien kanssa. Täytyy etsiä netistä Kansallisteatterin henkilökunta ja alkaa opetella nuoria näyttelijöitä.
Oli aika, jolloin helsinkiläisopiskelijana tunsin kaikki Kansallisen näyttelijät, joita tosin silloin oli huomattavasti vähemmän.
Havainto: nuoret nykynäyttelijät eivät ole komeita sankareita tai hurmaavia kaunottaria (vaikka heistä sellaisetkin saisi), niin kuin entisaikojen tähdet. Heidät on siis valittu taitojen perusteella...
*
Näin kaupassa Mimosa-papin, joka on saanut vakituisen viran Kauniaisista. Onnittelin ja valittelin, valittelin ja onnittelin. Kyllä tämä on kauhea menetys Tapiolalle, mutta eipähän Kauniainen ole kaukana. Siinä on taatusti tuleva huomattava kirkonnainen, ennustan minä.
Tänään Seppo-pappi leikitti saarnan yhteydessä riparilaisia ja samalla koko kirkkokansaa, niin että nauru maittoi. Pääsin kirkkokahvilla ensi kertaa puheisiin kiinalaispoikien kanssa, mutta ikäkuulollani oli hiukan vaikea saada selvää heidän englannistaan.
Deaf Sentence -kirjasta opin, että vokaalit on helpompi kuulla kuin konsonantit. Jälkimmäiset ovat niin lyhyitä, kuten esimerkiksi k, p ja t. Ilmankos kuulen mitä hassuimpia väärinymmärryksiä.
*
Eivätkö luonnonmullistukset riittäisi - nyt Ranska, Englanti ja USA ja lienikö niitä muitakin pommittavat Libyaa... Joku väitti kirkolla, että Gaddafilla olisi ydinase - se tästä vielä puuttuisikin!
Älykäs, kiinnostava, ajatuksia herättävä, monitasoinen - tämän haluaisin nähdä uudelleen! Olin eilen katsomassa Täällä pohjantähden alla 2011.
Olin yksin, P oli ilmoittautunut Miron näyttelyesittelyyn. Heti alkoi juttu luistaa ennen näytöstä aivan vieraan ikätoveri-rouvan kanssa, niin hyvin, että pois lähtiessä vakuutimme toinen toisillemme, kuinka hauskaa oli ollut tavata. (Pikkulasten äidit, koirantaluttajat ja vanhat rouvat voivat siitä vaan ruveta juttelemaan toistensa kanssa...) Lisäksi paikalla oli lähes koko Iiron teatterioppilaiden Töölön osasto, joten tuttuja mummeleita oli joka puolella.
Sijoitin viisi (!) euroa käsiohjelmaan, kun ensimmäisessä näytöksessä havaitsin, että puolet näyttelijöistä oli minulle tuntemattomia. Siitä ei kuitenkaan saanut selvää henkilöistä, sillä jokaisella oli monta roolia, eikä näyttelijöitä esitelty kuvien kanssa. Täytyy etsiä netistä Kansallisteatterin henkilökunta ja alkaa opetella nuoria näyttelijöitä.
Oli aika, jolloin helsinkiläisopiskelijana tunsin kaikki Kansallisen näyttelijät, joita tosin silloin oli huomattavasti vähemmän.
Havainto: nuoret nykynäyttelijät eivät ole komeita sankareita tai hurmaavia kaunottaria (vaikka heistä sellaisetkin saisi), niin kuin entisaikojen tähdet. Heidät on siis valittu taitojen perusteella...
*
Näin kaupassa Mimosa-papin, joka on saanut vakituisen viran Kauniaisista. Onnittelin ja valittelin, valittelin ja onnittelin. Kyllä tämä on kauhea menetys Tapiolalle, mutta eipähän Kauniainen ole kaukana. Siinä on taatusti tuleva huomattava kirkonnainen, ennustan minä.
Tänään Seppo-pappi leikitti saarnan yhteydessä riparilaisia ja samalla koko kirkkokansaa, niin että nauru maittoi. Pääsin kirkkokahvilla ensi kertaa puheisiin kiinalaispoikien kanssa, mutta ikäkuulollani oli hiukan vaikea saada selvää heidän englannistaan.
Deaf Sentence -kirjasta opin, että vokaalit on helpompi kuulla kuin konsonantit. Jälkimmäiset ovat niin lyhyitä, kuten esimerkiksi k, p ja t. Ilmankos kuulen mitä hassuimpia väärinymmärryksiä.
*
Eivätkö luonnonmullistukset riittäisi - nyt Ranska, Englanti ja USA ja lienikö niitä muitakin pommittavat Libyaa... Joku väitti kirkolla, että Gaddafilla olisi ydinase - se tästä vielä puuttuisikin!
perjantai 18. maaliskuuta 2011
18.3.2011
Joku viisaus sai minut päättämään, etten lähde tänään teatteripiiriimme. Sydän on rytmitellyt ihan hassusti, ja olenkin ollut suurimman osan päivästä sängyn pohjassa lopen väsyneenä.
P:llä oli kirjastosta Marja Linnankiven Kekkosten miniänä -kirja, jonka lukaisin eilen ja tänään, kesken David Lodgen Deaf Sentence -kirjaa, jota nyt taas pääsen jatkamaan.
David Lodge on yksi lemppareistani. Hän on humoristi, ja kirjoittaa niin upeaa englantia, että jo pelkästä kielestä nauttii suunnattomasti. Kumma ettei huonokuuloisuutta ole enemmän käytetty huumorin lähteenä... Kirjan alussa päähenkilö, hyvin huonokuuloinen lingvistiikan professori, kuuntelee cocktail-kutsuilla nuoren naisen keskustelua korva tietysti melkein tämän suussa, että saisi hälinässä jotain selvää, ja siis näköalana naisen kaula-aukko... Professori ei kehtaa sanoa, ettei kuule, kun ei ole heti alkuun tullut sitä sanoneeksi, ja niin hän turvautuu yes- ja very interesting- tyyppisiin vastauksiin ja tulee luvanneeksi sellaista, mistä hänellä itsellään ei ole aavistustakaan...
Hyödyllistä lukemista ikäkuuloiselle!
Kekkoskirja oli helppolukuinen, mukavaa ajankuvaa ja henkilökuvaa Kekkosista, uuttakin. Vaikka tykkään paksuista kirjoista, joista saa nauttia kauan, tällainen nopea ja helppo on kiva vaihteeksi.
*
Maailma valmistautuu hävittäjineen Libyan varalta, kenties on jo hyökännytkin. Japanin tilanne järkyttää yhä.
Joku viisaus sai minut päättämään, etten lähde tänään teatteripiiriimme. Sydän on rytmitellyt ihan hassusti, ja olenkin ollut suurimman osan päivästä sängyn pohjassa lopen väsyneenä.
P:llä oli kirjastosta Marja Linnankiven Kekkosten miniänä -kirja, jonka lukaisin eilen ja tänään, kesken David Lodgen Deaf Sentence -kirjaa, jota nyt taas pääsen jatkamaan.
David Lodge on yksi lemppareistani. Hän on humoristi, ja kirjoittaa niin upeaa englantia, että jo pelkästä kielestä nauttii suunnattomasti. Kumma ettei huonokuuloisuutta ole enemmän käytetty huumorin lähteenä... Kirjan alussa päähenkilö, hyvin huonokuuloinen lingvistiikan professori, kuuntelee cocktail-kutsuilla nuoren naisen keskustelua korva tietysti melkein tämän suussa, että saisi hälinässä jotain selvää, ja siis näköalana naisen kaula-aukko... Professori ei kehtaa sanoa, ettei kuule, kun ei ole heti alkuun tullut sitä sanoneeksi, ja niin hän turvautuu yes- ja very interesting- tyyppisiin vastauksiin ja tulee luvanneeksi sellaista, mistä hänellä itsellään ei ole aavistustakaan...
Hyödyllistä lukemista ikäkuuloiselle!
Kekkoskirja oli helppolukuinen, mukavaa ajankuvaa ja henkilökuvaa Kekkosista, uuttakin. Vaikka tykkään paksuista kirjoista, joista saa nauttia kauan, tällainen nopea ja helppo on kiva vaihteeksi.
*
Maailma valmistautuu hävittäjineen Libyan varalta, kenties on jo hyökännytkin. Japanin tilanne järkyttää yhä.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
17.3.2011
Pojat yltyivät välipalaa syötyään eilen riehumaan niin, että täytyi pistää heidät ulkoleikkeihin. Täytyy kai myös taas lainata pinkka Enid Blytonin kirjoja, joihin pojat ovat niin addiktoituneet, että jännittävän tuntuisessa Afrikkaseikkailussa ei päästy oikein alkua pitemmälle. No, syynä voi olla myös Vaarin ehdotus piparien leipomisesta.
6-vuotias I halusi tiistaina kuulla loppuun Millainen on Jumala -kirjan. Lisäksi katsoimme kuvat Jaakko Heinimäen Lasten raamatusta, joka on luettu vasta poikien kanssa. Hauskoissa kuvissa on pientä jekkua, kuten Mooseksella Crocksit, jollain henkilöllä kännykkä kädessä tai papiljotit päässä. I oli todella taitava hörähtämään näiden vitsien kohdalla: "Eihän silloin ollut kännyköitä!" jne.
*
Tällä viikolla kaikki on onnistunut minulla taideryhmissä. Marjan ryhmässä sain valmiiksi iloisen ekspressiivisen seisovan naisen, Seijan ryhmässä tein kerralla pikkuisen japanilaistytön pelokkaat, vakavat kasvot, jotka löysin Hesarista, ja Mervin ryhmässä oli hyvä sijainen.
Kyselen opettajiltani, mihin suuntaan minun kannattaisi kehittää maalaustani, mutta he sanovat aina "No sä voit vähän kokeilla monenlaista" tai "Miltä susta itsestäsi tuntuu?" tms. Nämä nuori mies, vieras opettaja, sanoi: "Ilman muuta ronskimpaan, ekspressiivisempään suuntaan - ilman muuta!" Tulin tästä neuvosta hyvin iloiseksi!
Sijaisope myös huomasi yhden korjausehdotuksen revityn kartan päälle maalaamiini viitteellisiin kasvoihin, hyvän ehdotuksen, ja sekin työ tuli valmiiksi. Kiitos hänelle!
*
Kiitoksista puheen ollen, jääkää jossain kauppakeskuksessa tms pitämään ovea laumalle ihmisiä. Ei mistään saa niin paljon niin iloisia kiitoksia.
*
Tapiolan "olohuoneista" yksi on iso ilmava kahvila-ravintola Stockan yläkerrassa. Siellä kokoontuu erilaisia porukoita, esim ryhmä äitejä lastenvaunuineen ja vauvoineen tai ryhmä eläkeläisiä, tapaamaan toisiaan lounaan tai kahvin ääressä.
Me kokoonnuimme eilen ystäväpariskunnan kanssa rupattelemaan ja päätimme jatkaa tapaamisia. Nämä ystävät ovat jo sen verran sairaita, että heille olisi iso juttu kutsua kotiin, ja helpotushan on minullekin tavata kahvilassa. Oli mukava jutella.
*
Huippunopea siivoojamme, jonka palkkio määräytyy kolmen tunnin mukaan, viipyi todistettavasti maanantaina 40 minuuttia... Olin vihainen, ja etsin synkkänä paikkoja, jotka varmasti ovat jääneet siivoamatta. Se ei varmaan oli huomannut niitä tahroja keittiön lattiassa - oli huomannut. Se on varmaan jättänyt ne poikien sormenjäljet vessan oveen - oli pyyhitty pois.
No, joitain pölynpyyhkimisen välttäneitä kohtia sentään tyydytyksekseni löysin - muuten siivoustulos olisi tuntunut yliluonnolliselta. Marita vetoaa siihen, että palkkio on urakasta, ei tunneista. Firman johtaja jo kerran muutamalla eurolla alensi hintaa.
Vaikka Marita olisi millainen ihme, tuntuu oudolta, että urakka sovittiin kolmen tunnin mukaan... Harkitsen taas toimenpiteitä ja ihmettelen mitä...
Pojat yltyivät välipalaa syötyään eilen riehumaan niin, että täytyi pistää heidät ulkoleikkeihin. Täytyy kai myös taas lainata pinkka Enid Blytonin kirjoja, joihin pojat ovat niin addiktoituneet, että jännittävän tuntuisessa Afrikkaseikkailussa ei päästy oikein alkua pitemmälle. No, syynä voi olla myös Vaarin ehdotus piparien leipomisesta.
6-vuotias I halusi tiistaina kuulla loppuun Millainen on Jumala -kirjan. Lisäksi katsoimme kuvat Jaakko Heinimäen Lasten raamatusta, joka on luettu vasta poikien kanssa. Hauskoissa kuvissa on pientä jekkua, kuten Mooseksella Crocksit, jollain henkilöllä kännykkä kädessä tai papiljotit päässä. I oli todella taitava hörähtämään näiden vitsien kohdalla: "Eihän silloin ollut kännyköitä!" jne.
*
Tällä viikolla kaikki on onnistunut minulla taideryhmissä. Marjan ryhmässä sain valmiiksi iloisen ekspressiivisen seisovan naisen, Seijan ryhmässä tein kerralla pikkuisen japanilaistytön pelokkaat, vakavat kasvot, jotka löysin Hesarista, ja Mervin ryhmässä oli hyvä sijainen.
Kyselen opettajiltani, mihin suuntaan minun kannattaisi kehittää maalaustani, mutta he sanovat aina "No sä voit vähän kokeilla monenlaista" tai "Miltä susta itsestäsi tuntuu?" tms. Nämä nuori mies, vieras opettaja, sanoi: "Ilman muuta ronskimpaan, ekspressiivisempään suuntaan - ilman muuta!" Tulin tästä neuvosta hyvin iloiseksi!
Sijaisope myös huomasi yhden korjausehdotuksen revityn kartan päälle maalaamiini viitteellisiin kasvoihin, hyvän ehdotuksen, ja sekin työ tuli valmiiksi. Kiitos hänelle!
*
Kiitoksista puheen ollen, jääkää jossain kauppakeskuksessa tms pitämään ovea laumalle ihmisiä. Ei mistään saa niin paljon niin iloisia kiitoksia.
*
Tapiolan "olohuoneista" yksi on iso ilmava kahvila-ravintola Stockan yläkerrassa. Siellä kokoontuu erilaisia porukoita, esim ryhmä äitejä lastenvaunuineen ja vauvoineen tai ryhmä eläkeläisiä, tapaamaan toisiaan lounaan tai kahvin ääressä.
Me kokoonnuimme eilen ystäväpariskunnan kanssa rupattelemaan ja päätimme jatkaa tapaamisia. Nämä ystävät ovat jo sen verran sairaita, että heille olisi iso juttu kutsua kotiin, ja helpotushan on minullekin tavata kahvilassa. Oli mukava jutella.
*
Huippunopea siivoojamme, jonka palkkio määräytyy kolmen tunnin mukaan, viipyi todistettavasti maanantaina 40 minuuttia... Olin vihainen, ja etsin synkkänä paikkoja, jotka varmasti ovat jääneet siivoamatta. Se ei varmaan oli huomannut niitä tahroja keittiön lattiassa - oli huomannut. Se on varmaan jättänyt ne poikien sormenjäljet vessan oveen - oli pyyhitty pois.
No, joitain pölynpyyhkimisen välttäneitä kohtia sentään tyydytyksekseni löysin - muuten siivoustulos olisi tuntunut yliluonnolliselta. Marita vetoaa siihen, että palkkio on urakasta, ei tunneista. Firman johtaja jo kerran muutamalla eurolla alensi hintaa.
Vaikka Marita olisi millainen ihme, tuntuu oudolta, että urakka sovittiin kolmen tunnin mukaan... Harkitsen taas toimenpiteitä ja ihmettelen mitä...
tiistai 15. maaliskuuta 2011
15.3.2011
Sunnuntaina suku kokoontui Fazelilassa, kaikki terveinä ja paikalla taiwanilaisia myöten, vain kajaanilaiset puuttuivat. Jälleennäkeminen oli kaikissa ikäpolvissa riemuisaa. Ensimmäisen kerran me vanhat osasimme sanoa itseämme vanhaksi polveksi, vaikka isän ja äidin kuoleman jälkeen tunsimme edelleen aika kauan olevamme "keskipolvea"...
Huvitti nuorimman polven itsenäisyys, kun 7, 8, 9, ja 10 ikäiset pikkuserkuspojat sanoivat toisilleen: "Hei, mennään nopeasti varaamaan itsellemme neljän hengen pöytä."
Tarjoilut olivat mitä makoisimmat, ja sitten siirryimme koulutustiloihin katsomaan vanhoja diakuvia. Erinäiset laitteet oli tyylikkäästi peitetty, etteivät suvun tulevat insinöörit ohjelmoisi niitä uusiksi. Koulutussalissa oli kuusi fläppitaulua, joihin lapset mielin määrin piirtelivät.
Kahdella pikkuserkkupojalla oli pienet matkalaukulliset legoja. Omalla neiti lapsenlapsellani (6) oli mustat kiiltonahkakengät, musta pieni käsilaukku ja valkoinen turkisbolero.
Päätimme tietysti tehdä tapauksesta vuosittaisen tradition. Sen sisaruksen, joka vastaa Fazerin koulutuksesta, on myöhäistettävä pikku hiljaa lähestyvää eläköitymistään, jotta pääsemme F:n tiloihin aina hamaan tulevaisuuteen.
*
Kaikessa tässä japanilaisessa ja libyalaisessa murheessa eilen ilahdutti se, että sain sekä Marjan että Seijan tunneilla maalatuksi valmiiksi hyvät työt. Marjan tunnilla ekspressionistisen, värikkään naiskuvan, ja illalla pienen kasvokuvan Hesarissa olleesta pelästyneen ja hämmentyneen näköisestä somasta japanilais-pikkutytöstä (sinimustalla, harmaalla ja vaalealla).
*
Tänään lintsaan ensimmäistä kertaa taidehissaluennon, sillä viikko on vilkas ja olen kuullut aikaisemmin saman luennon Ville Walgrenista. Aurinko paistaa, kohta on ulkoilun aika!
Sunnuntaina suku kokoontui Fazelilassa, kaikki terveinä ja paikalla taiwanilaisia myöten, vain kajaanilaiset puuttuivat. Jälleennäkeminen oli kaikissa ikäpolvissa riemuisaa. Ensimmäisen kerran me vanhat osasimme sanoa itseämme vanhaksi polveksi, vaikka isän ja äidin kuoleman jälkeen tunsimme edelleen aika kauan olevamme "keskipolvea"...
Huvitti nuorimman polven itsenäisyys, kun 7, 8, 9, ja 10 ikäiset pikkuserkuspojat sanoivat toisilleen: "Hei, mennään nopeasti varaamaan itsellemme neljän hengen pöytä."
Tarjoilut olivat mitä makoisimmat, ja sitten siirryimme koulutustiloihin katsomaan vanhoja diakuvia. Erinäiset laitteet oli tyylikkäästi peitetty, etteivät suvun tulevat insinöörit ohjelmoisi niitä uusiksi. Koulutussalissa oli kuusi fläppitaulua, joihin lapset mielin määrin piirtelivät.
Kahdella pikkuserkkupojalla oli pienet matkalaukulliset legoja. Omalla neiti lapsenlapsellani (6) oli mustat kiiltonahkakengät, musta pieni käsilaukku ja valkoinen turkisbolero.
Päätimme tietysti tehdä tapauksesta vuosittaisen tradition. Sen sisaruksen, joka vastaa Fazerin koulutuksesta, on myöhäistettävä pikku hiljaa lähestyvää eläköitymistään, jotta pääsemme F:n tiloihin aina hamaan tulevaisuuteen.
*
Kaikessa tässä japanilaisessa ja libyalaisessa murheessa eilen ilahdutti se, että sain sekä Marjan että Seijan tunneilla maalatuksi valmiiksi hyvät työt. Marjan tunnilla ekspressionistisen, värikkään naiskuvan, ja illalla pienen kasvokuvan Hesarissa olleesta pelästyneen ja hämmentyneen näköisestä somasta japanilais-pikkutytöstä (sinimustalla, harmaalla ja vaalealla).
*
Tänään lintsaan ensimmäistä kertaa taidehissaluennon, sillä viikko on vilkas ja olen kuullut aikaisemmin saman luennon Ville Walgrenista. Aurinko paistaa, kohta on ulkoilun aika!
lauantai 12. maaliskuuta 2011
12.3.2011
Nukuin huonosti, varmaan siksi, että eläydyin japanilaisten olosuhteisiin maanjäristyksen, tsunamin ja mahdollisen ydinonnettomuuden armoilla. Oli kauheaa katsoa, kuinka IHMISTEN KODIT rikkoutuivat tai seilasivat tiehensä tsunamin vauhdissa.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämpi on koti, ja sitä kamalammalta tuntuu jo pelkkä ajatus, että jotenkin menettäisi kotinsa. Koti, sohva, sänky...
Muistan havainnoineeni tätä asiaa, kun uutiset uudenvuodenaattona kertoivat, että kaksi miljoonaa ihmistä oli kokoontunut Rio de Janeiron Copacabanalle vastaanottamaan vuotta 2011. Meillä kaksi ihmistä kokoontui sänkyynsä kirjoineen ja nukahti makeasti paljon ennen juhlahetkeä.
Mutta vauhdikas meilläkin kotoinen lukuilta oli. Sänky huojui ja natisi (lapset ovat siinä pomppineet), kun mies luki Arto Paasilinnan Ulvovaa mylläriä. Hän ei ULVONUT naurusta, mutta nauroi itsensä aivan tikahduksiin ja toimintakyvyttömäksi. "Mikä kohta?" kysyin itsekin kirjan juuri lukeneena.
Mies yritti vastata, mutta ei pystynyt, kiemurteli vain saadakseen henkeä vedetyksi...
Nukuin huonosti, varmaan siksi, että eläydyin japanilaisten olosuhteisiin maanjäristyksen, tsunamin ja mahdollisen ydinonnettomuuden armoilla. Oli kauheaa katsoa, kuinka IHMISTEN KODIT rikkoutuivat tai seilasivat tiehensä tsunamin vauhdissa.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämpi on koti, ja sitä kamalammalta tuntuu jo pelkkä ajatus, että jotenkin menettäisi kotinsa. Koti, sohva, sänky...
Muistan havainnoineeni tätä asiaa, kun uutiset uudenvuodenaattona kertoivat, että kaksi miljoonaa ihmistä oli kokoontunut Rio de Janeiron Copacabanalle vastaanottamaan vuotta 2011. Meillä kaksi ihmistä kokoontui sänkyynsä kirjoineen ja nukahti makeasti paljon ennen juhlahetkeä.
Mutta vauhdikas meilläkin kotoinen lukuilta oli. Sänky huojui ja natisi (lapset ovat siinä pomppineet), kun mies luki Arto Paasilinnan Ulvovaa mylläriä. Hän ei ULVONUT naurusta, mutta nauroi itsensä aivan tikahduksiin ja toimintakyvyttömäksi. "Mikä kohta?" kysyin itsekin kirjan juuri lukeneena.
Mies yritti vastata, mutta ei pystynyt, kiemurteli vain saadakseen henkeä vedetyksi...
torstai 10. maaliskuuta 2011
10.3.2011
Apteekissa empatian tunteeni heräävät. Tiskillä asioi todella vanha mies. Mitenkähän ukkopaha selviää kaikkien reseptiensä ja lääkkeittensä kanssa...
Silloin kuulen vanhuksen sanovan reippaalla äänellä: "Okei, tarttee pyytää työterveyslääkäriä uusimaan resepti."
Se arviointikyvystäni, mitä tulee ihmisten ikään.
Mutta ihmisen ikähän on katsojan silmässä.
*
Terveyskeskuslääkärit puolestaan ovat muuttuneet lääkärisedistä ja -tädeistä poikasiksi ja tyttösiksi, joilla on ikäisikseen hämmästyttävä ammattitaito.
*
Minua katsoo peilistä aika pirteä, melko nuorekas arviolta viisikymppinen nainen. Kun juhlistimme helmikuussa yhteistä syntymäpäiväämme kolmannen serkkuni kanssa, joka on syntynyt samana vuonna ja samana päivänä kuin minä, täytimme kumpikin 69 vuotta. Tunnemme siis itsemme nyt noin 51-vuotiaiksi.
No, ei ihan aina, joskus on aika kremppainen olo...
Apteekissa empatian tunteeni heräävät. Tiskillä asioi todella vanha mies. Mitenkähän ukkopaha selviää kaikkien reseptiensä ja lääkkeittensä kanssa...
Silloin kuulen vanhuksen sanovan reippaalla äänellä: "Okei, tarttee pyytää työterveyslääkäriä uusimaan resepti."
Se arviointikyvystäni, mitä tulee ihmisten ikään.
Mutta ihmisen ikähän on katsojan silmässä.
*
Terveyskeskuslääkärit puolestaan ovat muuttuneet lääkärisedistä ja -tädeistä poikasiksi ja tyttösiksi, joilla on ikäisikseen hämmästyttävä ammattitaito.
*
Minua katsoo peilistä aika pirteä, melko nuorekas arviolta viisikymppinen nainen. Kun juhlistimme helmikuussa yhteistä syntymäpäiväämme kolmannen serkkuni kanssa, joka on syntynyt samana vuonna ja samana päivänä kuin minä, täytimme kumpikin 69 vuotta. Tunnemme siis itsemme nyt noin 51-vuotiaiksi.
No, ei ihan aina, joskus on aika kremppainen olo...
tiistai 8. maaliskuuta 2011
9.3.2011
Toiveeni maahanmuuttajan kohtaamisesta (tosin ohimenevästä) toteutui heti eilen, kun nousin bussiin. Siellä oli joukko ehkä kasiluokkalaisia poikia. Yksi oli pikimusta, iloinen ja suloinen neekeripoika. (Käytän neekeri-sanaa rodullisessa ja hyvin positiivisessa merkityksessä. Asianomaisten kuullen en nimitystä kyllä käytä, koska he eivät siitä pidä. Voisivat suhtautua siihen hienona nimityksenä! - Itselläni on lapsuuden lähetysiltojen jäljiltä peruspositiivinen suhtautuminen afrikkalaisiin, joista kuulimme kerrottavan ja näimme diakuvia.)
Musta poika huusi tuttavallisesti "terve" minulle. Muutenkin, mutta etenkin koska hän oli maahanmuuttaja, vastasin ilahtuneena ja ystävällisesti "terve!".
Poika kajautti koko bussille ensin: "Hei se tykkää musta!" ja sitten: "Mutta se saattaa kyllä olla lähes kuusikymppinen..." (Otin sen kohteliaisuutena.)
Toinen, korealaisen näköinen poika vilkuili minuun anteeksipyytävästi hymyillen ja heläytti neekeripojalle: "Hei mieti vähän, sähän loukkaat ihmistä!"
*
Sain illalla loppuun Kamila Shamsien kirjan Poltetut varjot. Se alkaa Nagasakiin pudotetusta atomipommista, jolloin pääkenkilö Hiroko menettää saksalaisen sulhasensa ja saa itse selkäänsä kolme linnunmuotoista palovammaa.
Hiroko etsiytyy Intiaan sulhasensa sisaren perheen luo, jää sinne ja löytää intialaisen muslimin aviomiehekseen. Hirokon taival (nyt muslimina) jatkuu Istanbulissa, Pakistanissa ja New Yorkissa, siellä taas yhteydessä Kondrad-sulhasen perheen kanssa. Perheen poika ja Hirokon oma poika johkaantuvat taistelemaan Afganistaniin.
Kirjassa on paljon kiintoisaa kulttuurista ja maantieteellistä sisältöä, ja Hirokon selviytymistarina vanhukseksi asti on kiehtova. Mutta kirjan asenne tähän kauniiseen maailmaamme on aika kyyninen: pahuuden perustelut ovat käsittämättömiä, monille hyvillekin ihmisille käy huonosti, ja voiko lopulta keneenkään, hyväänkään ihmiseen, luottaa.
Ja, niin kuin joku kirjan henkilöistä sanoo, Nagasakin uhrit olivat 0,001% toisen maailmansodan uhreista, ja heidän kuolemansa pelasti paljon amerikkalaisia...
Kamalaa.
Toiveeni maahanmuuttajan kohtaamisesta (tosin ohimenevästä) toteutui heti eilen, kun nousin bussiin. Siellä oli joukko ehkä kasiluokkalaisia poikia. Yksi oli pikimusta, iloinen ja suloinen neekeripoika. (Käytän neekeri-sanaa rodullisessa ja hyvin positiivisessa merkityksessä. Asianomaisten kuullen en nimitystä kyllä käytä, koska he eivät siitä pidä. Voisivat suhtautua siihen hienona nimityksenä! - Itselläni on lapsuuden lähetysiltojen jäljiltä peruspositiivinen suhtautuminen afrikkalaisiin, joista kuulimme kerrottavan ja näimme diakuvia.)
Musta poika huusi tuttavallisesti "terve" minulle. Muutenkin, mutta etenkin koska hän oli maahanmuuttaja, vastasin ilahtuneena ja ystävällisesti "terve!".
Poika kajautti koko bussille ensin: "Hei se tykkää musta!" ja sitten: "Mutta se saattaa kyllä olla lähes kuusikymppinen..." (Otin sen kohteliaisuutena.)
Toinen, korealaisen näköinen poika vilkuili minuun anteeksipyytävästi hymyillen ja heläytti neekeripojalle: "Hei mieti vähän, sähän loukkaat ihmistä!"
*
Sain illalla loppuun Kamila Shamsien kirjan Poltetut varjot. Se alkaa Nagasakiin pudotetusta atomipommista, jolloin pääkenkilö Hiroko menettää saksalaisen sulhasensa ja saa itse selkäänsä kolme linnunmuotoista palovammaa.
Hiroko etsiytyy Intiaan sulhasensa sisaren perheen luo, jää sinne ja löytää intialaisen muslimin aviomiehekseen. Hirokon taival (nyt muslimina) jatkuu Istanbulissa, Pakistanissa ja New Yorkissa, siellä taas yhteydessä Kondrad-sulhasen perheen kanssa. Perheen poika ja Hirokon oma poika johkaantuvat taistelemaan Afganistaniin.
Kirjassa on paljon kiintoisaa kulttuurista ja maantieteellistä sisältöä, ja Hirokon selviytymistarina vanhukseksi asti on kiehtova. Mutta kirjan asenne tähän kauniiseen maailmaamme on aika kyyninen: pahuuden perustelut ovat käsittämättömiä, monille hyvillekin ihmisille käy huonosti, ja voiko lopulta keneenkään, hyväänkään ihmiseen, luottaa.
Ja, niin kuin joku kirjan henkilöistä sanoo, Nagasakin uhrit olivat 0,001% toisen maailmansodan uhreista, ja heidän kuolemansa pelasti paljon amerikkalaisia...
Kamalaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)