8.11.2010


Olimme pyhäinpäivän iltana Huopalahden kirkossa, missä luettiin kuluneen kirkkovuoden vainajat. Arvokas ja tunnelmallinen tilaisuus, kuten vuotta aikaisemmin äidinkin kohdalla. Seurakunnat auttavat ihmisiä tälläkin tavalla muistelemaan ja suremaan.

*

Sunnuntai-iltaa taas vietimme Kino Tapiolassa. Näimme Avioliitto ruotsalaiseen tapaan -filmin. Siinä oli kaksi pariskuntaa, joiden rouvat olivat samassa työpaikassa koulussa ja miehet paitsi samassa paperitehtaassa myös hyviä kavereita. Toinen mies hullaantui ystävänsä vaimoon. Nämä hullaantuneet (sanasta "hullu") päättivät olla rehellisiä ja keskustella nelistään asiat halki aikuisella tavalla. (Keskustelemallahan kaikkien parisuhdeongelmien sanotaan selviävän...) Keskustelun seurauksena päätettiin, että siksi ajaksi, kuin tämä huuma kestäisi, muutettaisiin kaikki saman katon alle.

Tykkään kovasti ruotsalaisista filmeistä, ja tämäkin tragikomedia oli taidokkaasti tehty loistavien näyttelijöiden kera. Sekin tuli selväksi, että kaikkien neljän yhteen muuttaminen ei toiminut...

*

Aina kun luen tietokirjallisuutta, kuten nyt Antti Heikkilää, minulle tulee kauhea jano päästä kaunokirjallisuuden ääreen. Hyllystämme löytyi Oskar Parlandin Härän vuodet, jonka kyllä olen joskus nuorena Lumotun tien jälkeen lukenutkin. Voi, miten ihana kirja! Olen puoliksi siirtynyt Kannakselle pikkupojan nahkoihin. Isoäiti on lukenut liian hurjia kohtia Raamatusta pikku Rikille, jolla todellisuus ja Ilmestyskirjan kauhut välillä sekoittuvat... Mutta Teerelän luonto on unelmakaunista, ja minä nautin!

Poikien kanssa taas luemme aika traagista Arja Tiaisen nuortenkirjaa, jossa äidistään orvoksi jäänyt Miika on kauheassa ristiriidassa roistoisänsä kanssa: auttaessaan isää, jota hänellä on ollut kova ikävä, hän samalla toisaalta tekee väärin...

*

Katsoimme Maarit Tastulan Seitsemättä taivasta eilen. Juha Pihkala ja Esko Valtaoja keskustelivat ihmeen kiinnostavasti, toisiaan kunnioittaen, rinnakkain, ei yrittäen "voittaa" toista. Heidän uusi kirjansahan voitti juuri jonkin palkinnon. Ihailin kovasti molempia keskustelijoita!

*

Luokkakaverini T ja minä suunnittelemme tapaamista hänen palvelutalossaan. Vasta isän kuoltua kävi ilmi, että T:n äiti oli myös Helmikodissa. Olimme varmaan tavanneetkin, ainakin joulujuhlissa, muttemme olleet tunnistaneet toisiamme... T on muuttanut hyvissä ajoin palvelutaloon, vaikka on ilmeisesti vielä hyväkuntoinen.

T oli se topakka tyttö, joka vei minut kanssaan jumppamaikkamme Noran luo ja nuhteli Noraa: "Tällä tytöllä on kaikissa muissa aineissa ysit ja kympit, mutta voimistelussa kuutonen. Eihän sellainen käy!!"

Ja niin Nora nosti numeroni seiskan kautta kasiin.

T teki sitten elämäntyönsä liikunnanopettajana. Varmaan hän on kohdellut hyvin kaiken maailman kömpelyksiä, joita luokissa valitettavasti on...