4.11.2010
Kyllä lapset osaavat ottaa kiitoksen ihanasti vastaan ja jakaa iloaan eteenkin päin! A-poika (eilen 8 v.) kertoi riemusta säteillen, että nyt oli äidille iloisia uutisia: hän oli saanut ainekirjoituksesta tarran!!
Kunpa me aikuisetkin osaisimme nämä taidot yhtä hyvin!
*
Ääniä satelee. Yksi talon rouvista kertoi, että oli äänestänyt minua, ja että jos pääsen neuvostoon, hänellä olisi vähän toivomuksia. Konkreettisesti se oli 40-60 -vuotiaiden naisten piiri. Tämän toivomuksen voin viedä kirkkoherralle pääsin tai en.
Olin eilen Heikintorin yläkerrassa äänestämässä. Vieressä oli tuttu kasvo kirkolta. "Äänestin sua - tarjootko kahvit? kysyi hän. Joo, mennäänkö heti kahville? Rouva sanoi laskeneensa vain leikkiä, ja päätimme juoda yhdessä kirkkokahvit!!
*
Sain loppuun Wihuri-tiloista kertovan kirjan, jossa oli ystäväni Inkerin kirjoitus omasta lapsuuden kotitilastaan. Monet tekstit olivat vähän kömpelöitä, mutta itse asia riemastuttavaa: rajaseudun tilojen neuvontatyö uuteen kukoistukseen.
Nyt tavailen taas Antti Heikkilän ruokavalio-ohjeita. Olin muistanut joitakin juttuja vähän väärin, ei ihmekään, ettei paino ollut lähtenyt putoamaan. Toivottavasti nyt lähtee!
*
OLEN MYYNYT ENSIMMÄISEN TAULUNI! Eeva Turusta osti sen nuoren tytön, jonka kuvassa on paljon keltaista valoa. Tuntuu mukavalta!
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti