28.11.2010


Ensimmäinen adventti, Tapiolan kirkon käyttöön vihkimisestä 45 vuotta ja isän kuolemasta tasan vuosi.

Olimme Hoosianna-kirkossa ja sen jälkeen 7 hengen porukalla (mukana H-sisko) Gardenissa kirkkokahvilla.

Kirkas, kylmä, aurinkoinen päivä, joka nyt tässä kolmen jälkeen jo kovasti hämärtää.

*

Olen lukenut kiinnostuneena Eckhart Tollen Läsnäolon voima -kirjaa. Totta joka sana. Eri sanoin paljolti samaa asiaa kuin integraalisessa psykoanalyysissä. Tässä on kuitenkin löydetty "helpompi tie", kun ihmisen melkein ainoana ongelmana nähdään se, ettemme ole useinkaan läsnä tässä hetkessä.

Tämä oivallus on tehty moneen kertaan, mutta Tolle kirjoittaa aika selkeästi ja antaa käytännön vinkkejä, miten erottaa "mielen kärsimys" "aidosta olemisesta".

*

Kysyn mielessäni, että kun on tällaisia hyviä henkisiä opettajia, niin mihin kristinuskoa tarvitaan. Koen nimittäin "läsnäolon tässä hetkessä" samaksi kuin olemisen "Jumalan kämmenellä" tai Tuntematonta sotilasta lainatakseni "suuremmas käres".

Jos pitäisi perustella jollekulle, joka (kuten kai jokainen joskus) epäilee Jumalan olemassaoloa, miksi valitsen kristinuskon, niin sanoisin kai jotain tällaista:

1. Ensinnäkin, kristittyjä me perussuomalaiset (eli siis persut!) olemme hyvin syvästi kulttuuriltamme, joka juontaa vuosisatojen takaa. Ateisti käyttää huomaamattaan lainoja raamatusta, eikä puhetta juurikaan tule pidettyä ilman jotakin raamatusta lainattua ilmausta. Oletteko joskus sanoneet esimerkiksi "Valoa kansalle!"

Kristinuskon valtavaa vaikutusta kulttuuriin ei voi sivuuttaa. Uskontoomme pohjautuva suurenmoinen musiikki, kuvataide, upea arkkitehtuuri...

2. Uskoipa Jumalaan tai ei, historiallisena henkilönä Jeesus on erinomaisen vahvasti todistettu henkilö. Hän on elänyt maan päällä, ja useat evankelistat ovat kirjoittaneet melko yhtenevästi siitä, mitä hän on tehnyt ja puhunut.

3. Evankeliumien keskeinen sanoma on rautaa! Kaikki sopii myös yks´ yhteen modernin psykologian kanssa. Ihminen voi hyvin, kun hän suostuu vastaanottamaan anteeksiannon (tultuaan virheistään tietoiseksi) ja kun hän toimii lähimmäisensäkin hyväksi.

4. Jumala ja iäisyyden näkökulma ovat salaisuuksia, joita emme voi vuorenvarmasti tietää. Usko saa olla heikkoa hapuilua. Tahto, toivominen riittää, se että en sulje pois Jumalan olemassaolon mahdollisuutta.

5. Eikö Tollen "läsnä oleminen hetkessä" ole juuri elämistä, elämän lahjan vastaanottamista? Eikö Tollen "mieli" ole juuri yritystä vääntää Jumalan lahjaa, tätä hetkeä, toiseksi kuin se on? Eikö "läsnä oleminen hetkessä" väkisinkin tuo ihmisen mieleen iloa ja kiitollisuutta?

Kenelle silloin olemme kiitollisia? Voisiko kiitollisuutemme kohdetta sanoa Jumalaksi?

4. Ihmisen psyykkisen terveyden kannalta on tärkeää, ettei hän koe olevansa maailmansa keskipiste (itse oma epäjumalansa). Se, että uskoo johonkin suurempaan voimaan kuin oma itse, pitää ihmistä tasapainossa. Vaikka siihen voimaan, joka on antanut minulle tämän hetken!