26.8.2010


Tapiolan seurakunnan Viron-reissulla.

Laiva oli hitain mahdollinen eikä bussikaan aivan tasokkaimpia. Kaikki muu olikin mukavaa.

Ihailimme Tallinnan ja koko Läänemaan uutta ilmettä ja hienoja puistoja, upeita niittyjä ja nurmikkoja. Oppaamme Meeli sanoi, että Virossa maaperä on kosteampaa kuin Suomessa. Kelpasi suurten karja- ja lammaslaumojen pureskella vihreistä vihreintä ruohoa.

Haapsalukin oli aivan eri kaupunki kuin viimeksi. Virolaiset näköjään korjaavat, kunnostavat ja rakentavat uutta, jos heillä vain on siihen mahdollisuus.

27.8.

Pitkä, paljon kiinnostavaa ja kaunista sisältänyt päiväohjelma - edelleen ihmettelen näitä hienoja nurmikoita ja niittyjä.

Hotellimme Pärnussa oli samantapainen siisti, kauniisti laitettu perhehotelli kuin Haapsalun melkein kaislikossa sijainnut Villa Päev. Tämä oli Villa Eeden ja ravintolakin oli Paradiis...

Matkamme "päätapahtuma" oli Pärnun Elisabetin kirkon uusien urkujen vihkimisjuhla - Tapiolakin oli kantanut kortensa kekoon, ja virallinen tapiolalaislähetystö myös paikalla. Kirkko pullisteli väkeä ja kuuma oli. Piispat vihkivät, kuorot lauloivat ja urut soivat. Siihen meni tunti, ja kahvituksen piti alkaa, koska klo 20 oli alkamassa urkukonsertti, joka ohjelman mukaan näytti pitkältä.

Silloinpa urkuri alkoi kiittää eri tahoja, kertoi jotain uruista jne. Meeli sanoi seuraavana päivänä, että hyvän urkurin pitäisi soittaa urkuja eikä puhua. Mies oli narsisti, jolta puuttui tilannetaju kokonaan. Hänen esityksensä kesti TUNNIN. Tapiolalainen matkanjohtajamme totesi, että virolaisilta puuttuu sellaista suunnitteluosaamista, mitä meillä Suomessa on, mutta Meeli kyllä oli hyvin osannut suunnitella matkaohjelmamme.

Oli jotenkin kiusallista katsoa niin avoimen narsistista ihmistä TUNNIN...

Kävelimme toisen pariskunnan kanssa hotellille, kun urkuri vihdoin lopetti puheensa. Raikas iltailma virkisti. Joku, joka oli jaksanut jäädä kahvitukseen ja urkukonserttiin, kehui kovasti molempia.

28.8.

Virolaiset eivät ole niin lihavia kuin suomalaiset, mutta paljon hyvinvoivamman näköisiä kuin 10 - 15 vuotta sitten. Silloin näki suorastaan nälkiintyneen näköisiä ihmisiä. Vaurastumisen myötä ja optimismin vallitessa heistä on tullut rennompia, hymyilevämpiä ja todella ystävällisiä. Arkuutta ja alemmuudentunnetta ei enää näe.

Reissu sen kuin paranee. Päivän monista kiintoisista kohteista oli ihanin pikkusaari Manija, jonne pääsimme kolmessa ryhmässä moottoriveneellä. Saarella oli ihmeellinen avaruus ja valo, joka kuulemma houkuttelee taiteilijoita paikalle. Asukkaita on nelisen perhettä, ja lounas maatalon pihalla herkullinen.

Saimme syödä omppuja puiden alta (eikö saarella ole peuroja?), ynnä muuta vanhanaikaista.

Mattokutomo, pikku ortodoksikirkko, kouluna toimiva upea kartano... Illalla söimme hyvin hevostilalla ja saimme opetusta rivitanssissa itseltään lajin maailmanmestarilta ja tyttäreltään.

29.8.

Kotimatka. Tällä retkellä on hauskaa sekin, että matkalaisia tapaa Tapiolassa, eikä hajaannuta ympäri Suomen.

Loistomatka!