tiistai 8. kesäkuuta 2010

8.6.2010


Juuri palanneena lasten kanssa tehdyltä kahden päivän matkalta, jolla lapset oppivat uuden sanan "etappi". Ensimmäinen etappi oli Porvoon vanha kirkko ympäristöineen. Oli hauska huomata, miten lapset jo osasivat tarkastella ja ihmetellä kaikkea näkemäänsä. O piirsi illalla kuvan kirkosta, ja joen vastarannalla olevan tykin toimintaperiaatetta tutkittiin.

Hampurilaisten jälkeen ajoimme Myllykoskelle P:n kummitätiä tervehtimään. Tyttäret ja vävy olivat paikalla, ja lapset käyttäytyivät kuin kolme enkeliä. Enemmän vauhtia heihin tuli I-ystävän luona Inkeroisissa, missä muisteltiin menneitä, lasten äidin leikkikaveria ja -ympäristöä. Ihana tapaaminen.

Perillä Kotkan Seurahuoneella nautittiin ison perhehuoneen lokoisista oloista Viisikon seikkailujen ylläpitämässä jännityksessä. Aamulla oli sitten matkan pääkohta (lasten mielestä): hotelliaamiainen!! He söivät kipon toisensa jälkeen mueslia ja jugurttia, samaa, mitä saavat joka iltapäivä mummolassakin... A-poika tosin osoitti tulevan (ja toki nykyisenkin) kulinaristin elkeitä esim. pippuroimalla metwurstiviipaleet vahvasti ja syömällä ne sitten mitenkään naamaansa vääntämättä...

Maretariumissa O-poika merkitsi muistiin kaikki tuntemansa kalalajit ja me muut pällistelimme muuten vain. Hieno paikka. Mutta hienompaa oli tulossa: Merikeskus Vellamo. Kuulin talvella siitä puolentoista tunnin arkkitehtuuriluennon, ja nyt sitten näin sen livenä, jos rakennuksesta voi niin sanoa. Hiukan muistuttaa Kiasmaa, mutta paljon upeampi! Haluaisin sinne uudestaan kokonaiseksi päiväksi. Museot olivat myös huippuluokkaa.

Illalla oli laadittu adjektiivileikki, ja kotimatkalla täytettiin sen aukot ja saatiin hyvät naurut. Sitten palattiin taas Viisikon maailmoihin Cornwallin myrskyiselle rannikolle. Kun vielä poikettiin Loviisassa pizzoilla ja saatiin siten kaikki roskaruokatoivomukset täytettyä, voin vain todeta O-pojan sanoin, että matka oli "ikimuistoinen".

O sanoikin moneen kertaan, että tämän ja tämän hän tulee muistamaan loppuelämänsä. Hän on jo loistavassa turisti-iässä.

*

Matkaa edeltävänä viikonloppuna oltiin kaksi (valoisaa) yötä mökillä, ja lapsiperheemmekin tuli ensimmäistä kertaa tänä kesänä yöksi. Kaiken kukkuraksi pikkuserkut olivat naapurissa, ja pojilla riitti yhteisiä hommia. O kertoi myöhemmin, että vuotta nuorempi poika-pikkuserkku oli saanut todistuksen kaikkiin kohtiin merkinnän "Osaat erittäin hyvin". Veitikka silmäkulmassa O totesi: "Minulla oli monipuolisempi todistus!!"

P on rakentanut hienon lavan yrttimaaksemme, ja siihen on nyt taimet istutettu. Jännitämme kovasti jättääkö saaren peura-asujaimisto yrtit rauhaan... Varmaan ainakin lipstikan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti