5.5.2010
Tätä valaistusta en kyllä pysty kuvaamaan. Vastaharavoidun pihamme takana on lehtipuustoa, jonka matalalta paistava aurinko värjää ihmeelliseksi punaharmaaksi sädehtiväksi metsäksi. Aiemmin satoi, ehkä sekin lisää hohdetta.
*
Tytär soitti kuulumisia muskarin kevätkonsertista. Ensimmäinen konsertti alkoi kuulutuksella: Aluksi esiintyy trio, jossa se ja se soittaa sitä ja sitä instrumenttia, se ja se sitä ja sitä ja (lapsenlapseni) selloa, joka kylläkin on unohtunut kotiin. Seurasi yleinen riemu. Tytär kaahasi hakemaan sellon, ja toisessa konsertissa se oli mukana. Kuulemma O-pojan osuus meni hyvin ja trio sai jo keikkakutsuja.
*
P oli pihatalkoissa ja minä hiukan jännittävässä kokouksessa taiteen perusopetuksen tiimoilta. Kokous alkoi hyvin viileissä tunnelmissa, sillä olemme olleet kovasti pahoilla mielin ja hämmentyneitä opettajamme tavasta viestiä meille. Ajattelin, että kyllä asiaa täytyy jotenkin käsitellä, ja otin sen puheeksi. Opettaja sanoi, että olen ymmärtänyt hänen viestinsä väärin ja että hän oli tarkoittanut päinvastaista. Onneksi reilu ryhmä tuli kokonaisuudessaan tuekseni ja kaikki sanoivat ymmärtäneensä samoin kuin minä.
Ope on sitä saippuapala-tyyppiä, joka ei kuule palautetta, ja tämäkin asia ohitettiin... Ehkä niin oli parasta.
Minulla on lopputyöesittely jo nyt keväällä, ja näyttelyn pidämme, niin kuin sovimme, omanamme ja hoidamme kustannukset, ripustamisen jne itse.
*
Vieläkin takerrun opettajan puheisiin. Hän siis kirjoitti, että emme tämän koulutuksen perusteella ole näyttelykypsiä. Sanoimme, että onhan työkkärin kevätnäyttelyissäkin aivan aloittelijoiden töitä, joista kaikki todellakaan eivät ole kovin "hyviä". Sinne ei valitakaan töitä taiteellisen tason perusteella, vaan aiheen alle sopivia, sanoi ope.
Miksi sitten meidän töidemme pitäisi kaikkien olla taiteellisesti korkeatasoisia, jotta näyttely voidaan järjestää? Aihehan on ryhmämme lopputyönäyttely!!
No, nyt tämä asia saa jäädä omaan arvoonsa. Onneksi meillä on niin mukava ryhmä!
*
Hehku lehtipuumetsästä ehti sammua tänä aikana.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti