31.5.2010
I-tyttö (5) oli mukanamme saaressa, reippaana ja seurallisena, kuten äitinsä aikoinaan. Kotiin ei ollut ikävä, mutta kun sitten saavuttiin kodin parkkipaikalle, juoksu äidin syliin oli vauhdikas, ja Mummo ja Vaari unohtuivat samassa.
Vaikka Pinja on kiltti koira, hän on kuitenkin kimeä-ääninen ja tutustumishaluinen. I pelkäsi tosissaan. Pari kriittistä ja itkuista kohtaamista sattui, ja I halusi kulkea Krölleen kaukaisempaa polkua, jolla Pinjan kohtaaminen olisi tuskin odotettavissa. Hän myös halusi seuraa vessareissuille: "Mentäiskö Mummo pissoille?" Kun suoritin iltapesua saunan rappusilla, I oli tietysti seurana ja sanoi ihastuneena naurahtaen: "Kyllä on ihanaa, kun saa katsoa kuinka sä peset naamaa!"
Tiitiäisen satupuu tuli luetuksi pariin kertaan, sillä I on itsekin innokas loruttelija ja sanoilla leikkijä.
*
Laitoin lisää oreganoa (mäkimeiramia) viime kesänä tekemiimme kukkapenkkeihin, sillä se kukkii melkein koko kesän kauniisti. P kantoi multaa tekemäänsä yrttipuutarhalaatikkoon, ja kylläpä se vetääkin sitä paljon. Täyttämistä pitää jatkaa ensi kerralla, jolloin myös istutamme yrttien taimia.
*
Sunnuntai oli aurinkoinen, linnut lauloivat, ja kaikki oli niin vihreää kuin vain voi olla. Tosin ostamani Marimekon vahakangas terassin pöydällä (heleä kukkaniitty) melkein ylitti luonnon; varsinkin terassilta merelle katsoessa maisema näytti tavallista harmaammalta pöytäliinan vaikutuksesta.
Sunnuntai-aamuna klo 7 vanhalla luotsiasemalla päin oli iso musta pilvi, joka tummensi merenkin synkeän harmaaksi. Mutta pilvessä oli ohuempi kohta, josta auringonvalo näkyi HOPEISENA, ja se muodosti kaksi isoa HOPEISTA läikkää mereen. Erikoinen väritys, jota katselin kauan, ennen kuin taivas sitten kirkastui ja aurinko oli taas kultainen.
Kultainen kuin I-tytön hiukset.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
perjantai 28. toukokuuta 2010
29.5.2010
Laitoin eilen monia ruokalajeja mökille vietäväksi - olemme lähdössä I-tytön kanssa, ja muitakin ehkä tulee. Vähän vaikeaa se oli, kun koko ajan täytyy pitää peukkuja Irja Askolalle - Helsingin piispanvaalin toinen kierros on ensi viikolla.
*
Iloitsin, että John Irving tykkäsi KOM-teatterin Kaikki isäni hotellit esityksestä. Pidin aikoinaan hänen kirjojaan liian pähkähulluina, mutta olen kehittynyt (pähkähulluun suuntaan?), ja itse pidin kovasti näytelmäversiosta - ei ihan helpoimpia kirjoja näyttämölle tuotavaksi.
Laitoin eilen monia ruokalajeja mökille vietäväksi - olemme lähdössä I-tytön kanssa, ja muitakin ehkä tulee. Vähän vaikeaa se oli, kun koko ajan täytyy pitää peukkuja Irja Askolalle - Helsingin piispanvaalin toinen kierros on ensi viikolla.
*
Iloitsin, että John Irving tykkäsi KOM-teatterin Kaikki isäni hotellit esityksestä. Pidin aikoinaan hänen kirjojaan liian pähkähulluina, mutta olen kehittynyt (pähkähulluun suuntaan?), ja itse pidin kovasti näytelmäversiosta - ei ihan helpoimpia kirjoja näyttämölle tuotavaksi.
torstai 27. toukokuuta 2010
28.5.2010
Lopputyöesittelyni on onnellisesti ohi.
Tein kiintoisan havainnon vasta parin viime viikon aikana: olen tehnyt naiskuvia alusta asti, paljon, ja useissa maisemissanikin on pikkutyttö, naishahmo tai joku metsän haltijatar. Niissäkin maisemissa, joissa ei ole, koen maiseman näkijän olevan "kuvassa mukana". "Sisilian kukkulatkin" kuvaavat ihmisen elämän mahdollisuuksia.
On siis ymmärrettävää, että lopputyön aiheeksi valikoituivat naiskuvat (nainen kai siksi, että itse olen nainen). Itse koen ne sisäisinä kuvina. Ihminen on aiheena juuri siksi niin kiinnostava, että ihmisessä on hyvä ja paha, persoonallisuus ja sielu. Ja maisemaan verrattuna ihminen on sikäli vielä kauniimpi, että hän pystyy rakkaudellisiin tekoihin.
*
Olen Riikalle todella kiitollinen siitä, että hän opetti minulle ohuiden kerrosten tekniikan, ynnä kärsivällisyyttä. Vaikka monet aikaisemmat akryyli-pastellityöni ovat voineet olla kivoja, minua on aina vähän vaivannut se, että pastellilla jatkamiseen on ollut syynä osaamattomuus ja kärsimättömyys. Olen halunnut saada valmista aikaiseksi, eivätkä taidot ole ihan riittäneet akryylillä viimeistelyyn.
Vaikka nyt jatkaisin miten hulvattomasti tahansa, tiedän, että osaan akryylitekniikan. Se tuntuu tosi hyvältä.
*
Vaikuttaa siltä, että abstraktit pikkutyöt tulevat mukaan näyttelyripustukseen. Naiskuvien katseet ovat intensiivisiä ja katsoja kaipaa ehkä "välimerkkejä" tai hengähdystaukoja niiden katsomiseen. Voi myös olla, että pudotan vielä yhden naiskuvan pois.
*
Pojilla on mahtava inkkarileikki koulun metsässä koulupäivän jälkeen. Olen antanut heille luvan jäädä tunniksi leikkimään ennen Mummolaan tuloa. Mukana on Otson kolme luokkakaveria ja Atte. On ihanaa, että Otso ottaa Aten mukaan luokkansa leikkeihin!!
Eilen pojat askartelivat meillä ostamistaan sulista Otson luokan neljälle inkkarille, Atelle (ja Inkalle!) inkkaripäähineet. Inkkariheimolla on oma kieli, ja leikissä on itse keksityt säännöt. Hauskaa!
*
Venetsiaan sijoittuva kirjani Stormen on siitä tylsä, että siinä ei juuri ole hyvää ja kaunista. Minusta kirjassa pitäisi olla jotain valoisaa sentään, tai edes jonkun henkilön pyrkimystä hyvään. Toivon vielä, että sellaistakin alkaisi löytyä kaiken kurjan seasta...
Lopputyöesittelyni on onnellisesti ohi.
Tein kiintoisan havainnon vasta parin viime viikon aikana: olen tehnyt naiskuvia alusta asti, paljon, ja useissa maisemissanikin on pikkutyttö, naishahmo tai joku metsän haltijatar. Niissäkin maisemissa, joissa ei ole, koen maiseman näkijän olevan "kuvassa mukana". "Sisilian kukkulatkin" kuvaavat ihmisen elämän mahdollisuuksia.
On siis ymmärrettävää, että lopputyön aiheeksi valikoituivat naiskuvat (nainen kai siksi, että itse olen nainen). Itse koen ne sisäisinä kuvina. Ihminen on aiheena juuri siksi niin kiinnostava, että ihmisessä on hyvä ja paha, persoonallisuus ja sielu. Ja maisemaan verrattuna ihminen on sikäli vielä kauniimpi, että hän pystyy rakkaudellisiin tekoihin.
*
Olen Riikalle todella kiitollinen siitä, että hän opetti minulle ohuiden kerrosten tekniikan, ynnä kärsivällisyyttä. Vaikka monet aikaisemmat akryyli-pastellityöni ovat voineet olla kivoja, minua on aina vähän vaivannut se, että pastellilla jatkamiseen on ollut syynä osaamattomuus ja kärsimättömyys. Olen halunnut saada valmista aikaiseksi, eivätkä taidot ole ihan riittäneet akryylillä viimeistelyyn.
Vaikka nyt jatkaisin miten hulvattomasti tahansa, tiedän, että osaan akryylitekniikan. Se tuntuu tosi hyvältä.
*
Vaikuttaa siltä, että abstraktit pikkutyöt tulevat mukaan näyttelyripustukseen. Naiskuvien katseet ovat intensiivisiä ja katsoja kaipaa ehkä "välimerkkejä" tai hengähdystaukoja niiden katsomiseen. Voi myös olla, että pudotan vielä yhden naiskuvan pois.
*
Pojilla on mahtava inkkarileikki koulun metsässä koulupäivän jälkeen. Olen antanut heille luvan jäädä tunniksi leikkimään ennen Mummolaan tuloa. Mukana on Otson kolme luokkakaveria ja Atte. On ihanaa, että Otso ottaa Aten mukaan luokkansa leikkeihin!!
Eilen pojat askartelivat meillä ostamistaan sulista Otson luokan neljälle inkkarille, Atelle (ja Inkalle!) inkkaripäähineet. Inkkariheimolla on oma kieli, ja leikissä on itse keksityt säännöt. Hauskaa!
*
Venetsiaan sijoittuva kirjani Stormen on siitä tylsä, että siinä ei juuri ole hyvää ja kaunista. Minusta kirjassa pitäisi olla jotain valoisaa sentään, tai edes jonkun henkilön pyrkimystä hyvään. Toivon vielä, että sellaistakin alkaisi löytyä kaiken kurjan seasta...
27.5.2010
Kerääntyneet lehdet ahmittuani ja väsymykset pois nukuttuani olin jo eilen illalla pirteänä huomattavassa kulttuuritapahtumassa. HYART eli Helsingin yliopiston työntekijöiden taidekerho piti perinteisen kevätnäyttelynsä tällä kertaa taas Porthanian yläkerrassa kuohuviinin ja kakkujen kera. Alina oli tehnyt tosi hyvän ripustuksen, ja E:n ja H-siskon töiden lisäksi oli paljon kiinnostavaa katsottavaa, ja mm. kolme siskoani ja muita tuttuja läsnä.
Olen myös saanut onnitteluja opettajiltani Espoo Artiin pääsemisen johdosta, joten taidepitoista on! Täksi illaksi valmistelen lopputyöesittelyni ryhmällemme ja opettajallemme.
*
Matkallamme oli mukana vanha hieno töölöläisrouva, joka kertoi harrastuksistaan Töölön kulttuurikerhossa. Sanoin, että meillä lienee yhteisiä tuttuja, koska itse kuulun Töölön teatteripiiriin. Matkakumppani kyseli useaan kertaan piiristä, ja kun odotimme laukkujamme Helsingissä, hän uskoi minulle, että aikoi myös liittyä ko. piiriin. Tuli vähän syyllinen olo jo etukäteen, sillä meillä on kiinteä neljän hengen kahviporukka Töölössä... Mutta eiköhän uudella tuttavuudellani ole tosiaankin tuttuja porukassa, ja voinhan jutella hänen kanssaankin.
Kerääntyneet lehdet ahmittuani ja väsymykset pois nukuttuani olin jo eilen illalla pirteänä huomattavassa kulttuuritapahtumassa. HYART eli Helsingin yliopiston työntekijöiden taidekerho piti perinteisen kevätnäyttelynsä tällä kertaa taas Porthanian yläkerrassa kuohuviinin ja kakkujen kera. Alina oli tehnyt tosi hyvän ripustuksen, ja E:n ja H-siskon töiden lisäksi oli paljon kiinnostavaa katsottavaa, ja mm. kolme siskoani ja muita tuttuja läsnä.
Olen myös saanut onnitteluja opettajiltani Espoo Artiin pääsemisen johdosta, joten taidepitoista on! Täksi illaksi valmistelen lopputyöesittelyni ryhmällemme ja opettajallemme.
*
Matkallamme oli mukana vanha hieno töölöläisrouva, joka kertoi harrastuksistaan Töölön kulttuurikerhossa. Sanoin, että meillä lienee yhteisiä tuttuja, koska itse kuulun Töölön teatteripiiriin. Matkakumppani kyseli useaan kertaan piiristä, ja kun odotimme laukkujamme Helsingissä, hän uskoi minulle, että aikoi myös liittyä ko. piiriin. Tuli vähän syyllinen olo jo etukäteen, sillä meillä on kiinteä neljän hengen kahviporukka Töölössä... Mutta eiköhän uudella tuttavuudellani ole tosiaankin tuttuja porukassa, ja voinhan jutella hänen kanssaankin.
tiistai 25. toukokuuta 2010
25.5.2010
Seuraavassa perusteellinen ja tyhjentävä Pohjois-Italian kuvaus: KAUNISTA, ultrasiistiä, järjestäytynyttä (sitä rikollista puolta ei nähty), TYYLIKÄSTÄ, hyvinvoivaa. Sikäläisillä on vahva estetiikan taju.
Siinä se oli. Piste.
*
Milanossa nähtiin duomo, galleriakäytävä castello ja La Scala. Tyyliä kaduilla!
Verona oli viehättävä. Bussi vei meidät vihreistä vihreimmälle kukkulalle, jossa varakkaimmat asuvat. Ihania ruokatoreja. Loppumattomasti luokkaretkeläisiä - hellluntai-aatto.
ET-lehden lukijat olivat vähintäänkin "syd. siv. om." ja kaikesta kiinnostuneita, useimmat hyvinkin paljon matkustelleita. Opas 25 vuotta Italiassa asunut, sarjassa "erinomainen", joten saimme paljon mutta sopivasti tietoa. Hän oli pitkä tyylikäs nainen, jolla oli iso, kauas näkyvä, blondattu hiuspehko. Venetsiassa hänkin joutui sentään väenpaljoudessa kantamaan pitkävartista keltaista kukkaa, jota seurasimme.
Sirmionen niemenkärki ja kaupunki olivat niin kauniita, että nyt ei tarvitse enää kauniiden paikkojen metsästämiseksi matkustaa. Jos Tapiolasta jotain puuttuu, se on Sirmionessa. Niemi näkyikin hotellissa omalle terassillemme, ja toisella suunnalla järven takana lumihuippuiset vuoret.
*
Matkamuistiinpanoja:
"Vietämme vapaapäivää, helluntaita, rantaraitin penkeillä, omalla terassilla, ravintolan ulkopöydässä. Italialaisia on tullut Gardalle pyhän viettoon.
Heräsin eilen yöunista, kun Inter Milan voitti Champions-liigan loppuottelun ja kaupunki alkoi huutaa täyttä kurkkua, mikä sitten jatkuikin aamuun asti. Aamulla vertailtiin eri korvatulppatyyppien paremmuutta. Hauska savolaismies kehui rouvansa tulppia: "Minun vaimoni käyttää silikoneja!"
Järvellä veneillään vilkkaasti, rantakaduilla ja aallonmurtajalla maleksitaan hellevaatteissa suuntaan ja toiseen, kannetaan reppuja ja moottoripyöräkypäriä. Laivat lähtevät ja toiset saapuvat järven eri kylistä. Linnut sirkuttavat.
Vuodenkierto on täällä omanlaisensa. Respan vanha herra varoittaa meitä uimisesta: "Nyt on talvi!" Täkäläisten mielestä kevätkään ei ole vielä alkanut, vaikka kaikki on syvänvihreää, ja ellei puu tai pensas kuki, se on sen jo tehnyt. Unikkoniityt lainehtivat auringossa.
Näemme lähiduomon seinässä konsertti-ilmoituksen: tänään klo 17 San Antonion kirkossa. Respa ei kuitenkaan ole kuullutkaan sen nimisestä kirkosta, joten se sijaitsee jossain muualla. Mutta siis melkein saimme kokea konserttielämyksen.
Täällä pohjoisessakin englannintaito on heikko. Nuori poika-myyjä selittää italiaksi, että toinen myyjä, hetkinen vain, puhuu englantia. Se osoittautuu sujuvaksi sekoitukseksi saksaa ja italiaa sävytettynä aavistuksella englantia.
No, tällä italiantaidolla ei voi kyllä moitiskella muita... Kotona ostan upean italiankielisen lehden ja italia-suomi -sanakirjan ja alan opiskella. - Harakanpesä tosin tästäkin aikomuksesta tullee."
*
Venetsian olin kirjallisuuden pohjalta kuvitellut juuri sellaiseksi, kuin se sitten olikin. Kiitos, Donna Leon ja kumppanit. San Marco oli kyllä sarjassaan NIIN hieno ja kaunis, että luuli taivaaseen tulleensa.
Helle oli melkoinen, mutta kapeat "callet" onneksi varjoisia.
*
Viileä hento sade ja metsän tuoksu olivat raikas tervetulotoivotus yöllä kotiin.
Viitaten isän kansakoulutoverin "Talven riemut" -aineen päätöslauseeseen ("Puhutaan mitä puhutaan, mutta kyllä suvi kaikkein paras vuodenaika on.") päätän kuvauksen matkaan kovasti tyytyväisenä lähestyvien prinsessahäiden kunniaksi ruåtsinkielellä: Borta bra men hemma bäst!
Seuraavassa perusteellinen ja tyhjentävä Pohjois-Italian kuvaus: KAUNISTA, ultrasiistiä, järjestäytynyttä (sitä rikollista puolta ei nähty), TYYLIKÄSTÄ, hyvinvoivaa. Sikäläisillä on vahva estetiikan taju.
Siinä se oli. Piste.
*
Milanossa nähtiin duomo, galleriakäytävä castello ja La Scala. Tyyliä kaduilla!
Verona oli viehättävä. Bussi vei meidät vihreistä vihreimmälle kukkulalle, jossa varakkaimmat asuvat. Ihania ruokatoreja. Loppumattomasti luokkaretkeläisiä - hellluntai-aatto.
ET-lehden lukijat olivat vähintäänkin "syd. siv. om." ja kaikesta kiinnostuneita, useimmat hyvinkin paljon matkustelleita. Opas 25 vuotta Italiassa asunut, sarjassa "erinomainen", joten saimme paljon mutta sopivasti tietoa. Hän oli pitkä tyylikäs nainen, jolla oli iso, kauas näkyvä, blondattu hiuspehko. Venetsiassa hänkin joutui sentään väenpaljoudessa kantamaan pitkävartista keltaista kukkaa, jota seurasimme.
Sirmionen niemenkärki ja kaupunki olivat niin kauniita, että nyt ei tarvitse enää kauniiden paikkojen metsästämiseksi matkustaa. Jos Tapiolasta jotain puuttuu, se on Sirmionessa. Niemi näkyikin hotellissa omalle terassillemme, ja toisella suunnalla järven takana lumihuippuiset vuoret.
*
Matkamuistiinpanoja:
"Vietämme vapaapäivää, helluntaita, rantaraitin penkeillä, omalla terassilla, ravintolan ulkopöydässä. Italialaisia on tullut Gardalle pyhän viettoon.
Heräsin eilen yöunista, kun Inter Milan voitti Champions-liigan loppuottelun ja kaupunki alkoi huutaa täyttä kurkkua, mikä sitten jatkuikin aamuun asti. Aamulla vertailtiin eri korvatulppatyyppien paremmuutta. Hauska savolaismies kehui rouvansa tulppia: "Minun vaimoni käyttää silikoneja!"
Järvellä veneillään vilkkaasti, rantakaduilla ja aallonmurtajalla maleksitaan hellevaatteissa suuntaan ja toiseen, kannetaan reppuja ja moottoripyöräkypäriä. Laivat lähtevät ja toiset saapuvat järven eri kylistä. Linnut sirkuttavat.
Vuodenkierto on täällä omanlaisensa. Respan vanha herra varoittaa meitä uimisesta: "Nyt on talvi!" Täkäläisten mielestä kevätkään ei ole vielä alkanut, vaikka kaikki on syvänvihreää, ja ellei puu tai pensas kuki, se on sen jo tehnyt. Unikkoniityt lainehtivat auringossa.
Näemme lähiduomon seinässä konsertti-ilmoituksen: tänään klo 17 San Antonion kirkossa. Respa ei kuitenkaan ole kuullutkaan sen nimisestä kirkosta, joten se sijaitsee jossain muualla. Mutta siis melkein saimme kokea konserttielämyksen.
Täällä pohjoisessakin englannintaito on heikko. Nuori poika-myyjä selittää italiaksi, että toinen myyjä, hetkinen vain, puhuu englantia. Se osoittautuu sujuvaksi sekoitukseksi saksaa ja italiaa sävytettynä aavistuksella englantia.
No, tällä italiantaidolla ei voi kyllä moitiskella muita... Kotona ostan upean italiankielisen lehden ja italia-suomi -sanakirjan ja alan opiskella. - Harakanpesä tosin tästäkin aikomuksesta tullee."
*
Venetsian olin kirjallisuuden pohjalta kuvitellut juuri sellaiseksi, kuin se sitten olikin. Kiitos, Donna Leon ja kumppanit. San Marco oli kyllä sarjassaan NIIN hieno ja kaunis, että luuli taivaaseen tulleensa.
Helle oli melkoinen, mutta kapeat "callet" onneksi varjoisia.
*
Viileä hento sade ja metsän tuoksu olivat raikas tervetulotoivotus yöllä kotiin.
Viitaten isän kansakoulutoverin "Talven riemut" -aineen päätöslauseeseen ("Puhutaan mitä puhutaan, mutta kyllä suvi kaikkein paras vuodenaika on.") päätän kuvauksen matkaan kovasti tyytyväisenä lähestyvien prinsessahäiden kunniaksi ruåtsinkielellä: Borta bra men hemma bäst!
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
19.5.2010
Hehkeä, kuuma kesäpäivä.
*
Kaksi kummallista - tai pitäisi kai sanoa tyypillistä - vakuutustapausta viime päivien telkkariohjelmissa.
Savusukeltaja paloi Järvenpäässä niin pahasti, että ihonsiirteitä piti tehdä 30 prosenttiin ihosta. Toipuminen on kestänyt vuoden, mutta on vieläkin kesken. Ihosiirteet kiristävät ja ovat hauraita. Vakuutusyhtiö katsoi, että ei tarvitse uudelleenkoulutusta toiseen työhön.
Tämä pelastaja oli niin reipas, että pystyy menemään takaisin savusukeltajaksi!!
Ala-asteen oppilas uhkasi tappaa Auroran koulun opettajan ja hakkasi hänet niin pahaan kuntoon, että kädestä ja jalasta vaurioitui lihaksia. Niitä on leikattu ja kuntoutettu pitkät ajat. Kun opettaja vihdoin palasi työhön, hän rupesi aina itkemään sillä käytävällä, missä potkiminen yms. oli tapahtunut.
Vakuutusyhtiö oli sitä mieltä, että opettajalle ei korvata traumaterapiaa. Opettajillehan on koulutuksessa annettu niin paljon valmiuksia tällaisiin tilanteisiin, ettei hän voi mitenkään traumatisoitua...
*
Auroran koulun rehtori sanoi, että oppilasta varten pitäisi palkata kolme työntekijää, siis vain hänelle, ja siihen ei ole rahaa.
Koulukoteihin nämä ovat usein "liian sairaita", joten jäävät siis kouluun...
Paljon korjattavaa olisi asioissa!
*
Lapset soittavat kolmisin, ei mitään pelkkää läksynharjoittelua, vaan omia sävellyksiä. I soittaa kitaraa seuraten tahtia O:n rumpu- ym lyömämusiikista ja A soittaa pianoa. He tekevät sitä, koska pitävät siitä. Tänään kuulimme esityksen, jossa A soitti (oikeaa) pianokappaletta ja O oli kehittänyt siihen lyömäsoittimillaan säestyksen. Kivalta kuulosti. A pääsee ensi syksystä johonkin "laajennettuun musiikinopetukseen" ja O lyömäsoitinkoulutukseen sellon lisäksi.
Hirveän hauska nähdä sitä iloa, millä lapset soittavat! Ja laulavatkin.
*
Huomenaamulla lennämme Milanoon!!!
Hehkeä, kuuma kesäpäivä.
*
Kaksi kummallista - tai pitäisi kai sanoa tyypillistä - vakuutustapausta viime päivien telkkariohjelmissa.
Savusukeltaja paloi Järvenpäässä niin pahasti, että ihonsiirteitä piti tehdä 30 prosenttiin ihosta. Toipuminen on kestänyt vuoden, mutta on vieläkin kesken. Ihosiirteet kiristävät ja ovat hauraita. Vakuutusyhtiö katsoi, että ei tarvitse uudelleenkoulutusta toiseen työhön.
Tämä pelastaja oli niin reipas, että pystyy menemään takaisin savusukeltajaksi!!
Ala-asteen oppilas uhkasi tappaa Auroran koulun opettajan ja hakkasi hänet niin pahaan kuntoon, että kädestä ja jalasta vaurioitui lihaksia. Niitä on leikattu ja kuntoutettu pitkät ajat. Kun opettaja vihdoin palasi työhön, hän rupesi aina itkemään sillä käytävällä, missä potkiminen yms. oli tapahtunut.
Vakuutusyhtiö oli sitä mieltä, että opettajalle ei korvata traumaterapiaa. Opettajillehan on koulutuksessa annettu niin paljon valmiuksia tällaisiin tilanteisiin, ettei hän voi mitenkään traumatisoitua...
*
Auroran koulun rehtori sanoi, että oppilasta varten pitäisi palkata kolme työntekijää, siis vain hänelle, ja siihen ei ole rahaa.
Koulukoteihin nämä ovat usein "liian sairaita", joten jäävät siis kouluun...
Paljon korjattavaa olisi asioissa!
*
Lapset soittavat kolmisin, ei mitään pelkkää läksynharjoittelua, vaan omia sävellyksiä. I soittaa kitaraa seuraten tahtia O:n rumpu- ym lyömämusiikista ja A soittaa pianoa. He tekevät sitä, koska pitävät siitä. Tänään kuulimme esityksen, jossa A soitti (oikeaa) pianokappaletta ja O oli kehittänyt siihen lyömäsoittimillaan säestyksen. Kivalta kuulosti. A pääsee ensi syksystä johonkin "laajennettuun musiikinopetukseen" ja O lyömäsoitinkoulutukseen sellon lisäksi.
Hirveän hauska nähdä sitä iloa, millä lapset soittavat! Ja laulavatkin.
*
Huomenaamulla lennämme Milanoon!!!
maanantai 17. toukokuuta 2010
18.5.2010
Asioilla on taipumus järjestyä. Ratkaisuja löytyy.
Olen aina ajatellut alhaisen verenpaineen omaavana, että voin syödä suolaa rauhassa ja on hyväkin saada sitä. Idean sain aikanaan radio-ohjelmasta, jossa joku lääkäri sanoi, että käyttää reilusti suolaa, koska hänellä on matala verenpaine.
Kun Jorvin käynnillä verenpainetta olikin ja ostimme sen innoittamina kotiin mittarin, huomasin, että turhan korkea se nykyisten suositusten mukaan on.
Ja syttyihän se oivallus! Nyt olen kolmatta päivää vähemmällä suolalla, ja verenpaine alkoi heti normalisoitua!!!
*
Aamutelkkarissa haastateltiin Marja-Sisko Aaltoa. Hän on fiksu ihminen ja hänellä on hurmaavan suloinen hymy. Kannattiko sukupuolenvaihdos kuitenkaan, kun nyt et saa töitä, kysyi haastattelija. Se oli aivan väistämättömästi tehtävä, ei enää ollut muuta mahdollisuutta, vastasi Marja-Sisko. Aika hurjaa ajatella, että hän oli vuosikymmenet odottanut ensin, että äiti kuoli ja omat lapset aikuistuivat...
Ymmärrän myös seurakuntien ja hiippakuntien johtajien hämmennyksen. He tietävät, että kun (toivottavasti) Marja-Sisko palkataan johonkin seurakuntaan, alueen asukkailla on monta mielipidettä poikkeavasta papista.
*
Tuhkapilvi uhkaa levitä Pohjois-Suomeen. Voi että se nyt häipyisi jonnekin ja mahdollistaisi Italian-matkamme.
*
Miten tänään kauppamatkalla vältän sen herttaisen romanitytön katseen... En rupea joka päivä ostamaan hänelle kolmioleipää, niin kovasydäminen olen. Mutta varmaan taas joskus.
Asioilla on taipumus järjestyä. Ratkaisuja löytyy.
Olen aina ajatellut alhaisen verenpaineen omaavana, että voin syödä suolaa rauhassa ja on hyväkin saada sitä. Idean sain aikanaan radio-ohjelmasta, jossa joku lääkäri sanoi, että käyttää reilusti suolaa, koska hänellä on matala verenpaine.
Kun Jorvin käynnillä verenpainetta olikin ja ostimme sen innoittamina kotiin mittarin, huomasin, että turhan korkea se nykyisten suositusten mukaan on.
Ja syttyihän se oivallus! Nyt olen kolmatta päivää vähemmällä suolalla, ja verenpaine alkoi heti normalisoitua!!!
*
Aamutelkkarissa haastateltiin Marja-Sisko Aaltoa. Hän on fiksu ihminen ja hänellä on hurmaavan suloinen hymy. Kannattiko sukupuolenvaihdos kuitenkaan, kun nyt et saa töitä, kysyi haastattelija. Se oli aivan väistämättömästi tehtävä, ei enää ollut muuta mahdollisuutta, vastasi Marja-Sisko. Aika hurjaa ajatella, että hän oli vuosikymmenet odottanut ensin, että äiti kuoli ja omat lapset aikuistuivat...
Ymmärrän myös seurakuntien ja hiippakuntien johtajien hämmennyksen. He tietävät, että kun (toivottavasti) Marja-Sisko palkataan johonkin seurakuntaan, alueen asukkailla on monta mielipidettä poikkeavasta papista.
*
Tuhkapilvi uhkaa levitä Pohjois-Suomeen. Voi että se nyt häipyisi jonnekin ja mahdollistaisi Italian-matkamme.
*
Miten tänään kauppamatkalla vältän sen herttaisen romanitytön katseen... En rupea joka päivä ostamaan hänelle kolmioleipää, niin kovasydäminen olen. Mutta varmaan taas joskus.
17.5.2010
Tänään sen tein.
Olen huono antamaan katusoittajille lantteja (vaikka tunnenkin siitä huonoa omaatuntoa) ja kyyhöttäville romanikerjäläisille en anna koskaan. Sen sijaan olen alkanut miettiä, mahtaako heillä olla nälkä.
Tänään Tapiolassa istui tavallista herttaisemman näköinen tyttö pahvimukeineen. Kysyin häneltä englanniksi, onko hänellä nälkä. Hän vastasi omalla kielellään ja näytti kädellään syömistä kuvaavaa liikettä. Kysyin, voinko tuoda hänelle syötävää. Taas hän teki sen syömiseleen. Hoidin kaikki kauppa-asiani ja lopuksi menin takaisin tytön luo ja kysyin, voinko antaa hänelle ostamani kolmioleivän. Hän nyökytteli onnellisen näköisenä. Olen varma, että hän myös söi leivän.
Tulin hyvälle mielelle ja pohdin, johtuiko iloni siitä, että tunsin itseni hyväksi ihmiseksi, vai oliko se aitoa tytöstä tarttunutta iloa. Eipä kyllä ole paljon syytä tuntea itseään hyväksi, kun on ensimmäisen kerran elämässään antanut kerjäläiselle leivän...
*
Pojat ovat jo ruskettuneita. Parhaillaan he huvittelevat kiipeämällä parvekkeellemme pihalta. On siis todistettu, että ainakin pienikokoinen varas tekee sen helposti. Sitten vain parvekkeen oven lasi rikki...
*
Olen valmistautumassa Venetsian käyntiimme lukemalla Donna Leonia, kuinkas muuten. Ehkei kannattaisi tietää niin paljon korruptiosta, pilaantuneesta maasta ja vedestä jne, kun ihailee kaupungin maailmankuulua arkkitehtuuria. Lainasin vielä toisen Donna Leonin matkalukemiseksi. En siis perehdy kaupungin historiaan, vaan nykyaikaan.
Tänään sen tein.
Olen huono antamaan katusoittajille lantteja (vaikka tunnenkin siitä huonoa omaatuntoa) ja kyyhöttäville romanikerjäläisille en anna koskaan. Sen sijaan olen alkanut miettiä, mahtaako heillä olla nälkä.
Tänään Tapiolassa istui tavallista herttaisemman näköinen tyttö pahvimukeineen. Kysyin häneltä englanniksi, onko hänellä nälkä. Hän vastasi omalla kielellään ja näytti kädellään syömistä kuvaavaa liikettä. Kysyin, voinko tuoda hänelle syötävää. Taas hän teki sen syömiseleen. Hoidin kaikki kauppa-asiani ja lopuksi menin takaisin tytön luo ja kysyin, voinko antaa hänelle ostamani kolmioleivän. Hän nyökytteli onnellisen näköisenä. Olen varma, että hän myös söi leivän.
Tulin hyvälle mielelle ja pohdin, johtuiko iloni siitä, että tunsin itseni hyväksi ihmiseksi, vai oliko se aitoa tytöstä tarttunutta iloa. Eipä kyllä ole paljon syytä tuntea itseään hyväksi, kun on ensimmäisen kerran elämässään antanut kerjäläiselle leivän...
*
Pojat ovat jo ruskettuneita. Parhaillaan he huvittelevat kiipeämällä parvekkeellemme pihalta. On siis todistettu, että ainakin pienikokoinen varas tekee sen helposti. Sitten vain parvekkeen oven lasi rikki...
*
Olen valmistautumassa Venetsian käyntiimme lukemalla Donna Leonia, kuinkas muuten. Ehkei kannattaisi tietää niin paljon korruptiosta, pilaantuneesta maasta ja vedestä jne, kun ihailee kaupungin maailmankuulua arkkitehtuuria. Lainasin vielä toisen Donna Leonin matkalukemiseksi. En siis perehdy kaupungin historiaan, vaan nykyaikaan.
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
16.5.2010
O-poika kesti jopa ruuhkassa matelun Espoo-Kirkkonummi -välillä keskiviikkona, ja saaressa hän oli salamana laiturilla onkimassa. Helatorstaina tupsahti tytär A-pojan ja I-tytön kanssa tuuliselle ja viileälle rannallemme. Oli hauska saada heidät saareen ja harmi, että vävyllä riitti työ-töitä pyhäksikin.
I-tytön kanssa leikimme sanallisia roolileikkejä, joissa hän on taitava. Lojuimme sängyssä ja olimme olevinamme junassa matkalla Lappiin. "Joko olemme Kolarissa?" kysyin. "Kyllä olemme, kolaroimme juuri vastaantulevan junan kanssa," vastasi leikkikaverini. Pitkien leikkien jälkeen sanoin: "Kuules I-tyttö, minä haluaisin nyt vähän nukahtaa." Johon lapsenlapsi: "Ei se oikein käy, kun minä haluaisin vähän vielä pukahtaa."
Kolmen kahveilla ihmeteltiin V-vauvaa (4 kk), keväisen vihreään pukeutunutta pikku teletappia, joka oppi joka päivä jotain uutta. Pojassa oli painoa ja lihasta kuin tutummissakin vauvoissa ja sitkeä pyrkimys JONNEKIN.
Olimme tosi onnellisia kolmen yön yli ulottuvasta lomastamme, kunnes S kertoi puhelimessa, että pojat olivat perjantaina unohtaneet avaimen kotiin, ja kun Mummola ei ollut käytettävissä, olivat hätääntyneet ja etsineet itkien äitiä pitkin Tapiolaa... Kaikki päättyi hyvin, ja onhan ihanaa olla niin tarpeellinen!
*
Kirkossamme oli seurakuntayhtymämme kirkkopyhä, ihanaa musiikkia ja hilpeitä tuttuja. Sää on huikea ja koivut aivan (vaalean)vihreitä. Kun palaamme viikon päästä Italiasta, täällä on täysi kesä!
Perjantaina tupsahti sitten kesä edellisiltaisen ukkossateen jälkeen. Ihanaa! Poluilla kasvaa korvasieniä, joita kukaan porukastamme ei huoli, ja lisäksi erinäiset koivunlehtikäppyrät, jotka syksyllä esiintyivät kantarelleina, yrittivät nyt näyttää korvasieniltä. Pikkulinnut laulavat, ja isommat de la Chapellen selällä pitävät suoranaista meteliä
O-poika kesti jopa ruuhkassa matelun Espoo-Kirkkonummi -välillä keskiviikkona, ja saaressa hän oli salamana laiturilla onkimassa. Helatorstaina tupsahti tytär A-pojan ja I-tytön kanssa tuuliselle ja viileälle rannallemme. Oli hauska saada heidät saareen ja harmi, että vävyllä riitti työ-töitä pyhäksikin.
I-tytön kanssa leikimme sanallisia roolileikkejä, joissa hän on taitava. Lojuimme sängyssä ja olimme olevinamme junassa matkalla Lappiin. "Joko olemme Kolarissa?" kysyin. "Kyllä olemme, kolaroimme juuri vastaantulevan junan kanssa," vastasi leikkikaverini. Pitkien leikkien jälkeen sanoin: "Kuules I-tyttö, minä haluaisin nyt vähän nukahtaa." Johon lapsenlapsi: "Ei se oikein käy, kun minä haluaisin vähän vielä pukahtaa."
Kolmen kahveilla ihmeteltiin V-vauvaa (4 kk), keväisen vihreään pukeutunutta pikku teletappia, joka oppi joka päivä jotain uutta. Pojassa oli painoa ja lihasta kuin tutummissakin vauvoissa ja sitkeä pyrkimys JONNEKIN.
Olimme tosi onnellisia kolmen yön yli ulottuvasta lomastamme, kunnes S kertoi puhelimessa, että pojat olivat perjantaina unohtaneet avaimen kotiin, ja kun Mummola ei ollut käytettävissä, olivat hätääntyneet ja etsineet itkien äitiä pitkin Tapiolaa... Kaikki päättyi hyvin, ja onhan ihanaa olla niin tarpeellinen!
*
Kirkossamme oli seurakuntayhtymämme kirkkopyhä, ihanaa musiikkia ja hilpeitä tuttuja. Sää on huikea ja koivut aivan (vaalean)vihreitä. Kun palaamme viikon päästä Italiasta, täällä on täysi kesä!
Perjantaina tupsahti sitten kesä edellisiltaisen ukkossateen jälkeen. Ihanaa! Poluilla kasvaa korvasieniä, joita kukaan porukastamme ei huoli, ja lisäksi erinäiset koivunlehtikäppyrät, jotka syksyllä esiintyivät kantarelleina, yrittivät nyt näyttää korvasieniltä. Pikkulinnut laulavat, ja isommat de la Chapellen selällä pitävät suoranaista meteliä
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
12.5.2010
Helatorstain aatto. Kun aamulla menin metsäpolkuamme bussille, kevät oli aivan hurmaavimmillaan!
*
Toiset isovanhemmat ovat edelleen Madeiralla odottamassa tuhkapilven häviämistä. Niinpä P haki lapset päiväkodista ja koulusta perheen hovikampaajalle Helsinkiin kesähiuksia leikkauttamaan. Minä pakkailen mökille lähtöä varten.
*
Minut hyväksyttiin Espoo Artiin! Olen tosi onnellinen asiasta.
Helatorstain aatto. Kun aamulla menin metsäpolkuamme bussille, kevät oli aivan hurmaavimmillaan!
*
Toiset isovanhemmat ovat edelleen Madeiralla odottamassa tuhkapilven häviämistä. Niinpä P haki lapset päiväkodista ja koulusta perheen hovikampaajalle Helsinkiin kesähiuksia leikkauttamaan. Minä pakkailen mökille lähtöä varten.
*
Minut hyväksyttiin Espoo Artiin! Olen tosi onnellinen asiasta.
tiistai 11. toukokuuta 2010
11.5.2010
Oltiin ystäviemme kanssa pitkällä lenkillä Haukilahden puistoissa ja rannoilla. Tuomet olivat jo pitkällä. M näytti meille Koirapuistossa nuppuisia keltavuokkoja, jollaisia en varmaan aukinaisina ole koskaan nähnyt. Espoolaisittain lehdot olivat valkovuokkojen peittämiä, ja tarkkaan katsoen löysi sinivuokkojakin.
Söimme lounaan venesataman rantaravintolassa ja joimme kahvit ja kaakaot M:n ja A:n luona.
*
Pojat menivät kokeeksi koulusta kotiin. Emme vielä ole kuulleet, miten meni. Hienosti, tietenkin, mutta Mummosta tuntuu, että lasten iltapäivä ilman isovanhempia on jotenkin vajaa...
Toiset isovanhemmat ovat viettäneet viime viikon lomaosakkeessaan Madeiralla, ja kuinkas ollakaan, eivät ole päässeet tuhkapilvien vuoksi kotiin... Tuhkapilvet ovat uutisten mukaan nyt siirtymässä Kaakkois-Ranskaan. Meidän ensi viikon lomakohteemme on Pohjois-Italiassa...
Kirjoitinkin juuri Minnalle, että lopputyöesittelyyni on vain kaksi vuorokautta siitä, kun meidän PITÄISI palata Suomeen.
Euro ja EU nyt kenties saatiin kuriin, mutta Islannin tulivuorille ei voida mitään...
Oltiin ystäviemme kanssa pitkällä lenkillä Haukilahden puistoissa ja rannoilla. Tuomet olivat jo pitkällä. M näytti meille Koirapuistossa nuppuisia keltavuokkoja, jollaisia en varmaan aukinaisina ole koskaan nähnyt. Espoolaisittain lehdot olivat valkovuokkojen peittämiä, ja tarkkaan katsoen löysi sinivuokkojakin.
Söimme lounaan venesataman rantaravintolassa ja joimme kahvit ja kaakaot M:n ja A:n luona.
*
Pojat menivät kokeeksi koulusta kotiin. Emme vielä ole kuulleet, miten meni. Hienosti, tietenkin, mutta Mummosta tuntuu, että lasten iltapäivä ilman isovanhempia on jotenkin vajaa...
Toiset isovanhemmat ovat viettäneet viime viikon lomaosakkeessaan Madeiralla, ja kuinkas ollakaan, eivät ole päässeet tuhkapilvien vuoksi kotiin... Tuhkapilvet ovat uutisten mukaan nyt siirtymässä Kaakkois-Ranskaan. Meidän ensi viikon lomakohteemme on Pohjois-Italiassa...
Kirjoitinkin juuri Minnalle, että lopputyöesittelyyni on vain kaksi vuorokautta siitä, kun meidän PITÄISI palata Suomeen.
Euro ja EU nyt kenties saatiin kuriin, mutta Islannin tulivuorille ei voida mitään...
maanantai 10. toukokuuta 2010
10.5.2010
Terveisiä sumuiselta saarelta tihkusateesta. Pantiin oikein hellaankin tuli, että saatiin molemmat huoneet lämpöisiksi. Kolmen kahveille päästiin siskon 24-asteiseen tupaan, kun oma mökki oli vielä viileä.
Tänään maanantai-aamuna veljen rantaan tuli Sonntag lauttoineen hakemaan Baggströmin viime kesänä kaatamia runkoja. Työ näytti hyvin vaaralliselta sateessa liukkailla kallioilla, kun tukit heilahtelivat vaijerin päässä miten sattui.
Baggström tuli katsomaan meidän tonttiamme, ja mitä pitäisi kaataa. Hänellä näytti olevan homma hanskassa, ja hän lupasi alkukesästä kaataa puita. Tämä arviointi oli pääsyy siihen, että ylipäätään lähdimme mökille hyytävässä säässä.
*
Tänään iltapäivällä olemmekin sitten olleet Viisikon hurjissa seikkailuissa O:n kanssa täällä kotona, ja kohta tulee A-poika. (Pauli ja Tim on siepattu, ja Paulin isän arvokkaat tieteelliset muistiinpanot yritetään varastaa, mutta lapset ovat päättäneet selvitä ilman poliisin apua...)
*
EU ja euro on ilmeisesti pelastettu viime yön kokouksessa tehdyillä päätöksillä. Nyt kaikki toivomukset tuhkapilvien pysymiseen kraatereissaan, kun ensi viikolla pitäisi lentää Milanoon.
Terveisiä sumuiselta saarelta tihkusateesta. Pantiin oikein hellaankin tuli, että saatiin molemmat huoneet lämpöisiksi. Kolmen kahveille päästiin siskon 24-asteiseen tupaan, kun oma mökki oli vielä viileä.
Tänään maanantai-aamuna veljen rantaan tuli Sonntag lauttoineen hakemaan Baggströmin viime kesänä kaatamia runkoja. Työ näytti hyvin vaaralliselta sateessa liukkailla kallioilla, kun tukit heilahtelivat vaijerin päässä miten sattui.
Baggström tuli katsomaan meidän tonttiamme, ja mitä pitäisi kaataa. Hänellä näytti olevan homma hanskassa, ja hän lupasi alkukesästä kaataa puita. Tämä arviointi oli pääsyy siihen, että ylipäätään lähdimme mökille hyytävässä säässä.
*
Tänään iltapäivällä olemmekin sitten olleet Viisikon hurjissa seikkailuissa O:n kanssa täällä kotona, ja kohta tulee A-poika. (Pauli ja Tim on siepattu, ja Paulin isän arvokkaat tieteelliset muistiinpanot yritetään varastaa, mutta lapset ovat päättäneet selvitä ilman poliisin apua...)
*
EU ja euro on ilmeisesti pelastettu viime yön kokouksessa tehdyillä päätöksillä. Nyt kaikki toivomukset tuhkapilvien pysymiseen kraatereissaan, kun ensi viikolla pitäisi lentää Milanoon.
lauantai 8. toukokuuta 2010
8.5.2010
Kun Alina sanoi, että musliminaiseni oli vähän "kitchiä" - vaikka minusta ei - käytin yhden vihreän maalinlopun koko muun työn peittämiseen, paitsi silmien. Sitten raaputin eräällä kuvanveiston työkalulla siihen syviä naarmuja efekteiksi. Se oli mielestäni aivan kesken, ja aioin tehdä siitä puiden lehvistöjen takaa kurkistavan tytön. P piti kovasti siitä naarmuisesta versiosta ja melkein suuttui, kun tänään näki minun jatkavan työtä vaaleammalla vihreällä yms. Hänelle taide siis merkitsee paljon!
*
Olimme omassa kirkossa ortodoksisen Chrysostomos-kuoron konsertissa, joka sekin liittyi seurakuntamme 50-vuotisjuhlallisuuksiin. Hieno kuoro, mutta kyllä minulla alkaa jo musiikin kuuntelussa vähän tuntua joltain alueelta alentunut kuulo. Se auttaa, jos kappaleet ovat tuttuja, muisti jotenkin "paikkaa" huonosti kuuluvat alueet.
Vieressämme istunut tuttu seurakuntalainen houkutteli meidät "Väinön kahvilaan", mikä onkin loistava suomennos Wayne´s Coffee -kahvilalle. Soittipa vielä vaimonsakin kaupoilta mukaan, ja meillä oli kiva juttuhetki yhdessä.
*
Nyt on kymmenen viikkoa juhlaa. Teemalla on alkanut Kieslowskyn kymmenen elokuvan sarja, josta tänään katsomamme oli tosin se hirveän surullinen, jossa kaiken mitattavuuteen uskova isä laskee järven jään ehdottomasti kestävän, ja hänen IHANA poikansa hukkuu jäihin. Mistä ne ovat sellaisen pojan voineet löytääkään...
Kun Alina sanoi, että musliminaiseni oli vähän "kitchiä" - vaikka minusta ei - käytin yhden vihreän maalinlopun koko muun työn peittämiseen, paitsi silmien. Sitten raaputin eräällä kuvanveiston työkalulla siihen syviä naarmuja efekteiksi. Se oli mielestäni aivan kesken, ja aioin tehdä siitä puiden lehvistöjen takaa kurkistavan tytön. P piti kovasti siitä naarmuisesta versiosta ja melkein suuttui, kun tänään näki minun jatkavan työtä vaaleammalla vihreällä yms. Hänelle taide siis merkitsee paljon!
*
Olimme omassa kirkossa ortodoksisen Chrysostomos-kuoron konsertissa, joka sekin liittyi seurakuntamme 50-vuotisjuhlallisuuksiin. Hieno kuoro, mutta kyllä minulla alkaa jo musiikin kuuntelussa vähän tuntua joltain alueelta alentunut kuulo. Se auttaa, jos kappaleet ovat tuttuja, muisti jotenkin "paikkaa" huonosti kuuluvat alueet.
Vieressämme istunut tuttu seurakuntalainen houkutteli meidät "Väinön kahvilaan", mikä onkin loistava suomennos Wayne´s Coffee -kahvilalle. Soittipa vielä vaimonsakin kaupoilta mukaan, ja meillä oli kiva juttuhetki yhdessä.
*
Nyt on kymmenen viikkoa juhlaa. Teemalla on alkanut Kieslowskyn kymmenen elokuvan sarja, josta tänään katsomamme oli tosin se hirveän surullinen, jossa kaiken mitattavuuteen uskova isä laskee järven jään ehdottomasti kestävän, ja hänen IHANA poikansa hukkuu jäihin. Mistä ne ovat sellaisen pojan voineet löytääkään...
perjantai 7. toukokuuta 2010
7.5.2010
Kylmä sade ropsahtaa hetkittäin tuulessa ikkunaruutuun. Olin reippaasti Tennispalatsissa Eevan opastamassa Georg Baselitzin näyttelyssä. Me taiteen harrastajat uhmaamme hyytäviä vesikuuroja nähdäksemme nykytaiteen mestareiden aika rumiakin töitä.
Eeva puhui siitä, että nyt maalataan rumia töitä, koska maailma kerta kaikkiaan on niin ruma ja kamala. "Minusta voisi maalata ruman lisäksi kaunistakin, sillä onhan sitäkin paljon olemassa", sanoin, mutta Eeva luuli, että puhuin tauluista. En käsitä, miksi monen nykyihmisen on niin vaikea nähdä, kuinka valtavasti kaunista ja hyvää elämässä on!!
Baselitz on kuulemma eittämättä aikamme tärkeitä nimiä, mutta Natsi-Saksan traumatko hänet ovat saaneet maalaamaan monet jättikokoisista töistään ylösalaisin ja melkein joka teokseen - pää ylhäällä tai pää alhaalla - Hitler-hahmon.
*
Leikkasin jälleen hiuksia korvallisilta. Tukka kasvaa nyt kevään innoittamana niin, että joka viikko saa lyhentää. Sakset osuivat taas korvaan. Kohta käy niin kuin van Goghille.
Nyt on opeteltava tekniikkaa ja huolellisuutta, sillä tokikaan en halua samastua HULLUIHIN taiteilijoihin.
*
Päätämme pysyä viikonlopun lämpöisessä kodissamme rankkasateisen saaren sijaan. Onhan kesäisempiä säitä luvattu jo ensi viikoksi, jolloin on Helatorstaikin.
Ryhdyn maalaamaan.
Kylmä sade ropsahtaa hetkittäin tuulessa ikkunaruutuun. Olin reippaasti Tennispalatsissa Eevan opastamassa Georg Baselitzin näyttelyssä. Me taiteen harrastajat uhmaamme hyytäviä vesikuuroja nähdäksemme nykytaiteen mestareiden aika rumiakin töitä.
Eeva puhui siitä, että nyt maalataan rumia töitä, koska maailma kerta kaikkiaan on niin ruma ja kamala. "Minusta voisi maalata ruman lisäksi kaunistakin, sillä onhan sitäkin paljon olemassa", sanoin, mutta Eeva luuli, että puhuin tauluista. En käsitä, miksi monen nykyihmisen on niin vaikea nähdä, kuinka valtavasti kaunista ja hyvää elämässä on!!
Baselitz on kuulemma eittämättä aikamme tärkeitä nimiä, mutta Natsi-Saksan traumatko hänet ovat saaneet maalaamaan monet jättikokoisista töistään ylösalaisin ja melkein joka teokseen - pää ylhäällä tai pää alhaalla - Hitler-hahmon.
*
Leikkasin jälleen hiuksia korvallisilta. Tukka kasvaa nyt kevään innoittamana niin, että joka viikko saa lyhentää. Sakset osuivat taas korvaan. Kohta käy niin kuin van Goghille.
Nyt on opeteltava tekniikkaa ja huolellisuutta, sillä tokikaan en halua samastua HULLUIHIN taiteilijoihin.
*
Päätämme pysyä viikonlopun lämpöisessä kodissamme rankkasateisen saaren sijaan. Onhan kesäisempiä säitä luvattu jo ensi viikoksi, jolloin on Helatorstaikin.
Ryhdyn maalaamaan.
torstai 6. toukokuuta 2010
6.5.2010
Iloinen iltapäivä Marjatalla. Kun tytär soitti kesken kaiken ja sanoin, että olen Marjatalla, hän reagoi nopeasti: "Okei, ei sitten mitään!" Kun jonkun muun puhelin soi seuraavaksi, nauroimme kaikki: "Sano vain, että olen Marjatalla, niin puhelu loppuu lyhyeen".
Minulle soitti (Marjatalle) myös joku Opettaja-lehdestä, joka olisi mielellään myynyt minulle tilaa kurssimainoksille... Muistan, miten kallista Opettajan mainostila oli... Ihanaa olla eläkkeellä.
*
Tapiolan keskustassa tuoksuvat mansikat. Eikö enää ole mansikka-aikaa?
*
Minna kirjoitti moodlessa englanninkieliselle jäsenellemme: "...all the misunderstandings have now been solved." Hm. Mutta lopputöiden esittelyajat on sovittu, ja minulla se tapahtuu 27.5. Ihan kiva saada se pois alta ennen kesää, jos vaikka innostuisi sen jälkeen maalaamaan muita aiheita.
Prosessi lyhyesti:
-Oli selvää, että teen väriteoksen, koska olen väri-ihminen.
-Vaikka luonto on ihmeellistä ja kaunista, ihminen kiinnostaa minua tällä hetkellä vielä enemmän, koska ihmisessä on kaiken ihmeellisen ja kaiken sisäisen kauneuden lisäksi kyky tehdä valintoja ja kyky rakkaudellisiin tekoihin.
-Naisen psyyke on minulle ymmärrettävästi läheisempi, kuin miehen; siksi naiskuvia.
-Silmiä sanotaan sielun peiliksi; siksi lähtökohtana "naisen katse".
-Naiskuvia maalatessani mielessäni on ollut se, mikä kussakin naisessa on syvintä olemusta, sisäistä, transkendenttista, näkymätöntä.
Tekniikasta:
-Öljyvärikurssilla uskaltauduin maalaamaan naiskuvan, vaikka pidin sitä hyvin haasteellisena yrityksenä.
-Ensimmäisen vuoden keväällä akryylikurssilla Alina opetti mediumin käytön, lähinnä paksuissa maalikohdissa.
-Toisen vuoden keväänä Riikan taidehistoriakurssilla hän opetti minulle ohuiden päällekkäisten kerrosten maalaamisen mediumin avulla. Innostuin valtavasti.
-Kolmantena syksynä Riikka ohjasi Henkilöstä kuvaksi kurssilla Satutyttö-harjoitustyöni. Hän laittoi minut työstämään sitä viikkojen ajan, ja opin enemmän kuin mistään siihenastisesta työstä.
-Joulukuussa 2009 naiskuvia alkoi Riikan ohjauksessa syntyä.
Iloinen iltapäivä Marjatalla. Kun tytär soitti kesken kaiken ja sanoin, että olen Marjatalla, hän reagoi nopeasti: "Okei, ei sitten mitään!" Kun jonkun muun puhelin soi seuraavaksi, nauroimme kaikki: "Sano vain, että olen Marjatalla, niin puhelu loppuu lyhyeen".
Minulle soitti (Marjatalle) myös joku Opettaja-lehdestä, joka olisi mielellään myynyt minulle tilaa kurssimainoksille... Muistan, miten kallista Opettajan mainostila oli... Ihanaa olla eläkkeellä.
*
Tapiolan keskustassa tuoksuvat mansikat. Eikö enää ole mansikka-aikaa?
*
Minna kirjoitti moodlessa englanninkieliselle jäsenellemme: "...all the misunderstandings have now been solved." Hm. Mutta lopputöiden esittelyajat on sovittu, ja minulla se tapahtuu 27.5. Ihan kiva saada se pois alta ennen kesää, jos vaikka innostuisi sen jälkeen maalaamaan muita aiheita.
Prosessi lyhyesti:
-Oli selvää, että teen väriteoksen, koska olen väri-ihminen.
-Vaikka luonto on ihmeellistä ja kaunista, ihminen kiinnostaa minua tällä hetkellä vielä enemmän, koska ihmisessä on kaiken ihmeellisen ja kaiken sisäisen kauneuden lisäksi kyky tehdä valintoja ja kyky rakkaudellisiin tekoihin.
-Naisen psyyke on minulle ymmärrettävästi läheisempi, kuin miehen; siksi naiskuvia.
-Silmiä sanotaan sielun peiliksi; siksi lähtökohtana "naisen katse".
-Naiskuvia maalatessani mielessäni on ollut se, mikä kussakin naisessa on syvintä olemusta, sisäistä, transkendenttista, näkymätöntä.
Tekniikasta:
-Öljyvärikurssilla uskaltauduin maalaamaan naiskuvan, vaikka pidin sitä hyvin haasteellisena yrityksenä.
-Ensimmäisen vuoden keväällä akryylikurssilla Alina opetti mediumin käytön, lähinnä paksuissa maalikohdissa.
-Toisen vuoden keväänä Riikan taidehistoriakurssilla hän opetti minulle ohuiden päällekkäisten kerrosten maalaamisen mediumin avulla. Innostuin valtavasti.
-Kolmantena syksynä Riikka ohjasi Henkilöstä kuvaksi kurssilla Satutyttö-harjoitustyöni. Hän laittoi minut työstämään sitä viikkojen ajan, ja opin enemmän kuin mistään siihenastisesta työstä.
-Joulukuussa 2009 naiskuvia alkoi Riikan ohjauksessa syntyä.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
5.5.2010
Tätä valaistusta en kyllä pysty kuvaamaan. Vastaharavoidun pihamme takana on lehtipuustoa, jonka matalalta paistava aurinko värjää ihmeelliseksi punaharmaaksi sädehtiväksi metsäksi. Aiemmin satoi, ehkä sekin lisää hohdetta.
*
Tytär soitti kuulumisia muskarin kevätkonsertista. Ensimmäinen konsertti alkoi kuulutuksella: Aluksi esiintyy trio, jossa se ja se soittaa sitä ja sitä instrumenttia, se ja se sitä ja sitä ja (lapsenlapseni) selloa, joka kylläkin on unohtunut kotiin. Seurasi yleinen riemu. Tytär kaahasi hakemaan sellon, ja toisessa konsertissa se oli mukana. Kuulemma O-pojan osuus meni hyvin ja trio sai jo keikkakutsuja.
*
P oli pihatalkoissa ja minä hiukan jännittävässä kokouksessa taiteen perusopetuksen tiimoilta. Kokous alkoi hyvin viileissä tunnelmissa, sillä olemme olleet kovasti pahoilla mielin ja hämmentyneitä opettajamme tavasta viestiä meille. Ajattelin, että kyllä asiaa täytyy jotenkin käsitellä, ja otin sen puheeksi. Opettaja sanoi, että olen ymmärtänyt hänen viestinsä väärin ja että hän oli tarkoittanut päinvastaista. Onneksi reilu ryhmä tuli kokonaisuudessaan tuekseni ja kaikki sanoivat ymmärtäneensä samoin kuin minä.
Ope on sitä saippuapala-tyyppiä, joka ei kuule palautetta, ja tämäkin asia ohitettiin... Ehkä niin oli parasta.
Minulla on lopputyöesittely jo nyt keväällä, ja näyttelyn pidämme, niin kuin sovimme, omanamme ja hoidamme kustannukset, ripustamisen jne itse.
*
Vieläkin takerrun opettajan puheisiin. Hän siis kirjoitti, että emme tämän koulutuksen perusteella ole näyttelykypsiä. Sanoimme, että onhan työkkärin kevätnäyttelyissäkin aivan aloittelijoiden töitä, joista kaikki todellakaan eivät ole kovin "hyviä". Sinne ei valitakaan töitä taiteellisen tason perusteella, vaan aiheen alle sopivia, sanoi ope.
Miksi sitten meidän töidemme pitäisi kaikkien olla taiteellisesti korkeatasoisia, jotta näyttely voidaan järjestää? Aihehan on ryhmämme lopputyönäyttely!!
No, nyt tämä asia saa jäädä omaan arvoonsa. Onneksi meillä on niin mukava ryhmä!
*
Hehku lehtipuumetsästä ehti sammua tänä aikana.
Tätä valaistusta en kyllä pysty kuvaamaan. Vastaharavoidun pihamme takana on lehtipuustoa, jonka matalalta paistava aurinko värjää ihmeelliseksi punaharmaaksi sädehtiväksi metsäksi. Aiemmin satoi, ehkä sekin lisää hohdetta.
*
Tytär soitti kuulumisia muskarin kevätkonsertista. Ensimmäinen konsertti alkoi kuulutuksella: Aluksi esiintyy trio, jossa se ja se soittaa sitä ja sitä instrumenttia, se ja se sitä ja sitä ja (lapsenlapseni) selloa, joka kylläkin on unohtunut kotiin. Seurasi yleinen riemu. Tytär kaahasi hakemaan sellon, ja toisessa konsertissa se oli mukana. Kuulemma O-pojan osuus meni hyvin ja trio sai jo keikkakutsuja.
*
P oli pihatalkoissa ja minä hiukan jännittävässä kokouksessa taiteen perusopetuksen tiimoilta. Kokous alkoi hyvin viileissä tunnelmissa, sillä olemme olleet kovasti pahoilla mielin ja hämmentyneitä opettajamme tavasta viestiä meille. Ajattelin, että kyllä asiaa täytyy jotenkin käsitellä, ja otin sen puheeksi. Opettaja sanoi, että olen ymmärtänyt hänen viestinsä väärin ja että hän oli tarkoittanut päinvastaista. Onneksi reilu ryhmä tuli kokonaisuudessaan tuekseni ja kaikki sanoivat ymmärtäneensä samoin kuin minä.
Ope on sitä saippuapala-tyyppiä, joka ei kuule palautetta, ja tämäkin asia ohitettiin... Ehkä niin oli parasta.
Minulla on lopputyöesittely jo nyt keväällä, ja näyttelyn pidämme, niin kuin sovimme, omanamme ja hoidamme kustannukset, ripustamisen jne itse.
*
Vieläkin takerrun opettajan puheisiin. Hän siis kirjoitti, että emme tämän koulutuksen perusteella ole näyttelykypsiä. Sanoimme, että onhan työkkärin kevätnäyttelyissäkin aivan aloittelijoiden töitä, joista kaikki todellakaan eivät ole kovin "hyviä". Sinne ei valitakaan töitä taiteellisen tason perusteella, vaan aiheen alle sopivia, sanoi ope.
Miksi sitten meidän töidemme pitäisi kaikkien olla taiteellisesti korkeatasoisia, jotta näyttely voidaan järjestää? Aihehan on ryhmämme lopputyönäyttely!!
No, nyt tämä asia saa jäädä omaan arvoonsa. Onneksi meillä on niin mukava ryhmä!
*
Hehku lehtipuumetsästä ehti sammua tänä aikana.
tiistai 4. toukokuuta 2010
4.5.2010
Tuliko jo mainituksi, että en ole yltänyt lähellekään Vincent van Goghin tasoa taiteilijana. Leikkasin tukkaani, ja toiseen korvaan tuli van kaksi olemattoman pientä haavaa. van Gohgilta lähti koko korva.
*
Pyöräilijänä olen joko pysähdyttävän koominen näky tai sitten aivan säälittävä: vaikka odotin rauhallisesti keskikorokkeella pyörän kanssa, TAKSI pysähtyi ja antoi tietä! Vai olisiko ollut maahanmuuttaja-kuljettaja...
*
Sunnuntaina olin näkevinäni auton ikkunasta selkeitä auenneita koivun hiirenkorvia. Koska en voinut uskoa silmiäni, kävin eilen tarkistamassa asian, ja totta se oli! Metsätiemme varrella on laaja viiden sentin piikkimatto nousevia kieloja. Aamulla satoi räntää, mutta kevät siis tulee.
Olen pessyt jo optimistisesti pois kaikki kunnon takkini. Tänään olin sateessa ja tuulessa liikenteessä Kuressaaresta ostetussa isossa paksussa villatakissani, enkä kyllä palellut.
*
I-tyttö (5) oli eilen meillä monta tuntia, kun koko muu perhe oli poikien koulun 40-vuotisjuhlassa Kulttuurikeskuksessa, jossa molemmat pojat esiintyivät. I seurasi tarkkaan maalaamistani ja teki fiksuja kysymyksiä tekniikoista, mediumeista jne. Kaikkein eniten hämmästelin sitä, että kun sekoitin jonkin värin, hän sanoi esimerkiksi: "Se on pikkuisen liian keltaista siihen kohtaan" (väri oli erittäin vaalea napolinkeltainen), JA HÄN OLI MIELIPITEISSÄÄN TÄSMÄLLEEN OIKEASSA!
Tuliko jo mainituksi, että en ole yltänyt lähellekään Vincent van Goghin tasoa taiteilijana. Leikkasin tukkaani, ja toiseen korvaan tuli van kaksi olemattoman pientä haavaa. van Gohgilta lähti koko korva.
*
Pyöräilijänä olen joko pysähdyttävän koominen näky tai sitten aivan säälittävä: vaikka odotin rauhallisesti keskikorokkeella pyörän kanssa, TAKSI pysähtyi ja antoi tietä! Vai olisiko ollut maahanmuuttaja-kuljettaja...
*
Sunnuntaina olin näkevinäni auton ikkunasta selkeitä auenneita koivun hiirenkorvia. Koska en voinut uskoa silmiäni, kävin eilen tarkistamassa asian, ja totta se oli! Metsätiemme varrella on laaja viiden sentin piikkimatto nousevia kieloja. Aamulla satoi räntää, mutta kevät siis tulee.
Olen pessyt jo optimistisesti pois kaikki kunnon takkini. Tänään olin sateessa ja tuulessa liikenteessä Kuressaaresta ostetussa isossa paksussa villatakissani, enkä kyllä palellut.
*
I-tyttö (5) oli eilen meillä monta tuntia, kun koko muu perhe oli poikien koulun 40-vuotisjuhlassa Kulttuurikeskuksessa, jossa molemmat pojat esiintyivät. I seurasi tarkkaan maalaamistani ja teki fiksuja kysymyksiä tekniikoista, mediumeista jne. Kaikkein eniten hämmästelin sitä, että kun sekoitin jonkin värin, hän sanoi esimerkiksi: "Se on pikkuisen liian keltaista siihen kohtaan" (väri oli erittäin vaalea napolinkeltainen), JA HÄN OLI MIELIPITEISSÄÄN TÄSMÄLLEEN OIKEASSA!
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
3.5.2010
Kuutti Lavonen, jonka maalaukset ovat usein surumielisen oloisia valutuksineen, määrittelee päivän Hesarissa taiteen näin: "Minusta taiteilijoiden työnä on kauneuden avulla puhua asioista, jotka ovat kaikille ihmisille tärkeitä. Rakkaus on ihmisille kantava voima. Taiteilijan tehtävä on käyttää kauneutta rakkauden hyväksi."
*
Toinen taiteilija, näyttelijä Jussi Lehtonen, oli eilen Maarit Tastulan haastateltavana. Hänen neljän vuoden kierroksensa erilaisissa laitoksissa vankiloista psykiatrisiin sairaaloihin ja vanhainkoteihin esittämässä asukeille Shakespearen sonetteja on näköjään antanut paitsi kuulijoille myös JL:lle itselleen todella paljon. Kirjankin hän on kokemuksistaan tehnyt. Erikoislaatuinen, herkkä ja idealistinen taiteilija!
*
Niinpä sitten näin untakin Jussi Lehtosesta. Olin opetoverini R:n kanssa Salon torilla kävelyllä, ja kuinka ollakaan, R putosi Salonjoen saviseen veteen. Mietin mielessäni, ettei minun hyödytä hypätä perässä, kun ei R:ää edes näkynyt, vaan etsiä kännykkä (eilen olin unohtanut kännykän kotiin) lainaksi ja soittaa apua. Silloin R pulpahti iloisena pinnalle, kiipesi ketterästi ylös, ja lähdimme kohti hänen kotiaan Solnantiellä (olimmekin yhtäkkiä Munkkiniemessä). Tämä koti on esiintynyt monissa unissani milloin kenenkin asuinpaikkana!
Sillä aikaa, kun R oli lämpimässä suihkussa, juttelin filosofisista kysymyksistä keittiön pöydän ääressä hänen "poikansa" Jussi Lehtosen (!) kanssa.
Ajattelin vielä unessa, että tätä se tiesi, kun edellisenä yönä näin unta, että äiti putosi Salonjokeen: nyt R putosi oikeasti... (En ole nähnyt sellaista unta!) Äiti tuli varmaankin tähän uneen mukaan siksi, että äitienpäivän lähestyessä minulle on tullut välähdyksenomaisia sekunnin murto-osan ajatuksia, että kiva kun pääsee Rautakiskonkujalle äitiä onnittelemaan!
On haikeaa muistaa, että ei enää pääse.
*
Jussi Talasniemen eilisestä saarnasta ja siitä "hilpeyden hengellisestä hyveestä" vahvistuu ajatukseni, huumori elämän pienten sattumusten höysteenä on tärkeä onnellisuuden lähde.
Kuutti Lavonen, jonka maalaukset ovat usein surumielisen oloisia valutuksineen, määrittelee päivän Hesarissa taiteen näin: "Minusta taiteilijoiden työnä on kauneuden avulla puhua asioista, jotka ovat kaikille ihmisille tärkeitä. Rakkaus on ihmisille kantava voima. Taiteilijan tehtävä on käyttää kauneutta rakkauden hyväksi."
*
Toinen taiteilija, näyttelijä Jussi Lehtonen, oli eilen Maarit Tastulan haastateltavana. Hänen neljän vuoden kierroksensa erilaisissa laitoksissa vankiloista psykiatrisiin sairaaloihin ja vanhainkoteihin esittämässä asukeille Shakespearen sonetteja on näköjään antanut paitsi kuulijoille myös JL:lle itselleen todella paljon. Kirjankin hän on kokemuksistaan tehnyt. Erikoislaatuinen, herkkä ja idealistinen taiteilija!
*
Niinpä sitten näin untakin Jussi Lehtosesta. Olin opetoverini R:n kanssa Salon torilla kävelyllä, ja kuinka ollakaan, R putosi Salonjoen saviseen veteen. Mietin mielessäni, ettei minun hyödytä hypätä perässä, kun ei R:ää edes näkynyt, vaan etsiä kännykkä (eilen olin unohtanut kännykän kotiin) lainaksi ja soittaa apua. Silloin R pulpahti iloisena pinnalle, kiipesi ketterästi ylös, ja lähdimme kohti hänen kotiaan Solnantiellä (olimmekin yhtäkkiä Munkkiniemessä). Tämä koti on esiintynyt monissa unissani milloin kenenkin asuinpaikkana!
Sillä aikaa, kun R oli lämpimässä suihkussa, juttelin filosofisista kysymyksistä keittiön pöydän ääressä hänen "poikansa" Jussi Lehtosen (!) kanssa.
Ajattelin vielä unessa, että tätä se tiesi, kun edellisenä yönä näin unta, että äiti putosi Salonjokeen: nyt R putosi oikeasti... (En ole nähnyt sellaista unta!) Äiti tuli varmaankin tähän uneen mukaan siksi, että äitienpäivän lähestyessä minulle on tullut välähdyksenomaisia sekunnin murto-osan ajatuksia, että kiva kun pääsee Rautakiskonkujalle äitiä onnittelemaan!
On haikeaa muistaa, että ei enää pääse.
*
Jussi Talasniemen eilisestä saarnasta ja siitä "hilpeyden hengellisestä hyveestä" vahvistuu ajatukseni, huumori elämän pienten sattumusten höysteenä on tärkeä onnellisuuden lähde.
2.5.2010
Lukijoiden vaatimuksesta vaihdan nyt systeemiä ja kirjoitan jokaisen päivän asiat uudeksi blogiksi, jolloin näette sen ylimmäisenä. Tätä on pyydetty aikaisemminkin, mutta en ole ymmärtänyt lukijoiden hankaluuksia, kun itse kirjaudun sisään ja teksti on avautunut minulle helposti ja toisin kuin lukijoille. Anteeksi!
Antakaa palautetta, miten tämä nyt toimii!
*
Juhlasäässä juhlimassa!
Tapiolan seurakunta aloitti tänään 50-vuotisjuhlaviikkonsa. Messussa kirkko oli niin ääriään myöten täynnä, ettei kaikille riittänyt istumapaikkoja. Musiikkia oli vaskiyhtyeestä ja kirkon kuorosta hienoon Laetificus-nuorisokuoroomme, lapsikuoroon ja muskarikuoroon. Ohjelma oli sikälikin fiksusti järjestetty, että muskarilaiset esiintyivät ensimmäisessä kuoroyhdistelmässä, jonka jälkeen isät ja äidit kantoivat taaperonsa pyhäkouluun.
Saarna oli Jussi Talasniemen jykevää sanaa. Esteetikkoa ilahdutti hänen aloituksensa, jossa hän kertoi joutuneensa nuorena pappina luotsaamaan ranskalaista arkkitehtiryhmää Tapiolan kirkon tiloissa. Nämä sivistysmaan edustajat olivat syvästi vaikutettuja kirkon upeasta suunnittelusta ja kutsuivat Ruusuvuorta "Suomen Le Corbusieriksi, mutta aivan omalla upealla tavallaan". "Täällä ei ole mitään, ja kuitenkin täällä on kaikki!"
Itse olen aina rakastanut Tapiolan kirkkoa.
*
Emännät olivat olleet huipputerässä - gluteenittomiakin kahvileipiä (joita on aina tarjolla) oli neljää lajia.
Varsinaisessa juhlassa kuulimme erinomaisen historiikin Länsiväylän eläkkeellä olevan päätoimittajan pitämänä, jossa hän mm kertoi, että Tapiolaan palkattiin pappi (Lenno Järvi) ennen kuin oli minkäänlaisia tiloja. LJ kävi ovelta ovelle -menetelmällä tutustumassa tapiolalaisiin ja säännöllisesti myös tapaamassa "metsien miehiä" Mankkaalla.
Kuulimme myös ihania tervehdyksiä mm. Virosta ja Unkarista. Oletteko tienneet, että orjantappura on viroksi kipuvitsu ja viinitarha viinamäki. Nämä sanat tulivat esiin, kun Pärnun Elisabethin seurakunnan kirkkoherra kertoi tilanneensa seurakuntalaisilta meille lahjaksi ison vahakynttilän, joka olisi "viinapuun" oksilla koristettu, mutta seurakuntalaiset pitivät ruusuja kauniimpina.
Päivä oli kaiken kaikkiaan riemullinen! -Ja melkein jo ilmoittauduimme elokuun lopussa tehtävälle seurakuntaretkelle Viroon. Valitettavasti virallinen ilmoittautumisaika ei ollut vielä alkanut.
*
Eilen tein iltapyörälenkin, joka kesti 50 minuuttia. Hyvä, minä! Tänään on pidettävä välipäivä, kun on vain nämä yhdet nivelet ja lihakset. Käyn vain kävelemässä. Ehkä S&J:n uutta väliaikaiskämppää katsomassa - he asuvat jo siellä.
Mutta siis reisilihakset vahvistuvat koko ajan niin, että kun ikätoverit eivät pääse enää tuolista ylös, minulla ei tee heikkoakaan.
(Keneltähän lapsenlapseni ovat perineet isottelutaipumuksensa...)
Lukijoiden vaatimuksesta vaihdan nyt systeemiä ja kirjoitan jokaisen päivän asiat uudeksi blogiksi, jolloin näette sen ylimmäisenä. Tätä on pyydetty aikaisemminkin, mutta en ole ymmärtänyt lukijoiden hankaluuksia, kun itse kirjaudun sisään ja teksti on avautunut minulle helposti ja toisin kuin lukijoille. Anteeksi!
Antakaa palautetta, miten tämä nyt toimii!
*
Juhlasäässä juhlimassa!
Tapiolan seurakunta aloitti tänään 50-vuotisjuhlaviikkonsa. Messussa kirkko oli niin ääriään myöten täynnä, ettei kaikille riittänyt istumapaikkoja. Musiikkia oli vaskiyhtyeestä ja kirkon kuorosta hienoon Laetificus-nuorisokuoroomme, lapsikuoroon ja muskarikuoroon. Ohjelma oli sikälikin fiksusti järjestetty, että muskarilaiset esiintyivät ensimmäisessä kuoroyhdistelmässä, jonka jälkeen isät ja äidit kantoivat taaperonsa pyhäkouluun.
Saarna oli Jussi Talasniemen jykevää sanaa. Esteetikkoa ilahdutti hänen aloituksensa, jossa hän kertoi joutuneensa nuorena pappina luotsaamaan ranskalaista arkkitehtiryhmää Tapiolan kirkon tiloissa. Nämä sivistysmaan edustajat olivat syvästi vaikutettuja kirkon upeasta suunnittelusta ja kutsuivat Ruusuvuorta "Suomen Le Corbusieriksi, mutta aivan omalla upealla tavallaan". "Täällä ei ole mitään, ja kuitenkin täällä on kaikki!"
Itse olen aina rakastanut Tapiolan kirkkoa.
*
Emännät olivat olleet huipputerässä - gluteenittomiakin kahvileipiä (joita on aina tarjolla) oli neljää lajia.
Varsinaisessa juhlassa kuulimme erinomaisen historiikin Länsiväylän eläkkeellä olevan päätoimittajan pitämänä, jossa hän mm kertoi, että Tapiolaan palkattiin pappi (Lenno Järvi) ennen kuin oli minkäänlaisia tiloja. LJ kävi ovelta ovelle -menetelmällä tutustumassa tapiolalaisiin ja säännöllisesti myös tapaamassa "metsien miehiä" Mankkaalla.
Kuulimme myös ihania tervehdyksiä mm. Virosta ja Unkarista. Oletteko tienneet, että orjantappura on viroksi kipuvitsu ja viinitarha viinamäki. Nämä sanat tulivat esiin, kun Pärnun Elisabethin seurakunnan kirkkoherra kertoi tilanneensa seurakuntalaisilta meille lahjaksi ison vahakynttilän, joka olisi "viinapuun" oksilla koristettu, mutta seurakuntalaiset pitivät ruusuja kauniimpina.
Päivä oli kaiken kaikkiaan riemullinen! -Ja melkein jo ilmoittauduimme elokuun lopussa tehtävälle seurakuntaretkelle Viroon. Valitettavasti virallinen ilmoittautumisaika ei ollut vielä alkanut.
*
Eilen tein iltapyörälenkin, joka kesti 50 minuuttia. Hyvä, minä! Tänään on pidettävä välipäivä, kun on vain nämä yhdet nivelet ja lihakset. Käyn vain kävelemässä. Ehkä S&J:n uutta väliaikaiskämppää katsomassa - he asuvat jo siellä.
Mutta siis reisilihakset vahvistuvat koko ajan niin, että kun ikätoverit eivät pääse enää tuolista ylös, minulla ei tee heikkoakaan.
(Keneltähän lapsenlapseni ovat perineet isottelutaipumuksensa...)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)