1.3.2010


Tervetuloa maaliskuu!

*

Eilen Kalevalanpäivänä kurssimme "Näyttely A:sta Ö:hön" teki galleriakierroksen pomppien Helsingin keskustan valtavien lätäköiden yli, räntäsateessa ja murhanhimoisten jääpuikkojen irvistellessä kattojen rajassa. Tarkoitus oli erityisesti kiinnittää huomiota ripustuksiin, mutta mielenkiintoisia maalaustekniikoitakin tuli vastaan.

Kahvilla oltiin Fredan Kakkugalleriassa, missä ihana Alina kuunteli toivomuksiamme tulevien kurssien suhteen.

*

S aloitti uudessa työpaikassa. P ja minä palasimme lapsenlapsi-arkeen. P vei O:n sellotunnille, kun ensin olimme melkein kaksi tuntia lukeneet huikean jännittävää Saraa ja Sarria. Vaikuttaa siltä, että Louhelaan on kätketty aarre...

Hain ekaluokkalaisemme A:n iltapäiväkerhosta. Olimme opettelemassa kirjaston käyttöä, A sai valita haluamansa koulutarvikkeen, ostettiin ruokaa ja mentiin kahvilaan. A valitsi Fruity-limsaa, ja sanoin, että hän saa valita kahvileivistä ihan mitä haluaa. Tämä vaatimaton luonne sanoi: "Mä ottaisin kaikkein halvimman". Mummolla ihan sydäntä riipaisi...

Hanna-Mummoni sai TSYK:ssa opettaessaan joltain liikemiesperheeltä joka joulu ja kevät upean taidelasimaljakon. Kun me lapsenlapset aloimme päästä ylioppilaiksi, saimme valita Mummon varastoista kukin maljakon, ja minä vanhimpana olin ensimmäinen valitsija. Otin kaikkein pienimmän ja vaatimattomimman johon mahtui vai yksi pieni kukka kerrallaan...

Toisesta isoäidistä vastaava muisto. Olin koululaisena viluinen, ja busseja piti odotella milloin kuinkakin hyytävissä viimoissa. Kouluun ja kotiin saavuin jääkalikkana. Isoäiti alkoi vaatia, että minulle ostetaan turkki, ja äitikin olisi ollut suostuvainen. Minä aivan kauhistuin ajatusta niin kalliista ostoksesta MINULLE ja jatkoin palelemistani pysäkeillä.

A on siis saattanut tulla Mummoonsa - vaikka eipä silti, hänen Vaarinsa lienee vieläkin vaatimattomampi.


2.3.2010


Olen kuunnellut arkkipiispaehdokkaiden haastattelua Horisontissa, lukenut, pitänyt korvani auki ja kysellyt. Olen päätynyt Kari Mäkiseen. Vaikka sitä ei kukaan minulta kysykään.

*

Bussilakko saattaa alkaa tänä iltana. Joudun siis joustamaan ja käymään Sellossa jo tänään, vastoin vakaata viikkosuunnitelmaani. Onko täällä mitään pysyvää?

*

Laura Reinilää pikkuserkkuani ja Tunisian Suomen suurlähettilästä) haastateltiin eilen MOT:ssä, aiheena, että tarvitaanko muka Tunisissa Suomen suurlähetystö. Toiseksi kysymysmerkiksi oli valittu Slovakian Suomen suurlähetystö. Tarkoituksena oli osoittaa, että meillä on aivan liikaa suurlähetystöjä maailmassa, varsinkin, kun EU:n yhteisiä lähetystöjä perustetaan enenevässä määrin.

Kallistun ulkoministeri Stubbin kannalle: omia lähetystöjä tarvitaan. Olemme niin pieni maa, että pitää näkyä. Laurakin on organisoinut esim. kulttuurivaihtoa: suomalaisten muusikoiden konsertteja Tunisissa.

Eihän palokuntaakaan tarvita joka hetki, mutta se pitää olla olemassa.


3.3.2010


Eipä tarvitse matkustella maailman metropoleihin, kun suunnista sekoaa jo Sellossa. Kaikki kauppakeskukset pitäisi rakentaa entisaikojen Stockmannin mallilla: keskelle ylhäältä alas ulottuva tyhjä tila. Iso Omenahan on vähän sellainen, mutta sielläkin pitäisi tietää, kumpaan suuntaan lähteä.

Sellossa säästyi huomattava summa rahaa, kun en ostanut mitään. Säästövinkki: mene kirjakauppaan. Kirjahimo iskee välittömästi ainakin satasen edestä. Poistu nopeasti ilman ostoksia.

*

Obaman vaiheet sosiaalisena organisaattorina edistyivät niin hitaasti, varsinkin, kun en näe lukea pientä printtiä, että hyppäsin epilogiin. Siinä oli jo mukana Michelle. Katsoin viimeisen luvun. Obama oli Keniassa tutustumassa sukuunsa. Oli pakko mennä sitä edelliseen...

Näin ehkä pääsen sosiaalinen organisaattori -vaiheeseen, ja saan senkin luettua. Tämähän on vain aivan vapaaehtoista kurkistamista, mitä edellisessä luvussa mahtoi tapahtua.

*

Eilen minulle soitti luokkakaverini TT, jonka äiti on samassa dementiakodissa, missä isäkin oli. Olen varmaan nähnyt T:n Helmikodissa, ja vähintäänkin sen joulujuhlissa, tunnistamatta häntä. T oli jotenkin sattumalta huomannut, kai isän kuolinilmoituksesta, tuttavuussuhteemme, soitti ja ehdotti niin tapaamista kuin YYA-toimintaa luokkakavereiden löytämiseksi.

T oli se tarmokas tyttö, joka marssitti minut jumppamaikkamme Noran luo ja sanoi pontevasti: " K:lla ei voi olla kutosta jumpassa, kun sen melkein kaikki muut aineet ovat kiitettäviä!!" Nora alkoikin pikku hiljaa nostaa numeroani, muistaakseni kasiin asti. Ja enempää en tosiaankaan olisi ansainnutkaan.

*

Sataa lunta...


4.3.2010


Eilisilta vietettiin hyvien ystävien kanssa herkkuruokia nauttien ja kesäisen kuvasarjan ihastelun merkeissä. Isäntäpari harrastaa veneilyä keväästä syksyyn ja on käynyt isolla veneellään kanavamatkoilla pitkin Eurooppaa. Kuvasarjan matka oli koko viime kesän kestänyt Itämeri-kierros. Saimme käsitystä vene-elämästä ja näimme upeita näkymiä reitin varrelta.

Ihminen saa olla tosi kiitollinen ystävyydestä. Kaikilla ei ole ystäviä.

*

Opetin pojille maanantaina, että joka päivä pitäisi syödä viittä eri väriä hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Tiistaina pojat eivät olleetkaan meillä, mutta jo eilen havaitsin, että oppi oli mennyt perille. Laitoin kummallekin välipalan alkupalaksi lautaset, joilla oli yksi pieni salaatinlehti, pieni paprikaviipale, samoin pieni pala kurkkua, omenaa, appelsiinia ja tomaattia. Olin myös keittänyt mansikkakiisseliä.

Pojat alkoivat heti laskea, montako väriä löytyi! Pienten maistiaisten jälkeen mahtui vielä pari lautasellista mysliä ja jugurttia sekä lasten suurta herkkua: P:n leipomia sämpylöitä.

Minähän innostuin niin, että aion tänään kauppareissulla hankkia "värejä" vielä lisää.

*

Olen vaikuttunut Eevan taidehistoria-luentosarjan korkeasta tasosta. Tälläkin viikolla Eevan sisko Leena Saraste luennoi huippuasiantuntevasti valokuvauksesta ja pyrki vetämään rajaa siitä, mikä ehkä on valokuvaTAIDETTA, mikä ei. Hän on tehnyt useita kirjoja valokuvataiteesta.

Kuuntelin lumoutuneena.

Kiinnostavaa oli kuulla, että samoin kuin valokuvaa on pidetty taiteena vasta lyhyen ajan, maalaustaide oli 1500-luvulle asti käsityöläisyyttä. Taiteita olivat kirjallisuus ja matematiikka!!

*

Aamun Hesarissa näytti olevan kiinnostavat Mielipide-sivut, jotka vielä jäivät lukematta. Laitanpa ison mukillisen kaakaota itselleni ja perehdyn niihin. Pojat tulevat vähän myöhemmin tänään musiikkivalmennuksesta, ja ehdin maalata!


5.3.2010


Mielipide-sivuilla olikin taas niin älykkäitä ateismin puolustuksia, että intouduin jälleen kerran kirjoittamaan oman mielipiteeni otsikolla Heikkojen usko. Hyvähän se on taistella ateismin puolesta niin kauan, kun itse on vahvoilla ja menestyy, mutta ihminen ei aina ole vahvoilla. Ajattelen esimerkiksi isää, joka ei dementoitunut "tarpeeksi" eikä kokenut äkkikuolemaa, vaan joutui viimeiset aikansa itku kurkussa tekemään tiliä elämästään. Miten virrenveisuu ja kirkossakäynti häntä lohduttivatkaan! Ja hän sentään oli elänyt kunnollisen miehen elämän.

No saa nähdä, julkaisevatko. Hesari on kyllä julkaissut minulta monta mielipidekirjoitusta. Yksi taisi joskus jäädä julkaisematta.

*

Eilisessä aamutelkkarissa Hannu Väisänen kertoi ihmeellisestä kokemuksestaan jonkin taideteoksen edessä. Hän oli yhtäkkiä saanut voimakkaan oivalluksen, että vaikka hänen lapsuutensa oli ollut niukka ja kamalakin, se oli silti antanut hänelle KAIKEN!

Ja sitten tuli Pertti Simulalta arvioitavaksi lomake (kuinka paljon käytän elämän lahjoja tms.), josta yhdellä silmäyksellä näki kaikki ne hyvät mahdollisuudet, jotka elämä on antanut lahjaksi jokaiselle. Ne ovat TARJOLLA koko ajan, ja joku käyttää niitä enemmän ja joku vähemmän.

Hannu Väisäsen kasvuvuodet eivät vaikuta sellaisilta, jotka olisivat antaneet parhaat mahdolliset eväät elämään - eivät tosiaankaan. Ja kuitenkin hän on oivaltanut saaneensa kaiken!


6.3.2010


Olen löytänyt kaupan, josta saa kaiken kokoisia ja värisiä joka kropalla hyvin istuvia, mukavia housuja. Loppuelämä on siis tältäkin osin järjestyksessä.

*

Nyt maalaan kahta vanhaa naista. Ajattelin, että ryppyisen ja roikkuvan naaman maalaaminen olisi vaikeaa, ja sitä se tietysti onkin, mutta kiehtovaa. Keskiviikoksi olisi taas saatava jotain aika pitkälle maalattua tehdyksi, kun minulla on ohjaustunti.

*

Lainaan tähän Pertti Simulan ajatuksia INHIMILLISTEN RIKKAUKSIEN TIEDOSTAMISESTA:

Inhimilliset rikkaudet = ihmisen perusolemukseen sisältyvät kyvyt.

Havaintokyky (näkö-, kuulo-, tunto-, haju- ja makuaisti)

Kyky muistaa (aistia menneisyyttä)

Intuitio, ns. "kuudes aisti", metafyysinen aisti, usko

Kyky tuntea (aistia) rakkautta, onnellisuutta ja kiitollisuutta

Vastuullisuus, rohkeus ja aloitteellisuus

Mielikuvitus, luovuus ja innostuneisuus

Terve järki, arviointikyky, ns. talonpoikaisjärki, todellisuudentaju

Rehellisyys, oikeudenmukaisuus, eettisyys

Kauneudentaju, kauneudesta nauttiminen ympäristössä, musiikissa, luonnossa, ihmisessä...

Itsekuri, kyky tiedostaa ja turhauttaa kielteisiä haluja ja impulsseja

Erityislahjat, kuten musikaalisuus, matemaattiset kyvyt, kätevyys, sosiaalisuus...

Kyky hankkia kokemuksia, tietoja ja taitoja

Fyysiset kyvyt, kauneus, voima...

Minusta tämä luettelo on hyödyllinen. Siitä näkee, että joitakin kykyjään käyttää ja kehittää enemmän kuin toisia. Voi löytää uuden kehityskohteen - tai sitten vain iloita niistä kyvyistä joita on "suostunut" itsessään havaitsemaan ja ottanut käyttöön, edes jossain määrin.

Voi myös nähdä, että on ihmisiä, jotka kieltäytyvät hyvin pitkälle näkemästä elämän heille antamia mahdollisuuksia ja iloitsemaan niistä.


7.3.2010


Parveke on jo puoliksi lumeton, kiitos aurinko! On kiva, kun pystyy astumaan sukkasillaan partsille. Täydellinen hiihtosää, mutta P säästelee akillesjännettään, joka on kipeänä.

*

Kirkossa oli erikoista se, että meitä kaikkia pyydettiin jäämään messun jälkeen veisaamaan pari virttä äänitystä varten. Tapiolan seurakunta tekee äänitteen, jossa on kaikkien sen lukuisten kuorojen, vaskiyhtyeen yms esityksiä, ynnä nämä pari ihan kirkkokansan veisaamaa virttä. Molemmat liittyivät jotenkin Tapiolaan: toisen oli sanoittanut Tapiolassa aiemmin aktiivisesti toiminut Anna-Maija Raittila, toisen suomentanut edellinen kirkkoherramme Tapio Saraneva.

Oli hauska laulaa, kun toinen kanttori säesti ja toinen nousi penkille meitä johtamaan! Minun takanani joku ääni veti aika lailla nuotin vierestä, mutta niin pitää veisuussa ollakin. Kaikki kelpaavat!

*

Kun katselin lukuisia ehtoolliselle siunattavaksi vietyjä lapsia, mieleen tuli O-poika kolmivuotiaana Mummon ja Vaarin kanssa kirkossa. Hän halusi tulla kanssamme alttarille, mutta kun pappi kysyi meiltä: "Siunataanko hänet?" O vastasi reippaasti: "Ei, minua ei siunata!!". Pappi hymyili ystävällisesti. Tervettä itsetuntoa näissä lapsissamme on!

*

Tänäänkään ei ollut Hesarissa mielipidettäni, enkä usko, että julkaisevatkaan. Se oli tavallaan (lievästi) henkilökohtainen uskontunnustus, ja sellaisia eivät varmaan ota. En ole yliopistoväkeä enkä puolustanut kristillistä uskoa millään vuosisataisilla traditioilla tms, vaan menin vähän syvemmälle. Se on tietysti liikaa Hesarille.


8.3.2010


Rakkaassa vanhassa Turussa on silta romahtamassa. Toivottavasti teatteri ei vaivu Aurajoen saveen, sillä meillä on liput Anna Krogeruksen uuteen näytelmään huhtikuussa...

*

Olen maalannut kaksi eloisaa vanhaa naista melko pitkälle, ja tykkään molemmista. Mukiloitu naisparka on saanut uuden naaman. "Mukiloitu nainen" oli minulle liian vieras aihe, ja olisi erottunut liikaa muista naismaalauksistani. Liian kantaa ottava tähän yhteyteen.

Maanantain maalausryhmässäni tuntui aluksi kovin jäykältä, mutta nyt ihmiset ovat alkaneet jutella, ja tänään olin kahvillakin kivassa porukassa.

*

Nyt täytyy lähteä hakemaan A-poikaa IP-kerhosta!

*

O:n kanssa luettiin alku-iltapäivästä loppuun Sara ja Sarri, ja O ihan tärisi jännityksestä, kun aarretta etsittiin. Viimein se löytyi Louhelan kirjahyllystä, ja niin hyvin kävi, että sukulaistyttö Sarri ja välillä köyhtynyt rikas tyttö Sara saivat valtaisan perinnön puoliksi!!! Olimme onnellisia, ja saman tien aloitettiin Sara ja Sarri matkustavat. Muistan lapsuudestani, ettei se ollut ihan yhtä "hyvä" kuin ensimmäinen osa. Toivottavasti kuitenkin kiinnostumme siitä kovasti.

Ja myöhemmin iltapäivällä, kun O oli sellotunnilla Vaarin kanssa, sain peittoni alle toisen pojan, A:n. Luettiin ihmeellisistä eläimistä, ja sitten vain juteltiin tunnin verran.

Keskimmäisenä lapsena A tahtoo jäädä hiukan vähemmälle huomiolle, ja kyllä hänen silmänsä loistavat, kun hänen kanssaan viettää aikaa kahdestaan. Olen onnellinen läheisistä väleistä lapsenlasten kanssa: koulupojatkin käpertyvät päiväpeittoni alle ja kylkeeni kiinni!

A ei vaatimattomana kaverina osannut sanoa, miksi itse haluaisi tulla isona, mutta isoveli O aikoo hänen mukaansa toisaalta poliisiksi, toisaalta avaruusmieheksi, tai ehkä poliisiksi, joka tarkkailee avaruudessa tapahtuvia rikoksia, mutta aikoo myös kehittää fuusiomoottorin ensimmäisenä maailmassa... Hyvä on siinä kasvaa pikkuveljenä, kun isolla veljellä on tie selvänä...


9.3.2010


Aurinko valaisee pihan puut jo ennen kahdeksaa!

*

Edelleen kirjoitellaan mielipiteitä uusateismin puolesta ja vastaan. Ateismin puolustajat vaikuttavat pärjääviltä ja älykkäiltä ihmisiltä, ja epäilen, että heillä ei ole vielä kovin kokonaisvaltaista kokemusta elämästä. Se, joka nyt on vahvoilla, voi jonain päivänä ollakin heikoilla.

Mitähän pinttynyt ateisti tekee, kun hänellä on kauhea hätä itsensä tai vaikka vakavasti sairaan lapsensa puolesta? Mitä jos hän ei armeliaasti dementoidu tai koe äkkikuolemaa, vaan joutuukin tekemään tiliä elämästään kuolinvuoteellaan? Alkaako hänen uskonsa uskonnottomuuteen horjua vai ei?

Kuolevat pyytävät: "Älä jätä minua yksin." Kristityllä on se etu, että hän ei ole koskaan kokonaan yksin.

Ihmisen täytyy löytää oma heikkoutensa ja avuttomuutensa voidakseen kasvaa ihmisenä. Olen varma, että ihmisen mielenterveyttäkin tukee se, että ei pidä itseään niin vahvana, ettei tarvitse mitään itseään suurempaa. Ja kun ihmisellä on luontainen tarve "tehdä itselleen jumala", ateistille voisi käydä niin, että hän tekeekin itsestään itselleen jumalan.

Rukoileeko ateisti, jos hän on suuressa tuskassa? Rukouksen voimanhan voisi psykologisesti selittää niin, että siinä ihminen antaa itselleen luvan rauhoittua, että ihminen avautuu sillä tavalla, että hänen intuitionsa alkaa tuottaa ratkaisuja. Joka tapauksessa rukouksessa ollaan "pienellä paikalla", niin kuin me körtit sanomme. On ollut myönnettävä, että omat keinot eivät riitä, vaan tarvitaan isompaa ohjausta.

Mielenkiintoisia kysymyksiä, joita pohtiessani olen puolueellinen, koska usko ja toivo ovat minulla elämän perusvoimia.

*

Tänä iltana on tiedossa Kulttuurikeskuksen "Kuukauden leffa", Revolutionary Road, johon minulla on lippu. P:llä on samaan aikaan taloyhtiön hallituksen kokous. Kumpi sitten lienee mielenkiintoisempi...

*

O-pojalla on näköjään suunnitelmia myös liikemieheksi. Hän oli kysynyt Vaarilta, eikö olisi hyvä idea ostaa kaupasta munia ja sitten myydä niitä kaupungilla hiukan kalliimmalla... Ihana ikä, kun koko maailma on auki eivätkä realiteetit vielä ole häiritsemässä!


10.3.2010


Nyt on tosi paha tilanne. Minulla ei ole tarpeeksi kivaa luettavaa.

Minulla pitää aina olla todella kiinnostava kirja kesken. Kun yksi alkaa loppua, varmistan jo, että HETI on toinen odottamassa.

Obaman kanssa kävi niin, että minun oli luovutettava. Teksti oli niin pientä, että silmät väsyivät liikaa. Sain kuitenkin hyvän kuvan kirjasta, sillä Obama kirjoittaa (liiankin) yksityiskohtaisesti. Lopulta harpoin kiinnostavimmat kohdat sieltä täältä. Ei tällä kirjalla Nobelia olisi saanut (minun mielestäni), mutta hyvin kirjoitettu se on. Olisipa päässyt kustannustoimittajaksi vähän karsimaan.

Jo kuukausia olen lukenut elämäkertoja ja pohdiskeluja, ja nyt tekee mieli taas kaunokirjallisuuden pariin.

Kävin läpi äidin ja isän hyllystä tuomiani kirjoja. Aloitin rintamalottien kertomuksista, mutta onhan noita kamaluuksia kuultu ja luettu. Sitten repaleinen Simenon: liian vanhanaikaista. Eero Huovisen Toinen aurinko: hyvä, mutta kun näitä samoja pohdin itsekin päivät pitkät.

On päästävä kirjastoon ja heti!!

*

Telkkarissa oli männä viikolla juttu yli kuusikymppisestä naistaiteilijasta, joka on muuttanut Korppoon saareen lapsuudenkotiinsa - yksin. Hän sanoi, ettei hän ajattele huonoja mahdollisuuksia, kuten kaatumista tms. Rohkea nainen. Voisin oppia jotakin hänen optimismistaan.

Kiinnitin häneen huomiota siksikin, että hänen vaatteensa olivat ihanan raikkaita, reippaita liiloja, aniliininpunaisia, sinisiä ja kylmiä vihreitä. Omia värejäni. Mutta sen lisäksi hänen mökkinsä ulkovärit olivat huikeat. Seinät olivat HYVIN tummanpunaiset, harmahtavaan ja ehkä tummaan lilaan vivahtavat. Ovet ja ikkunaluukut olivat reippaan tummahkot lilat, ja oven ja ikkunoiden karmit voimakkaat kissankellon siniset.

En ole ehkä koskaan nähnyt talon ulkomaalauksessa raikasta lilaa, mutta tulos oli hurmaava. Tulen muistamaan mökin ikuisesti, vaikka sen väritystä on tässä vaikea kuvailla.

*

Starkkiin hankkimaan lisää vaneria maalauspohjiksi!


11.3.2010


Hyvä! Kari Mäkinen voitti, vaikka täpärästi, arkkipiispanvaalit.( Nyt ei puutu kuin vakuuttavammat silmälasit hänelle, suorakaiteen muotoiset, joissa olisi vähintään keskiväriset muovipokat.)

Toivottavasti kirkko saa hänestä hyvän johtajan! Olen iloinen vaalituloksesta.

*

En ole ehtinyt päivystykseen rytmihäiriöiden vuoksi, kun aina on jotain. Toissa iltana olin Kulttuurikeskuksessa katsomassa Kuukauden leffaa (Revolutionary Road) - katu tosiaan oli etelä-valtiolainen, lähes samanlainen, missä asuin Sumterissa South Carolinassa. Tapahtumat olivat hurjemmat ja surullisemmat...

Eilen olin viideltä näyttämässä Riikalle kaikkia tähän mennessä syntyneitä naiskuvia, mutta kotona alkoi olla niin huono olo jatkuvien rytmihäiriöiden vuoksi, että lähdin 109:llä Jorvin päivystykseen varautuneena kuuden tunnin odotukseen. Viisi tuntia siinä menikin.

Sydänfilmistä löytyi jotakin, joka ei ole vaarallista, mutta jota pitää tutkia lisää. Verenpaine oli huippulukemissa - minulla, jolla on alhainen verenpaine. Hoitaja selitti, että rytmihäiriöt aiheuttavat kehoon stressitilan, joka oli nostanut verenpaineen.

Sain lääkettä, ja sitten verenpainetta mitattiin puolen tunnin välein, kunnes se lähti laskemaan ja pääsin kotiin.

Ilokseni P tuli myöhemmin illalla odottelemaan kanssani, joten päästiin nopeasti autolla kotiin nukkumaan.

Tänään on ollut parempi olla. Eiköhän tämä tästä!


12.3.2010


Kotimaa-lehdessä oli eilen loistava piirros. Olinkin miettinyt, mitä siinä voisi olla arkkipiispan vaalista, kun lehden painoon mennessä tulos ei ollut vielä selvillä.

Kaksi ukkoa keskustelee kuvassa. "Turku saa tänään uuden arkkipiispan." "Toivottavasti hän on taitava sillanrakentaja." Ja taustalla näkyy notkahtanut Myllysilta!

*

Lunta tulee taivaan täydeltä. Juuri kun olin päässyt kevään odotuksen vireeseen ja päättänyt pestä pois talvivaatteita.

Niin kiva kuin talvi onkin, on mieletön nautinto pyykätä talvikamppeet kaappiin ja kaivaa keväisempää esiin. Tämän teen joka vuosi aivan liian aikaisin. Minulla on siis todistettavasti oppimisvaikeuksia.


13.3.2010


Sydän lyö ja vielä tasaisesti. Muitakin kohtia minussa on, jotka toimivat ihan OK!

*

Olin niin kaukaa viisas, että tutkittuani P:n kalenteria viikko sitten ja havaittuani hänen viettävän ensi tiistai-aamupäivän nykyisen Turun piispan ja tulevan arkkipiispan kanssa kokoustaen Turussa, varasin Omasiivouksesta siivoojan silloin meille. Niinpä ei tarvitse tänään siivota.

Sen sijaan aion uudelleenorganisoida ateljeetani, joka tarkoittaa puolikasta työhuoneestamme. Maalauskamaa kertyy röykkiöittäin, ja on ihanaa, kun voi pitää työtarvikkeet esillä. Tulee helpommin ryhdyttyä maalaamaan. Mutta ateljee-alueen siivoaminen on haastavaa, ja täytyy yrittää siivoojan työtä vähän helpottaa.

Organisoiminen on tosi hauskaa, mutta oikeastaan tarvitsisin taas lisätilaa kirjoilta - ja siinäpä vaativa tehtävä...

Ehkä pitäisi taas hävittää alkuvuosien töitä. Opettajat kehottavat säästämään kaiken, jotta voi seurata kehitystään. Minä taas ajattelen laajemminkin, että elämässä täytyy vanhaa raivata uuden tieltä.

Ja raivaaminen tuo ihanan helpotuksen tunteen.

(Jotkut sanovat, että raivoaminen helpottaa. Kokeilkoot raivAamista sen sijaan!!)


14.3.2010


Kunto OK.

*

Olin eilen Kaapelitehtaalla Taidemaalariliiton teosvälityksessä katsomassa (nopeasti) 1500 teosta. Löysin kolme nimeä, jotka kirjoitin muistiin (Marianne Laiti, Anna Ratilainen ja Irina Schuvaloff). Muuten yllätyin, kuinka samanlaisia työt olivat kuin viimeksi käydessäni, viime tai toissa vuonna. Sieltä tunnisti tekijöitä: ai toi on toi, ai toi tekee edelleen noita. Siinä mielessä ei mitään kovin ihmeellistä nähtävää, mutta aina on kiva löytää työ tai pari, jotka itse kokee helmiksi.

Toisella puolella oli keramiikkaa ja seinä- ym. vaatteita, joista sain loistavia käsityöideoita. Pitäisi vaan ensin tehdä kesken olevat valmiiksi... Ehkä kesällä...

Sitten matkustin Uudenmaankadulle. Galleria Heinossa oli Kristiina Uusitalon näyttely, johon ihastuin ikihyväksi. Maisemallisia lähtökohtia lisättyinä abstrakteilla elementeillä, valtavan taitavasti!! Hänen uraansa tulen seuraamaan.

*

Sopranoksessa menee yhä huonommin. Ei kannata ryhtyä mafiaperheeksi.


15.3.2010


Eilen näimme kirkon jälkeen kuvia Tansaniasta ja kehitysyhteis- ja lähetystyöstä siellä. Tuli mieleeni, että JOS meillä ei olisi ollut lastenlapsia ja JOS terveydentilani olisi parempi, olisimme voineet lähteä jonnekin, vaikka Afrikkaan, esim. yliopiston opettajiksi tai kouluttamaan opettajia tai pappeja tms. Mutta lapsenlapset ovat niin ihana vaihtoehto, että niistä en luopuisi. Eikä terveydentila olisi riittänyt!

*

Wille Riekkinen arvioi eilisessä Hesarissa Ville Rannan Paratiisisarja-nimisen sarjakuvakirjan, joka kertoo Aatamista ja Eevasta. Kaksi mielenkiintoista havaintoa:

Ensinnäkin Riekkinen ottaa esiin se, että kysymyksessä on alunperin Paratiisikertomus, jota askeettiset kirkkoisät jossain vaiheessa alkoivat kutsua syntiinlankeemuskertomukseksi. Eikö Paratiisikertomus kuulostakin paremmalta, kun ottaa kokonaisuuden huomioon!

Toiseksi, Riekkinen sanoo, että Paratiisikertomus ei kerro pelkästään jostakin mustasukkaisesta tiedon ja elämän salaisuuksien vartijajumalasta, vaan myös "toisenlaisesta Jumalasta: Luojasta, elämän antajasta, ihmisen puhekumppanista, joka rakkaudessaan ja huolenpidossaan kutsuu ihmisen mukaan tahtonsa tunnistamiseen, valtansa käyttöön, luottamukseen ja vapauteen."

Joka kutsuu siis ihmisen työtoverikseen, yhteiseen vastuuseen, viljelemään ja varjelemaan...

*

Vielä eilisestä: Rusaman saarnassa oli hienoja kohtia mm tällainen:

Kun yleensä keskustellaan siitä, pitäisikö Raamattua tulkita nykyajan mittapuiden mukaan vai lukea sananmukaisesti, kannattaa huomata tärkeä kolmas vaihtoehto: antaa Raamatun sanan vaikuttaa, niin kuin musiikki tempaa ihmisen mukaansa, antaa se kulkea ihmisen läpi ja vain kuunnella sitä, älyllistämättä ja tulkitsematta.

Luulen, että tällä tavalla Raamatun keskeinen sanoma saavuttaa ihmisen, ilman ihmisen omaa "viisautta"... joka usein johtaa ihmisen pohtimaan niitä vähemmän oleellisia kysymyksiä...

*

A-poika, ekaluokkalainen: "Iltapäiväkerhossa on kurjinta välipala, kun opettaja koko ajan huutaa: ´Miksi mun pitää koko ajan raivota teille?´ Eihän sen tarvitsis raivota. Sehän vois vaan lopettaa sen raivoamisen!"

How true!


16.3.2010


Ihana aamupäivä!

Meille tuli E:n suosittelema siivooja neljäksi tunniksi heti aamusta. P on Turussa kokouksessa, joten ei tarvinnut olla siivoojan jaloissa. Minä pakenin S&J:n luo, missä hoitelin huonovointisuuttani lukemalla tosi hauskaa kirjaa ja aina välillä nukkumalla.

Koti oli todella hyvin siivottu! Itse firman johtajakin kävi tervehtimässä, ja sovittiin, että jatketaan noin kerran kuussa.

*

Näin osan Prismasta, jossa käsiteltiin intersukupuolisuutta. Se lisäsi huomattavasti ymmärrystäni tämän ongelman luonteesta. Päähenkilö oli aivan hurmaava pikkutyttö kiharoineen ja sievine mekkoineen - jolla oli pippeli.

Olen ihmetellyt, eikö olisi helpompi pyrkiä vaikuttamaan psyykkisellä tasolla ongelmaan (eli palauttaa ihminen siihen sukupuoleen, miksi hän ulkoisilta tunnusmerkeiltään on syntynyt), kuin tehdä pitkään kestäviä leikkauksia ja hormonihoitoja. Ohjelmassa kävi ilmi, että intersukupuolisella on "väärän" sukupuolen aivot!! Tai siis jotkin osat aivoista.

Ei häntä niin vain "paranneta"!

Tänään tulee ohjelma, jossa esiintyy Marja-Sisko Aalto. Etukäteismainoksissa hän kertoo, että kun hän pikkupoikana leikki pukeutumalla tytöksi, hän sai aina selkään.

Kyllä se on rankka ongelma tässä suvaitsemattomassa ja ymmärtämättömässä maailmassa... Mutta myönnän, että kun kerran näin ison miehen naiseksi pukeutuneena hameessa ja korkokengissä Pariisin Ruusupuistossa ja toisen kerran Lippulaivassa, olin jotenkin järkyttynyt, enkä ollenkaan ymmärtäväinen...

Onko yksi Marja-Siskon elämäntehtävistä lisätä poikkeavuuksien sietokykyämme? Kuka tahansa meistä olisi voinut syntyä intersukupuolisena!


17.3.2010


Pahoinvointini muuttui nuhaksi. Helpotuksen huokaus: ilmeisesti olen flunssaviruksen enkä minkään kamalamman pahan uhrina.

Eilen oli niin huono olo, että töin tuskin selvisin satakutosella Sellon kirjastoon katsomaan yhden viimevuotisen maalausryhmäni näyttelyä (Mervin). Oli tosi hauska tavata paria kurssikaveria Eevan lisäksi (Minna, Soila) ja nähdä heidän töitään. Soilalla on niin oma tyylinsä (palettiveitsellä konepahville), jota kovasti ihailen ja aion pyrkiä osittain siihen suuntaan, kunhan saan tämän lopputyön tehdyksi.

Olen jo pohjustanut "kapulat" eli A5-kokoiset vanerit, joille teen abstrakteja töitä kasvokuvien sekaan.

*

Eilen katsottiin Tositarinassa Marja-Sisko Aaltoa, joka vastikään oli ilmoittanut eroavansa Imatran kirkkoherran virasta, koska ei ole pystynyt luomaan tarpeellista luottamusta seurakunnassa. Haastattelu oli monia kysymyksiä ja ajatuksia herättävä.

Vaikka M-S on kookas ja miehekäs, hänen kasvojenilmeensä ovat tosi herttaiset ja herkät, voisi sanoa naiselliset - vaikka monien naisten ilmeet ovat paljon kovemmat.

Kamalaa oli kuulla lapsuudesta. Miten hän sai selkään, kun hänessä ilmeni jotain tyttömäistä. Miten leikkikaveri ajettiin pois, kun Olli ilmaisi, että itsekin haluaisi yhtä nätin mekon, ja miten isä silloin poistui huoneesta raivosta punaisena. Vanhemmat olivat lääkäreitä ja äiti kansanedustaja, mutta ymmärrystä pojan poikkeavuudelle ei löytynyt.

Muistan ihanan telkkariohjelman vuosien takaa. Taiteilijaisä oli filmannut herkän 5-vuotiaan poikansa elämää. (Siitä filmistä opin, että lapsille kannattaa antaa rajattomasti askarteluvälineitä.) Erityisesti jäi mieleen, että poika toivoi synttärilahjaksi "harjoituspäätä", jollaiseen kampaajaopiskelijat tekevät kampauksia, JA HÄN SAI SEN YNNÄ PAPILJOTTEJA YMS.

Tulee mieleen, olisiko Marja-Siskon elämä muodostunut toisenlaiseksi, jos häntä olisi kuunneltu lapsena eikä tyrmätty. Olisiko hänen ollut pakko lähteä noin isoon prosessiin kuin sukupuolen vaihdokseen, jos hän olisi saanut toteuttaa myös tyttö-puoltaan? Vastausta en tiedä.

Kysyn myös mielessäni, kannattiko 50 miesvuoden jälkeen lähteä muutokseen. Ei varmasti ollut helppoa elää "väärässä ruumiissa", mutta eipä taida olla helppoa tämäkään. Ja johtuiko tarve lähteä muutokseen osittain siitä, että tyttö-puoli niin jyrkästi rankaisten kiellettiin lapsena: nyt vihdoinkin olen vapaa toimimaan niin kuin haluan.

Luulen, että kasvatuksessa kuulluksi tulemisen tunteen antaminen lapselle on ehkä kaikkein tärkeintä. Kuinka lapsi voi oppia hyväksymään itsensä, jos ei häntä kuunnella ja kuulla kunnioittavasti? Ja toisaalta: jos ei lasta kuulla, pitääkö hänen jossain vaiheessa elämäänsä toteuttaa itseään (sitä kuulematta jäänyttä puolta) tosi rajusti?

*

Valoa tulvii! Metsäämme on nyt meidänkin kohdalta reippaasti harvennettu. Miehet ovat saman tien vieneet rungot ja oksat pois, josta kiitos heille. Ihana metsän ja puun tuoksu vallitsee lähistöllämme!

Meidän kohdalla olemme edelleen kallion suojassa, mutta valoa on enemmän kuin ennen.

*

Kuinka mukavuudenhaluiseksi eläkeläinen voikaan tulla... Kirjoitan yöpaidassa... Onneksi J soitti ja pyysi kipeitten lasten vahdiksi kauppamatkansa ajaksi. On pakko niin sanotusti ryhdistäytyä!


*


18.3.2010


Häikäisevän kirkkaita aurinkopäiviä, jättilumikasoja...

*

A-poika on kovin kipeä. Päivä on suunniteltu palapelinä toisten isovanhempien kanssa niin, että I-tyttökin pääsee muskariin. Meillä on opettajakavereiden kokoontuminen, jonne onneksi pääsen.

*

Omatunto.

Käsite, josta ei puhuta, niin kuin ennen vanhaan. Onko se sama asia kuin tietoisuus?

On ihmisiä, jotka elää porskuttavat ikään kuin ilman omaatuntoa. Inhimillisesti katsoen heillä voi näyttää menevän hyvin: rahaa ehkä tulee, eikä tarvitse mieltään raskauttaa omantunnon kolkutuksilla.

Mutta on kysyttävä, onko elämä ilman omaatuntoa elämää?

Sitten on ihmisiä, joilla on liiankin herkkä omatunto. Kaikenlaisesta ihan normaalista elämästä tulee "huono omatunto". Tulee asettaneeksi vaatimustason itselleen niin korkealle, että aina jää vajaaksi.

Millainen olisi "terve omatunto"? Se estäisi ihmistä pahoista teoista ja arvottomasta elämästä, mutta antaisi samalla anteeksi puutteet ja töppäilyt. Se pitäisi tietoisena, mutta myös tietoisena ihmisen osasta: on mahdotonta olla virheetön. Sen yrittäminen olisi ylpeyttä, ja itsensä asettamista ihmisyyden yläpuolelle.

Pitäisikö omatunto-käsite korvata sanoilla "terve omatunto"? Vai pitäisikö puhua tietoisuudesta?

*

Nyt ystäväni aamutelkkarin ääreen ystäväni Hesarin kanssa (kumpaakin tulee seurattua puolinaisesti...) Ystäväni aamukahvi on jo juotu.


19.3.2010


Heräsin ajatukseen "kellua tietoisuudessa". Tätä täytyy pohtia.

*

O-poika on satuttanut pikkusormensa eilen koulussa, mutta Mummille sopi viedä hänet tänään lääkäriin ja kuvattavaksi, joten sain vapaan aamun. Toivottavasti nopeasti paraneva vamma, ettei se estä hiihtämistä Jerisjärven viikolla.

*

T-siskon kanssa pohdittiin värssyä serkun miehen hautajaiskukkiin. Jos elää saadaan, hautajaisista tulee meille usein toistuvaa kulttuuria, kun olemme (sekä P että minä) suurista, paljon yhteyttä pitävistä suvuista. Ja jos ei eletä, no, sitten on omat hautajaiset...

*

Eilen vietimme opeporukalla iltapäivää Lippajärvellä M:n luona. Aina tavatessamme ajattelen, että olisi kiva pitää enemmänkin yhteyttä, ja sitten lapsenlapset, taide ja arjen pyöritys saavat viikot vilisemään... Onneksi sovimme aina jo seuraavan tapaamiskerran, sillä ystävistä ei kannata erkaantua.

Taideystävät ovat valtava aarre. Nyt meille ilmeisesti suunnitellaan jotain yhteistä jatkoa, kun kolmivuotinen opiskelumme syksyllä päättyy. Kiitos, työväenopisto!!

*

Soitin lääkärin "sihteerille" eli siskolleni ja sain juoruilumme päätteeksi miehensä, S-lääkärin puhelimeen. Hänellä oli minusta todella varteenotettavia ajatuksia pahoinvoinnistani. Onko tässä oltu vuosia väärillä jäljillä (itsekin aina ajattelen kaikesta, että joo se on varmaan niitä reumajuttuja). S epäili, että pahoinvoinnin tunne voisi johtua matalasta verenpaineesta, ja Stockalla onkin juuri kanta-asiakastarjouksena verenpainemittari, johon aion jo tänään sijoittaa. Toiseksi hän epäili, että pahoinvointi voisi johtua sydämestä, ja minunhan pitäisikin päästä siihen 24 tunnin tutkimukseen Jorvin kautta lähiaikoina.

Kuten T-sisko osuvasti muistutti puhelimessa: emme ole enää aivan nuoria. Kehveli, hän on oikeassa. Missä välissä näin on päässyt käymään?


20.3.2010


O-pojalla on nyt sormi kipsissä kolme viikkoa...

*

Mitähän Anderssonille kuuluu?

Tutustuin Anderssoniin 80-luvulla, kun työpaikkani Nokia Mobiran ala-aulan naisten vessasta tuli pikimusta mies. Minä tietysti neuvomaan, missä vessassa kuuluu käydä (itsekin äskettäin epähuomiossa avasin miesten vessan oven Ahertajantiellä, mutta onneksi siellä ei ollut ketään... olemme siis Anderssonin kanssa sukulaissieluja).

Andersson oli tansanialainen Moskovassa opiskellut insinööri ja töissä meidän Tutkimuksessa ja Kehityksessä. Moskovasta hän oli tuonut mukanaan venäläisen vaimon. Andersson oli kaverin etunimi, sukunimeä en muista.

Hän oli tiimissään vähän erikoisen maineessa, koska yritti kovasti saada läpi palkka-ideaansa: Yksi saisi joka kuukausi koko tiimin palkat, ja muut eivät mitään. Jokaisen vuoro tulisi sitten saada jättipotti. Jähmeitä nuo suomalaisinsinöörit, kun eivät suostuneet...

Andersson vaimoineen taisi kerran vierailla meillä, mutta sen muistan varmasti, kuinka olimme kylässä heillä. Meidät istutettiin pikkuasunnon sohvalle, isäntäväki siirtyi keittiöön ja pani oven kiinni. Sieltä kuului ruoanlaiton ääniä. Pitkän odotuksen jälkeen ovi avattiin ja pöytään katettiin jotakin hyvin arkista, muistaakseni paistettuja perunoita makkarakuutioiden kera.

Vaimo puhui venäjää, me emme. Andersson tulkkasi.

Viimeinen, mitä olen kuullut Anderssonista, oli hänen ehdokkuutensa kunnallisvaaleissa, ehkä 90-luvun lopulla. Hän ei kuitenkaan päässyt läpi, mutta saattaa siis olla, että hänestä on tullut iki-salolainen.

Jos saisin itsestäni irti, hakeutuisin tutustumaan johonkuhun maahanmuuttajaan nytkin.


21.3.2010


Pihamme on järkyttävä. Loskaa puoleen sääreen, joka nyt yöllä on varmaan jäätynyt kulkemattomaan kuntoon. (Tästähän syntyi loistava "akana" Suomen Kuvalehteen!! Siis loska on jäätynyt.)

*

Eläkeläisen viikonloppubileet: serkun miehen hautajaiset ja ystävän 70-vuotispäivät, molemmat kyllä todella mukavia juhlia.

Haimme Vänrikki Stoolin kadulta T & M:n ja heidän luokseen juuri Maarianhaminan laivalta saapuneen Ainon.

Matka Vihtiin oli rattoisa, kun kerrankin saatiin takapenkillä jutella Ainon kanssa. Aino haaveilee "suvun näyttelystä", johon kaikki suvussa jotakin taidetta tekevät toisivat töitään. Hyvä idea.

Vaikka Sakun poispääsy oli hyvä asia pitkän ja toivottoman sairaalassa olon päätteeksi, siunaustilaisuudessa oli haikeata. Kukat vietiin hautapaikalle "kasvamaan" koskemattomaan hankeen - kaunis näky. Näyttää siltä, että "yksi ruusu" yleistyy hautajaiskukkana, samoin kukkien hiljainen laskeminen.

Tuli jo haave navigaattorin hankkimisesta, kun jouduimme kauan etsiskelemään Nummelan seurakuntakeskusta. Osasyynä oli hautajaisvieras toisessa autossa, joka otti johdon käsiinsä ja vei meitä koko ajan vääriin paikkoihin... Perillä odotti lämminhenkinen muistotilaisuus ja roima veisuu. Vieraista suuri osa oli erilaisia kuorolaisia ynnä muita muusikoita, sekä meitä virrenveisaajia.

Serkkujen lapsen perheeseen piti syntyä samana päivänä uusi jäsen, ja meidän puolelle kevään mittaan pari uutta vauvaa. Olemme renkaita ketjussa, joka jatkuu...

Släkten är bäst!

*

Mutta tosi hauskaa oli myös nähdä ystäviä ja vanhoja ja uusia tuttuja J:n synttäreillä. Ne, joita tapaa usein, tuntuvat pysyvän nuorina, mutta kun juhlissa tervehdittiin tuttuja vuosikymmenien takaa, oli seurauksena usein joko peittelemätön hämmästys: tuoko vanha arvokas leidi muka se entinen tyttö, tai jopa peittelemätön tunnistamattomuus: ei mitään mielikuvaa...

*

Noin 5-vuotias sukulaistyttö I, kun yhdessä äidin kanssa avattiin äitiyspakkausta: Kyllä se vauva varmaan tietää siellä vatsassa, että meitä on täällä kaksi odottajaa...


22.3.2010


Asumme keskellä valkoista perunapeltoa. Kun äsken retuutin kauppakärryäni, jossa oli kilokaupalla maaleja ja vanerisia maalauspohjia, pitkin satumetsämme yhä kapenevaa polkua ja halki perunapellon, tuli jo mieleen jäädä sinne metsään ja ryhtyä taivaanrannanmaalariksi. Sain sentään jollain voimilla tavarani raahatuksi rappuun tasaiselle lattialle.

Aurinko paistaa. Puut pöllyttävät yöllä satanutta lunta kuin tomusokeria.

*

Luen tosi hauskaa kirjaa, Jamel Hamoun En ledig man. Se kertoo tukholmalaisesta yläluokkaisesta nuoresta miehestä, joka suoritetusta oikeustieteen tutkinnosta huolimatta ei tee muuta kuin loisii kaverin sohvalla kolmatta vuotta ja juhlii. Sitten hän joutuu ulkosaaristoon avuksi vanhalle keksijälle, ja hänen on sopeuduttava karuun elämään.

Juoni ei siis liene kummempi (olen puolessa välissä), mutta kieli on huippuherkullista. Koko ajan ajattelen, miten ihanaa olisi suomentaa kirja. Edesmennyt anoppini ja turkulainen tätini ovat esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat rakastaneet suomentamista omaksi huvikseen.

Olisi se ihanaa!

*

Yhdestä tutusta on tullut nyt minulle sydänystävä, kun meillä molemmilla on rytmihäiriöitä. Kunhan saamme vielä pari tyyppiä lisää, voimme perustaa jonkin sortin rytmiryhmän...


23.3.2010


Aamun Hesarissa pohditaan mm. suomalaisten taipumusta olla masentuneita ja kysytään miksi näin on. Itselleni tulee nopeasti ajatellen mieleen tällaisia syitä:

Haluttomuus kohdata todellisuus sellaisena, kuin se on. Esimerkki: olen töppäillyt, mutta minun on vaikea myöntää itselleni asiaa. Töpeksimisen vakava kohtaaminen naarmuttaisi liian rumasti itse luomani omakuvan pintaa.

Tämän itse luomani omakuvan ylläpitäminen vie voimia, enkä jaksa iloita.

Tulevaisuudessa eläminen: minulla on nyt tämä hyvä työpaikka, mutta voin menettää sen jonakin päivänä. Parasta surra asiaa jo nyt.

Menneisyydessä eläminen. Esimerkiksi lapsuuden traumojen tai "traumojen" mukana retuuttaminen jokapäiväisessä elämässä.

Itsekeskeisyys. Jos ilon ja onnen pitää kummuta minusta itsestäni, se on paljon vähäisempää, kuin kokonaisen elämän tarjoama ilo ja onni, vastaanottaminen muilta ja ympäristöstä.

Väärinpäin kääntyneet arvot: sureminen on "syvällisempää" kuin iloitseminen, pessimismi on "realistisempaa" kuin optimismi, itsensä vähättely on "hienostuneempaa" kuin kiitollisuus kaikesta hyvästä, mitä on saanut, jne.

Kauniin ja hyvän sivuuttaminen "pinnallisena", keskittyminen rumaan ja pahaan.

Virheettömyyteen pyrkiminen, epäonnistumisten pelko.

Yhteiskunnassa esiintyvät vahvat omavoimaisuuden ja pätemisen arvot.

Vieraantuminen Jumalasta.

Siinä muutamia.

Näitähän jokainen varmaan löytää itsestään pienemmässä määrin, mutta hallitsevampina ne nakertavat elämää. Masennus on jonkinlaista ei-elämää: to be or not to be.

*

Olen luultavasti tullut erään tien päähän maalatessani kahta vanhaa rouvaani. Vanhan ihmisen iho on niin vaikea. Nyt houkuttaisi ekspressiivisempi ilmaisu.

On jännä, miten taiteessa tulee aika ajoin tunne, että "en osaa mitään", ja sitten alkaa jotain uutta puhjeta. Aloitinkin jo neljää pientä abstraktia työtäni, joiden pitäisi tulla lopputyön "naisen katseiden" lomaan.


*


24.3.2010

"Jos et näe elämän kirkasta puolta, ryhdy kiillottamaan sitä sameata puolta!"

*

Eilinen taidehissaluento käsittelikin sopivasti Matissea kavereineen ja häneltä vaikutteita saanutta ruotsalaista taiteilijapariskuntaa Grunewald-Hjerten. Sain taas uskoa ja innostusta väripintojen maalaamiseen ilman suurta tarkkuutta. Olen kuitenkin Riikalle mitä kiitollisin kaikesta siitä, mitä olen oppinut häneltä!!

*

Valmistaudun eroamaan ihanasta vaaleanpunaisesta azaleasta, jonka sain P:ltä synttärilahjaksi puolitoista kuukautta sitten. Se ei tule kestämään Lapin-viikkoamme ilman antaumuksellista hoivaani. Minäkin olen vanhoilla päivilläni oppinut pitämään ainakin joitakin kukkia hengissä ainakin jonkin aikaa.

*

En ledig man osoittautui lämminhenkiseksi kehityskertomukseksi, ajatuksia herättäväksi ja kirjasta eroamisen haikeutta tuottavaksi. Mutta jo tänään aloitan uuden kirjan, joka toivottavasti lämmittää mieltä yhtä paljon.


25.3.2010


O-poika (9) ja minä keskustelimme eräästä käyttäytymistavasta, josta O:n pitäisi päästä eroon:

Mummo: Milloin aiot tehdä päätöksen, että lopetat sen?
O: Minä tarvitsisin jonkin palkkion siitä, jos teen päätöksen.
Mummo: Palkkio on se, että tulee itsellekin hyvä mieli.
O: Ei kun minä tarvitsisin jonkin hengellisen palkkion.

(Olenhan aina tiennyt, että poika on erityisen syvällinen!)

Mummo: Millaisen?
O: Jonkin tavaran.

O oppi uuden sanan: materiaalinen. Mummo mietti, että hengelliset ja maalliset menevät kyllä aikuiseltakin joskus sekaisin.

*

Olen pakannut lapsille lankoja ja virkkuukoukkuja, muovisia ripustettavia munia ja maaleja, kukka-aiheita ja eri värisiä silkkipapereita ynnä muuta. Aiomme askarrella Lapissa mobilen virkatuista hiirenhännistä, joihin on ripustettu pääsiäiskoristeita.

Aamulla heräsin valmiiseen suunnitelmaan ympäristötaideteokseksi Männistöön rajaamaan hiukan piha-aluettamme. Senkin voimme toteuttaa lasten kanssa.

Lainasin myös kirjoja, mm kolme Alexander McCall-Smithin Afrikka-aiheista kirjaa. Oikein odotan, milloin pääsen lukemaan tämän ihailemani kirjailijan lastenkirjoja!

*

Aamutelkkarissa Tony Dunderfeldt sanoi, että (kun tutkimuksen mukaan ikäluokastamme vain osa on "aurinkoisia", mutta suuri osa "onnettomia uhreja") ihminen voi vaikuttaa jopa kolmasosaan mielenterveyttään ja -virettään omilla asenteillaan. Itse uskon, että osuus on paljon suurempi. Tutkimuksessa ei esim. todettu, että varakkaat tai terveet olisivat sen "aurinkoisempia", kuin muut.

Kannattaa etsiä ratkaisuja sen sijaan, että jämähtäisi uhriasenteeseen!

*

Se tarhapöllön näköinen ilmestys, jonka näin aamulla peilistä, olen minä. Olisiko aika hankkia täksikin päiväksi sivistyneempi ulkomuoto?


26.3.2010


Lappiinlähtöpäivä.

Olohuoneemme on täynnä kasseja ja reppuja. Yllättävän monenlaista tarvitsee, kun seitsemän hengen porukka aiotaan muonittaa omassa mökissä.

*

Luin runsaasti kuvitetun Marc Chagallin elämäkerran. Olen nähnyt hänen töitään Jerusalemin lähellä olevassa kappelissa ja Nizzan Chagall-museossa ja ollut valtavan vaikuttunut jo aikoina ennen taideharrastukseni puhkeamista. Tunnen nyt kovasti vetoa vapaampaan ilmaisuun.

Kotimaassa oli juttua Heponiemessä olleesta Kallion seurakunnan kurssista, jossa aina ensin lauletaan yksinkertaista rukouslaulua (Kyrie eleison, Sanctus Kristus yms, ja pelkkiä kehossa resonoivia vokaaleja) ja sitten maalataan vasemmalla kädellä ja palettiveitsellä se, mitä laulu herättää sisimmässä. Ihania kuvia olivat tehneet. Voi kunpa pääsisi tuollaiselle kurssille...

*

Olen ajatellut olevani holtiton laiskuri, kun niin rakastan tätä boheemielämää yöpaidassa. Sain lohdutusta Anna-lehdestä, jossa oli kuvia naisten kotiasuista. Siinä oli pyjamahousua, vanhoja kalsarinriekaleita ja jättipaitoja. Moni muukin on siis ymmärtänyt syvällisesti kotipukeutumisen.

Kiitos, että saan elää Mari-yöpaitojen aikakautena, ja kiitos, ettei kukaan kamarineito tule aamulla nyörittämään minua kaunottareksi!