4.1.2010

Saamme nyt takaisin niistä marraskuun pimeistä (joista en kyllä muistanut ollenkaan kärsiä): taas upea aurinkoinen pakkaspäivä. Oravakaan ei ole sotkenut parvekkeemme kaiteen upeaa viistoistasenttistä lumipeitettä. Täydellisen kaunista.

Uudenvuoden jälkeen elämä vierähti käyntiin: Ruvettiin tarkistamaan, milloin Jerisjärven pääsiäisviikkomme junaliput pitää lunastaa, ja tytär alkoi etsiä koko porukalle syyslomakohdetta, kenties Kyprokselta. Vielä yhden sellaisen matkan voisi tehdä, että kävellään ja leikitään rannalla ja ollaan uima-altaalla. Sitten O-poika alkaa jo olla tarpeeksi iso kaupunkilomalle Mummon ja Vaarin kanssa.

*

Minulla on 25 tonttua, joista osa hienoja taidekäsityö- tai taideteollisuustuotteita ja jokunen oppilaitten tekemiä. Yksi lumoavasti tuijottava on tyttären koululaisena tekemä. Tontut on aina ihana ottaa esille! Mutta en ole mikään paljojen koriste-esineiden ystävä, ja uudenvuoden jälkeen tekisi jo mieli pakata ne laatikkoonsa.

Meillä on ihana seimiasetelma, portugalilaisen käsityöläisen jostain pehmeästä puusta veistämä, ostettu sillä Madeiran matkalla, jolla H ja M tapasivat, ja sitä valaisemassa Tampereen Stockalta löytynyt pikkuinen tekokuusi, joka on aivan täynnä pienenpieniä kynttilöitä. Olen aina toivonut, että kuusi olisi ihan täynnä kynttilöitä, ja se toteutui, kun hankittiin tarpeeksi pieni kuusi!

Kaikki joulutähdet ovat hyvässä kunnossa, ja kolme amaryllistä aukaisee uusia nuppujaan.

*

On hauska ajatella alkanutta vuotta, ja mitä kaikkea se tuo tullessaan!! Vaikka viime vuosi toi paljon murhetta ja kaipausta, silti en olisi yhtään päivää antanut pois. Helmiä joka päivä!


5.1.2010


On mukava olla taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan rouva! Eilenkin yksi talon aktiivisista asukkaista soitti ovikelloamme ja toi uudenvuoden kukkakimpun. Kortissa luki, että tämä pariskunta kiittää minua ja miestäni kuluneesta vuodesta. Mies on kiitokset ansainnutkin, mutta minä olen vain asunut talossa...

*

Amarylliksen ihme ei lakkaa kiinnostamasta. Kakkos- tai kolmosvarsi venyy hitaasti ja näyttää kalpealta, nuppu surkealta. Tuleeko tästä mitään? Jaksaako se avata nuppunsa? Olisiko sitä pitänyt hoitaa jotenkin toisin? Ja sitten, eräänä kauniina päivänä, se avaa 3 - 4 kämmenenkokoista upeaa kukkaa!

*

Eilisessä keskustelussa telkkarissa oli tehtävänä luoda käsky nöyryydestä. Se sai muodon Ole avoin totuudelle.

Keskustelijat puhuivat muun muassa siitä, että on ylimielistä luulla selviävänsä kaikista tilanteista ja pärjäävänsä itse, yksin, mutta että on myös ylimielistä luulla, ettei itsestä ole mihinkään. Tämä on näkökulma, jota olen itsekin miettinyt. Todellisuus, ja oma itse, pitäisi nähdä sellaisena kuin se kulloinkin on, ei parempana eikä huonompana.

"Ole avoin totuudelle" on hieno elämänohje. Se vaatii rohkeutta ja rehellisyyttä, ja kykyä turvata toisten apuun.

*

Luen Alice Munron novellikokoelmaa Too Much Happiness, jonka S antoi joululahjaksi. Novellit kertovat erikoisista ihmisistä ja aika tavallisistakin tapahtumista heidän elämässään. En tiedä, onko nöyryyden puutetta, kun minulle tulee usein mieleen, että tällaisia osaisin itsekin kirjoittaa.

Minulla on valmis suunnitelma siltä varalta, että muuttuisin yhtäkkiä nuoreksi ja haluaisin tulla kirjailijaksi. Kehittäisin ensin huomiota herättävän ulkoasun, josta koko Suomi tuntisi minut (vrt. Sofi Oksanen). Minut kutsuttaisiin jo pelkän ulkoisen tunnettavuuden perusteella TV-keskusteluihin, ja kustantajat ottaisivat mielellään käsikirjoituksiani, koska olisin jo valmiiksi niin tunnettu.

Pieni mutta on se, että tuskin muutun nuoreksi... Ja olisiko kiva olla kovin tunnettu? Sitä paitsi Alice Munro on mitä tavallisimman näköinen rouvasihminen.


6.1.2010


Kolmen kuninkaan päivä, niin kuin radiossa äsken sanottiin keskusteluohjelmassa, jossa maailman menoa pohdiskelivat Satu Hassi, Jaakko Hämeen-Anttila ja Tuomas Nevanlinna (pikkuserkkuni).

Keskusteluohjelmat - herkkuani! Eilen oli Kymmenen uutta käskyä -ohjelmassa pohdittavana yhteydenpito. Lopullinen käskyn muoto oli Ole läsnä. Se ehkä viittaa enemmän yhteydenpidon laatuun kuin määrään. Puhuttiin siitä, että voidakseen olla läsnä toisen ihmisen elämässä, pitää olla läsnä omassa elämässään, ja se taas tulee lähelle edellistä käskyä Ole avoin totuudelle. Jos vetää elämässään roolia, ei pääse lähelle toistakaan ihmistä.

*

Olemme lähdössä Loppiaiskirkkoon. Siskon kanssa oli puhetta tuhlaajapoika vertauksesta, jota hän oli kummitätinsä kanssa pohtinut. Tuhlaajapoika palasi kotiin, koska hän näki nälkää. Ei siksi, että oli päättänyt tehdä elämänmuutoksen, katunut huonoa elämäänsä, rakastanut niin paljon isäänsä, pyytääkseen anteeksi tms. Valinta oli hyvä, vaikka syy ei ollut ylevä.

Mietin tätä samaa kirkossakäynnin kannalta. Mikä minua sinne vetää, paitsi rakkaus kirkkoon ja Tapiolan seurakuntaan? Musiikki? Arkkitehtuuri? Kirkkokahvit? Rupattelu tuttujen kanssa?
Jonkinlainen pyhän kokemus?

Olipa syy mikä tahansa, valinta on hyvä. Kirkosta palaa aina hyväntuulisena.

7.1.2010


Aamutelkkari! Täytyyhän heilläkin olla jouluvapaata, mutta kyllä on kiva, kun Hesarin lukuun taas tulivat mukaan Aamu TV:n usein mielenkiintoiset aiheet ja tutut toimittajat.

Illalla katsottiin Lappeenrannan laulukilpailun finaalia. Vaikka en ole mitenkään hirveän musikaalinen, rakastan laulukilpailuja. Suosikkini naisten sarjassa tuli toiseksi, mutta ykkönen oli kyllä ihan huipputasoa. P pomppi kahden huoneen väliä: olohuoneessa oli menossa mäenlasku, makuuhuoneessa laulukilpailu.


8.1.2010


Naapurinrouvan äiti hoitaa viikot pikku I-tyttöä ja matkustaa viikonlopuiksi kotiin Seinäjoelle. Ollaan tässä tutustuttu, ja kesällä Herättäjäjuhlilla ollessamme Seinäjoella saimme kutsun K-Mumman, S-Paapan ja A-tädin kotiin isoon hienoon omakotitaloon melkein Seinäjoen keskustassa.

Eilen vihdoinkin olimme saaneet kutsutuksi heidät kahville, kun koko porukka oli täällä etelässä käymässä. I-tytteli ujosteli kovasti ensin. Hän on melkein samanikäinen kuin mitä olemme asuneet tässä samalla porrastasanteella (kaksi ja puoli vuotta). Pojat tulivat koulusta, ja I innostui seurailemaan heidän puuhiaan. Lähtiessä I jo heläytti kirkkaasti: Hyvää jatkoa!!

Lähdimme hyvissä ajoin kohti Selloa, missä meillä oli treffit leffaan H:n ja M:n kanssa. Lumisade vielä entisestään hidasti ruuhkaliikennettä, ja jossain vaiheessa jo näytti varmalta, että emme ehdi. Mies kuitenkin tiesi, missä kohtaa liikenne alkaa vetää, ja ehdimme leffaan niin, että mainokset jo pyörivät...

Elokuva oli Coenin veljesten A Serious Man, ja oli se kyllä aika mainio!!

Hauska päivä!

Aamulenkillä vieras rouva sanoi minulle, että "Nautitaan" ja osoitti ympäröiviä paksuja hankia!


9.1.2010


Tuntuu, kuin luonto kunnioittaisi 70 vuotta sitten olleen Talvisodan muistoa, kun on samantapaiset paukkupakkaset viikosta toiseen, kuin silloin kerrotaan olleen.

*

Eilen illalla 8 meitä kolmannen vuoden taiteen peruskurssilaisia kokoontui Gardenin Sevillassa juhlimaan pikkujoulua, kun marras-joulukuussa ei löytynyt yhteistä aikaa. Oli iloinen ilta, ja pakkasesta huolimatta kävelin kotiin lumen valaisemassa hiljaisessa maisemassa. Kaunista!

Suunniteltiin tavata aika usein, kun meillä ei ole paljon yhteisiä kursseja enää: jokainen puurtaa oman ohjaajansa kanssa lopputyötään. Yhdessä syöminen on kyllä kivaa.

*

Vilkkaan seuraelämän vuoksi Kymmentä uutta käskyä on pitänyt seurata Areenalta ja nauhoituksina. Kahdeksas tehtävä oli Mikä on tarpeeksi?, ja käsky kiteytettiin muotoon Harkitse tarpeesi. Tehtävä oli vaikea, kun meidän "tarpeemme" hyvinvoivissa maissa ovat niin eri tasolla kuin maailman köyhimmillä. Sitä paitsi on myös vaikea puhua kahdesta niin erilaisesta asiasta kuin materiaaliset tarpeet ja henkiset/hengelliset tarpeet. Elämä voi olla köyhää tai rikasta monella tavalla ja tasolla.

Olen aivan vakuuttunut siitä, että tulevaisuudessa ihmiset joutuvat tinkimään materiaalisista tarpeistaan, varmaan jo meidän elämämme aikana. Silloin ne, joilla on kapasiteettia henkisiin/hengellisiin asioihin, ovat suhteellisesti entistä rikkaampia. Mutta tässäkään eivät onnen lahjat käy tasan. Toisille sitä henkistä pääomaa on päässyt kasvamaan pienestä pitäen enemmän kuin toisille: luonnonläheisyyttä, kulttuuriharrastuksia, hyviä ihmissuhteita, jumalasuhde... Päiväkoti ja koulunkäynti vähän tasoittavat eroja, mutta luulen, että kaikkein tärkeimmät valmiudet kuitenkin syntyvät jo kodissa.


10.1.2010


Yhdeksäs käsky oli Pelasta Maa! Ihmiskunnan ainoa mahdollisuushan se siinä tuli kirjattua. Luulen, että tiedostavien ihmisten pitäisi porukoissaan aloittaa trendejä, jotka vaikuttaisivat selkeästi hiilijalanjälkeemme. En usko, että nykymaailmassa enemmistö tekee mitään, mikä ei ole "trendikästä". Ja enemmistö on saatava mukaan.

Uutisissa on ollut, että murtomaahiihdosta on yhtäkkiä tullut trendikästä. No, se johtuu runsaasta lumesta, mutta on silti huomionarvoista, kuinka trendit vetävät puoleensa ja leviävät. Miksei voisi olla trendikästä olla tekemättä pitkiä ulkomaanmatkoja, olla syömättä ihmeellisiä kaukaa tuotuja ruokia, olla ostamatta turhaa tavaraa ja olla asumatta liian lämpimässä kodissa.

Median apua tarvitaan uusien trendien julkistamisessa!

*

Eilen ajettiin upeassa maisemassa H:n luo Järvenpäähän. H oli säästänyt joulukuusen meitä ajatellen. Istuimme hämärässä kynttilänvalossa olohuoneessa ja ihailimme kuusta, jonka loistetta takana oleva tumma ryijy korosti.

Miksi näistä kauniista maisemista ja tunnelmallisista näkymistä tulee lapsuus mieleen? Ehkä lapsi kokee elämykset ja uudet asiat niin voimakkaasti, että "joulukuusi hämärässä huoneessa" tai "upeat, puhtaat lumihanget ja lumiset puut" liittyvät vieläkin mielessä siihen alkuperäiseen kokemukseen ja syvään kauneuselämykseen.


11.1.2010


Kymmenes käsky oli Älä jätä yksin. Hilkka Olkinuora kertoi keskustelussa koskettavasti työstään kuolevien kanssa. Hän sanoi, että kuoleva usein pyytää juuri näillä sanoilla: Älä jätä yksin!

Tämäkin tehtävä yksinäisyydestä oli vaikea, sillä vanhukset eivät ole ainoita yksinäisiä. Mutta käsky sopii vaikka koulukiusattuun hyvin, tai muihin kiusattuihin. Emme voi "pelastaa" kaikkia yksinäisiä, mutta jos jokainen tekee jotain, yhdessä saadaan paljon aikaan. Ja niin pienikin asia voi rohkaista: hymy, tervehtiminen...

Entä sitten ne, joilla ei ole kykyä tai halua olla yhteisön jäseniä? Ne, joilla on ollut sellainen lapsuus, etteivät he voi uskoa tulevansa hyväksytyiksi?

Uskon, että rikas elämä sisältää muitakin ihmisiä kuin "minä itse". Eikö elämä ole annettu meille elettäväksi? Eikö ole ylimielistä jättää elämä elämättä tai elää sitä mahdollisimman kapeasti?

Käskyn voisi ymmärtää niinkin, että älä jätä itseäsi yksin.

Minäkin juuri lähetin sisaruksille leikkisää sähköpostia siitä, kuinka hauskoja nämä isän ja äidin raskaat viimeiset vuodet olivat, kun olimme jatkuvasti email-yhteydessä toinen toisiimme! Heti tuli H:lta kaksi sähköpostia...

*

Telkkaritutut ovat palanneet ruutuun. Katsoimme eilen tavaksi tulleen Arto Nybergin, ja Maarit Tastula haastatteli Ilkka Herliniä, josta sain positiivisen kuvan. Vaatimaton ja fiksu upporikas.

*

Meillä on vieläkin kolme valkoista joulutähteä ja kolme amaryllistä!


12.1.2010


Iloisia uutisia: M ja J ovat saaneet poikavauvan. H:n perhe tuntuu niin kovin läheiseltä, että uutinen maistuu tosi hyvältä. Joko se oli viidestoista tuota pikkuserkkusarjaa?

*

Elän satumaailmassa. Kolme viimeistä päivää pakkanen on laskenut, ja kaikki puut pienintä oksaa myöten ovat paksun huurteen peitossa. Kun eilen tulin illalla kaupasta metsätietä ja ulkovalot paloivat, en ollut raaskia kävellä kotiin, kun metsässä oli niin upeaa.

*

Tänään tein ale-kierroksen kaikkiin lempi-vaatekauppoihini. Crazystä ostin jännän mustan takin. Siellä oli välitön tunnelma: me asiakkaat kommentoimme toistemme sovittamia vaatteita. Toi on just sun! Ei älä ota tota. Anna mä kokeilen sitä niin sä näät sen mun päällä. Joka rouva lähti tyytyväisenä jokin löytö mukanaan.

Skadista löysin myös loistoalennuksella violetin neuleen.

Vad kan man mer begära!


13.1.2010


Siivoojaa ei todellakaan tarvita - olen keksinyt paremman keinon! Käly kerran sanoi, että hän saa huonosti siivotuksi, ellei ole tulossa vieraita. Vieraita pitää vain kutsua tarpeeksi usein! Jos joka viikko tulee vieraita, on heti edellisten lähdettyä siivottava jo valmiiksi jotain, jotta sitten parina viimeisenä päivänä voi ottaa tärkeimmät. Ja pakasteessa pitää aina olla pääosa tarjoiluista valmiina, niin vaiva tuntuu pieneltä. Loistavaa!

Systeemi vaikeutuu, kun alkaa mökkiviikonloppukausi. Kotiviikko jää niin lyhyeksi, eikä vieraitakaan ehdi kutsua. No, silloin sitten käännytään jonkin siivouspalvelun puoleen, ainakin joskus.

*

Minulla on kaksi noin yhdeksänkymppistä kummitätiä, jotka molemmat vielä elävät täyttä elämää. Toinen, A-täti oli iltapäivällä kylässä meillä tyttärensä L:n kanssa. Tuntui hyvältä, kun A kertoi, että minun mummolani Turussa oli hänen nuoruutensa turvapaikka: kun kotona ei oikein viihtynyt, hän meni mummolaani, ja siellä vallitsi AINA hyvä, viihtyisä tunnelma. A sanoi olevansa ikuisesti kiitollinen Mummolleni, joka oli (todellakin aina, sen muistan minäkin) tasainen ja hyväntuulinen ja loi ympärilleen hyvää oloa.

A ja L, molemmat hyvin taiteellisia ihmisiä, katsoivat maalauksiani ja halusivat nähdä ne vielä uudelleen. Oli kiva kuunnella heidän kommenttejaan. Lupasivat tulla vuoden päästä taas katsomaan, mitä olen saanut aikaan!


14.1.2010


Pakkanen oli sen verran laskenut, että hain monot ja sukset kellarista ja hiihtelin 3-4 km lähiniityillä. Muistelin kauniissa maisemassa viime talvea, jolloin vieras rouva hiihti minua vastaan samalla ladulla, pysähtyi kohdallani ja sanoi: "Olenko minä taivaassa?" No, melkein...

Hiihtäessä voi välillä muistaa tunteen siitä, kun oli nuori ja joustava, jaksoi hiihtää pitempiä matkoja ja uskalsi laskea kohtuullisia mäkiä. Nyt täytyy pitää visusti mielessä, että kaksi tuttua kaatui viime talvena tasaisella ladulla, toisen käsi oli kesään asti paketissa ja toisen ei ole vieläkään parantunut. Ehkä tämä tietoisuus on hyvää maltillisuuskasvatusta silloin, kun hiihtäminen tuntuu oikein ihanalta.


16.1.2010


Toistan itseäni, mutta niin tekee luontokin: edelleen lumista, puhdasta, huurteista, kylmää. P ja S lähtivät isä-tytär -hiihdolle Olariin, ja minä kuuntelin ihaillen, kuinka Paula Lehtomäki ilmoitti, ettei elämäntilanteessaan kahden pienen lapsen äitinä pyri puolueen puheenjohtajaksi. Kaikkia ei ole valta sokaissut.

*

Lopputyötäni ajatellen olen löytänyt jo joitakin suuntia. Aiheekseni valitsin naiskuvia, jotka pyrkivät herättämään kiinnostusta johonkin syvempään kussakin naisessa, kuin ulkoiseen. Toivon osaavani kuvata valoa, ja sisäistäkin valoa.

Sitten selvisi koko: ainakin tähän aiheeseen valitsin A3 -koon, ja ehkä se on minulle kaiken kaikkiaan sopivin. Pienemmät ovat liian pieniä, eikä ehkä isokaan ole ihan minun heiniäni. Paitsi että joskus voisi tehdä isolle pohjalle abstraktin maalauksen.

Pohjamateriaaliksi on ainakin toistaiseksi valikoitunut koivuvaneri, ja välineeksi akryyli. Niin paljon kuin pidänkin pastellista ja varsinkin akryyli-pastelli -yhdistelmästä, pastelli saa minut helposti valitsemaan "helppoja ratkaisuja". Akryyli pakottaa työstämään, työstämään ja työstämään, ja vielä työstämään, työstämään ja työstämään. Se tekee varmaan hyvää vähän nopeatempoiselle luonteelleni.

Koko ajan tekisi mieli maalata...

*

Haitin maanjäristyksen tuhojen näkeminen uutisissa on aika ahdistavaa. Onneksi siellä on edes lämmin, etteivät kodittomat joudu palelemaan. On vaikea ymmärtää, miksi tällaista tapahtuu. Miksemme saaneet jäädä Paratiisiin...

Pahalta tuntuu, että kun köyhissä maissa suku ja yhteisö on lähes kaikki, mitä ihmisellä on, moni siellä on nyt menettänyt senkin.



17.1.2010


Kokoan tähän vielä kaikki telkkariohjelman 10 uutta käskyä - niitä voisi käyttää vaikka jossain keskustelupiirissä joskus:

1. Älä pelkää
2. Pidä huoli perheestäsi
3. Tee hyvin
4. Kilpaile vastuullisesti
5. Tunnista riippuvuutesi
6. Ole avoin totuudelle
7. Ole läsnä
8. Harkitse tarpeesi
9. Pelasta Maa
10. Älä jätä yksin

*

Luen huikeaa kirjaa - tai trilogian ensimmäistä osaa. Kerstin Ekman on arvostettu ja rakastettu ruotsalainen kirjailija ja mm Ruotsin Akatemian jäsen. Hänen Sudentalja-sarjansa ensimmäinen osa Herran armo kertoo pohjoisesta Ruotsin ja Norjan rajoilta 1900-luvun alusta (1916 alkaen). Elämä on hurjaa sekoitusta noituutta ja taikauskoa, tietämättömyyttä ja erätaitoja sekä myös valistusta ja elintasoa. Kylien tilalliset saivat kaupasta niin Amerikan pekonia kuin Brysselin pitsejäkin, mitä vain, mitä laivat toivat idän ja lännen rannikkokaupunkeihin, kätilö levitti tietoa hygieniasta ja rokotti lapsia, pidettiin mahtihäitä kaikilla herkuilla...

Ihmeellinen Lapin taika alkoi heti vallata minut niin voimakkaasti, että ajattelin, että ensimmäisen osan lukeminen riittää oudon tunnelman kokemiseksi. Sittemmin olen ajatellut lainata kummitytöltä myös kaksi seuraavaa osaa...

Yhtäkkiä tulin ajatelleeksi, että äitini, joka syntyi 1918, on elänyt ensimmäiset vuotensa Sodankylässä, jossa Vaari toimi tähtitieteellisen observatorion hoitajana - Vaari, innokas eränkävijä. Suomen puolella lienee ollut vielä köyhempää kuin Ruotsissa ja Norjassa. Kätilö ei ehtinyt seuraavan sisaruksen synnytykseen, jonka Vaari joutui hoitamaan... Mummo on kertonut, kuinka nähtiin nälkää. "Kummallista, ettei silloin ymmärretty käyttää makaronia, kun ei ollut perunoita!" Mutta makaronit tulivat Ruotsin Lappiinkin vasta vähän myöhemmin, ja ihmisiä valistettiin keittämään niistä maidon ja vehnäjauhon kanssa velliä.

Herran armon kuvaama elämä tuntuu niin valtavan eksoottiselta, mutta oma äitini on elänyt sen tapaisissa oloissa!

Tekee mieli lähteä kesällä ajelemaan Ruotsin Lappiin, vaikka alkukantaisuutta sieltä on turha enää etsiä.


19.1.2010


Olemme pakanneet aamutuimaan pientä Turun lomaa varten: yksi yö hotellissa, kun miehellä on kumpanakin päivänä työyhteisökonsultaatio lähiseudulla. Aiomme sukuloida. Mutta mitä sitten muuten otan mukaan nauttiakseni oikein kovasti: kirjan, joka on menossa, varakirjan, sillä olisihan kauheaa, jos tämä loppuisi, kirjoitus- ja piirtämisvälineet... Kaikkea sitä voisin tehdä kotonakin!

Mutta on aina kiva kävellä Aurajoen rantoja ja kuulla Turun murretta.

*

Seuraamme ahkerasti Sopranos-sarjaa. Ensimmäisellä kierroksella ajattelin, että se on turhan väkivaltainen, ja lopetin parin jakson jälkeen. Kun se alkoi alusta, lehdet hehkuttivat niin kovasti sen korkeatasoisuutta ("upeaa, että saa elää aikana, jolloin Sopranoksen tasoinen sarja tehtiin"), että aloimme katsoa sitä. Paljon kamalaa tietysti tapahtuu italialais-amerikkalaisen mafiaperheen kuvauksessa, mutta paljossa he ovat myös tavallisia ihmisiä, joka sinänsä on kiinnostava yhdistelmä. Ja on se kyllä hienosti tehty. Tarina etenee hitaasti kohti väistämätöntä "perheen" hajoamista, niin arvelemme, mutta yhtään jaksoa en haluaisi menettää.

Tällaiselle kuin minä, joka ei jaksa olla koko aikaa menossa, telkkari tarjoaa kyllä yhtä ja toista mielenkiintoista.

*

Otson kanssa luemme ääneen Anni Swanin Tottisalmen perillistä. Joudun vähän modernisoimaan joitakin sanoja ja sanajärjestyksiä, kun kieli on niin vanhanaikaista, mutta muuten kirja on rautaa. Meillä tulee paljon enemmän keskusteluja esim eettisistä kysymyksistä, kuin näissä harry pottereissa. Kun kirja kertoo todellisuudesta, oikeasti uskottavaa tarinaa, se on jotenkin vaikuttavampi, kuin fantasiaromaanit.

Onkohan Anni Swanin kirjoista kieleltään korjattuja versioita? Sormet syyhyäisivät ryhtyä hommaan...


20.1.2010


Palasimme juuri hauskalta Turun-matkalta. Vasta Espoossa alkoi olla pimeähköä (lumi valaisi), koko alkumatkan oli ihmeellinen "sininen hetki", joka kesti ja kesti. Tuli mieleen kaamos Lapissa. Oli kuitenkin melko valoisaa. Taivaanranta oli toista tuntiapehmeän turkoosinsininen.

Muutenhan uusi moottoritie Turkuun on aika tylsä. Kaikki lapsuudesta asti tutut kiinnekohdat ovat jääneet vanhan tien varteen. Melkein koko matka on havumetsää, kalliolouhoksia ja tunneleita, niin että on vaikea tietää, missä on. Mutta olihan vanha ykköstie liian kapea.

Olimme eilen H:n kanssa lounaalla Koulu-ravintolassa, joka on tehty vanhaan hyvin hienoon koulurakennukseen. Muistaakseni Cygneus skola. Sitten päivälepo hotellissa ja Verkahoviin tapaamaan J:tä ja E:tä. Emme olleet koskaan käyneet heidän ylimmän kerroksen kodissaan vanhassa hienossa Verkatehtaassa, jossa on pieniruutuiset korkeat ikkunat. J oli iloinen ja näytti hyvinvoivalta, vaikka näkee vain vähän toisella silmällään. E oli minusta vuodessa mennyt fyysisesti alaspäin, vaikka henki on vireä. Vaikka sähköpostittelimme moneen kertaan tulostamme, heillä olivat kuitenkin menneet viikot sekaisin ja tulimme yllätyksenä!

P kävi illalla töissä ja taas aamupäivällä. Minä loikoilin koko rahan edestä hotellissa. Iltapäivällä oltiin Aschanin kahvilassa, jonne olin kutsunut kummitäti I:n. Hän asuu Turun Kristillisellä Opistolla remonttia paossa.


22.1.2010

Eilen opeporukka oli koolla R:n luona. "Säännöissämme" on, että tarjoilut mahdollisimman yksinkertaisesti, mutta rikomme raskaasti sääntöä. Joka emäntä laittaa toinen toistaan ihanampia tarjouksia... Onneksi kokoonnumme vain kerran kuussa!

Maailma tuli taas parannettua, ja naurulihakset ovat kipeinä.

*

Olin jo vakaasti päättänyt, että en uskalla lähteä niin rasittavalle matkalle kuin Suomi - New York - Sumter, South Carolina, jossa meillä on kesäkuun alussa 50th Reunion, siis sikäläisellä ylioppilasluokallani. Tänään sain silloiselta cheerleaderilta pikku A:lta sähköpostia, jossa pyydettiin lyhyttä kuvausta näistä 50 vuodesta omassa elämässäni juhlaan painettavaa bookletia varten. Voi että alkoi tehdä mieli kuitenkin lähteä. Katson vielä vähän aikaa mihin suuntaan kunto kehittyy ennen lopullista päätöstä...


23.1.2010


Mitähän pihaoravillemme on tapahtunut nyt pakkasilla, kun niitä ei näy ollenkaan, eikä jälkiäkään. Värjöttelevätkö ressut koloissaan järkyttyneinä oikeasta, viikosta toiseen kestävästä pakkastalvesta. Tänä aamunakin oli -16 astetta.

*

Viime sunnuntaina Munkkiniemen srk:n 50-luvun nuorten kokoontumisessa yksi meistä, pappi R, joka on ollut vaimoineen 20 vuotta Botswanassa lähetystyössä, kertoi, vaimoineen, kokemuksistaan. Vaimo hoiti koko sikäläisen Luterilaisen kirkon raha-asioita, R teki papin töitä ja kehitti toimintaa. Koskettavaa oli, miten sikäläinen kirkko sai slummilapsia koulutetuksi ja kasvamaan vaativiinkin tehtäviin. "Et voi pelastaa koko maailmaa, mutta voit pelastaa yhden ihmisen koko maailman."

Minua jäi henkilökohtaisesti askarruttamaan se, mitä vaimo H kertoi työn laadusta. Koska niin monenlaista tarvetta oli, hän saattoi saavuttuaan paikallisseurakuntaan tilejä tarkistamaan joutua ennen sitä toimimaan työnohjaajana, sielunhoitajana, psykologina ja käytännön ongelmien ratkaisijana. Ei ollut rajoitettu sitä, mitä "saa" tehdä, vaan maalaisjärkeä sai käyttää ja tehdä sitä, mistä oli suuri tarve.

Luulen, että tämä ero työkulttuureissa vaikuttaa monen suomalaisen työuupumukseen. Ainakin niin kävi itselleni.

Nokian ja varsinkin Mobiran aikoina sain tehdä kaikkea, mitä hyväksi näin henkilöstön kielikoulutuksen eteen. Kouluttaa itse, ostaa kursseja, teettää meille omia kielikurssitekstejä, keksiä itse testausmenetelmiä, jos joku opettaja halusi kurssille tyynyt, pyytää koulutussihteeriä ostamaan 12 tyynyä, vetää hulvattoman hauskoja suggestopedisiä kursseja, lähettää sisäisessä postissa sanastoa tai kielivinkkejä henkilöstölle, käyttää monisteissa värillisiä papereita - ihan mitä vain keksin ja mikä tuntui toimivalta.

Sitten palasin laman vuoksi turvalliseen kouluvirkaan. Kaikki, ylitse muun aika, oli hirveän rajoitettua, enkä saanut päättää itse edes omista tunneistani ("sulla ei oo oppilaita ensi tunnilla, kun me mennään metsäretkelle"). Minua rajoitti runsas oppimateriaali, joka oli pakko sinä lukuvuonna saada läpikäydyksi. Juurikaan ei ehtinyt tehdä tunneilla mitään itse keksittyä hauskaa, hyvä kun ehti käydä pitkät kappaleet ja harjoitukset läpi. Kaikki oli valmiina opettajan oppaassa, joten luovuuttani ei tarvittu mihinkään. Olisin kyllä oto saanut osallistua juhlien valmisteluun (paitsi, että joka tunti piti opettaa englantia, eivätkä esiintyjät olleet enää paikalla iltapäivällä), mutta en saanut käyttää sitä kokemusta ja niitä tietoja ja taitoja, joita minulla olisi ollut.

Tylsistyminenhän siitä seurasi, ja se alkoi väsyttää. Ihan kuin kukaan ei olisi ollenkaan tajunnut, että olen laaja-alaisempi ihminen, kuin pelkkä läksyjen läpikävijä. No, totta puhuakseni yritin kyllä saada tunteihin omia ideoitani, mutta siihen oli niin kovin vähän mahdollisuutta.

Maalaisjärkeä ei juuri voinut käyttää, koska kaikki oli säädelty ylhäältä päin.


24.1.2010


Eilen illalla oltiin hyytävässä pakkasessa KOM-teatterissa katsomassa Marja Packalenin ja Pirkko Saision Odotus-näytelmää. Hyvä ja hauska. Kanssamme olivat P ja S, jotka saivat liput meiltä joululahjaksi. He tulivat viime hetkellä (Kapteeninkadun tienoilta on tosi vaikea löytää parkkipaikkaa), väliaikaa ei ollut, ja kun purkauduimme lopuksi ulos, kylmyys oli karmea lämpimän sisätilan jälkeen. Ei siis voitu jutella juurikaan - seurustelu seuraavaan kertaan!

*

Tänään kävelimme urhoollisesti kirkkoon 20 asteen pakkasessa. Kirkolla mainostettiin iltapäivän Nallemessua, johon perheen pienimmät saavat ottaa nallen mukaan. Pullukkaturkissani olisin itse sopinut paremmin Nallemessuun... Tänään on myös eri puolilla ekumeenisia vaelluksia - kukahan tarkenee lähteä?

*

P:ltä vapautui Mikko Juvan muistelmakirja Seurasin nuoruuteni näkyä, ja nyt olen jo päässyt opiskelu- ja sotavuosien yli. Ihailen sitä, ettei MJ liittynyt IKL:ään eika AKS:ään, niin kuin äitini aikoinaan teki. MJ oli niin valtavan rehellinen ajatuksessaan, etteivät ryssänviha ja oman maan laajentumisajatukset olleet kristillisesti hyväksyttäviä.

(Äiti ei ole ollut yhtä tinkimätön uskossaan. Hänhän oli ulospäin suuntautunut ja innostuvainen, järjestöihminen loppuun asti. Porukoissa on varmaan ollut hauskaa, ja onhan aatteellisuus aina jollain tavalla riemullista. Kyllä äiti itsekin joskus puisteli päätään naureskellen nuoruutensa aatteille... Mutta varmaan se ryssänviha on antanut puhtia Suomen puolustamiselle.)

Toisaalta MJ perusteli itselleen sodassa tappamisen tavalla, jonka hän itse voi hyväksyä. Tappaminen ei tietenkään ole kristillistä, mutta sodassa ollaan tilanteessa, jossa sitä ei ehkä voi välttää. Oma henki on vastaavasti uhattuna koko ajan.


26.1.2010


Kyllä on hauska joskus viettää todella laiska aamu. Nauttia ensin aamukahvista, Hesarista ja aamutelkkarista, ja mennä sitten häikäilemättömästi takaisin peiton alle lukemaan tai radiota kuuntelemaan...

Tosin on vähän kurja lukea siinä tilanteessa Mikko Juvan elämäkertaa, miehen, joka sai niin käsittämättömän määrän kaikenlaista aikaiseksi elämässään. Parhaillaan hän on saanut valmiiksi toisen väitöskirjansa, on valittu historian professoriksi Turkuun ja toimii dosenttina Hesassa. Kirjoittaa suurta historiateosta isänsä kanssa, toimii aktiivisesti Suomen Kristillisessä Ylioppilasliitossa, monissa kansainvälisissä ja ekumeenisissa yhteyksissä, on Pohjalaisen osakunnan dekaani, kuuluu kirjallisuuspiiriin, on jatkuvasti kysytty puhuja erilaisissa poliittisissa ja kristillisissä keskustelutilaisuuksissa... ja kerää ja tutkii kasveja.

*

Tottisalmen perillisessä jännitys kohoaa. O on aivan innoissaan. Hän toivoo lisää Anni Swanin kirjoja. Lupasin käydä kirjastossa, mutta O sanoi, että kirjoja on ihana omistaa.

Eilen hän rakensi makuuhuoneeseemme melkein katosta alkavan pahvi-hyppyrimäen ja kilpalaskijoita. Kova kisa on menossa. Hän myös suunnitteli rakenteeltaan hyvin monimutkaisen lentokonemallin. Lehden julkaiseminen kaverin kanssa taitaa olla tauolla. Kiisselin teko kiinnostaa tällä hetkellä innokasta leipuripoikaa.

On kyllä tosi hauska nähdä, mikä valikoituu lopulta kaverin suurimmaksi kiinnostuksen kohteeksi!


27.1.2010


Näin yöllä unta, jossa raivosin siskolle aivan mielettömästi. Se ei ollut kivaa, ja heräsin ajatellen, että toivottavasti uni ei enää jatku.

Kiintoisaa, koska olen sen verran hitaasti reagoiva ihminen, etten päiväsaikaan koskaan raivoa kenellekään. Siinä vaiheessa, kun huomaan, että alkaa raivostuttaa, järki on jo ehtinyt mukaan, tai huumori. Tuohtunutta osaan kyllä esittää aika hyvin!

Joo, kerran raivostuin. Vanhalla linja-autoasemalla kahvilan täti kohteli noin 9-vuotiaita koulupoikia todella törkeästi, ja satuin olemaan lähellä. Aivan tärisin raivosta, kun sanoin tädille: "Katsokaakin, ettette koskaan enää kohtele pieniä poikia tuolla tavalla!!!!!" Mutta en siis minäkään kovin taitavasti ilmaissut itseäni tädille...

*

Uni ei jatkunut, mutta aloin nähdä sekavaa unta, jossa tapahtui kaikkea pelottavaa ja kurjaa Mummon ja Vaarin kesäsaaressa Rymättylässä. Mm. olimme veneretkellä, ja äiti käyttäytyi kuin mielipuoli. No, se tietysti liittyi hänen viimeiseen sairauteensa.

Väitetään, että unen jokainen henkilö on jokin puoli unen näkijästä itsestään. Siinä olisi tutkiskelemista!

*

Päivästä tuli kuitenkin hyvä.

Olin oikeaa lonkkaani kuvauttamassa. Lapsena meillä oli tapana valittaa, että lonkkaa kolottaa, kun äiti pyysi palvelusta, (vaikka sitten kyllä teimme, mitä pyydettiin). Nyt pelleily on muuttunut todeksi ja on kolottanut oikeasti.

Sain maalatuksi pari tuntia, ja työt menivät minusta hyvään suuntaan.


28.1.2010


No, viime yö oli myös mielenkiintoinen, mutta mukavampi. Minulla oli jokin ihmisjoukko, ehkä joku maalauskurssi, jostain syystä käymässä meillä. Kotini oli suuri, tosi runsaasti ja kauniisti sisustettu.

Sitten muistin sen yhden käyttämättä olleen ison huoneen, ja päätin näyttää porukalle vielä senkin. Olen nähnyt lukemattomia unia, joissa yhtäkkiä muistan, että sekin yksi suuri huone minulla on, vaikka olen melkein unohtanut sen.

Menen huoneeseen, ja se on sisustamatta. Olen tulkinnut unta niin, että minulla on jokin iso elämänalue vielä käyttöön ottamatta.

Mutta kun viime yön unessa avasin oven "käyttämättömään huoneeseen", se olikin mitä ihanimmin sisustettu, suurempi ja kauniimpi kuin muistinkaan!

Olenko ehkä löytänyt naiskuvissa oman taiteenalueeni, vai mitä on tapahtunut, kun tyhjänä odotellut huone onkin nyt tullut käyttöön?

*

Mukavat rohdinpellavaiset talvihousuni hajosivat lopullisesti ja joutuivat roskiin. Oli otettava käyttöön kaapissa odotelleet farkut. Kangas on tosi paksua ja jäykkää , eivätkä jousta milliäkään. Näitä peltifarkkuja ei voi käyttää kuin kauppamatkoilla, koska niissä ei voi oikein istua... Ehkä ne auttavat pudottamaan kilon pari, tai sitten täytyy noudattaa Niksi-Pirkan neuvoa ja laittaa vaaka jääkaapin eteen...

*

Katsoin äsken nauhalta Sudentalja-trilogian kirjoittajan Kerstin Ekmanin tunnin pituista haastattelua. Hän on tosiaan asunut pitkään Ruotsin Lapissa, kuten olinkin arvellut, ja kotiutunut sinne enemmän kuin minnekään muualle. Kyllä minun on pakko lukea ne kaksi viimeistäkin trilogian osaa. Kirja on jättänyt niin syvän tunnelman mieleeni.

*

Eilen katsoimme Pieni suuri mies -leffan, jossa Dustin Hoffman elää vuorotellen inkkarien ja valkoihoisten parissa. Se on joskus tehnyt minuun valtaisan vaikutuksen, ja halusin ehdottomasti nähdä sen uudelleen. Nyt se tuntui minusta venytetyltä. Miksi päähenkilön piti vaihtaa puolta niin monta kertaa? Aiheesta olisi saanut hienommankin käsikirjoituksen.

Tai sitten olen vain tullut niin vanhaksi, kaiken nähneeksi ja kriittiseksi...


29.1.2010


Kukkuroittain uutta, pehmeää lunta, autokin on aivan hautautunut hattaralumeen. Eilen oli tosi arktinen kauppamatka: ensimmäisen kerran olin palella turkissani, kun lunta tuli naamaan vaakatasossa kovan viiman matkassa. Soitin ystäväni M:n kännykkään ja kysyin sopivan juttelutilanteen varmistamiseksi, oliko hän kotona. Aina sanavalmis M sanoi: "Olen, enkä aio täältä poistuakaan!"

*

Miksi ihminen usein haluaa sellaista, mitä ei voi saada? Eilen ymmärsin, että todella haluan lukea Barack Obaman My Father´s Dream, mutta se on JUURI myyty alennusmyynnissä loppuun. Nyt saa alkaa kiertää divareita. Sinne tosin on muutakin asiaa: kaikki Anni Swanin nuorten kirjat ovat "painos lopussa" -vaiheessa juuri silloin, kun haluaisin hankkia niitä lapsenlapsia varten.

*

Eilisessä Kotimaassa oli kysytty arkkipiispakandidaateilta, pääsevätkö kaikki taivaaseen. Vastaukset voisi koota yhteen lauseeseen: kaikki ne pääsevät, jotka haluavat kuoleman jälkeen Jumalan luo, olotilaan, missä ei ole pahuutta. Yllä oleva on oma käsitykseni asiasta. Haastateltavat sanoivat, että se joka uskoo, pääsee sinne, mutta uskon määrää ja laatua ei kysytä. Sinapinsiemenen verran riittää, ja eikö se, että tahtoo taivaaseen, jo kerro uskosta, ainakin sinapinsiemenen kokoisesta? Viimeinen lause on omani, ei arkkipiispaehdokkaiden.

*

Mitäpä vanhemmat ja isovanhemmat eivät tekisi lasten eteen. Vävy soitti, että kun Vaarin olisi pitänyt viedä pojat Tuulimäkeen Temppukouluun, niin nyt onkin siihen aikaan Sellosalissa Peter Pan -harjoitukset, joten pojat pitäisikin viedä sinne. Sitten tullaan kotiin, ja parin tunnin päästä O viedäänkin sitten taas sellosaliin sellotunnille.

Onneksi lapset eivät tuhlaa hetkeäkään, ja heillä jää vielä runsaasti aikaa vapaaseen leikkiin!!


30.1.2010


Päivän helmi: Kävin Fredalla kolmessa antikvariaatissa tutustumassa bibliofiilien maailmaan. Joillakin bibliofiileillä oli pitkä parta kuin tonttu-ukoilla, joillakin harittavat harmaat hapset (sovin hyvin joukkoon harmaassa turkissani...) ja kaikilla etsivä, kirjoja rakastava katse. Minun etsivä katseeni ja kyselyni suuntautuivat Anni Swanin nuorten kirjoihin. Niillä on kuulemma kova kysyntä, niitä on kierrossa kyllä, mutta ne menevät heti. "Kannattaa poiketa aina ohi kulkiessa!"

Näin siis liityn bibliofiilien joukkoihin, minä, joka manaan pölyjen putsaamista kirjahyllyistä... Toisaalta, voinhan myös aina poiketessa viedä jonkin kirjan divariin. Siihen vain pitää saada hallituksen puheenjohtajan lupa, ja hänen on vaikea luopua kirjoista...

Sitten taistelin Temperassa saadakseni alennuksen ostamistani maalaustarvikkeista. Alennus kuuluu saada, mutta Espoon työväenopiston taidetiimi ei ole suostunut antamaan meille opiskelijakorttia (sellaista ei ole heillä). Tosi tylsä esitellä Temperassa epämääräisiä printtejä taidekursseistani ja joka kerta anoa alennus, joka sitten myönnetään "tällä kertaa".

Ja kulturelli kaupunkireissu jatkui: Export-Import -näyttely remontista vapautuneessa Taidehallissa. Eeva Väänänen selosti. Hän kertoi mm, että Suomessa on noin 2500-3000 päätoimista taiteilijaa, joten on ymmärrettävää, että suuri osa heistä oleskelee erilaisissa "residensseissä" ulkomailla ja yrittää luoda suhteita sikäläisiin gallerioihin.

Olen niin maalaamisen lumoissa, että paljon videoita, valokuvia ja installaatioita sisältävä näyttely jätti hiukan tyhjän olon.